Koti Arkiruoka Ruokakaurasalaatti bataatilla, appelsiinilla ja chermoula-kastikkeella

Ruokakaurasalaatti bataatilla, appelsiinilla ja chermoula-kastikkeella

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Ruokakaurasalaatti. Vegaaninen

Kaupallinen yhteistyö Fazer Willja

Olen tykännyt viimeaikoina harjoitella ruokavideoiden tekemistä, tästähän tuli jo todella hieno! Kelpaisi melkein suoraan johonkin oikeaan mainokseen, eikö :)?

Meillä käydään harva se päivä keskustelua, onko salaatti kunnon ruokaa. Nyt pyörsi Markuskin väitteensä salaatin täyttävyydestä. ”Maistuu raikkaalta, siltä, mitä salaatilta toivoo, mutta samalla ei tunne kuitenkaan syövänsä salaattia, vaan ihan kunnon ruokaa. Onkin muuten tosi täyttävää”

Ja arvaapa mitä! Tästä annoksesta todellakin riitti useammalle aterialle meille kahdelle. Olen liiankin tottunut, että mikään määrä ruokaa ei tunnu riittävän kuin korkeintaan puolelletoista aterialle. Ruokakaurasalaatti. VegaaninenSydäntalvi on väistynyt ja päivän pitenemisen huomaa ihan silmissä. Enää ei tarvitse pyöränlamppua töistä lähtiessä. Kirkkaansinistä taivastakaan ei muuten ole nähnyt moneen kuukauteen! Nyt se tuntuu jo melkeinpä eksoottisemmalta kuin kirkkaiden talvipäivien pastellivärit. Päivän piteneminen vie ajatukset kohti kevättä, ja ainakin itse huomaan ruokamieltymysteni seurailevan omaa sisäistä säämielenmaisemaani. Nyt mieleni on jo aurinkoisessa keväässä ja kaikista tuhdeimpien curryjen ja pataruokien sijaan alkaa tehdä mieli jotakin raikkaampaa. Mutta silti ruokaisaa.

Ruokaisat salaatit :

  • Maistuvat herkullisilta
  • Kiva tunne, kun tietää syövänsä terveellistä ruokaa
  • Ovat täyttäviä, mutta niistä ei seuraa isommankaan lautasen syötyään kuitenkaan ähkyä tai väsymystä
  • Helppo tehdä kerralla paljon, eivätkä vihersalaatin kaltoin vetisty säilyttäessä
  • Helppoja kuljettaa evääksi töihin, eivätkä tarvitse edes lämmitystä
  • Tulee huomaamatta syötyä paljon erilaisia vihanneksia ja hedelmiä

Ruokaisia salaatteja koostettaessa on tärkeää, että niistä löytyy reilusti kuitua, hiilihydraattia, proteiinia ja hyviä rasvoja. Aikaisemmin tein paljon salaatteja kuskusista ja kvinoasta, mutta Ruokakauraan tutustuttuani olen tykästynyt siihen kaikista eniten. Kauranjyvissä on rutkasti makua, kuitua ja ne irtoavat hyvin toisistaan. Entinen tuttu Fazer Alku Ruokakaura on nykyään muuten Fazer Willja Ruokakaura ja löytyy jatkossa uusista pakkauksista (joita ei vielä Rovaniemelle asti ole päätynyt, joten en saanut siitä otettua kuvaa).

Fazer Willja on Fazerin uusi tuoteperhe, johon kuuluu kaurasta valmistettuja kasvipohjaisia ruokatuotteita: pyöryköitä, levitteitä, nugetteja ja Ruokakaura sekä Ruokaohra.

Ruokakaurasalaatti. Vegaaninen

Willja Veggie Bites-pyörykät ovat valmistettu kasviksista, juureksista, siemenistä ja kaurasta. Niitä löytyy kolmessa maussa, joista paistoin punajuuren ja herne-parsakaalin makuisia pyöryköitä salaatille kaveriksi. Arjessa hyödynnän usein valmiita vegepyöryköitä salaattien kanssa, pitaleivissä ja pastoissa. Kiva saada uusia pyöryköitä valikoimiin ja syödä vähän lisää kasviksia taas huomaamattaan.

Uutuus-suosikikseni nousivat Fazer Willja Spread&Dip levitteet. Kutsun niitä pohjoisen hummuksiksi: rakenteeltaan kuin hummus, samoin suutuntuma ja makuprofiili, mutta ovatkin valmistettu härkäpavuista ja kaurasta. Aivan superherkullisia! Valkosipulinen versio maistuu perinteisemmältä, maustamattomalta hummukselta, kun taas Pea&Jalapeno versiossa on mukava pieni polte, ei kuitenkaan tulinen, ja myös makeutta herneistä. Ne löytyvät kaupasta hummuksien vierestä. Tykkään käyttää hummusta ja yhtälailla näitä uutuuksiakin salaattien kaverina, ja tämänkin salaatin kanssa varsinaisen appelsiinisen chermoula-kastikkeen lisäksi. Ne sopivat tietysti myös kaikkeen muuhun, mihin hummustakin käyttäisi: dipiksi, leivän päälle, wrappeihin, pitaleipiin ja kastikkeeksi uunijuuresten kanssa.

Ruokakaurasalaatti. Vegaaninen Ruokakaurasalaatti. Vegaaninen

Yrtit ja appelsiinit antavat raikkautta sopien täydellisesti tuhdimman bataatin ja Ruokakauran pariksi. Mietin aluksi, tuleeko salaatista liian makea karpaloiden, appelsiinin ja bataatin vuoksi, mutta ei tullut. Juurikin hyvä kombinaatio, josta en karsisi mitään. Olin edellisenä päivänä valmistanut pitaleipiä ruoaksi ja ylijääneistä pitaleivistä tein uunissa rapean mausteisia krutonkeja. Heti lisättyinä ne olivat mukavan rapeita, mutta maistuivat seuraavanakin päivänä hiukan pehmennettyään (eivät kuitenkaan vettyneet useankaan päivän aikana) salaatin joukossa.


Ruokakaurasalaatti bataatilla, appelsiinilla ja chermoula-kastikkeella – resepti

Ruokakaurasalaatti. Vegaaninen

Salaatti kelpaa arkiruoan lisäksi hyvin myös juhlavampaan tarjoilupöytään ruokaisaksi salaatiksi. Appelsiininen chermoula-kastike sitoo maut yhteen: juuri kuten sanotaan, kastike tekee salaatin. Pitakrutongit ovat valinnaisia. Voit jättää ne pois, tai tarjota esimerkiksi vain dipattavaksi hummuksen kaltaisiin dippeihin.

Neljälle-kuudelle pääruoaksi

Tarvitset

2 bataattia (n. 800 g)
4 dl Fazer Willja Ruokakauraa
1 punasipuli
2 appelsiinia
1 dl kuivattuja karpaloita
½ dl kurpitsansiemeniä
n. 70 g tuorepinaattia
(150 g vegefetaa lisäksi jos haluat)

2 pkt valitsemaasi makua Fazer Willja Veggie Bites-pyöryköitä*
300 g kaurahummusta tarjoiluun

*Voit tehdä pikaisemman salaatin korvaamalla nämä 1-2 tetrallisella kikherneitä

Appelsiininen chermoulakastike

1 ruukullinen minttua
1 ruukullinen korianteria
2 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
2 tl juustokuminansiemeniä (tai korvaa valmiilla jauheella)
2 tl korianterinsiemeniä (tai korvaa valmiilla jauheella)
n. 1 tl chilihiutaleita
½ sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
¾ dl oliiviöljyä
1 tl suolaa

 

Valmistus

  1. Kuori bataatit ja paloittele n. 1 cm:n kuutioiksi. Levite pellille, lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja rouhi suolaa. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.
  2. Sillä välin keitä Ruokakaura pakkauksen ohjeen mukaan, eli n. 8 minuuttia. Salaattia varten Ruokakaura kannattaa huuhdella kylmän veden alla siivilässä, jotta kauranjyvät eivät tartu toisiinsa ja saat niistä irtonaisia salaattia varten.
  3. Kuori ja hienonna punasipuli mahdollisimman pieneksi. Kuori appelsiinit ja leikkaa veitsellä lohkoiksi. Halutessasi pilko pinaatinlehtiä pienemmiksi.
  4. Sekoita Ruokakauran joukkoon punasipuli, appelsiinit, kuivatut karpalot, kurpitsansiemenet, pinaatinlehdet ja paahdettu bataatti.
  5. Valmista chermoula-kastike: Jos käytät juustokuminan- ja korianterinsiemeniä, paahda niitä ensin kuivalla kuumalla pannulla pari minuuttia ja jauha sitten morttelissa. Hienonna tuoreet yrtit, valkosipulinkynnet ja raasta inkivääri. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Halutessasi voi surauttaa kastikkeen sauvasekoittimella tasaiseksi.
  6. Sekoita kastike salaatin joukkoon. Lisää lopuksi pitakrutongit.
  7. Willja Veggie-pyörykät voit paistaa pannulla öljyssä rapeiksi tai lisätä bataattien kanssa uuniin loppuvaiheilla. Lorauta öljyä päälle. 200 asteisessa uunissa ne kypsyvät n. vartissa.
  8. Tarjoa salaatti lämpimien pyöryköiden ja Spread&Dip- levitteiden kanssa.

 

Vinkki: Kuvissa näkyy myös pitaleipäkrutonkeja, jos haluat valmistaa ekstrana, valmista näin:

Pitakrutongit

5 pitaleipää (250 g)
2 rkl kuivattuja yrttejä (esim. timjami, oregano, minttu)
3 rkl oliiviöljyä

  1. Paloittele pitaleivät kolmion mallisiksi palasiksi ja levitä pellille. Ripottele kuivattuja yrttejä ja lorauta oliiviöljyä päälle. Paista 200 asteisen uunissa n. 10 minuuttia.

Ruokakaurasalaatti. Vegaaninen

 

Omaksi suosikikseni uutuuksista nousi Spread&Dip-levitteet. Markuksen lemppari taas oli Tex-Mex Willja-nugetit (valmistettu herneproteiinista ja kaurasta). On hauska, miten aikuinen mies onkaan niin riemuissaan nugeteista. ”Oh! Onko meillä nugetteja lounaaksi!”. Tarjoiluehdotus nugeteille: Nämä nugetit tarjottiin salaatin, tomaattien, korianterin omenaguacamolen ja herne-jalapeno-levitteen kera. Olipa pitakrutonkeja edelleen jäljellä, joten niitäkin pääsi mukaan. Viimeiset tsatsikitkin mukaan edeltävien päivien pita-aterialta ja näin oli taas jääkaappi saatu mukavasti tyhjennettyä.

 

 

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Natte 14.03.2022 - 17:19

Moikka, marokkolainen sharmoula kastike pohjautuu tuoreen korianteriin, siitähän tulee hurjasti makua 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.03.2022 - 06:59

Ihan totta, siitä näyttää olevan erilaisia versioita omissa keittokirjoissani, että mitä yrttiä on käytetty :). Korianteri saattaa hyvinkin olla se yleisin, ja kokeilenpa pelkästään sitä huomenna kun ajtuksissa tehdä tätä 🙂

Vastaa
Anni 16.06.2022 - 21:41

Olipa hyvää! En löytänyt kaupasta noita kauratuotteita niin tein couscousilla ja falafeleilla 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.06.2022 - 09:32

Kiitos 🙂 Kiva, että toimi kuskusilla hyvin!

Vastaa

Jätä kommentti