Koti Arkiruoka Mustapapukeitto (V, GF)

Mustapapukeitto (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Mustapapukeitto. Vegaaninen

Kun Suomessa on hernekeitto, niin Meksikossa on mustapapukeitto. Ainakin Markus totesi ensimaistamalta, että täähän on vähän ku hernekeitto, mutta pavuista. Noo, itselleni eikä kahdelle kaverillemmekaan tullut ensinnäkään mieleen hernekeitto :D. Ei sinnepäinkään.

Mustapapukeitto. Vegaaninen

Mustapapukeitto ei ole ehkä kauniin väristä, mutta makuhan ratkaisee. Siitä löytyy ihanaa tummaa syvyyttä ja savua chipotlen ansiosta. Se on mukavan täyttävä keitto, ja sosekeitoksi sitä jaksaa syödä paljon, sillä päälle laitettavat sattumat tuovat mielenkiintoa rakenteeseen ja makuprofiiliin. Itselleni ongelmana sosekeittojen kanssa on monesti se, että en jaksa syödä niitä niin paljon, että nälkä lähtisi kunnolla :D. Kun jokainen lusikka on sitä samaa, niin mielenkiinto ruokailuun lopahtaa. Vitsi mikä länsimainen ongelma sekin.. Kuitenkin, kun kerran voi lisätä päällisiä, niin se tekee sosekeitolle paljon lisää.

Olen pari kertaa keittoa valmistanut mukaillen meksikomestari Thomasina Miersin reseptiä lähestulkoon sellaisenaan. Toisella kertaa valmiista tölkkipavuista ja toisella kertaa itse liotetuista ja keitetyistä pavuista. Itse keittämällä mustapavut tulevat todella edullisiksi ja keittämisen aikana niihin saa upotettua lisämakua. Liotuspuuhat tarvitsee vaan muistaa aloittaa ajoissa. Tölkkipavut kyllä kelpaavat myös.

Tästä taitaa tulla kilpaileva keitto – ainakin meillä – ikisuosikki meksikolaiselle tomaattikeitolle.


Mustapapukeitto – resepti

Mustapapukeitto. Vegaaninen

5-6 annosta

Jos liotat pavut itse, aloita valmistelu vähintään edellisenä iltana. Voit myös yhtenä iltana laittaa likoamaan, seuraavan iltana keittää ja kolmantena päivänä tehdä keiton :). Pikaruoan saat käyttämällä valmiita tölkkipapuja.

Jos liotat ja keität pavut itse

450g kuivia mustapapuja (pussillinen)
6 valkosipulinkynttä
½ tl aniksensiemeniä
1 sipuli
1 tl suolaa

Keittoon

n. 1 kg keitettyjä mustapapuja (joko yllä olevat itse liotetut ja keitetyt tai valmiina tölkistä)
4 tomaattia
6 valkosipulinkynttä
1 sipuli
3-4 chipotlea adobo-kastikkeessa (valmiina tölkistä)
2 tl kuivattua oreganoa
1½ litraa kasvislientä (eli 3 kasvisliemikuutiota)
mustapippuria
suolaa, jos haluat
2 limen mehu

rypsiöljyä paistamiseen

Lisäksi

soijafraichea
nachoja
korianteria

Tomaattisalsa

n. 500g kirsikkatomaatteja
1 punasipuli
1-2 limen mehu
2 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl sokeria
mustapippuria

Valmistusohjeet

  1. Jos liotat mustapavut itse. Kaada mustapavut isoon kulhoon. Kaada vähintään tuplamäärä vettä päälle, sillä pavut turpoavat liotessaan. Liota vähintään 8 tuntia/yön yli. Seuraavana päivänä kaada liotusliemi pois. Lisää kattilaan mustapavut. Kuori ja pilko sipulit karkeasti. Lisää kattilaan aniksensiemenet, suola ja niin paljon vettä, että pavut peittyvät. Keittele hiljakseen n. 40 minuuttia, kunnes pavut ovat kypsiä. Kaada keitinvesi pois. 
  2. Jos et liota mustapapuja, vaan käytät valmiita tölkkipapuja, niin aloita tästä.
  3. Valmista keitto. Halkaise tomaatit isoiksi sektoreiksi. Paahda tomaatteja ensin kuivan kattilan pohjalla kuumalla lämmöllä, kunnes ne hiukan tummuvat. Kuori valkosipulinkynnet ja sipuli. Hienonna molemmat karkeasti (soseutetaan myöhemmin). Lisää ne tomaattien kanssa kattilaan. Lisää rypsiöljyä ja kuullottele miedolla lämmöllä seosta, kunnes sipuli on pehmentynyt – n. 5 minuuttia. Lisää sitten kaikki loput keiton ainekset, paitsi lime, ja jätä poreilemaan miedolle lämmölle n. 10 minuutiksi.
  4. Valmista sillä välin salsa. Hienonna tomaatit ja punasipuli. Sekoita ainekset keskenään kulhossa salsaksi.
  5. Soseuta keitto. Käytä esim. sauvasekoitinta. Mikäli keitto on liian paksua, lisää vielä mieleisesi määrä vettä. Anna keiton poreilla vielä hiljakseen 5-10 minuuttia. Lisää lopuksi puristettu limenmehu.
  6. Tarjoa keitto soijafraichen, nachojen, tomaattisalsan ja korianterin kanssa.

 

 

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Tuulia 7.03.2021 - 20:40

Ja papuja paljon käyttävän ehkä kannattaa harkita painekattilaa, jolla saa milloin vain kuivista pavuista kypsiä noin puolessa tunnissa ilman liotusta, sekä kaikkein parasta hernaria

Nyt on hyvä tuhtien soppien aika joten menee testin, tosin ehkä rohkeasti härkäpavulla!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.03.2021 - 18:02

Ahaa! Vautsi, missä ajassa! Jännittävää jos uskallat härkäpavulla kokeilla :).

Vastaa

Jätä kommentti