Aivan taivaalliset nuudelit! Tulisen makeat ja rouskuvat. Nam! Idea lähti kokatessani yhtä blogistakin löytyvää lemppariani eli korealaista bibimbapia. Bibimbapiin valmistamani gochujang-kastike on niin hyvää, että sen sopisi saada muutakin käyttöä. Niinpä päätin sekoittaa sen nuudeleiden joukkoon ja käyttää loput kasvikset jääkaapista. 

Gochujang-nuudelit. Vegaaninen

Gochujang-nuudelit. Vegaaninen Gochujang-nuudelit. Vegaaninen

Kesää kohti mennessä siirtyy kokkailut ihan automaattisesti enemmän kotimaisempaan ja italialaisempaan ruokaan. Konstailemattomampaan suuntaan, joka juhlii tuoreita raaka-aineita. Niinpä aasialaiset reseptit jäävät kesällä helposti vähemmälle, vaikka ovatkin lempiruokaani. Tässä yksi uusi lempiruoka :). Nämä nuudelit maistuvat myös kylmänä, jos hellepäivä vaikka yllättää.


Gochujang-nuudelit – resepti

Gochujang-nuudelit. Vegaaninen

3-4:lle

Tarvitset

200g vehnänuudeleita

Kastike:

3 rkl gochujang-tahnaa (löytyy nykyään tosi hyvin peruskaupoista)
3 rkl vettä
2 rkl sokeria
2 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa (vaaleaa tai tummaa)
4 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä

Lisäksi:

1 tofupaketti (n. 300g)

Wokattavaksi – voit myös vaihdella kasviksia sen mukaan, mitä sinulta jo löytyy 

3 porkkanaa
4 lehtikaalinlehteä
n. 200g punakaalia
3 kevätsipulin vartta
5 valkosipulinkynttä

seesamöljyä paistamiseen

Valmistusohjeet

  1. Valmista kastike. Paahda seesaminsiemenet kuivalla, kuumalla pannulla, kunnes ne ruskistuvat. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään.
  2. Siivuta/paloittele tofu. Kuivaa tofu asettamalle siivut pyyhkeen/talouspaperin väliin ja anna enimmän nesteen imeytyä n. 10 minuutin ajan. Paista tofua sitten kuumalla, kuivalla pannulla pari minuuttia lastalla välillä pyöritellen. Lisää seesamöljyä ja paista tofut vielä öljyssä ruskeiksi. Nosta sivuun.
  3. Valmistele wokattavaksi menevät kasvikset. Kuori porkkanat ja paloittele ne haluamallasi tavalla: tikuiksi tai siivuiksi. Revi lehtikaalinruodista lehdet erilleen. Leikkaa punakaali ohuiksi siivuiksi. Pilko kevätsipuli ja valkosipulinkynnet hienoksi. Wokkaa kaikkia kasviksia pari minuuttia seesamöljyssä. Eli paista kuumalla pannulla niitä siinä pyöritellen.
  4. Kypsennä nuudelit. Kaada keitinvesi pois ja sekoita gochujang-kastike nuudeleiden joukkoon. Lisää nuudeleiden joukkoon kasvikset ja tofu.

Gochujang-nuudelit. Vegaaninen

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Asta 6.02.2022 - 16:21

Kiitos reseptistä! Tein tätä tänään ja laitoin vähän soveltaen kasviksia mitä löytyi. Gochujang-tahnaa en ollut itse ennen käyttänyt, vaikka varmasti sitä on korealaisessa maistanutkin. Tästä tuli omaan makuun hieman liian tulista, mutta tuon tahnan määrää on tässä reseptissä helppo säätää 🙂 ja on muuten helppo ruoka tehdä liikaa suunnittelematta jos on tofua, kasviksia/kaalia ja nuudeleita kaapissa, ja kastikeainekset hankittuna jo muihin aasialaisiin kokkailuihin.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.02.2022 - 16:47

Kiitos! 🙂 Ihan totta, chilin määrä lienee kaikista hankalin määritellä toisen puolesta kun tulisuusmakuasteita on niin erilaisia. Muuten tämä tosiaan onkin erittäin helppo ja sovellettava ruoka, johon saa kivasti jääkaapin jämäkasviksia käytettyä.

Vastaa
Irina 12.01.2023 - 11:24

OMG. Tämä oli niin hyvää! Käytin valkokaalia punakaalin sijasta ja kevätsipulit ja lehtikaalitkin otin pakkasesta. Nuudeleina täysjyvänuudeleita ja niitä 150g. Kaadoin kuitenkin rohkeasti koko soosin maustamaan nuudeliwokkia ja se oli omaan suuhun juuri sopivan tulista. Riisiviinietikkakin uupui -korvasin sen 2/3 mirinillä ja 1/3 sushi vinegarilla. Ehdottomasti jää omalle ruokalistalle 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.01.2023 - 13:53

Oh kiiitos! =) Ihan vastikään muokkasinkin soossia vielä vähän reilumman kokoiseksi, ja samalla mietin, että tuleeko siitä turhan jytyä joillekin, mutta tosi kiva kuulla, että ainakin sulle maistui noin hyvin 🙂

Vastaa
Emilia 22.01.2023 - 12:27

Nam, miten hyvää tästä tuli! Sovelsin vähän kasviksia mitä käytin, eikä seesaminsiemeniä löytynyt tähän hätään. Kastike oli ihanan tulista! En ollut ennen käyttänyt gochujang-tahnaa mutta jatkossa tulen kyllä käyttämään. Seuraavaa kertaa varten hankin vielä seesaminsiemeniä. Ne varmasti kruunaavat tämän annoksen 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.01.2023 - 11:11

Kiitos paljon! 🙂 Tämä on nimenomaan siitä kiva, että voi hyvin soveltaa kasviksia sen mukaan mitä löytyy ja mitä pitäisi käyttää pois :).

Vastaa

Jätä kommentti