Koti Brunssille (makeaa) Pihlajanmarja-omenapaistos valkosuklaa-tattaricrumblella (GF)

Pihlajanmarja-omenapaistos valkosuklaa-tattaricrumblella (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Tällä viikolla on kotona kokkailu jäänyt hieman vähemmälle, kun on ollut yhdessä sun toisessa suunnassa kokkailemassa muualla ja synttäreiden kunniaksi pääsi ihan ravintolaakin syömään. Sainpa jopa taas kutsun päästä järjestämään kaverini väitöskaronkkaan tarjottavat, jes! Vaikka olenkin syönyt pääateriat muualla, niin jälkkärille on kuitenkin aina tilaa, eikös? 🙂

pihlajanmarjaomenapaistos

Oletko kokeillut itse vielä pihlajanmarjoja jälkiruoissa? Puut suorastaan pursuavat nyt näitä syksyn väripilkkuja. Happamiahan ne ovat, kuten kettu vanhan sananlaskun mukaan toteaa, mutta kevyesti sokerilla kesytettynä niiden maku pääsee edukseen. Varsinkin happamien ruokien; puolukan, limen ja sitruunan ystävänä, oli tämä todella mieleistä syysherkkua. Tosin ehkä turhan hapanta se olisi edelleenkin ollut sellaisenaan ja siksipä pihlajanmarjat kannattaa sekoittaa toisen sesonkiherkun, eli omenoiden kanssa.

Ehkei valkosuklaata ihan sellaisenaan syötäväksi tule ostettua, mutta kyllä se vain niin hyvää on happaman ja kirpeän raaka-aineen kumppanina. Suosittelen maistelemaan pihlajanmarjaseosta ennen omenapalasten lisäämistä. Mikäli seos on liian hapanta, lisää sokeria. Jos taas seos kaipaa mielestäsi vieläkin lisää happoa, lisää pihlajanmarjoja.

Menossa uuniin.

Joskus vielä tosin väitin, etten välitä valkosuklaasta… Ennen kuin tutustuin paahdettuun valkosuklaaseen! Paahdetussa valkosuklaassa on vastustamaton toffeinen ja kinuskinen maku. Se on ihan eri kaveri uunin jälkeen se. Senpä vuoksi muruseokseen eli crumbleen lisätään viimeisenä valkosuklaapalaset pinnalle. Näin saadaan kaupan päälle valkosuklaasta paahdettua valkosuklaata.

Olin ehtinyt jo ihan melkein unohtaa ihanaisen tattarin, mutta onneksi ystäväni muistutti minulle niiden olemassa olosta valmistamalla minulle tattari-rusinakeksejä. Kiitos Elsa! Muruseokseen käytin tattarijauhoja sekä tattarihiutaleita. Tattarissa on ihanan voimakas maku, ja se on vaan kerta kaikkiaan niin hyvää!  Lisäksi tattari on gluteenitonta.

pihlajanmarjaomenapaistos

Resepti on mukailtu Ravintola Juuren Juuri Nyt- keittokirjasta. Tein siitä hieman vähemmän välivaiheita sisältävän ja vähensin alkuperäisen annoksen sokerin määrää. Alkuperäisessä reseptissä oli käytetty pihlajanmarja-omenaseoksessa omenasiideriä nesteenä. Itse korvasin sen omenamehulla, mutta myös vesi käy oikein hyvin. Kirjan reseptissä annos tarjoiltiin koivunlehtisorbetin ja lakritsakastikkeen kera. En ole vieläkään ihan ymmärtänyt, miksi KOIVUNlehtisorbetti? Eihän koivulla ja pihlajanmarjalla ole kuin noin puoli vuotta sesonkieroa…

Tattarihiutaleet voi korvata kaurahiutaleilla ja tattarijauhon vehnäjauhoilla.


Pihlajanmarja-omenapaistos valkosuklaa-tattaricrumblella

pihlajanmarjaomenapaistos

6:lle

Tarvitset

Pihlajanmarja-omenaseokseen

n. 3 dl tai 150g pihlajanmarjoja
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
3 dl omenamehua/vettä
6 omenaa

Valkosuklaa-tattaricrumbleen

75g valkosuklaata
100 g voita
1,2 dl fariinisokeria
2,5 dl tattarihiutaleita (tai kaurahiutaleita)
0,4 dl tattarijauhoja (tai vehnäjauhoja)
½ tl suolaa
3/4 tl kanelia

 

Tarjoiluun

vaniljajäätelöä

 

Ohjeet

  1. Valmista täyte: Lisää kattilaan omenamehu/vesi, pihlajanmarjat ja sokeri. Anna poreilla matalalla lämmöllä, kunnes pihlajanmarjat ovat pehmenneet.
  2. Paloittele omena pieniksi kuutioiksi. Lisää ne pehmenneiden pihlajanmarjojen joukkoon ja anna omenoiden kypsyä seoksessa.
  3. Lämmitä uuni 180 asteiseksi.
  4. Valmista muruseos: Sulata voi. Sekoita muut ainekset joukkoon valkosuklaata lukuun ottamatta.
  5. Pilko valkosuklaa palasiksi.
  6. Levitä täyte vuoan pohjalle. Levitä päälle muruseos ja lisää viimeiseksi valkosuklaapalaset murun päälle.
  7. Paista uunissa noin 15-20 minuuttia, kunnes valkosuklaa on päältä ruskeaa ja muruseos näyttää kypsältä.
  8. Kuten mikä tahansa hyvä crumble, niin tämäkin tarjotaan vaniljajäätelön kanssa.

 

Vinkki: Jos käytät omenamehua, niin vähennä pihlajanmarja-omenaseokseen lisättävän sokerin määrää. Lisää aluksi vaikka 1,7 dl. Maistele ja jos seos kaipaa mielestäsi lisää sokeria, niin lisää ihmeessä.

Vinkki: Jos haluat jälkiruoasta vegaanisen, käytä voin sijaan rypsiöljyä ja valkosuklaana maidotonta valkosuklaata.

 

pihlajanmarjaomenapaistos

 

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Minni 23.09.2016 - 07:37

Hei kiitos tästä ideasta! Mietinkin juuri, että mitähän jälkkäriä sitä keksisi. Marjoja notkuvan pihlajan marjat pääsevät ihan varmasti viikonloppuna tähän herkkuun!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 23.09.2016 - 08:08

Jes! On kiva, kun pääsee hyödyntymään tällaisia luonnon antimia, jotka tavallisesti vain unohdetaan 🙂 Kerrothan sitten, miten maistui :).

Vastaa

Jätä kommentti