SAREK – 11 päivän syysvaellus Ruotsin jylhimmässä erämaassa

Sarek. Sen kerrotaan olevan Pohjoismaiden erämaisin erämaa. Sateisin, syrjäisin, myrskyisin, vuoristoisin. Paikka, jossa saa todellakin kokea olevansa erämaassa. Kun jokunen vuosi sitten kuulimme meidän naapurimaassa olevan tällainen huikea vuoristokohde, olemme siitä asti suunnitelleet sinne lähtöä.

Koska Sarek on niin valtava, päädyimme myös suunnittelemaan samalla elämämme pisimmän vaelluksen, jotta ehtisimme vaeltaa Sarekin ytimeen. 12 päivän reitti Sarekin halki: pohjoisen Ritsemistä, etelään Kvikkjokiin, sisältäen muutaman mahdollisen huiputusretken.

Sarekin vaellus oli meidän molempien mielestä upein tekemämme vaellus.

Sarekin vaelluselokuva nyt katsottavissa Yotubesta. 

Sarekin vuoret kohoavat 2000 metrin molemmin puolin. Niitä korkeuseroja on vaikea edes käsittää kuvista, vaikka näyttävät niissäkin huikeilta. Itse paikan päällä kaikki on niin upeaa ja massiivista, että sitä on vaikea välittää millään keinoin. Mutta ei tarvitsekaan, parastahan on, että todellisuus on kuvia ja videoita hienompaa. Ajoittain tuli olo kuin olisi Himalajan vuoristossa – täysin yksin.

Vaelluksemme lyheni lopulta päivällä sateisuuden ja sumuisuuden vuoksi – yksi loppupäivien huiputuspäivistä ei ollut mahdollinen. Vaellusmatkaa kertyi 160km, nousumetrejä jopa 5000 metriä.

Kulkemamme reitti

Guohpervaggen suulla aukeni niin uskomaton laakso, etten ole näin hienoa ikinä nähnytkään.

Tarkoitus oli jatkaa pidemmälle Guohpervaggeen, mutta näin upeaa telttapaikaa ei voinut jättää väliin

Erämaavaelluksessa parasta onkin, että koti on kaikkialla. Minne tahansa voi leiriytyä. Sitä vapautta!

Lähtöpäivänä jännitti kuin ensimmäiselle hiihtovaellukselle lähtiessä. En edes tiedä miksi. Tuntui juurikin kuin olisi leijaillut tuhat perhosta vatsassa. Matkaan lähdettiin yllättävästi kesäisessä auringonpaisteessa, josta saatiin nauttia, vastoin odotuksiamme, useamman päivän ajan. Kirkas taivas toi mukanaan myös yöpakkaset ja revontulet. Puolivälissä sää muuttui, ja saimmekin kokea, mitä on viiden päivän taukoamaton sade. Sadesäällä pilvimassa roikkui tunnelmallisesti puurajassa piilottaen vuoret taaksensa. Taukoamaton sade sai lopulta kaikki varusteet enemmän tai vähemmän kosteiksi – kuivapusseista huolimatta. Teltan sisäkatosta putoili runsaasti kondensaatiopisaroita. Mitä enemmän varusteet kostuivat, sitä enemmän alkoi jo odottaa kotiinpaluuta ja kuivia sekä lämpimiä vaatteita. 

Helppoa maastoa ei ollut kuin pari kilometriä. Joko oli rakkaa, louhikkoa, tosi jyrkkää, liukasta, jäistä, alati kumpuilevaa mätästä, suota tai semmoista ryteikköä, että kaikki edellä mainitut olivat helppoa siihen verrattuna. Aloimme kunnioittamaan karttamerkintää ”dense vegetation”. Ryteikössä kulkeminen oli kuin umpihankihiihtoa: yhtenäkin päivänä meillä meni 7 tuntia 6 kilometriin. 

Guohpervagge hopeanhohtoisessa aamukuurassaan  

Guohpervaggen toinen pää. Auringonsäteet tekevät maisemasta kuin vesiväreillä maalatun.

Sarek oli vielä enemmän kaikkea, mitä osasin edes odottaa. Massiivisempaa, jylhempää, kivikkoisempaa, haastavampaa ja antoisampaa. 

Vaihtelevan upea ja monimuotoinen maasto tarjosi jatkuvaa haastetta ja upeita maisemia. Tiivistettynä tuntui kuin olisimme vaeltaneet Himalajalta Muotkatuntureille. Aina korkealta, aurikoiselta vuoristoylängöltä alas sumuverhottuun ruskan väreihin verhottuun laaksoon. 

Sarekin vaelluksella sai todellakin tuntea olleensa poissa pitkään. 11 päivää kaksin erämaan haasteiden ja upeuden keskellä. Koko vaelluksen aikana näimme kaksi muuta ihmistä – ja yhden hirven!

Kuinka saapua Sarekiin 

Oman auton lisäksi Ruotsin Gällivaresta ja Jokkmokista lähtee päivittäin busseja Sarekia kohti. Sarekiin voi lähteä vaeltamaan eri paikoista, kuten pohjoisemman Ritsemistä (vaatii vielä venekyydin järven yli), Saltoluoktasta tai Suorvasta tai etelästä Kvikkjokista. Näihin kaikkiin mainitsemiini paikkoihin kulkee bussi. Itse bussimatka Gällivaresta/Jokkmokista on todella upea -varsinkin kohti Ritsemiä. Bussikuski sanoikin tätä tiepätkää Ruotsin kauneimmaksi tieksi läpi Stora Sjöfalletin.

Silmissä liikkuvien ohuiden pilvenhaituvien ja auringonsäteiden leikkiä rinteillä oli upea seurata.

Teimme huiputusretken Axel Hambergin huipulle, jonka maisemissa saattoi kuvitella olevansa Himalajalla! Lukemassamme opaskirjassa Axel Hambergin sanottiin olevan ”easy evening walk”. No ehkä vuorikiipeilijän mielestä. Pahimmillaan kallistuskulma oli 45-55 astetta, ja liukkailla jäähuurteen peittämillä kivillä sai olla todella varovainen käyttäen käsiä apunaan. Onneksi reitillä ei ollut suoria pudotuskohtia.

Matalalta taipuvat auringonsäteet saivat Alggavegge näyttämään satumaiselta

Ken Luohttolahkon ylängölle jaksaa kiivetä, hänet maisemilla palkittakoon

Sumuinen sää kätkee sisäänsä mysteerejä 

Edellisen kuvan jälkeen parisataa metriä edempänä maisema muuttui tyystin. Ruskan väriloisto pääsi taas yllättämään

Viiden päivän jatkuva sade sai kuorivaatteetkin menemään läpi ja sadeviitalle tuli käyttöä

Rapaselet-laaksoon laskeutuessa ruskan loisto oli parhaimmillaan 

Sarekissa ei muuta ollutkaan kuin eeppisiä telttapaikkoja! Näkymät kohti Nammatj:ia, jonka takana avautuu kuuluisin Rapadalen

Aika jättää korkea vuoristo taakseen ja laskeutua alas Pårekin laaksoon ja sieltä kohti Kvikkjokia, josta lähtee bussi takaisin kotia kohti

Kuin Taru Sormusten Herrasta

Siellä täällä tuli vastaan kauniita putouksia

Guohppervaggen telttapaikka oli kenties elämäni hienoin telttapaikka

Sama maisema ilta-auringossa