Koti Kakut Puolukka-kinuskitäytekakku porkkanakakkupohjalla

Puolukka-kinuskitäytekakku porkkanakakkupohjalla

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

Kaupallinen yhteistyö Valio Oddlygood

Paljon onnea itselleni =). Kolmekymmentä vuotta tuli täyteen!

Puolukka-kinuski-porkkanakakku

Ja sen kunniaksi leivoin tietysti itselleni kakun. Sellaisen juhlakakun, jota olen alkanut suunnitella jo ainakin vuosi sitten. Siinä yhdistyy syksyn lempimakuni. Puolukka ja kinuski on minulle jo lapsuudesta rakas makuyhdistelmä. Markuskin sen tiesi, joka varsinaisena synttäriaamuna valmisti minulle kaurapuuroa kinuskikastikkeella, siitä mättäältä viereltä kerättyjen puolukoiden kera. Syntymäpäiväkseni minulla oli kaksi toivetta, että pääsisi heräämään luonnosta ja leipomaan kakkua. Varsinainen syntymäpäiväni vietettiin siis Urho Kekkosen kansallispuistossa vaelluksella. Kakun leipominen tosin jäi pari päivää myöhemmäksi, sattuneesta syystä. Vaellukselle ei sentään kannettu kakkuvälineitä.

Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

Suorastaan rakastan täytekakkujen tekemistä. Niiden makuyhdistelmäsuunnittelua ja koristelua. Siinä on jotain yhtä rauhoittavaa ja hetkeen pysäyttävää kuin pullataikinassa. Olen leikkisästi miettinyt, että jospa joka kuukausi tekisi yhden täytekakun sesonkiin sopien. Ei mikään mahdoton ajatus. Välillä ajatukset hiipivät pop-up kakkukahvilaankin.

Perinteinen sokerikakkupohja ei ole suosikkini, vaan leivon täytekakkuihini aina jonkinlaisen vähän tuhdimman pohjan. Sellaisen kahvikakkumaisen mehevän. Niin, että itse pohjakin on jo sellaisenaan hyvää. Näin olen käännyttänyt monet kaverit täytekakkujen ystäviksi, jotka väittävät etteivät pidä täytekakusta. Ikisuosikkini, kuten varmasti monen muunkin, on porkkanakakku. Tiesitkö, että porkkanakakusta saa erinomaisen täytekakkupohjan? Leipoo sen vähän vähemmällä määrällä sokeria vain, koska muistakin täytteistä tulee makeutta. Tämän porkkanakakkupohjan joukkoon leivoin myös puolukoita, joita tuli lisäksi kakun täytteeksi että koristeeksi.

Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

Puolukka+porkkana+kinuski. Kuulostaa juuri minun kakultani. Syksynlapsen kakulta. Kinuskin maun hain tähän biscoffista – eli siitä keksitahnasta, joka maistuu piparisen kinuskiselta. Biscoffista mut jo tunnetaankin, eli mikä olisikaan enemmän minua :D. Se on helpoin tapa saada kinuskin makua.

Kakku oli mehevää, kirpeää, makeaa, suolan häivähdyksellä. Täydellistä, etten sanoisi.

Onpa muuten tullut vegaanisesta leivonnasta jo yllättävän helppoa! Niin omien taitojen ja kokemuksen kehittyessä kuin uusien tuotteiden ansiosta.

Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

Oddlygood-leivontauutuuksista – toimii!

Valion Oddlygood-tuotesarjaan on tullut uutuutena leivontaan sopivia tuotteita, jotka ovat kaikki myös gluteenittomia.

Uutuutena on kasvipohainen vispi, Oddlygood Easy whipping, jota siis käytetään vaahdotettavan vispikerman tavoin. Siihen ei ole lisätty lainkaan sokeria, joten tämän vuoksi olen tykännyt käyttää sitä myös ruoanlaitossa – kuten juhlavampaan kasvissosekeittoon, joka kaipaa kermaista makua. Siinä ei myöskään ole palmuöljyä. Siinä on mielestäni kaikista kasvipohjaisista vispeistä myös neutraalein maku. En usko, että huomaat siinä minkäänlaista niin kutsuttua sivumakua. Yksi erittäin tärkeä seikka, miksi tästä tuli heti uusi suosikki, on että tämä vispi pitää vatkattuna muotonsa ainakin pari päivääkin – eikä lässähdä. On nimittäin valitettavan monen kanssa käynyt niin, että vatkattu kasvipohjainen vispi onkin jo lässähtänyt/sulanut parin tunnin kuluttua, kun kakku nostetaan pöytään. Tästä tuotteesta en oikeasti löydä mitään moitittavaa. 

Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

Päivitys 2023: Käytin kakussa toistakin uutuutta eli Bake & Dessert vaniljaa, jota ei enää valitettavasti ole saatavilla. Käytä sen sijaan muuta paksua vaniljan makuista vegaanista rahkaa/gurttia, kuten Alpron vanilja Greek Style.


Puolukka-kinuskitäytekakku porkkanakakkupohjalla – resepti

Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

15 cm kakkuvuokaan leivottu. n. 10 palaa. Huom: alla vinkit, mikäli leivot isompaan kakkuvuokaan.

Täytekakkupohjat kannattaa valmistaa vähintään edellisenä päivänä ennen tarjoilua. Ne säilyy hyvin, jos vaikka kolmekin päivää etukäteen leipoo. Ne voi myös pakastaa.

Tarvitset

Kakkupohja

3 1/4 dl fariinisokeria
2 tl ruokasoodaa
1½ tl vaniljasokeria
1½ tl kanelia
1 tl kardemummaa
ripaus suolaa
2 dl rypsiöljyä
2 dl Oddlygood Baristaa (tai korvapuustin makuista versiota) – kahviin tarkoitettua kaurajuomaa
5 dl hienoksi raastettua porkkanaraastetta (n. 250g)
6 3/4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2½ dl (n. 150g) (pakaste)puolukoita

Kostutusta ei tarvita, mutta mikäli pohja on paistunut liian pitkään ja kuivahtanut, niin kostuta kaurajuomalla

Täyte

200g vaniljan makuista rahkaa/paksua gurttia – esim Alpron vanilja Greek Style
n. 3½ dl (n. 200g) puolukoita (pakaste käy myös)
n. 1 dl biscoff-keksitahnaa + ripaus suolaa

Koristelu

1 prk (2½ dl) Oddlygood Easy Whipping
n. ½ dl biscoff-keksitahnaa

Tuoreita puolukoita (sulaneet pakastepuolukat pitää myös yllättävän hyvin muotonsa)
Marianne-rakeita
Valkoisia koristesokerihelmiä

Valmistus

  1. Valmista täytekakkupohja muita valmisteluja edeltävänä päivänä, jotta se ehtii jäähtyä. Pohja myös paranee tekeytyessään pari päivääkin.
  2. Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Sekoita ensin kaikki kuivat ainekset keskenään. Sekoita sen jälkeen loput ainekset raaka-ainelistan mukaisessa järjestyksessä. Sekoita kaikki tasaiseksi taikinaksi. Älä jää vatkaamaan taikinaa, ettei siihen tule sitkoa.
  3. Voitele n. 15 cm irtopohjavuoka. Käytin itse kahta vuokaa ja jaoin taikinan tasan kahteen vuokaan paistumaan, jotta paistoaika lyhenee. Yhdessä vuoassa paistettuna paistoaika on n. 1h20 min. Kahdessa vuoassa paistettuna paistoaika on n. 50 minuuttia. Testaa kypsyys puutikulla. Jos raakaa taikinaa ei tartu tikkuun, niin pohja on valmis. Kostean meheväksi se saakin jäädä.
  4. Anna kakun jäähtyä vuoassaan liinalla peiteltynä. Säilytä huoneenlämmössä yön yli. Leikkaa pohjat seuraavana päivänä niin, että saat neljä pohjaa.
  5. Kokoa kakku joko irtopohjavuokaan tai normaalisti vaikka suoraan tarjoiluvadin päällä.
  6. Täytteitä tulee kolmeen väliin. Sulata biscoff 30 sekunnin ajan mikrossa erillisessä kulhossa. Näin saat siitä levitettävää. Sekoita siihen ripaus suolaa. Levitä kuhunkin väliin kolmasosa biscoffista, kolmasosa Bake&Dessert vaniljasta ja kolmasosa puolukoista. Päällimmäisen pohjan päälle ei tule mitään.
  7. Vaahdota Easy Whipping sähkövatkaimella jämäkäksi vaahdoksi. Koristele reunat ja kakun päällinen tasaisesti vatkatulla kasvivispillä.
  8. Laita biscoff-tahnaa taas 30 sekunniksi mikroon, jolloin siitä tulee juoksevaa. Valuta lusikan avulla reunoille valumia. Lisää kakun päälle puolukoita ja muita koristeita.

Säilytä kakkua jääkaapissa tarjoiluun saakka. Jos kakkua jää yli, niin sitä voi myös pakastaa valmiiksi tehtynä. 

 

Ei löydy biscoffia kaupasta, mitä muuta kinuskiksi? Onnistunut vegaaninen kinuski tulee ainakin näin: ½ dl kauravispiä, ¾ dl fariinisokeria, ripaus suolaa. Keittele tätä seosta hämmennellen kattilassa 5-10 minuuttia, kunnes kinuski vähän paksuuntuu. Nosta levyltä ja sekoita joukkoon pari rkl vegaanista margariinia.

Gluteeniton versio? Kaverini valmisti tätä synttäreilleen gluteenittomana. Oli vaihtanut jauhomäärän suoraan gluteenittomiin jauhoihin. Hän käytti kokonaismäärästä 1/3 kaurajauhoja, 1/3 gluteenitonta jauhoseosta ja 1/3 riisijauhoja. Myös lukijoilta olen kuullut raporttia, että ihan suoraan gluteenittomaan jauhoseokseen vaihtaminenkin onnistuu. Helpoin vegaaninen kinuski tulee käyttämällä keksitahnaa – biscoffia. Tämä ei ole gluteenitonta. Gluteenittomaan versioon on siis keitettävä kinuski erikseen, esim yllä olevalla ohjeella.

Leivotko isompaan kakkuvuokaan, 24 tai 26cm? Ohjeella tulee tällöin kaksikerroksinen kakku (paistoaika n. 50 min) eli täytettä tulee vain yhteen väliin. Ystäväni leipoi näin ja raportoi laittaneensa välikerrokseen yhden purkin (2dl) Bake&Dessert vaniljaa. Myös kuorrutuksen hän teki pelkästään yhdestä purkista Bake&Dessert vaniljasta ja ripotteli puolukoita päälle.

Puolukka-kinuskitäytekakku. Vegaaninen

Jäikö nälkä?

26 kommentit

Kaisla 26.09.2021 - 21:46

Ai että näyttää ja kuulostaa niin hyvältä! Vaikuttaa täydelliseltä kakulta talven ylioppilasjuhliini

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.09.2021 - 08:53

Kiitos paljon! 🙂 Toden totta, tämä kyllä sopii syksyn lisäksi yhtälailla kaikkiin talven juhliin.

Vastaa
riitta 26.09.2021 - 22:27

Onnitteluni! Ja kiitos kaikista herkullisista ja (vanhankin uusiksi ajattelemaan ) resepteistä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.09.2021 - 08:53

Kiitos oikein paljon! 🙂

Vastaa
Mimi 27.09.2021 - 17:19

Voiko kakkua siis pakastaa valmiina täytteiden ja kuorrutuksen kanssa?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.09.2021 - 09:11

Kyllä voi! Jos kakkua jää jäljelle, eikä heti ole lopulle vaikka käyttöä, niin senkun pakastaa semmoisenaan/palasiksi pakastettuna, ja tarjoaa sitten jatkossa vieraille :).

Vastaa
Emma 13.02.2023 - 18:34

Mitä käyttäisit tuon bake & dessert vanillan tilalta kun näyttää että ei olisi enää saatavilla?:)

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.02.2023 - 07:45

Lisäänpä ohjeeseen vinkkejä! 🙂 käyttäisin itse alpron vaniljan makuista greek style gurttia :).

Anna 27.09.2021 - 15:22

Paljon onnea!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.09.2021 - 09:10

Kiitos :).

Vastaa
Glotter-Bäckerin 4.10.2021 - 13:40

Paljon onnea! Yli kolmekymppisenäkin on elämää, vaikkei heti uskoisi 😀 Ihanat synttärit sulla on ollut! Olette ihan mahtavan ihailtavan paljon vaeltaneet nyt tänä syksynä!
Ja upealta kuulostaa myös tuo kakku, juurikin sopivan syksyinen 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.10.2021 - 08:59

Haha, kiitos :D. Kyllä elämä hyvinkin jatkuu reippaasti eteenpäin ;). Tämä on ollut todellakin vaellussyksy. Aivan parasta :).

Vastaa
Marika 10.10.2021 - 20:14

Tosi herkullisen ja houkuttelevan kuuloinen kakku! Ostin jo aineet valmiiksi ja sitten huomasinkin, että kakkua ei koota normaalisti. Onko kakkua mahdollista koota jollain muulla keinolla kuin korkean irtopohjavuoan sisälle? Multa ei löydy sellaista, enkä viitsisi vain tämän kakun takia sellaista hankkia.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.10.2021 - 15:30

Moikka,

Toki voit koota ihan normaalistikin, eli vaikka vadille suoraan :). En itse edes tajunnut vain, ettäkö sen voisi koota ihan normaalisti, kun mulle tämä on se normaali tapa :D. Muokkasin tämän nyt myös itse ohjeeseen, koska tietysti tuo on helpompi tapa koota

Vastaa
Julia 30.10.2021 - 13:38

Kuuluuko vehnäjauhot siis sekoittaa pohjan muihin kuiviin ainesosiin jo alussa vai reseptin järjestyksen mukaan lopussa? Sekoitin ensin kuivat aineet mukaan lukien venhäjauhot, mutta rakenne vaikuttaa oudon rakeiselta ja mietin, että olisiko jauhot pitänyt laittaa vasta lopussa, eikä kuivina aineina alkuun.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.10.2021 - 16:27

Mä oon itse asiassa tehnyt molemmin päin, enkä ole huomannut merkittävää eroa. Helposti käy niin, että jos jauhot lisää nesteeseen, niin tulee enemmän paakkuja, kuin jos nesteen sekoittaa jauhoihin – ainakin omalla kokemuksella. Voi siis tehdä kummin vain päin.

Vastaa
Taina Heino 11.11.2021 - 10:16

Hei,
eikö puolukkaa tule liikaa jos laittaa väliinkin? Kuullostaa muuten ihanalta ja näyttää myös . Tulossa 13 hlöä joten pitänee tehdä tupla.. t. Taina

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.11.2021 - 10:42

Ei tule liikaa :). Ei ainakaan mielestäni, eikä kukaan ole näin kommentoinut :D.

Vastaa
Mari 27.12.2022 - 20:49

Moi! Pitäisi tehdä tätä kakkua 40 hengelle. Tekisin varmaan kaksi kakkua, mutta minkä kokoisiin vuokiin ja paljonko reseptiä täytyisi kertoa? 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.12.2022 - 09:47

Jos on muutakin tarjottavaa, niin kolminkertainen määrä riittää varmasti aika hyvin, mutta jos haluaa olla varman päälle että kakkua on riittävästi ja ehkä santsattavaksikin, niin resepti olisi hyvä kertoa neljällä.
Kannattaa leipoa 26 cm irtopohjavuokaan, johon uskoisin mahtuvan tuplakokoisen pohjan. Paistoaika on silloin yhdelle kakulle n.1h 15min.
Tai sitten tee nelinkertainen taikina ja jaa se kolmeen paistokertaan 26cm irtopohjavuoissa. Leikkaa pohjat osiin ja kokoa niistä lopulta kaksi kakkua :).

Vastaa
Mari 2.01.2023 - 12:25

Kiitos vastauksestasi! Olen vielä noviisi vegaanisten kakkujen tekemisessä. Toiveena näissä kakuissa olisi naked cake tyylinen koristelu. Käykö tuon reseptin kuorrute mielestäsi sellaiseen?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2023 - 19:09

Sopii hyvin naked caked-tyyppiseen :).

Vastaa
Mari 3.01.2023 - 11:47

Ja vielä kysymys: jos kerron neljällä, tuleeko monta kerrosta kakkuihin? Isojen kakkujen ei varmastikaan tarvitsisi olla nelikerroksisia.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2023 - 19:15

Jos kerrot tosiaan neljällä ja paistat kolmessa vuoassa, niin voit koota niistä myös matalampia kakkuja kolme, jos et halua korkeita kakkuja. Isojen kakkujen ei kannatakaan olla kovin korkeita. En osaa ihan varmasti suoraan sanoa montako kerrosta silloin tulee. Jos teet kolme kakkua, niin veikkaan että sopiva kakkupohjan paksuus on sellainen, että täytettä tulisi kuhunkin kakkuun kahteen väliiin eli yhdessä kakussa olisi kolme kerrosta.

Vastaa
Mari 3.01.2023 - 13:20

Vielä yksi kysymys kaupoista ei löydy tuota bake & dessert tuotetta. Millä sen voisi korvata?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2023 - 19:12

Korvaa esimerkiksi Alpron vanilja greek style-”rahkalla” :).

Vastaa

Jätä kommentti