Koti Aasialaista Kiinalainen paistettu riisi (V, GF)

Kiinalainen paistettu riisi (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
5 kommentit
Kiinalainen paistettu riisi. Vegaaninen

Kiinalaiset kokkausharjoitukset jatkuvat! Tällä kertoo sovelsin jo täysin omasta päästäni kiinalaisen reseptin pohjautuen Wuhanin nuudeleista oppimiini makuihin ja kiinalaisiin ruokatuotteisiin. 

Kiinalainen paistettu riisi. Vegaaninen

Sen verran toki tiedän, että Kiinassakin syödään paistettua riisiä ja suunnilleen tämän kaltaista :). Paistettu riisi on ihanan nopea arkiruoka ja kaikessa yksinkertaisuudeen herkullinen sellainen.


Kiinalainen paistettu riisi – resepti

Kiinalainen paistettu riisi. Vegaaninen

4:lle.

Paistetun riisin tärkein vinkki on, että riisi ei saa olla tuoreeltaan keitettyä ja lämmintä, sillä sellainen vain tarttuu yhteen ja saat aikaiseksi paistettua tahmaista toisiinsa tarttuvaa riisiä. Tarkoitus on, että riisinjyvät ovat irtonaisia. Paistettu riisi onnistuu parhaiten joko eilispäivän riisistä, joka on jäähtynyt jääkaapissa TAI vastakeitetystä riisistä, joka huuhdotaan keiton jälkeen kylmän veden alla, jolloin tärkkelys huuhtoutuu pois. Koska itse olen huono ennakoimaan, niin itse hyödynnän yleensä jälkimmäistä tapaa.

Voit toki lisätä kasviksia makusi mukaan joukkoon. Mielestäni paistetun riisin kuuluu olla riisipitoista, minkä vuoksi pidinkin riisin pääroolissa.

Tarvitset

4 dl raakaa (basmati)riisiä (n. 1 litra keitettyä riisiä)
3 rkl rypsiöljyä + 2 rkl margariinia

2 pakettia kylmäsavutofua (600g)

1 nippu kevätsipulia (säästä puolet tuoreeltaan lisättävksi)

4 rkl soijakastiketta (mieluiten light)
2 rkl mustariisiviinietikkaa eli Chinkiang-etikkaa (riisiviinietikka käy paremman puutteessa)
1 rkl sokeria
teelusikan kärjellinen valkopippuria
2 tl sichuaninpippuria (morttelissa tai pippurimyllyssä jauhettuna)
runsaasti mustapippuria myllystä

Lisäksi

1 paketillinen broccolinia (n. 10 vartta)
chilihiutaleita
paahdettuja seesaminsiemeniä

Kiinalaista chilikastiketta tarjoiluun (Lagonma)
Halutessasi lisäksi kiinalaisia pikkelöityjä vihanneksia

Valmistusohjeet

  1. Revi kylmäsavutofut pieniksi palasiksi pannulle. Paista niitä kuumalla, kuivalla pannulla pyöritellen. Lisää hiukan rypsiöljyä ja jatka paistamista, kunnes tofu hiukan ruskistuu. Siirrä tofut sivuun.
  2. Pilko kevätsipulinippu hienoksi renkaiksi. Siirrä puolet sivuun ja lisää lopuksi vasta tuoreena päälle. Puolet paistetaan.
  3. Lisää pannulle öljyä ja margariinia. Kuumenna pannu. Lisää puolet kevätsipuleista pannulle ja anna kevätsipulin pehmentyä. Lisää pannulle riisit ja sekoita. Pidä pannu kuumana. Paista riisiä niin, että annat sen tarttua aina välillä pohjaan. Lisää tarvittaessa öljyä, ettei riisi pala pohjaan. Se saa kuitenkin ottaa pohjan öljystä karamellisoitunutta pintaa. Paistele näin n. 5 minuuttia. Lisää sitten soija, mustariisviinietikka, sokeri ja mausteet. Sekoita ne tasaisesti joukkoon. Lisää tofut joukkoon. Jatka paistamista niin, että annat riisin välillä tarttua pohjaan. 
  4. Riisin paistuessa paista toisella pannulla broccolinit kypsiksi. Lisää pannulle öljyä ja paista broccolineja siinä. Ripottele päälle chilihiutaleita ja seesaminsiemeniä. Paista, kunnes broccolinit ovat kypsiä.
  5. Tarjoile riisi broccolinien, kiinalaisen chilikastikkeen ja halutessasi pikkelöityjen vihannesten kera.

Kiinalainen paistettu riisi. Vegaaninen

 

 

 

Jäikö nälkä?

5 kommentit

Mikko 4.02.2021 - 06:53

Vinkkinä riisin suhteen: Vastakeitettyä riisiä pystyy käyttämään kun lisää pannulla tumma soija kastiketta. Se erottelee jyvät toisistaan.

Ja jos Sechuanilaiset ruokatarinat ja reseptit kiinnostaa, kannattaa tutustua Fuchsia Dunlopin tuotantoon

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.02.2021 - 09:03

Kiitoksia molemmista vinkeistä 🙂 Täytyypä tutustua!

Vastaa
Satu 6.02.2021 - 10:41

Hei, mistä olet löytänyt sichuan pippureita? Ihastuin niiden makuun Hongkongissa käydessäni, mutta en ole keksinyt mistä niitä saisi täältä Helsingistä. Kiitos kun pidät tätä blogia! Olen tehnyt paljon eri ruokia täältä ja aina on hyvää. Viimeksi tein sitruuna-unikonsiemenkakkua, oli todella hyvää ja lapsikin sanoi että ei maistu yhtään vegaaniselta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.02.2021 - 19:14

Heippa, kiiitoksia sinulle :). Helsingistä taisin aikoinaan ostaa Haulerista, jota ei enää edes olemassa. Muistaakseni Foodmarket Herkussa olen nähnyt myös :).

Vastaa
Matti Eskelinen 10.04.2021 - 17:19

En ole Kiinassa käynyt, mutta jäin funtsimaan, että kuinka puikoilla syödään irtonaista riisiä? Useimmitenhan riisi siellä on nimenomaan itseensä tarttuvaa, että siitä saadaan pallukka jonka voi viedä suuhunsa puikoilla.

Vastaa

Jätä kommentti