Koti AamiaisetPunaherukkapuuro x 3: Vispipuuro, Tuorepuuro ja Chiavanukas

Punaherukkapuuro x 3: Vispipuuro, Tuorepuuro ja Chiavanukas

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Punaherukkapuuro

Kolme superhyvää puuroideaa punaherukoista! Kaikki näistä onnistuu hyvin myös gluteenittomana!

Monella vaikuttaa olevan haasteita keksiä käyttöä punaherukoille. Tässä tulee nyt kolme ihanaa aamiaispuuro-ohjetta punaherukoista, jotka saavat sinut toivomaan, että herukoista olisi tullut kerättyä vieläkin enemmän! Nämä kaikki syödään kylmänä/viileänä.

Punaherukkapuuro

Olen kuullut, että joillain on niin paljon herukoita, etteivät he edes viitsi kerätä kaikkea, koska eivät tarvitse niin paljoa. Hyödyin tässä itsekin tällaisesta tilanteesta erään seuraajan laitettua minulle viestiä, että jos punaherukat kiinnostavat, niin heidän pihasta saa tulla keräämään.

Voi olla, että näiden reseptien myötä kyseinen henkilö miettii ensi vuonna uudestaan, raaskiiko antaa minun tulla poimimaan heidän herukoitaan ;). 

Punaherukat ovat erityisen kirpeitä ja juuri siksi ihania. Itse tykkään laittaa niitä ihan sellaisenaan puuron tai jogurtin päälle, mutta ymmärrän, että osalle ne ovat turhan happamia. Jälkiruokiin makeuden pariksi ne tietysti sopivat, mutta ei sitä viitsi koko sadosta leipoakaan. 

Näissä puuroissa kirpeyttä taittavat banaani, vanilja ja vadelmat:

  • Kuohkeaan vispipuuroon tykkään punaherukoiden lisäksi laittaa jotakin makeampia marjoja, kuten vadelmia tai mansikoita, jotta happamuutta ei tarvitse taittaa niin runsaasti sokerilla.
  • Täyteläinen chiavanukas taas makeutetaan banaanilla. Chiapuuro on nopea ja heti syötävissä, kun taas tuorepuuro ja vispipuuro joutaa tekeytymään yön yli.
  • Tuorepuuro on yllättävästi näistä resepteistä kaikista makein, sillä siihen olen laittanut valmista vaniljajogurttia, joka jo sisältää sokeria. 

Testaa ja kerro mikä oli sinun suosikki näistä puuroista!


Punaherukkatuorepuuro – resepti

Punaherukkatuorepuuro

Vaniljajogurtin ja maidon kanssa pehmentyneet kaurahiutaleet yhdessä kirpeiden punaherukoiden kanssa ovat yllättävän hyvä kombo! Tämän reseptin bongasin alkujaan Puurolle! – kirjasta, mutta olen jättänyt pilkotut cashewpähkinät pois. On muuten aivan ihana kirja puuron ystävälle!

2 annosta

2 dl kaurahiutaleita (tarv. glut)
2 1/2 dl valitsemaasi maitoa
2 dl vaniljan makuista jogurttia (esim. Alpro/Pirkka)
2 dl punaherukoita
1/2 tl kardemummaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna tekeytyä yön yli. 

Punaherukkavispipuuro – resepti

Punaherukkavispipuuro

Vispipuuro ei sen kummempia esittelyjä kaipaa! Puuron voi valmistaa täysin punaherukoista, mutta silloin lisäisin sokerin määrää. Kun osan herukoista korvaa jollakin vähän makeammalla marjalla, kuten vadelmalla tai mansikalla, niin ei lisättyä sokeria tarvita yhtä paljoa. Vaikka yleensä en jaksa siivilöidä, sillä siemenet harvoin haittaavat puuron seassa, niin punaherukoiden kohdalla olen kuitenkin vispipuurokeitoksen siivilöinyt ennen mannasuurimoiden lisäämistä. Siivilöidyn siemenmassan olen syönyt jogurtin kanssa :).

5-6 annosta

1 l vettä
5 dl punaherukoita (olen yleensä korvannut tästä 2 dl vadelmilla tai mansikoilla)
1/2 dl sokeria*
1,5 dl mannasuurimoita (tai 2 dl karkeita riisijauhoja/gluteenitonta kauramannaa)

*Tai maun mukaan lisää. Jos teet pelkistä herukoista, niin sokeria olen kaivannut noin 3/4 dl

Valmistus

  1. Kaada vesi, herukat (ja vadelmat/mansikat) ja sokeri kattilaan. Keittele marjoja ja sokeria kevyesti kiehuvassa vedessä n. 5 minuuttia, kunnes marjat hajoavat. Tässä vaiheessa voit siivilöidä seoksen toiseen kattilaan, jos haluat täysin tasaista vispipuuroa.
  2. Vatkaa mannasuurimot/riisijauhot keitoksen joukkoon vähitellen ja samalla sekoittaen. Keittele hiljakseen vielä n. 10 minuuttia.
  3. Ota pois levyltä ja laita jäähtymään. Jäähdytä viileäksi ennen vatkaamista – jääkaapissa yön yli.
  4. Vatkaa sähkövatkaimella jäähtynyt puuro kuohkeaksi. Gluteeniton ei kuohkeudu ihan yhtä paljon.

 

Punaherukkachiavanukas – resepti

Punaherukka-chiavanukas

Onko tämä puuro laisinkaan? Ei ehkä, kun tässä ei kerta mitään viljoja ole. Siispä nimesinkin tämän ihan vain chiavanukkaaksi. Chiansiemenet liotetaan kylmässä vedessä n. 10 minuuttia, jolloin ne turpoavat ja muuttuvat sammakonkutumaiseksi. Sen jälkeen joukkoon tulee banaania makeuttamaan ja lopuksi punaherukat joukkoon ja kaikki soseutetaan keskenään. Sen jälkeen puuro on halutessaan heti syötävissä (tai säilytä jääkaapissa). Toisin kuin kahden edellisen kanssa pitää odottaa yön yli.

3-4 annosta

1 dl chiansiemeniä
3 ½ dl vettä
2 kypsää banaania
2½ dl punaherukoita

Valmistus

  1. Sekoita chiansiemenet ja kylmä vesi keskenään. Jätä turpoamaan 10 minuutiksi.
  2. Kaada blenderiin chiansiemen-vesiseos sekä banaanit (muutamaan osaan halkaistuna) ja punaherukat.
  3. Surauta tasaiseksi blenderissä/sauvasekoittimella
  4. Tarjoile!
  5. Säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti