Valmiin pinsapohjan päälle pelkistä artisokista ja manteleista surautettua tahnaa sekä rucolaa. Muutaman raaka-aineen yksinkertaisuus, joka valmistuu nopeasti uunin tai grillin kautta herkulliseksi lounaaksi salaatin kanssa tai maistuu kivana pienenä iltapalana. Toimii myös tosi kivasti vaikkapa kaiken varalla olevana mökkiruokana, sillä raaka-aineet säilyvät hyvin.
Tällä kertaa uunin lämmityksen sijasta grillasimme pinsapohjan rapsakaksi.

Valmiit, leipäosastolta löytyvät, pinsapohjat ovat olleet nyt trendinä ainakin viime kesästä saakka. Pinsapohja on ns. hieman paksumpi pitsapohja, joka on ilmava ja paiston jälkeen pinnalta rapea. Valmiin pinsapohjan kanssa säästyy aikaa, sotkua ja pitsapohjan pyöritysvaivalta. Sopii hetkiin, kun haluaa nopeasti jonkin herkullisen tarjottavan ja myös, kuten kaikki pitsat, ehkäisemään jääkaapin hävikkiä – sillä pitsan päälle sujahtaa hyvin kaikenlaisia jääkaapin rippeitä.


Salon Herkku Murena- herkkukaupasta hankittu valmis artisokka-mantelitahna on ollut todella maukasta – sitä olen levittänyt paahdetun leivän päälle sekä pinsan/pitsan päälle. Purkin raaka-ainelista sen verran lyhyt, että päätin kokeilla valmistaa sitä itsekin, sillä tuota ihanaa tahnaa ei ihan lähikaupasta löydy.
Pinsapohja ensin paistetaan tai grillataan sellaisenaan, levitetään sitten artisokkatahnaa päälle, ja lämmitetään hieman lisää. Sen jälkeen päälle lisätään rucolaa ja mustapippuria. Melkeinpä nerokkaan hyvää!
Pinsa artisokka-mantelitahnalla – resepti
1-2 pinsaa (1 pinsa per syöjä, jos on nälkä ja tämä toimii ainoana ruokana. 1/2 pinsaa per syöjä, jos mukana on esim hyvää lisukesalaattia eikä ole ihan tosi kova nälkä. Yhden pinsan voi jakaa myös 4-6 hengen kesken snackina)
Valitettavasti artisokkapurkin kokoa ei ole optimoitu siitä tehdyn tahnan ja pinsan yhdistelmään. Yhdestä artisokkapurkista valmistettu tahna riittää mukavasti n. 1,5 pinsaan. Yhteen pinsaan tahnaa on todella reilusti, mutta kahteen pinsaan ehkä hieman naftisti. Sanoisin, että tätä kuitenkin riittää kahteen pinsaan.
Tarvitset
2 valmista pinsapohjaa
Artisokkatahna
1 tlk (280g/180g) öljyyn säilöttyjä artisokkia
1 dl kuorellisia kokonaisia manteleita
2 tl omenaviinietikkaa
2 tl sitruunamehua
ripaus suolaa
iso kourallinen rucolaa
mustapippuria
Valmistus
- Valmista artisokkatahna: ota n. kolme artisokkaa erikseen koristelua varten. Surauta loput artisokat sekä artisokkien öljy manteleiden kanssa blenderissä/minisilppurissa tahnaksi. Sauvasekoitinkin toimii, mutta siinä tapauksessa manteleita pitää ensin rouhia veitsellä hienommaksi. Mausta omenaviinietikalla, sitruunamehulla ja suolalla.
- Paista pinsapohjaa kuumassa grillissä tai 220 C uunissa n. 3 minuuttia, kunnes pinsan pohja on rapea.
- Levitä artisokkatahnaa pinsapohjan päälle. Laita pinsa hetkeksi takaisin grilliin (grillin kupu päällä) tai uuniin. Paista vielä 1-2 min.
- Pilko jäljelle jääneet artisokat ja lisää artisokkaa lämpimän pinsan päälle. Lisää myös rucolaa ja rouhi mustapippuria.
- Nauti lämpimänä.
