Koti Gluteeniton Kirsikkapavlova ja suklaamarenki (GF)

Kirsikkapavlova ja suklaamarenki (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Kirsikkapavlova

Tuoreita kirsikoita, kirsikka-inkiväärisiirappia, kermaa, suklaamarenkia, sitruunankuorta, valkosuklaata… Pavlova ja marenkikakut ovat vain kaikessa yksinkertaisuudessaan ja maukkaudessaan ihan voittajajälkiruokia.

Kirsikkapavlova

Pavlova kuuluu juuri niihin jälkiruokiin, kun huomaat, että olet arponut pääsi puhki erilaisten ruokavaihtoehtojen välillä ja päätöksenteko runsaudenpulassa jää aivan viime hetkille. Ja näin huomaat, että aikaa ei enää oikeastaan ole juuri muuhun kuin siihen pavlovaan.

Ruokabloggaajien kesäpiknik sunnuntaina.. Paineet kasaantuvat.. Mitä tehdä.. En tiedä.. Pavlova on aina hyvä. Sitten.. Viisi ideaa, ei kun kymmenen ideaa.. Perjantai ilta ja yli kymmenen ideaa.. Lauantai.. Nyt pitäisi valita.. Valitsen itse tehdyt kroissantit.. Ei käy, olisi pitänyt aloittaa jo eilen.. Pohdintaa.. Sunnuntai aamu kello seitsemän.. Vielä on aikaa toteuttaa moni näistä ideoista.. Sunnuntai aamu kello kymmenen.. Peukaloiden pyörittelyn jälkeen huomaan, että nyt ei ole aikaa tehdä enää muuta kuin se alkuperäinen idea eli pavlova.

Onneksi nollan arvoinen päätöksenkykytekoni rajoittuu lähinnä ruokavalintoihin. Pelkäsin joskus, että miten voin tehdä oikeita töitä, kun en osaa päättää. Onneksi töissä päätökset tulevat luonnostaan. Ruoka se on paljon medisiinaa monimutkaisempi aihe :D.

Pavlovan lisäksi ruokabloggaajien piknikille valmistin kuitenkin ”nopeasti” siinä marengin paistuessa Farang style riisisalaattia (lohen sijasta  kourallinen suolapähkinöitä), jota voivat nyt paikalla olleetkin suositella! 🙂

Kirsikkapavlova

Jennin uutta pizzauunia testailemassa – nam!

Miten pitkään olenkaan ajatellut tehdä suklaamarenkia (eli suklaalla raidoitettua marenkia), mutta se on sitten aina viime hetkessä unohtunut. Suklaamarenki oli helppo kuin mikä ja saa marengin näyttämään vähän spesiaalimmalta. Tarkoitus oli tehdä kermasta, valkosuklaasta ja ricotasta vaahto marekipohjan päälle, mutta ajatuksissani kaadoin sulatetun valkosuklaan liian kuumana näiden joukkoon ja koko homma juoksettui. Markus onneksi kiidätti Suomenlinnaan asti uusia tarvikkeita, mutta tällä kertaa vain pilkoin valkosuklaan joukkoon ja ricotan sijasta käytin tuttua ja turvallista turkkilaista jogurttia. Nam.

Ohje vegaaniseen pavlovaan.


Kirsikkapavlova – resepti

Kirsikkapavlova

8:lle. Huomioi uuniaika 1½ tuntia. Tällä välin ehdit erittäin hyvin valmistella täytteet.

Tarvitset

tuoreita kirsikoita

Suklaamarenki

4 valkuaista
2 dl sokeria
1 rkl sitruunamehua
1 tl maissitärkkelystä
100g tummaa suklaata

Kerma-jogurttivaahto

2 dl kuohukermaa tai soijakermaa
2-3 dl turkkilaista jogurttia (täysrasvaista)
1 tl kardemummaa
n. 75g rouhittua valkosuklaata
1 sitruunan raastettu kuori

Kirsikkasiirappi

pieni kourallinen kirsikoita
n. 1 cm pala raastettua inkivääriä
1 dl vettä
½ dl sokeria
2 tähtianista

 

Valmistusohjeet

  1. Aloita marengista. Lämmitä uuni 125 asteiseksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kun vaahto alkaa olla jokseenkin jäykän oloista, lisää sokeria pikkuhiljaa kerrallaan samalla koko ajan vatkaten. Lisää sitruunamehu ja maissitärkkelys. Valkuaisvaahdon on tarkoitus olla jäykkää, mutta ei mennä yli. Ylimennyt valkuaisvaahto näyttää kokkareiselta. Vaahto on valmista, kun marenki pysyy kulhossa kääntäessä kulhon ylösalaisin ja kun vatkainta nostaessa vaahdosta jää terävä piikki, jonka kärki ei taitu alaspäin.
  2. Öljyä tai voitele leivinpaperi. Levitä marenkivaahto pyöreälle alueelle leivinpaperin päälle.
  3. Sulata suklaa mikrossa lyhyissä erissä. Levitä sulatettua suklaata marenkiin.
  4. Paista marenkia kiertoilmauunissa 1½ tuntia. Anna sen jälkeen jäähtyä 30 min ennen täyttämistä.
  5. Valmista siirappi. Halkaise kirsikat ja poista kivet. Lisää kaikki ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes siirappi on paksumpaa. Ei tarvitse tehdä todella paksua siirappia, mutta niin, ettei se ole täysin vettä.
  6. Täytettä varten vatkaa kerma. Sekoita joukkoon jogurtti ja muut ainekset.
  7. Lisää marenkipohjan päälle kermaseos, nosta keko tuoreita kirsikoita ja kaada kirsikkasiirappi päälle. Tarjoa heti.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti