Ensikertalaisen (isäni) kokemukset hiihtovaellukselta Käsivarren erämaassa

Isäni oli jo pari vuotta kysellyt, pääsisikö joku kerta kanssamme hiihtovaeltamaan. Nyt se saatiin vihdoin sovittua! Tässä isäni kirjoittama teksti ensikertalaisen näkökulmasta hiihtovaelluksesta. Sisältää myös paljon käytännön vinkkejä ja hyödyllistä tietoa, jota en itsekään tajuaisi ääneen sanoa.

Isän kokemuksia ja kommentteja voi katsella ja kuunnella myös vaellusvideoltamme

Ensikertalaisen kokemuksia hiihtovaelluksesta

Käsivarren tunturimaasto helmikuussa ei ehkä ole helpoin kohde, mutta halusin tunturimaastoon ja viikko kahdeksan sopi Saaran ja Markuksen aikatauluihin. Kohde valittiin lopullisesti vasta vähän ennen lähtöä säätiedotusten mukaan. Lisäksi reitti oli valittu myös ensikertalainen huomioiden siten, että alueella osa öistä voidaan viettää tuvassa, jos mieli ja olosuhteet niin vaativat. Heti lähtiessä säätiedotukset muuttuivat ja enteilivät kuitenkin kylmempää keliä. Nopeisiin sään vaihteluihin tulee varautua, mikä tuli vaelluksella myös omakohtaisesti havaittua.

Oma suunnitelmani oli kohottaa kuntoa edeltävästi. Se ei ollut kuitenkaan toteutunut vaan edeltävä liikunta oli rajoittunut pari kuukautta aiempaan, joulun ajan muutaman kymmenen kilometrin hiihtoon. Peruskunto oli kuitenkin uskoakseni kohdallaan ja niillä eväillä lähdettiin.

Kokemus ja reitinvalinta

Heti ensimetreillä oli opeteltava uusi hiihtotyyli. Metsä- ja tunturisuksien kanssa piti unohtaa hiihtopotkut, mutta sen totutteluun ei mennyt kuin pieni tovi. 

Oli helppoa, kun pääsi mukaan kokeneiden seurassa. Kesävaellustaidoilla matka olisi hyytynyt alkutaipaleelle. Jo ennen lähtöä olin saanut oivat neuvot vaatteiden valinnasta. Saara hoiti sovitusti ruokailun suunnittelun. Talvivaelluksella ruokahuolto vesien sulatuksineen ja monine muine seikkoineen ei sujukaan kuten muuna vuodenaikana. Reittisuunnitelmassa oli huomioitu oivallisesti, että ensimmäinen yö on tuvassa ja vasta toinen teltassa, kolmas taas tuvassa. Viimeiset kaksi jälleen teltassa, mutta tupamajoitus olisi ollut vaihtoehtona. Täydellinen valinta ensikertalaiselle.

Olin pakannut tavarani kuin kesä- tai syysvaellukselle pieniin erivärisiin retkipusseihin. Markus puolestaan opasti pakkaamaan ne vain pariin isompaan pussiin. Neuvo osoittautui välttämättömäksi, jotta tavarat löytää ja saa nopeasti esiin ahkiosta. 

Ensimmäinen päivä meni kevyesti moottorikelkkauraa pitkin hiihtäen Ropin tuvalle.

Ensimmäinen päivä ja yö

Ensimmäinen päivä moottorikelkkauraa pitkin sujui helposti. Vain sopivan vaatetuksen löytämisessä oli säätöä. Tuulettomassa pikkupakkasessa ahkiota vetäessä pärjää sangen kevyellä vaatetuksella. Tupamajoitus vaikutti perin samanlaiselta kuin muina vuodenaikoina. 

Toinen päivä – aluksi pelkkää valkoista ympärillä. Näkyvyys olematon. Minusta tämä oli aivan eksoottista, vaikka Saara ja Markus vaikuttuvat olevan hieman pahoillaan, kun ympärillä ei näkynytkään valkoisia tuntureita. Suunnan pitäminen oli äärimmäisen hankalaa. Kartta ja kompassi eivät silloin riitä, ei vaikka kuinka hallitsisi unissakin erannot ja napaluvun korjaukset. Kun ei ollut kiintopisteitä, sijainti oli syytä tarkistaa välillä myös gps:lla. Sään kirkastuessa totesimme suunnistaneemme oikein. 

Paleltaa

Ikävimmiltä tuntui palelu, useaan otteeseen erityisesti sormien jäätyminen. Kädet pysyivät kyllä lämpöisenä, kun kädessä oli ohuet merinosormikkaat ja niiden päällä hyvät retkikaupan suosittelemat rukkaset. Rukkaset tai paksut sormikkaat ovat kuitenkin kömpelöt ja välillä ne oli vaan otettava pois. Hyvä suunnittelu nopeutti kuitenkin rukkasettomia hetkiä. Jalkoja ei paleltanut kertaakaan. Saamieni ohjeiden mukaan jaloissa oli päällekkäin ohut ja vähän paksumpi merinosukka, teltassa niiden päällä tavalliset villasukat. Hyvissä lainamonoissa, jotka normioloissa olisivat vaikuttaneet hieman suurilta, pysyivät jalat lämpiminä.

Lounashetki voi olla petollinen. Jo ensikerran jälkeen opin, että taukovaatteet tulee vetää heti ylle ennen kuin tuntuu kylmältä. Muuten kylmyys iskee varmuudella. Hanskat kannattaa pitää käsissä aina kun mahdollista. Toppahame on hieno keksintö, mutta kehittäisin kyllä hieman pidemmän ja alareunasta leveän mallin. Hameen saa kietaistua ylle nopeammin kuin sivusta avattavat toppahousut. Tavanomaiset, ainakin sivulta aukeamattomat, toppahousut kannattaa jättää matkasta. Minusta oleellista on se, että monoja ei tarvitse riisua, kun laittaa päälle lisää vaatetta. 

Kaiken kaikkiaan lounas oli lähinnä pakollinen tankkaushetki, jonka halusi hoitaa mahdollisimman nopeasti. Muuten lepotauot olisin mieluummin hoitanut olosuhteissamme hyvin hidasta tahtia edeten. 

Pitkän hiihdon jälkeen, kun oli teltta pystyssä, iski keholle kylmyys. Saaralla ja Markuksella ei vaikuttanut olevan laisinkaan moista ongelmaa. Ruokailun ja hetken levon jälkeen makuupussissa tilanne helpotti. Ehkä heikompi peruskunto aiheutti väsyneenä herkemmin myös palelua. Paleleminen  – hieman outoa kyllä – helpotti kun otti rohkeasti kerroksia pois ja jätti makuupussiin yöksi vain merinokerraston ylle. Kylmimpänä yönä kun mittari ulkona oli lähempänä -20 astetta, lisäsin sen päälle lisäksi yhden, mutta vain yhden, paidan. Merinovilla on siis se yksi keskeinen taikajuttu.

Leiripaikalla kannattaisi olla pitkävartiset ylisuuret kengät, joihin voi jalat pujauttaa nopeasti ilman nauhojen sitomista tai tarvetta vähentää sukkia. Siitä syystä Markuksen talvikengät olivat ahkerasti yhteisessä käytössä aina, kun ne olivat teltan absidissa (eteisessä) saatavilla. Sitten vielä yksi salainen paljastus, mistä ei yleisemmin kerrota, ja jonka suhteen on anteeksi pyytäen todettava, että se lisää sukupuolten välistä eriarvoisuutta: herroilla oli teltan nurkassa yölliset omat pissapullot, jottei tarvitse kömpiä yöllä ulos. Käytön voi yöllä hoitaa teltassa hyvinkin muilta huomaamatta.

Makuupussin uumenissa nukkuu tosi sikeästi. Milloinkas muuten sitä nukkuisi autuaasti lähes kellon ympäri. Herätessä ei ollut kertaakaan vilu.

Lumoavat näkymät Ropin huipulta auringonlaskun aikaan

Varustuksista lisää

Teltan tulee olla talvivaellukseen soveltuva tunneliteltta. Saara ja Markus olivat hankkineet juuri edeltävästi 4-hengen teltan, johon talvella mahtuu kolme henkilöä. Arvostin hankintaa suuresti, koska pystyimme olemaan kaikki samassa teltassa. Teltan pystyttämisen jälkeen olimme pääasiassa teltassa.

Teltan absidin lumeen kaivettava syvennys on todella näppärä juttu. Olisipa kesätelttailussa samanlainen mahdollisuus. Teltassamme oli absidissa kaikilla seisomakorkeus.

Keittiö ja ruokahuolto onkin oma juttunsa, josta löytyy tietoa Saaran blogista. Huomionarvoista oli, että matkassa pitää olla kaksi bensakeitintä, eikä sekään riitä vaan niitä pitää osata huoltaa. Toimintahäiriöt ilmaantuvat ääriolosuhteissa, kuten tälläkin kerralla. Arvostin ehdottoman vankkaa keittimeen räätälöidysti tehtyä laatikkoa, joka ei pääse teltassa kaatumaan. Ennen reissua olin huolissani paloturvallisuudesta. Toki varovaisuutta pitää noudattaa, mutta tuo metallikuorinen keitin ei olisi päässyt kaatumaan missään olosuhteissa.

Ahkio perässä kulki helposti. Sen kanssa eteneminen oli helpompaa kuin muuna vuodenaikana rinkka selässä vaeltaminen. Meillä oli tukevat ahkiot, jotka eivät kaatuneet kertaakaan ja joissa tavarat olivat erinomaisessa suojassa. 30-litraiseen selkäreppuun oli pakattu nopeasti hiihdon aikana tarvittavat tavarat ja taukotakki. Siitä tarvittavat tavarat sai nopeasti ilman, että otti ahkion kiinnikkeet irti – kätevää.

Kova tuuli yllättää

Viidennen päivän aamuna leiripaikallamme äkillinen sään muutos yllätti. Edeltävä iltana oli huikea sää ja luvassa oli tyyntä. Kipusimme Ropi-tunturin huipulle ihailemaan aivan huikeita maisemia ja auringonlaskua kirkkaassa säässä. Leiri tehtiin alemmaksi pienemmälle huipulle. Herätessämme aurinko paistoi, pakkasta oli -16 astetta. Jostain kummasta ilmaantui hetkessä vimmattu tuuli. Olin menettää hanskanikin tuulen mukana. Markus oli perehtynyt, miten teltta puretaan oikeaoppisesti myrskyssä, ja hyvinhän se sujui. Naaman suojasin kahdella puffilla ja laskettelulaseilla. Nyt ymmärsin mihin tarvitaan myrskymaskia.  Vaikka tulimme nopeasti alas, sain huomaamatta paleltumavammat poskiin ja leukaan. Yllättäväänkin säähän kannattaa varautua.

Sopivat päivämatkat ja erilaisia suksia

Päivämatkat tuntuivat sopivilta, hanki oli osittain upottavaa. Meillä oli neljä paria suksia. Yhdet tulee olla varalla, mutta kaikkia erimittaisia suksia hyödynnettiin olosuhteiden mukaan. Pisimmät olivat kolmimetriset metsäsukset, joita käytettiin pehmeässä umpihangessa latua tehtäessä. Muuten ne olivat kömpelöt ja kulkivat ahkion päällä ja käytössä oli lyhyimmät sukset. Oli hyvä, että kaikilla oli samanlaiset siteet ja monot, niin suksien vaihtelu oli helppoa. Upottavassa hangessa ylärinnettä kivuten 8 km oli riittävä päivämatka. Kelkkauralla edeten matkaa taittui 3 km tunnissa. Meillä päivämatkat olivat 8 – 12 km.

Kaskasjoen autiotuvalta näkymät Caibmalle, joka toi mieleen näkemäni kuvat Japanin Fuji-vuoresta

Maisemat, luonto ja kokemus

Maisemat pitää kokea. Talvinen tunturimaisema on huikea. Reitillemme osui lumisia tuntureita silmänkantamattomiin, ja myös talvista tunturimetsää. Yöpyminen teltassa tekee retkestä vielä ainutlaatuisemman kokemuksen. Parhaimmillaan pääsee vielä nauttimaan revontulista ja tähtitaivaasta. 

Ensikertalaisena toteaisin, että viiden yön retki on jo pitkä. Lyhyemmälläkin matkalla pystyy saamaan kokemuksen talvivaelluksesta. Talvivaellukseen tulee varautua ja perehtyä huolella etenkin, ellei ole mahdollisuutta päästä mukaan kokeneempien seurassa. Jos ei kokemukseen ole poltetta, ei varmaankaan kannata lähteä kokeilemaan vaan nauttia muuten talvesta ja tuntureista. 

Ensi talven reissun suunnittelen tuparetkeilynä, mutta useinhan se mieli muuttuu ajan saatossa.