Koti Aasialaista Japanilaiset avokadonuudelit (V,GF)
Japanilaiset avokadonuudelit. Vegaani

Kun on kerran avokadopastaa, niin miksei avokadonuudelitkin toimisi! 

Varsinaisesti avokadopastaan en ole itse ihan niin hurmaantunut, mitä monet ovat. Se tarvitsee mielestäni jotain lisää ja Markuksen versio avokadopastasta onkin aika oivallinen – siihen raastetaan joukkoon paljon cheddaria ja mukaan paistetaan oumphia. Avokadopasta on kuitenkin monen keittiöön jäänyt sen nopeuden ja yksinkertaisuuden vuoksi, ja koska se on helppo muistaa.

Japanilaiset avokadonuudelit. Vegaaninen

Lähdin siis vähän leikkimään avokadopastaidealla muokaten sitä toisen tyyppiseen makumaailmaan. Kertaalleen tarjosin sitä ihan simppelinä versiona ja toisella kertaa teriyakikastikkeessa paistetun tofun kanssa ja tottahan tofu-versio oli voittaja :).

Avokadoja meillä ei kuitenkaan kovin usein syödä. Kerran parissa kolmessa kuussa ostan pussin avokadoja, sillä onhan ne vaan niin hyviä, vaikka ovatkin taas yksi parjattu raaka-aineryhmä. Mielestäni ei kuitenkaan totaaliseen avokadoboikottiin tarvitse lähteä, mutta hyvähän se on, ettei jotakin ulkomaista vesisyöppöä ala liiaksikaan tunkemaan ruokavalioonsa. Avokadojen isoimmat ongelmat liittyvät Meksikossa käytäviin ”avokadosotiin”, mutta Suomeen avokadot tuodaan lähes poikkeuksetta Espanjasta, eikä näihin pitäisi samanlaisia ongelmia liittyä. Vettä niiden kasvatus kyllä vaatii, mutta yhtä paljon vaatii lukuisat muutkin Suomessa käytetyt ja ulkomailta tuodut hedelmät/vihannekset. Avokadoa ei siis voi yksin syyttää.

Japanilaiset avokadonuudelit. Teriyakitofu. Vegaani


Japanilaiset avokadonuudelit- resepti

Japanilaiset avokadonuudelit. Vegaani 

2:lle

Tarvitset

n. 150g tattarinuudelia (eli sobanuudelia – tai käytä tavallista nuudelia)

Avokadokastike
3 pienehköä avokadoa tai 2 suurta
2 limen mehu (tai n. 3 rkl japanilaista ponzua)
2 rkl sushi-inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
(1 rkl vaaleaa misotahnaa) – jätä pois, jos ei ole
1 valkosipulinkynsi
1 tl wasabia

Teriyakitofu

1 pkt tofua (n. 350g)
n. 1 dl valmista teriyakikastiketta
seesamöljyä

Tarjoiluun: paahdettua sipuli-/valkosipulirouhetta, paahdettuja seesaminsiemeniä, korianteria/kevätsipulia, (chiliä jos haluat tulisempaa)

Valmistusohjeet

  1. Valmistele tofu. Kuutioi se ja jätä palaset kuivamaan talouspaperipalojen väliin. Taputtele suurin osa nesteestä pois.
  2. Muussaa avokadot haarukalla melko hienoksi muhennokseksi. Sekoita joukkoon loput avokadokastikkeen ainekset.
  3. Paista tofu aluksi kuumalla kuivalla pannulla. Pyörittele niin, että lähes joka sivu ruskistuu. Lisää seesamöljyä 1-2 rkl ja paista hetki lisää kuumalla lämmöllä. Kaada joukkoon sitten teriyakikastike ja paista vielä miedolla lämmöllä n. minuutin.
  4. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan kypsäksi. Kaada keitinvesi pois ja sekoita joukkoon avokadokastike ja tofut. Pyöräyttele lämpimällä pannulla niin, eettä saat lämpimän ruoan. Lisää päälle seesaminsiemeniä, paahdettua sipulirouhetta, korianteria tai kevätsipulia ja mahdollisesti chiliä.

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Rosanna92 12.05.2020 - 16:33

Blogisi on niin ihana ja olen saanut paljon hyviä reseptejä täältä ❤️

Nyt ei liity tähän postaukseen. Mutta olen kokeillut nyt pari kertaa meksikolaista tomaattikeittoa ohjeellasi. Se on varmasti oikein tehtynä ihanaa keittoa ja vieläpä terveellistä! Miten miehesi oli kehunut myös. Mutta miksi minä en saa siitä kovin maistuvaa? Olen käyttänyt fariinisokerin sijasta tavan sokeria ja kasvisfondin sijasta kasvisliemikuutiota yhden. Ja laitoin hiukan enemmän porkkanaa.. Voisiko noissa olla syytä siihen..? Niin huono vaimo – fiilis tullut kun en tiedä miksi en saa siitä niin hyvää Mies kyllä nyökytteli et on hyvää, mut äh. Nim. Haluan olla se ihana kokkaileva vaimoke. Ja nyt ihan ajattelin kysäistä missä voisi olla vika, kiitos Saara jo etukäteen! ❤️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.05.2020 - 08:04

Hei kiitos sinulle :). Mulla on kerran tullut siitä kans vähän laimeaa, ja muilla kerroilla aina tosi hyvää. En usko, että syy on porkkanassa, mutta älä laita sitä enempää kuitenkaan kuin reseptissä on. Kasvisliemikuutiokin toimii yhtä hyvin, sitäkään ei tarvitse vaihtaa. Mulla on ollut aina Mutti-tomaattimurska – tomaattimurskissa on eroja. Joku muukin varmasti maukast tomaattimurska käy. Sitten se aika hyvä haudutus ja keittely on tärkeää, että malttaisi lähes puoli tuntia sitä porisutella hellalla. Myös jos chili on laimean makuista, niin sitä voisi lisätä enemmän. Sitten hyvä sipulien kuullotus, eli oikein niin että ne saavat kultaista väriä. Ja ajattelin, että reseptiin pitäisi laittaa, että nestemäärää voisi vähentää, koska juuri viime kerralla kun tein, niin nestettä ei tarvittukaan niin paljon. Muuten seurasin juuri toissapäivänä täsämälleen omaa ohjettani ja toimi erittäin hyvin :).

Vastaa
Anna 1.06.2020 - 14:31

Tää oli törkeen hyvää! Oon myös alkuperäsen avokadopastan fani mut tää avokadokastike on _to die for_, vaikka jätin inkiväärin pois ku ei ollu saatavilla. Kiitos ihanasta blogista, mikä antaa reseptien lisäksi ajateltavaa ja on muuttanu omia kulutustottumuksia iha huomaamatta. Yön yli kohotettua focacciaa oli pakko tehä joka päivä viikon ajan koska oli liian hyvää!! Nyt oon siirtyny tekee sitä ”enää” 2-3 krt/vko eikä siihen ikinä kyllästy! Kiitos ❤️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.06.2020 - 14:59

Oi ihana! 🙂 Mahtavaa, että pidit niin kovasti tästä – jee :). Haha, ihana, kuulostat ihan multa, mulle tulee välillä oikea focaccian leipomusputki kanssa, kun tuntuu, että tää on niin helppoa ja kätevää. Kiitos sulle :).

Vastaa

Jätä kommentti