Kaupallinen yhteistyö Spice Up!
Hoisin-luumukastike salaattitacoihin kääräistynä on ajan saatossa muodostunut yhdeksi luottotarjottavakseni vieraille. Näillä saa joka kerta kehuja sekä reseptipyyntöjä blogiin – ja nyt olenkin lupaillut reseptiä jo yli 6 vuotta… Miten se aika meneekään niin nopeasti! Eli te, jotka Helsingin läksiäisissämme aikoinaan kyselitte reseptin perään, niin hehe, täällä se on :D.


Hoisin-luumukastike on erittäin yksinkertainen ja maistuva. Tuoreita luumuja, hoisin-kastiketta ja loraus etikkaa surautetaan keskenään
Reseptiä on helppo valmistaa isommallekin porukalle. Meidän läksiäisissä näitä oli tosiaan ainakin parillekymmennelle ihmiselle tarjolla niin, että kukin sai koota omat salaattitaconsa.
Salaattitacot ovat samalla raikas, mutta umaminen tarjottava. Hoisin-luumukastike ja muut täytteet pitävät huolen isoista mauista, ja salaatinlehdet tuovat rapsakkuutta ja raikkautta. Mutta kaikki täytteet sopivat yhtä hyvin myös bao bunien täytteeksi. Isommalle porukalle ehdotukseni onkin, että tarjolla on niin salaatinlehtiä kuin buneja, ja kukin voi täyttää sitten makunsa mukaan molempia tai jompia kumpia.
Sekä salaatinlehdistä tarjoaminen että höyrytetyistä sämpylöistä, eli bao buneista, tarjoaminen ovat molemmat tyypillisiä kiinalaisia ruokatapoja.


Täytteet maistuvat hyvin myös bao buneista tarjoiltuna
Kiinalaiselle keittiölle tyypillisiä raaka-aineita, makuja ja mausteita
Kiinahan on niin valtavan suuri maa, että maahan mahtuu monenmoista ruokakulttuuria ja jokaisella alueella on vähän omanlaisensa piirteet. Kiina jaetaan karkeasti kahdeksaan eri keittiötyyliin. Esimerkiksi jiangsulaisessa keittiössä valmistetaan makeampia, pitkään haudutettuja kastikkeita, sichuanilainen keittiö tunnetaan tulisuudestaan ja sichuaninpippurin käytöstä ja kantonilaisessa keittiössä taas käytetään hienovaraisempia makuja. Monet raaka-aineet ovat yhteisiä kaikille Aasian maille, mutta jokaisella maalla on kuitenkin omat piirteensä esimerkiksi kuinka paljon tiettyä raaka-ainetta käytetään ja mihin se yhdistetään.
- Kiinalaisesta keittiöstä tulee varmasti monelle ensimmäisenä mieleen hapanimeläkastike ja riisi/nuudelit. Mapo-tofu ja Dandan-nuudelit ovat muita tunnettuja klassikoita.
- Tofu on mitä ilmeisimmin peräisin juuri Kiinasta, jossa sitä on valmistettu jo yli 2000 vuotta sitten.
- Sichuanin alueen ruoilla tyypillinen sichuaninpippuri on aivan omanlaisensa mauste. Se ei ole tulinen, eikä edes pippuri, vaan siinä on omanlaisena aromikas maku, ja suutu puuduttava vaikutus.
- Tee on Kiinassa tyypillinen ruokajuoma ja osa kiinalaista vieraanvaraisuutta.

Kiinalaiselle keittiölle tyypillisiä raaka-aineita ja mausteita: idut, kevätsipuli, korianteri, inkivääri, tähtianis, valkosipuli, chilit, sichuaninpippurit, valkopippuri, soijakastike ja makea hoisin-kastike.
Kiinalaiseen ruokakulttuuriin liittyviä tapoja
Koko Kiinaa yhdistää sama, mikä melkeinpä kaikkia Aasian maita. Pöydässä on kerralla monenlaisia pikkuisia jaettavia annoksia ja lisukkeita, eikä ruokailijoilla välttämättä ole edes omaa lautasta tai annosta.
Kokosin tähän muutaman hauskan ja yllättävän ruokailutavan ympäri Kiinaa.
- Syömäpuikkoja ei saa jättää pystyyn riisikulhoon. Pystyyn jätetyt riisipuikot ovat huono enne.
- Äänekästä ryystämistä pidetään hyväksyttävänä tapana.
- Syntymäpäivänä tarjotaan usein pitkiä nuudeleita, sillä pitkät nuudelit symboloivat pitkää elämää.
Aasialaiset illalliset- sarja
Esittelemme Spice Up!:n kanssa tänä vuonna muutamia aasialaisia keittiöitä illalliskokonaisuuksien kautta. Tämä on kolmas osa sarjaa. Ensimmäisessä osassa perehdyimme indonesialaiseen keittiöön. Toisella kertaa korealaiseen keittiöön.
Salaattitacot täytteineen

Mitoitettu 4-5 hengen kattaukseen.
Aloita valmistelut pikkelöidyistä retiiseistä ja rapeista chili kurkuista, sillä ne hyötyvät maustusmisajasta.
Lisukkeista suluissa ovat ne, jotka eivät ole pakollisia kokonaismakumaailman kannalta. Suosittelen kuitenkin Spice Up!:n tulista Szechuan chiliöljyä, sillä tulisuudestaan huolimatta siinä on upea sichuaninpippurin monitahoinen maku ja samalla se tuo annokseen rasvaa, mitä annos varsinkin salaatinlehdistä tarjottuna tarvitsee pyöristääkseen makuja. Myös majoneesi on sitä varten varsin tarpeellinen.
Hoisin-luumukastiketta ja tofua
Voit käyttää proteiinina myös pelkästään tofua tai soijarouhetta. Tofun voit korvata 2 dl soijarouhetta, jolloin tuplaa öljyn ja veden määrä. Tai korvaa soijarouhe toisella paketillisella maustamatonta tofua ja jätä öljyt ja vedet pois.
1 prk (260 g) Spice Up! Hoisin-kastiketta
3 tuoretta luumua
1 rkl riisiviinietikkaa
1 pkt (250 g) maustamatonta tofua
2 dl soijarouhetta
2 rkl rypsiöljyä
2 tl viismaustetta*
1 dl vettä
*Viismausteen voit korvata esim pelkästään ripauksella neilikkajauhetta.
Autenttisimmin kiinalainen viismauste voidaan korvata näin: ¼ tl neilikkaa, ½ tl kanelia, ¼ tl maustepippuria ja ½ tl fenkolinsiemeniä. Lisäksi lisää 2 tähtianista pannulle kastikkeen ja proteiinin kanssa hautumaan.
Valmistus
- Paloittele luumuja pienemmiksi ja poista kivet. Surauta sauvasekoittimella Hoisin-kastike, luumut sekä riisiviinietikka ja mausteet tasaiseksi kastikkeeksi.
- Lisää paistinpannulle öljy, viismauste (tai korvaavat mausteet) sekä soijarouhe.
- Paista soijarouhetta, kunnes öljy on imeytynyt siihen. Lisää sen jälkeen vesi ja anna sen imeytyä soijarouheeseen.
- Murustele tofu pannulle.
- Kaada hoisin-luumukastike mukaan ja hauduta kastiketta miedolla lämmöllä 5-10 min.
Rapea-chili kurkut
1 iso kurkku tai 4 pientä (n. 300 g)
1 rkl riisiviinietikkaa (tai Chinkiang-mustaa riisiviinietikkaa)
2 tl soijakastiketta
1 tl seesamöljyä
1 tl sokeria
2 tl Spice Up! Paahdettu valkosipuli & chili öljyssä
Valmistus
- Siivuta kurkut ohuiksi siivuiksi. Sekoita muut ainekset joukkoon ja anna maustua vähintään kymmenisen minuuttia.
- Nämä voit valmistaa jo vaikka edellisenä päivänä valmiiksi.
Pikkelöidyt retiisit
1 pussi retiisejä (n. 150 g)
2 rkl Yutaka riisiviinietikkaa
2 rkl sokeria
2 rkl vettä
Valmistus
- Siivuta retiisit ohuiksi. Sekoita muut ainekset retiisien joukkoon ja anna maustua vähintään puoli tuntia. Nämä voit valmistaa jo vaikka edellisenä päivänä valmiiksi.
Tarjoiluun
n. 200 g sydänsalaatin lehtiä – tai muita tukevia salaatinlehtiä, johon saat koottua täytteet
vegaanista (valkosipuli)majoneesia
Spice Up! Paahdettu valkosipuli & chili öljyssä
(Spice Up! Szechuan chiliöljyä)
(kevätsipulia)
(bao buneja)
Kokoa täytteet salaatinlehdille joko valmiiksi näyttäväksi tarjoiluvadilliseksi tai anna kunkin koota omat salaattitaconsa.
Kokoa salaatinlehtien täytteeksi hoisin-luumukastiketta, pikkelöityjä retiisejä ja rapeita chili kurkkuja. Viimeistele majoneesilla ja Paahdettu valkosipuli & chili- öljyllä sekä suosittelen myös Szechuan chiliöljyä!
Paistetut mungpavun idut
Edellisistä tulee jo erittäin toimiva ja hyvä kokonaisuus, mutta jos mielesi tekee pistää pöytään kerralla vielä lisää jotakin sopivaa lisuketta, niin paistetut inkivääriset mungpavun idut ovat toimiva kiinalainen lisuke.
1 rkl raastettua inkivääriä (tai Spice Up! inkivääritahnaa)
2 kuivaa chilipalkoa tai 1-2 tl chilijauhetta
1 rkl öljyä paistamiseen
3 kevätsipulinvartta
1 rasia mungpavun ituja (n. 300 g)
ripaus suolaa
Valmistus
- Hienonna kevätsipulit. Jos käytät kuivattuja chilipalkoja, pilko ne pienemmäksi. Raasta inkivääri.
- Lisää pannuölle öljyä. Paista ensin inkivääriraastetta ja chilirouhetta pari minuuttia. Lisää sitten kevätsipulit. Paista pari minuuttia.
- Lisää idut lopuksi pannulle ja kypsennä pari minuuttia lisää.
- Mausta suolalla.



