Brookies eli brownien ja cookien yhdistelmä! Tavallista suklaakeksiä sitkaampi ja täyteläisempi.
Blogistani löytyy ennestään kananmunallinen versio brookies-kekseistä, ja olenpa todella ylistänyt brookies-keksit maasta taivaisiin :D. Olen vissiin noista päivistä vakavoitunut tai aikuistunut, kun en edes kehtaisi noin yli-innostuneesti kehua enää yhtään mitään ruokaa, ettei vain herätä liiallisia toiveita.

Joka tapauksessa niin herkullisia nuo keksit ovat, että olen vuosia toivonut osaavani valmistaa ne ilman kananmunaa. Tässä pari kevättä sitten oikein työkseni kehittelinkin erilaisia suklaakeksiversioita. Alkuun lähdin liikkeelle perinteisemmistä eli niistä, jotka valmistetaan kaakaojauheen avulla. Sellainenkin sitkas suklaakeksiresepti blogistani löytyy. Kuitenkin kaakaojauheleivoksen tunnistaa. Kaakaojauhe antaa kyllä sitkaan ja karvaan maun, mutta niistä ei tule yhtä suussa sulavia kuin suklaasta valmistettaessa – sama juttu kuin brownieissa, jotka voi nekin leipoa joko kaakaojauheeseen tai suklaaseen (tai näiden sekoitukseen). Suklaahan nimenomaan sulaa suuhun. Kun suklaa lämpenee kielen päällä, se sulaa. Suussa sulavat brownie-keksit halutaan siis valmistaa suklaasta.

Onnistuu erinomaisesti myös gluteenittomista jauhoista.
![]() |
![]() |
Jäähtyessään keksitaikina muuttuu jämäkäksi ja siitä saa helposti pyöriteltyä palloja.
Jotta kekseistä tulee kiiltäväpintaisia ja brownien kaltaisia, niitä varten keitetään ns. sokerisiirappi (jota ei kuitenkaan keitetä siirapiksi). Näin sokeri sulaa nesteeseen, saa aikaan kiiltävän pinnan kekseille ja vastaa myös pehmeästä sisuksesta.
Ja näin, valmistin suunnilleen juuri sellaisen suklaakeksin, mitä halusin: joka on kuin brownien ja keksin yhdistelmä. Tässä se resepti nyt tulee :).
Vegaaniset brownie-keksit – resepti

Vinkki: Nämä keksit sopivat erinomaisesti esimerkiksi jäätelösandwicheihin, joihin tarvitaan vähän tavallista pehmeämpi keksi, jotta jäätelö ei vain pursua keksien välistä.
n. 20 keksiä
Tarvitset
150 g tummaa suklaata
75 g (vege)voita
1,2 dl (100 g) sokeria
3/4 dl (50 g) fariinisokeria
3/4 dl vettä
2 1/3 dl (150 g) vehnäjauhoja tai (175 g, n. 3,25 dl) gluteenitonta jauhoseosta*
3/4 dl (30 g) makeuttamatonta kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
*Gluteenitonta jauhoseosta tulee enemmän, jotta keksit pysyvät paremmin koossa. Olen testannut näitä Semperin Fin Mixillä, mutta muiden keksikomuksieni mukaan kaikki gluteenittomat vaaleat jauhoseokset toimivat, jos mittaat ne grammoissa, sillä jauhoseokset painavat eri verran. Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta tarvitaan kekseissä yleensä saman verran kuin vehnäjauhoja eli 150 g (2 1/3 dl)
Pinnalle halutessasi:
rouhittua suklaata
merisuolaa
Valmistus
-
Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Paloittele suklaa, ja sulata mikrossa tai kattilassa rasvan kanssa. Sekoita tasaiseksi. Anna hetki jäähtyä.
-
Lisää kattilaan sokeri ja vesi. Kuumenna vesi ja anna sokerin sulaa joukkoon. Älä kiehuta, jottei vettä haihdu ylimäärin pois. Heti kun sokeri on enimmäkseen sulanut joukkoon, laita levy pois päältä ja anna jäähtyä.
- Sekoita sokeri-vesiseos suklaa-rasvaseokseen. Anna jäähtyä.
-
Sekoita jäähtyneen seoksen joukkoon jauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja ripaus suolaa. Taikina voi aluksi tuntua hyvin löysältä, mutta se jähmettyy pian suklaan jäähtyessään.
-
Nosta taikina hetkeksi viilentymään (15-30 min).
-
Pyörittele taikinasta palleroita leivinpaperille. Rouhi halutessasi päälle vielä suklaahippuja ja hiukan suolaa. Paista keksejä 8-10 minuuttia 180 asteisessa uunissa.
- Ovat parhaimmillaan samana ja seuraavana päivänä (jätskillä täytettynä).



6 kommentit
Nyt rupesi kiinnostamaan. Näitä pitää kokeilla ehdottomasti. Olen viimeaikoina innostunut myös leipomaan, mutta osaamista on vähän. Vegaaniudesta erityistä kiitosta, näitä kaipaan 🙂
Kiitos, kiva kuulla että kiinnostaa :). Mun ja esimerkiksi Urbaanivegendan blogeista löytyy paljon vegaanisia leivontareseptejä.
Tein näitä kaverin tupareihin lahjaksi, kun sieltä toivottiin erityisesti tuparilahjoina tarjottavia pöytään. Kaikki meni ja sain näistä tosi paljon kehuja, kuinka hyviä olivat! 🙂 Jäivät keskeltä mukavan pehmeiksi. Samoissa tupareissa oli muuten tarjolla myös savutofuskagenia ja ruissipsejä toisen vieraan tuomana.
Oi mahtavaa, kiva kuulla :)! aina kiva, että kaikki vieraat tuo vähän jotain 🙂
Ainesosissa lukee makeuttamatonta kaakaojauhetta, mutta en millään löydä ohjeesta missä kohtaa se lisätään. Oletanko oikein, että lopussa samaan aikaan jauhojen kanssa? 🙂
Jauhojen kanssa tosiaan! Korjaanpa tämän.