Markus: Vuoristotauti. Miten tunnistaa, ehkäistä ja hoitaa?

Oliskohan tässä ensimmäinen ihan lääketieteellinen postaus tässä blogissa? Tämä sinun on ehdottomasti luettava, mikäli olet aikeissa matkustaa yli 3000 metrin korkeuteen. Itselläni ja siskollani on vuoristotaudista hyvin pahoja kokemuksia, mutta tarkemmalla kuvauksella en halua pelottaa sinua pois. Haluan vain sanoa, että korkeuksiin on suhtauduttava niiden tarvitsemalla kunnioituksella ja järjen käytöllä. Parempi kääntyä takaisin kuin leikkiä hengellään. t. Saara

Vuoristotauti johtuu kehon riittämättömästä sopeutumisesta korkeiden ilmanalojen pienempään happiosapaineeseen. Tyypillisesti oireita alkaa tulla vasta 2500 metristä ylöspäin, mutta kehittyminen on hyvin yksilöllistä eikä hyvä fyysinen kunto suojaa vuoristotaudilta. Mikäli sinulla on aikaisemmin ollut vuoristotauti, on hyvin todennäköistä, että alat oireilla uudelleen samassa korkeudessa. Ilman pienemmän happiosapaineen johdosta aivoverisuonet laajenevat pyrkiessään itsekkäästi turvaamaan riittävän hapensaannin itselleen, josta ensioireena on lievä päänsärky. Tilan edetessä nestettä alkaa tihkua myös aivokudokseen, josta seuraa aivoödeema, eli aivokudoksen turpoaminen. Hapenpuutteen pahentuessa myös keuhkoihin alkaa tihkua nestettä, mikä johtaa pahimmillaan keuhkoödeemaan eli nestekeuhkoon. Nämä ovat hengenvaarallisia tiloja ja näiden kehittymiseen kuluu aikaa. Kuitenkin mikäli nouset aivan liian nopeasti, oireet saattavat kehittyä nopeastikin. Vuoristotautia pahentavat nestehukka, kylmyys ja voimakas fyysinen rasitus. Nepalin vuoristossa rinkka selässä vaeltaminen on siis otollinen paikka tutustua vuoristotautiin. Seuraavaksi ohjeistus, miten huomaat oireet ja miten ehkäiset vuoristotaudin syntymistä.

Nukkumiskorkeus ja nousunopeus ovat merkittävimmät tekijät vuoristotaudin kehittymisessä ja oireet pahenevat öisin. Tämä on petollista, koska monesti päivisin on hyvä olo ja intoa jatkaa eteenpäin. Tämä sitten kostautuu seuraavassa nukkumapaikassa, mikäli jättää akklimatisaatiopäivän pitämättä. Kiire ei ole syy jättää välipäiviä pitämättä. Kiire on syy muuttaa reittisuunnitelmaa järkevämmäksi.

Vuoristotaudin lieviä oireita ovat päänsärky, pahoinvointi, ruokahalun heikentyminen, virtsanerityksen vähentyminen ja lievät univaikeudet. Nämä oireet on hyvä tiedostaa ja niitä on pidettävä silmällä. Mikäli päänsärky helpottaa kipulääkkeellä, pystyt syömään, virtsaa tulee ja univaikeudet ovat vain lieviä, on turvallista jatkaa. Tällöin on kuitenkin huomioitava seuraavan paikan nukkumiskorkeus ja mikäli se on huomattavasti edeltävää korkeammalla, suosittelen hidastamaan tahtia. Mikäli oireet pahenevat, päänsärky on jatkuvaa, ruoka ei maita, ilmenee oksentelua, virtsaa ei juuri tule tai et saa juuri nukuttua, on syytä pysähtyä ja harkita laskeutumista alemmaksi. Tällöin on myös hyvä ottaa lääkettä. Asetatsolamidia 125-250mg, 1-2 kertaa päivässä.

Pahentuessaan vuoristotaudin oireisiin tulee aivoperäisistä syistä johtuen sekavuutta, hallusinaatioita, tasapainovaikeuksia ja ajattelukyvyn heikentymistä. Oireita voi olla yksi tai useampi. Keuhkoperäisiä oireita ovat mm. voimakas hengenahdistus pienessäkin rasituksessa, puristava tunne rintakehällä ja hengityksen rohina. Mikäli matkustat muiden ihmisten kanssa, kannattaa näitä oireita pitää silmällä kanssavaeltajissa. He eivät välttämättä itse tunnista niitä vuoristotaudista johtuviksi. Tässä tilanteessa pitää lähteä VÄLITTÖMÄSTI alaspäin, mielellään ainakin 1000 metrin verran. Helikopteri on nopein tapa, mutta näitä ei ole aina saatavissa ja laskeutuminen on syytä aloittaa jalan. Lääkettä on hyvä antaa.

Tämä alkaa kuulostaa jo siltä, että vuoristossa vaeltaminen on hengenvaarallista, eikä kenenkään kannata sinne lähteä. Vuoristotauti johtuu kuitenkin liian nopeasta noususta ja ensioireiden havaitsemattomuudesta. Mikä on siis oikea nousuvauhti? Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että yöpymispaikkojen korkeusero saa olla enimmillään 300-400 metriä ja mikäli etenet tällaista vauhtia, on syytä pitää akklimatisaatiopäivä 3-4 päivän välein, jolloin yövyt kaksi kertaa samassa korkeudessa. Akklimatisaatiopäivänä kannattaa tehdä kevyt vaellus jonnekin korkeammalle ja palata takaisin edelliseen korkeuteen nukkumaan, koska se nopeuttaa kehon kykyä sopeutua korkeuteen. Kuten jo mainitsin, oireita pahentavat nestehukka, voimakas fyysinen rasitus ja kylmyys. Fyysinen rasitus kiihdyttää hengitystä, jolloin menetät enemmän nestettä sitä kautta ja kylmyys vähentää hikoilua, jolloin ihminen helpommin jättää juomatta. Riittävällä vedenjuonnilla virtsaneritys pysyy käynnissä ja se on järkevän nousuvauhdin jälkeen toiseksi tärkein asia vuoristotaudin ehkäisyssä. Riittävä määrä nestettä korkealla vuoristossa on reilut 4 litraa päivässä ja virtsaa tulisi tulla n. puoli litraa päivässä. Tarkkaa määrää ei tarvitse kuitenkaan mitata, mutta mikäli intoa riittää, en kiellä.

Miten vuoristotautilääkkeitä sitten tulisi käyttää oikeaoppisesti? Kuten jo tuossa aiemmin mainitsin, niitä käytetään oireiden hoitoon. Niitä voi käyttää myös vuoristotaudin ehkäisyyn, mikäli on etukäteen tiedossa korkeampi nousu yhden päivän aikana. Lääkkeitä ei tule kuitenkaan käyttää jatkuvasti, koska ne saattavat peittää vuoristotaudin oireita alleen, jolloin vaeltaja jatkaa suurempiin korkeuksiin oireita tiedostamatta. Itse käyttäisin enimmillään kahtena peräkkäisenä päivänä ehkäisytarkoituksessa, joisin riittävästi nestettä, enkä lähtisi sooloilemaan liian nopeasti korkeammalle. Näillä opeilla voit vaeltaa turvallisesti ilman pelkoa äkkikuolemasta. Nämä pätevät kuitenkin perusterveille ihmisille, joten mikäli sairastat vakavaa sydän-, keuhko- tai munuaissairautta, suosittelisin varovaisuuteen ja kääntymään oman lääkärin puoleen, mikäli suunnittelet matkaa Nepalin vuoristoon.

Itse en juurikaan kärsinyt vuoristotaudista, joten omakohtaiset kokemukseni jäävät vähäisiksi. Gokyojärvillä 4800 metrin korkeudessa minulla oli lievä päänsärky, joka ohittui kipulääkkeellä ja kun jäin puoleksi tunniksi makaamaan auringonpaisteeseen ja nousin nopeasti ylös, näkökenttäni supistui ja laajeni muutamia kertoja sykkeeni tahdissa, mutta tätäkin kesti vain kymmenisen sekuntia. Auringossa makoilua ei yleisestikään suositella korkealla, koska se voi pahentaa vuoristotaudin oireita. Tarkasta mekanismista minulla ei ole tietoa. Saaralla oli päänsärkyä ja sydämentykytystä 3800 metristä ylöspäin ja yleistä voimattomuuden tunnetta, mikä hidasti kävelyvauhtia. SexyHexy joutui turvautumaan kertaalleen neliraajakävelyyn huimauksen käytyä ylitsepääsemättömäksi, mutta kaksi Snickers-patukkaa ja puoli litraa vettä nostivat hänet takaisin tolpilleen. Todennäköisesti se oli siis vain hänen heikkouttaan, ei vuoristotautia. Kaikilla meillä oli heikentynyt ruokahalu, mutta luulen sen johtuneen enemmän yksipuolisesta ruoasta, joka alkoi jo tursuta korvista ulos, eikä vuoristotaudista. Tähän kun vielä yhdisti vatsataudin aiheuttamat ruoka-aine aversiot, olisi ollut merkillisempää, jos ruokahalumme olisi säilynyt ennallaan.

Sesonkiaikaan Everestiltä tuodaan pahimmillaan kymmeniä ihmisiä päivässä helikopterikyydillä Kathmanduhun vuoristotaudin takia. Suomalainen sisu ja vuoristotauti ovat huono yhdistelmä. Mikäli sinulla on jo huomattavia oireita ja edessä olisi 500m nousu maailman hienoimmalle näköalapaikalle, jättäisin väliin. Mikään maisema ei oikeuta typeryyteen. Vaikka tekstityyli olikin tässä postauksessa kalmanvakava, voin suositella vaeltamista kaikille, koska luonnossa liikkuminen parantaa mieltä ja sielua vaeltamattomuutta tehokkaammin. Tästäkin on tutkimusnäyttöä.