Koti Illallisvieraille Tomaattirisotto
tomaattirisotto. Vegaaninen

Tomaattipohjainen risotto toimii! Tomaatit antavat oman hapokkuutensa risottoon ja kokonaisuus on kivan erilainen, vähän tavallisesta poikkeava risotto.

Tomaattirisoton kokeilu on ollut pitkään takaraivossa, mutta nyt kokeilusysäyksen antoi Liemessä-blogin Jenni, joka jakoi juuri herkullisen näköisen tomaattirisoton. Tästä innostuneena tein siitä oman vegaanisen versioni. Vegeparmesan toimii mielestäni tosi hyvin ruoissa tuomaan juustoisuutta. Se ei ehkä ihan parmesan ole, mutta tarpeeksi lähellä, että sen makuun kyllä pian tottuu :). 

tomaattirisotto. Vegaaninen

Tuntuupa välillä nahkealta ja pinnalliselta kirjoittaa ruoasta. Kirjoittaa tomaattirisotosta samalla, kun kuuntelee aamu-uutisia Afganistanin tilanteesta. Että me eletäänkin niin eri maailmassa. Kuinka eriarvoinen maailma on. Miten tässä voi samalla kehua tomaattirisottoa, kun toisaalla ihmiset kokevat ääretöntä pelkoa oman henkensä puolesta. Haitilla taas maanjäristys vienyt ihmisiltä henkiä ja koteja. Saa taas kokea, kuin etuoikeutetussa asemassa sitä on. Kuinka on todellakin ollut lottovoitto syntyä Suomeen.

Tomaattirisotosta kirjoittamatta jättäminen ei kuitenkaan auta mitään. Parhaimmillaan olevat kotimaiset tomaatit kannattaa kuitenkin nyt hyödyntää :).


Tomaattirisotto – resepti

tomaattirisotto. Vegaaninen

3-4 annosta.

Risottoon sopii makumaailman puolesta tuore basilika. Käytin kuitenkin lehtikaalia, joka oli käytettävä pois kaapista. Paistoin sen rapeaksi pannulla ja hyvin toimi tämäkin lisuke.

Tarvitset

1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2½ dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
2 rkl tomaattipyrettä
4 tomaattia
n. 5 dl kasvislientä
(n. 3 rkl tuorejuustoa- käytin Sheesen yrteillä maustettua)*
50 g raastettua vegeparmesaania (prosociano)
rouhittua mustapippuria
suolaa maun mukaan

n. 2 isoa lehtikaalinlehteä

Tarjoiluun:
turkkilaista gurttia/soijafraichea (käytin Plantin)
vegeparmesania
kirsikkatomaatteja
paistettua lehtikaalta/basilikaa

 

*Suluissa oleva tuorejuusto ei ole pakollinen, eikä sitä tarvitse erikseen hankkia risottoa varten. Tämä on kuitenkin tapa käyttää esimerkiksi tuorejuustopurkin jämät.

Valmistusohjeet

  1. Laita kasvisliemi erilliseen kattilaan miedolle lämmölle, jotta se ehtii kuumentua, kun sitä myöhemmin tarvitaan.
  2. Kuori valkosipulinkynnet ja sipuli. Hienonna mahdollisimman hienoksi. Kuullota niitä öljyssä pannulla, kunnes ne kuullottuvat läpikuultaviksi – n. 5 minuuttia. Lisää pannulle risottoriisi. Paista hetki riisiä pannulla (n. 2 min), kunnes riisi muuttuu läpikuultavaksi.
  3. Kaada risottopannulle valkoviini ja anna sen kiehahtaa pois. 
  4. Pilko tomaatit kuutioiksi ja lisää ne, sekä tomaattipyre pannulle.
  5. Ala lisäillä lämmintä kasvislientä n. 1dl annoksina riisin joukkoon. Liemi kuuluu lisätä osissa, jotta ei saada aikaan riisipuuroa. Hämmentele hiljakseen risottoa lastalla koko ajan. Älä päästä risottoa kuivumaan välissä. Jatka tätä, kunnes risottoriisi on al dente (eli ei rusahda hampaiden välissä, mutta tuntuu kuitenkin kiinteältä eikä puurolta). Tähän kuluu n. 20 minuuttia.
  6. Revi lehtikaalinlehdet lehtiruodista. Paahda toisella pannulla pienessä öljytilkassa lehtikaalinlehtiä, kunnes ne rapeutuvat.
  7. Lisää lopuksi risoton joukkoon mahdollinen tuorejuusto, vegeparmesanraaste, mustapippuri ja suola. Sekoita joukkoon.
  8. Tarjoa risotto heti lämpimänä. Lisää päälle lehtikaalinlehtiä, tuoreita kirsikkatomaatteja, soijafraichea/turkkilaista gurttia, mustapippuria ja vegeparmesanraastetta.

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti