Viikon kesävaellus Vätsärissä & Hyvä tietää Vätsäristä

On elokuun toinen viikko. Takana melko syksyisenkin tuntuinen, sateinen heinäkuu, mistä olen nauttinut, sillä viileä sää tekee liikkumisesta helppoa ja antaa ajatuksille tilaa hengittää. Kun lähtö oli koittamassa kivikkoiseen ja haastavakulkuisimmaksi tituleerattuun erämaahamme, Vätsäriin, saapui pohjoiseen hurja lämpöaalto. Yhtäkkiä lämpötilat kipusivat 28 asteen varjolämpötiloihin ja niiden oli ennustettu pysyvän siellä useamman päivän. Hieman hirvittää. Tästä tulisi näköjään ensimmäinen todellinen kesävaelluksemme. 

Vätsärin tunnelmiin ja mukaan vaellukselle pääset parhaiten vaellusvideomme kautta.

Rinkkaan oli pakattu tavallisten vaellustavaroiden lisäksi kalastusvälineet Vätsärin tarunhohtoisten kalasaaliiden toivossa. Okei, realistisena toiveena oli saada edes yksi tavallinen ahven. Yksi vaellusruoista oli laskettu kalasaaliin varaan ja loput mahdolliset kalat olisivat hyviä lisukkeita ja lisämakua vaellusruokiin.  

Vätsäri erottuu jo ilmakuvasta omalaatuisen maastonsa ansiosta. Kivikkoista maastoa rikkoo useat sadat lampareet ja järvet. Pohdimme etukäteen, tekeekö pienten lampien lukematon määrä suunnistamisesta haastavaa. Vai olisiko se juuri niiden ansiosta helppoa.

Lähdettiin vaellukselle vailla suurempaa reittisuunnitelmaa. Routasenkuru oli ainoa selvä paikka Vätsärin kartalla, jonne halusimme päästä. Muutoin katsoisimme paikan päällä, kuinka nopeasti kuljettavaa maasto olisi, minne sitä ehtisi tai huvittaisi, kuinka paljon helle hidastaisi vauhtia, ja kuinka usein ja kauan sitä tekisi mieli kalastaa. Sepä erämaavaelluksessa on ihanaa, että voi kulkea sinne minne huvittaa ja pistää leirin minne huvittaa. Varsinkin kesällä, kun valoa riittää, eikä tarvitse päivänvalon vähyyden takia olla herätyskelloa tiettyyn aikaan ja pientä aikapainetta ehtiä edes jonnekin ennen pimeää. Voi rauhassa ottaa useamman tunnin siestan keskellä päivää, ja jatkaa matkaa vielä illasta.

Kuljettu reittimme karkeasti. Ihan en muista mikä lampare kierrettiin miltäkin puolen. Liilat pallurat ovat yöpaikkoja.

Eräopasystäväni Sonja ja hänen miehensä lähtivät seuraksemme pariksi ensimmäiseksi päivää. Pääsimme heidän kyydissä Lauttajärvelle, josta olisikin n. 10 kilometrin matka Routasenkurulle. Sieltä matka jatkui Vätsärin tunturiylängölle, Lujapuolijärvelle ja Äälisjärvelle, josta takaisin kohti Sevettijärveä. Loppujen lopuksi kilometrejä ei viikon vaelluksella tullut paljoakaan (70 km), mutta ei erämaahan menty kilometrejä laskemaan, vaikka hauska se onkin aina lopuksi tietää, paljonko tuli liikuttua Suomen kartalla. Vätsärin maaston haastavuus, helteet ja kalastusaika ottivat kaikki osansa edettyjen kilometrien määrästä.

Tyypillistä Vätsäriä

Routasenkurulla

Vätsäriä tosiaan sanotaan meidän haastavakulkuisimmaksi erämaaksi sen kivikkoisuuden vuoksi. Saimme pian huomata, että tämä ei ole vain sanonta karkottaakseen liiat retkeilijämäärät pois, vaan täyttä totta. Mutta juuri pieni haastavuus on kiehtovaa. 

Vätsäri – alati vaihtuvaa luontoa ja uusi lempierämaa

Samoin Vätsärissä kiehtovaa oli, kuinka vähän sitä näki kerralla ympärilleen. Maasto on kumpareista, joten yleensä seuraava kumpare aina estää sinua näkemästä pidemmälle ja arvoitukseksi jää, mitä tuon kumpareen takana olisi ollut. Ja todennäköisesti olisikin ollut jotain uutta ja yllättävää maastoa. Vätsärin maasto ehti yhden kilometrin aikana vaihtua rämesuolta, naavanpeittämiin ikimäntyihin ja taas kivikkoiseen järveen. Se se vasta oli kaunista ja kiehtovaa. Kuinka monta erilaista hienoa mäntymetsääkin tuli lyhyessä ajassa vastaan. Vaikka Vätsäri on suht pieni erämaa, ja kartalla kierrettiin siitä hyvä osa, niin tuntui, että silti nähtiin vain hyvin pieni osa Vätsäristä. Koska et nähnyt kauas ja hahmottanut koko paikkaa kerralla, tuntuu mielenkiintoiselta lähteä vaikka seuraavalla kerralla samoihinkin paikkoihin, mutta kiertää sama kumpare vain toiselta puolelta. Juuri tämä luonnon vaihtelevuus teki Vätsäristä lempierämääni kesävaelluksia ajatellen.

Jo vaelluksen aikana tuli olo, että tänne haluaa suunnitella jo uutta vaellusta.

Vätsäri yllätti vastaantulevilla hiekkarannoillaan

Vätsärin tunturiylänkö ei ole korkeimpia tuntureitamme, mutta yhtä lailla sieltä näkee pitkälle Norjan puolelle

Pikku-Äälisjärvi

Hyttysiä tai muitakaan itikoita ei elokuun alkupuolella juuri enää ollut. Paitsi helteen houkuttelemina saimme kyllä paarmaparvet ympärillemme. Helteellä Vätsäri oli ehkä kaikista vaelluskohdeista parhain. Vesistöjä riitti koko ajan ja ainoa keino pysyä toimintakykyisenä olikin käydä jatkuvasti pulahtamassa tai kastelemassa paita läpimäräksi. Toisaalta, koska ennen on päässyt nauttimaan tunturijoessa kelluen kuin kylpylässä konsanaan?

Erämaakylpylä

Suosikkipaikkoja

Maastokartan perusteella Vätsäristä on vaikea erottaa Routasenkurun lisäksi mitään muuta erityistä luonnonnähtävyyttä. Mutta siinä riittääkin löytämisen riemua. Kartalta ei ehkä erotu erityisiä korkeampia huippuja tai jyrkänteitä, mutta lupaan sinulle, Vätsäri on joka käänteessä upea. Kivikkoiset saarekkeet keskellä lampareita. Kapeana niemennokkana järveen kurottuvat harjanteet. Lukuisia kauniita hiekkarantoja ja vähän turhankin hitaasti syveneviä rantoja. 

Jos kuitenkin olisi nimettävä pari paikkaa, jonne ehdottomasti haluaisin sinun reittisi kulkevan, niin ne olisivat:

• Routasenkuru – varsinkin sen eteläpään vesiputous ja siitä pohjoista kohti kurun reunaa – vaikkei se helppokulkuinen olekaan. 
• Lujapuolijärvi ja sen pohjoisnurkasta länteenpäin jatkuva laakso kohti Taimenlampea. Tämä laakso vehreine kumpareineen toi mieleen Hobittilan.
• Hyvin kapea, nimetön harju Sollomusjärven autituvan vieressä (koillisen puolella), josta löytyi yksi ja ainoa täydellinen telttapaikka.

Routasenkuru

Tällainen luonnon upeus vetää sanattomaksi

Routasenkurun vesiputous

Lujapuolijärvi

Lujapuolijärven hobittimaastoa, Lujapuolijärveltä kohti Taimenlampea

Nimetön kapea harju oli upea. Sieltä löytyi yksi täydellinen telttapaikka ja rannat syvenivät otollisesti kalastusta ajatellen.

Hyvä tietää ennen lähtöä

• Huomioi, että Vätsärin maasto on pääosin melko hidaskulkuista, kumpareista ja kivikkoista. Meillä kulkuvauhti oli 1-2 km tunnissa. Korkeuseroja ei kuitenkaan tule paljoakaan, eli sen puolesta maasto ei vaadi erityisen hyvää kuntoa, vaan peruskunto kyllä riittää.
• Joenylityksiä ei ainakaan meidän reitillä tullut kuin yksi ainoa. Tämä oli aika kiva plussa :). Vaikka Vätsärissä on paljon vesistöä, niin isompia jokia ei juurikaan ole. 
• Suota ei ollut paljoakaan, eli kumisaappaita tähän erämaahan ei kannata laittaa jalkaan. 
• Lukuisat järvet ja lammet tekevät suunnistuksesta sinänsä helppoa, kunhan vain pysyy koko ajan kartalla, minkä lammen vieressä juuri tällä hetkellä on. 
• Telttapaikan löytämiselle on hyvä varata aikaa ja leiriytyä ajoissa. Järvien ympäriltä tasaisen kohdan löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Oli järviä, joiden ympäriltä ei löytynyt yhden ainoaa teltan kokoista suht tasaista paikkaa – niin kivikkoista ja mättäistä siellä oli. Monesti järven ympäriltä löytyi juuri yksi tai kaksi sopivaa telttapaikkaa ja siinä kaikki. Ei siis kannata jatkaa niin myöhään, että pimeä ehtii jo laskeutua, sillä pimeässä tasaisen paikan löytäminen on entistä haastavampaa.  
• Lähtöpisteitä Sevettijärventien varrella on ainakin Sevettijärven poroerotuspaikalla (Sevettijärveltä metsätietä muutama kilometri länteen), Kirakkajärvellä, Lauttajärvellä ja Näätämössä.
• Vätsärissä saa kalastaa kaikissa järvissä ja lammissa.

Ahvenia hernepestopastan kanssa

Ensimmäinen tasainen telttapaikka vesistön lähellä kahden tunnin etsimisen jälkeen

Mustikoita löytyi elokuussa runsaasti kaikkialta

Maasto vaihteli metsiltä soihin

Koko vaelluksen ainoa joen ylitys

Vätsärin ominaispiirre näytti olevan kivikkojen ja kallioiden reunustavat lammikot ja järvet.

Vedenpinnan heijastuksien kauneutta en koskaan lakkaa ihailemasta

Kiitos, upea Vätsäri. Tänne palataan.