Koti Gluteeniton Gluteenittomat korvapuustit

Gluteenittomat korvapuustit

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Gluteenittomat korvapuustit

Kaupallinen yhteistyö Fazer Gluteeniton

Mistä tietää onnistuneensa gluteenittomissa korvapuusteissa? Tässä yhdeksi hankalimmaksi mielletyssä gluteenittomassa leivonnaisessa.

Siitä, kun gluteenittomia puusteja syö mielellään, vaikkei gluteenitonta tarvitsisikaan.

Kaiken lisäksi tuli leivottua gluteeniton korvapuusti, joka säilyttää mehevyytensä myös seuraavana ja sitäkin seuraavana päivänä. Gluteeniton pulla kun on yleensä hyvää heti uunista tultua, mutta alkaa kuivahtaa nopeasti. Mutta lyhyen mikrotuksen kautta tämä puusti oli täydellisen pehmeää vielä seuraavinakin päivinä.

Gluteenittomat korvapuustit

Kuluva vuosi on ilmeisesti ollut omistettu (täydelliselle) pullalle. Ensin pistaasisolmuja, sen jälkeen hiottu täydellistä vehnäpullataikinaa. Täydellisen pullataikinan salaisuus, vastoin kaikkia ennakkoluuloja, on piillyt veteen ja öljyyn leivotussa taikinassa. Öljy-vesipullan ilosanomaa levitettyäni oli aika vihdoin ryhtyä ikuisuuspullahaasteen pariin. Eli saada leivottua niin hyviä gluteenittomia korvapuusteja, että maistuisi myös ei-gluteenittomille. Tai edes niin hyvää, että voisin tarjota gluteenittomalle kaverilleni korvapuusteja hyvällä mielellä. Leivon usein pullaa ja aina vähän harmittaa, kun gluteeniton kaveri jää ilman. Tilanne oli korjattava hänen ja kaikkien muidenkin gluteenitonta ruokavaliota noudattavien hyväksi.

Gluteenittomat korvapuustit

Olin aiemmin onnistunut Fazer Gluteenittomalla Pullajauhoseoksella leipomaan hyvää pullaa, mutta epäilin korvapuustin olevan hankalampi juttu – että kaulittaessa kaikki kuohkeus häviäisi.

Ensimmäisen gluteenittoman pullataikinan kanssa olin melko varma, että puustit eivät tule onnistumaan kuitenkaan, joten valmistin taikinan vähän vasemmalla kädellä ja täysin käsivaralta. Tein vielä kohotuksenkin ns. väärin, eli kohotin taikinaa pitkään ja sen jälkeen leivoin puusteiksi ja heti uuniin. Gluteeniton ystäväni neuvoi siinä vaiheessa, että gluteenittomat pullat kuuluu leipoa toisella tavalla eli taikinaa ei kohoteta, vaan vasta valmiiksi muotoillut pullat kohotetaan juuri ennen paistoa.

Gluteenittomat korvapuustit Gluteenittomat korvapuustit

 

Gluteeniton taikina kuuluu kohottaa vain kerran ja vasta muotoilun jälkeen, jotta aikaansaatu ilmavuus ei tyystin häviä kaulittaessa.

Mutta kas, uunista tuli väärästä kohotusaikataulusta huolimatta aivan täydellisiä puusteja! Ilmeisesti Fazer Gluteeniton Pullajauhoseos on anteeksi antava.

Siinäpä sitten harmitti, kun en ollut mitannut mitään, vaan nyt joutuisin täysin alusta alkaa miettiä, mitä äsken tuli tehtyä, että voisin toistaa tämän prosessin päästäkseni uudestaan samaan lopputulokseen.

Gluteenittomat korvapuustit Gluteenittomat korvapuustit

 

Nyt olen kaikkien iloksi onnistunut uudestaan desimittojen ja grammojen kera :).

En varmasti tiedä missä kaikessa salaisuus tähän piilee, mutta todennäköisesti ainakin itse jauhoseoksessa. Gluteenittomissa jauhoseoksissa on paljon eroja, ja ainakin Fazer Gluteeniton Pullajauhoseos vaikuttaa siis erittäin onnistuneelta jauhokseolta juuri pullia varten (ei kai sitä muuten olisi varta vasten pullajauhoseos-nimellä).

Kun kerran vehnäpullakin onnistui parhaiten juuri veden ja öljyn avulla, niin onnistui muuten gluteenitonkin pulla. Kaurajuoma/maito saa mielestäni pullan kuivahtamaan nopeammin. Samoin öljy pitää taikinan mehevämpänä.

Gluteenittomat korvapuustit

Fazer Gluteeniton Pullajauhoseos sisältää valmiiksi gluteenittoman taikinan sitkoon tarvittavaa psylliumia, joten ei tarvitse kikkailla sen kanssa, eikä tarvitse ostaa sitä erikseen, jos sille ei muuten olisi käyttöä. Pullajauhoseos sisältää jo valmiiksi sokeria ja mielestäni juuri oikean määrän kardemummaa. Sokeria sen sijaan tykkäsin lisätä vielä vähän lisää.


Gluteenittomat korvapuustit – resepti

Gluteenittomat korvapuustit

n. 12 korvapuustia

Tarvitset 

2,5 dl kädenlämpöistä vettä
1 pss (11 g) kuivahiivaa
0,5 dl sokeria
430 g Fazer Gluteeniton Pullajauhoseosta*
1 dl rypsiöljyä
¾ tl suolaa

*Pussissa on 450 g, mutta säästä aivan pieni määrä kaulimiseen. Onnistuu yhtä hyvin, jos käytät koko 450 g pussillisen, ja käytä silloin muita gluteenittomia jauhoja kaulimiseen. Tähän reseptiin tarvitaan nimenomaan Fazer Gluteeniton Pullajauhoseosta, eikä sitä voi suoraan vaihtaa johonkin toiseen gluteenittomaan jauhoseokseen, sillä kaikki gluteenittomat jauhoseokset käyttäytyvät hieman eri tavoin sitkoleivonnassa.

Täytteet

En varsinaisesti koskaan mittaa korvapuustin täytteitä, vaan levitän niitä maun ja fiiliksen mukaan.

 50 g maidotonta levitettävää margariinia
n. 0,5 dl sokeria
n. 2 tl kanelia
n. 1 tl kardemummaa

Voiteluun
Paras vegaaninen voitelu onnistuu mielestäni näin kaura-/soijagurtin ja kaurajuoman sekoituksesta. Voit käyttää myös vain jompaakumpaa.

3 rkl soija-/kauragurttia
3 rkl kaurajuomaa

Pinnalle
raesokeria

Valmistus

  1. Lisää kuivahiiva ja sokeri kädenlämpöiseen veteen. Lisää Fazer Gluteeniton Pullajauhoseos, rypsiöljy ja suola. Sekoita taikinaksi.
  2. Anna taikinan levätä puoli tuntia, jonka aikana gluteenittomat jauhot alkavat turvota ja taikinasta tulee kiinteämpää.
  3. Puolen tunnin jälkeen vaivaa taikinaa kuten vaivaisit normaalia vehnätaikinaakin.
  4. Levitä gluteenittomia jauhoja leivinalustalle ja nosta taikina jauhotetun alustan päälle. Painele aluksi käsin taikinaa litteämmäksi ja kauli taikina sitten n. 30 x 50 cm suorakulmion malliseksi levyksi.
  5. Levitä taikinan päälle margariinia ja ripottele kanelia, sokeria ja kardemummaa.
  6. Kääri taikina pitkältä sivulta rullalle ja leikkaa korvapuusteiksi.
  7. Peittele korvapuustit liinalla ja anna kohota n. 1 tunnin ajan.*
  8. Kuumenna uuni 200 asteiseksi.
  9. Sekoita voitelua varten kauragurtti ja kaurajuoma.
  10. Kun pullat ovat saaneet kohota, voitele pullat. Ripottele päälle raesokeria.
  11. Paista korvapuusteja uunissa 20-25 minuuttia. Gluteenittomat pullat tarvitsivat hieman pidemmän paistoajan kuin mitä vehnäpulla.
  12. Nauti tuoreena ja säilytä ylimääräiset muovipussissa tai pakasta heti. Jos tarjoat pullaa jo jäähtyneenä, se kannattaa lyhyen mikrotuksen kautta lämmittää, jotta pulla taas pehmenee ja maistuu tuoreelta.

 

*Kuten ylempänä kerroinkin, niin ensimmäisellä kerralla tein kohotuksen juuri päinvastoin, eli kohotin taikinaa, vaan en enää itse pullia. Näin ei neuvota gluteenittoman taikinan kanssa toimimaan, vaan kohotus tapahtuu vain kerran ja vasta kun ne on leivottu pulliksi. Yhtä kaikki, onnistuin molemmilla tavoilla, eli ei hätää, jos olet kohottanut itse taikinaakin.

Tässä vielä video leipomisesta, jotta hahmotat miltä taikina kulloinkin näyttää. 

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Taru 16.04.2023 - 07:44

Kiiitos ohjeesta ja ihanaa että viimein onnistui! Tää menee testiin! 🙂

Vastaa
Pälvi 16.04.2023 - 09:07

Hei,
Millä voitelisit korvapuustit, jos kaura ei käy?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.04.2023 - 18:27

käykö soija? Vastaavat soijavalmisteet sopivat myös eli soijamaito ja soijagurtti. Kuulemma myös kikhernepurkin liemi sopii hyvin voiteluun 😀

Vastaa
Pälvi 19.04.2023 - 19:54

Itselle käy kaura kyllä, mutta on ystäviä, joille ei. Täytyy näitä kyllä kokeilla joskus! Sulla on ihania reseptejä, kiitos niistä! <3

Vastaa
Marja 20.04.2023 - 12:53

Tänään testattu, tuli tosi hyviä! Koska kaura, soija JA aquafab on kieltolistalla, ”voitelin” pullat omenasoseella. Toimi niinkin.
Kiitos herkusta ohjeesta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.04.2023 - 18:41

Mahtava kuulla! Hyvin keksitty ja hyvä kun toimi niinkin 🙂 Voitelun ideahan on vain saada pullaan kiiltoa, eli välttämätöntä se ei ole.

Vastaa
sk 26.11.2023 - 13:41

Fazerin gluteenitonta pullajauhoseosta ei enää löydy Fazerin nettisivuilta, onkohan se poistunut valikoimasta… 🙁 onko mitään muuta jauhoseosta, joka liippaisi edes läheltä?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.11.2023 - 12:28

Oho, no ei näköjään löydy! Kaupasta kuitenkin edelleen löytyy näitä tuotteita. Hitsit, sitten tuleekin taas uusi vaikea tehtävä esiin. Kokeilisin sitten jonkun muun valmistajan nimenomaan pullajauhoseos-nimellä oleva jauhosekoituksella, jos tämä Fazerin tuote tosiaan lopetetaan 😮

Vastaa

Jätä kommentti