Koti RavintolatRavintolavinkit Berliiniin

Ravintolavinkit Berliiniin

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Berliinin ravintolavinkit

Olisin periaatteessa voinut nimetä tämän postauksen ”Berliinin parhaat ravintolat”, sillä söimme niin mielettömän hyvää ruokaa Berliinissä siellä asuvan kaverimme johdattelemina. Enkä ainakaan itse olisi parempaa osannut kyseisiltä ruoilta enää toivoa!

Matkustimme raiteita pitkin Italiaan ja takaisin taaperomme kanssa. Reittimme kulki sekä mennessä että takaisin tullessa Berliinin kautta, ja vietimme näin yhteensä viisi päivää Berliinissä. Olimme onnekkaita, että hyvä ystävämme asuu Berliinissä ja opasti meidät halki Berliinin parhaiden ruokapaikkojen ja mielenkiintoisimpien kortteleiden. Hän oli etukäteen monesti toivonut, että voi kun pääsisimme Berliiniin kylään, sillä ”täällä on niin paljon ruokapaikkoja, jonne haluisin teiät viedä ja maistattaa!”

Berliinin ravintolavinkit

Mielikuvani Berliinistä muuttui täysin reissun aikana. Mielikuvissani Berliini oli iso ja tylsä kaupunki. Berliini olikin vielä isompi kuin ajattelin, mutta kaukana tylsästä. Mielikuvani perustuivat Berliinin päärautatieaseman ympäristössä vietettyyn aikaan aiemmalla reililläni. Suosittelen todellakin siirtymään Hbf:lta kiehtovampiin paikkoihin – julkisilla pääsee jo 10 minuutissa paljon elävämpiin kortteleihin. Eli vaikka sinulla olisi vain päivä Berliinissä, niin ei kannata jäädä pyörimään päärautatieaseman ympärille.

Berliini oli todella värikäs. Kiehtova. Rosoinen, vähän likainen, täynnä graffitteja. Ihmiset ovat juuri sellaisia kuin haluavat olla. Kaduilla tapahtuu, ihmiset elävät ja ovat ulkona (vuoden ympäri).

Berliinin ravintolavinkit

Berliinin ravintolavinkit

Vietimme enimmäkseen aikaa Neuköllnissä ja Friedrichshainissa. Ystävämme asui Friedrichshainissa, joka on tullut turisteille tutuksi trendikkäänä ruoasta tunnetusta kaupunginosana. Siellä onkin toinen toistaan upeampia leipomoita ja kahviloita vieri vieressä, mutta väliin mahtuu myös edullisia etnisiä paikkoja. Iltaisin, myös arkisin, ravintolat ja niiden ulkopöydät olivat täynnä ihmisiä. Ystävämme kuvaili Friedrichshainia hänen makuunsa turhan turistipaikaksi ja vietimmekin vielä enemmän aikaa Neuköllnissä. Siellä saatat ensin olla kanaalin varressa hulppeassa ranskalaisessa leipomossa ja parin sadan metrin päässä oletkin yhtäkkiä keskellä vilkkaita arabi- ja turkkilaiskortteleita. Kävelet taas hetken ja olet keskellä palatsimaista puistoa. Kohta taas olet keskellä graffiteja. Lisäksi otimme paikallisjunan ja kävimme Grunewaldin vehmaassa metsässä rauhoittumassa Berliinin vilskeeltä. Mielenkiintoinen fakta: Grunewaldin näköalakukkula on kasattu toisen maailmansodan pommitusjätteestä… Mihinkään varsinaisiin nähtävyyksiin emme edes ehtineet (tai toisaalta edes taaperon kanssa miettineet menevämme), kun ystävämme piti meidät aamusta iltaan kiireisinä syömässä :D.

Berliinin ravintolavinkit

Grunewaldin metsässä toukokuun alussa oli todella vehmasta! Pieni hengähdys Berliinin hälystä

Nyt pääsimme tutustumaan pieneen osaan hänen lempipaikoistaan, mutta sanoisin että varsin kunniakkaasti mahdutettiin lukuisia ravintoloita ja kahviloita yhteensä viiteen päivään – ja vielä kun joinain kertoina vain pikniköimme puistossa kaupan antimilla. Käytännössä kuljimme ystävämme perässä ja tilasimme sen, mitä hän suositteli. Strategiamme oli monesti ottaa yksi annos yhdestä ravintolasta, jakaa se kolmen kesken, kävellä sitten seuraavaan ravintolaan ja tilata jälleen yksi annos ja niin edelleen. Siispä kahtena Berliini-päivänämme söimme lähes taukoamatta ja kolmantena päivänä puistopiknik alkoikin tuntua ihan hyvältä idealta :D. 

La Maison – täydellinen lehtitaikina. Täytteenä vaniljakreemiä ja pistaasia

KEIT-leipomo. Ylipäänsä Berliinissä oli vahva leipomokulttuuri, mitä toivoisin Suomeenkin!

Berliinissä sana ”vegan” oli todella isosti esillä ja siellä vegaanisesta ruoasta tulikin mielikuva, että se on todella cool ja valtavirtaa (ei välttämättä ole, mutta kyllä Berliini tunnetaan hyvin vegaaniystävällisenä kaupunkina). Berliinissä olikin todella helppo löytää vegaanista ruokaa joka paikasta. Berliinissä on monia täysin vegaanisiakin ravintoloita, mutta ainakin joka paikassa, jossa itse olimme, sai vegaanista ruokaa muutenkin helposti. Kaikki maistamamme ruoka ei ollut täysin vegaanista, sillä oli joitain niin mielenkiintoisia annoksia, että annoin maitotuotteille luvan. Haen matkoilta ruokakokemuksia, jotka voin kuitenkin myöhemmin kotona muuttaa vegaaniseksi helposti.

Berliinin ravintolavinkit

Yksi päivä Berliinissä?

Monella saattaa juuri raiteita pitkin liikkuessa tulla päivä Berliinissä. Itse pyörimme välipäivän kahden yöjunan välissä menomatkalla Hbf:n ympärillä, mutta suosittelen ehdottomasti ottamaan jonkin julkisen liikennevälineen ja liikkumaan hieman kauemmaksi. Julkisia (metrot, paikallisjunat) kulkee muutaman minuutin välein, ja lipun ostamiseen tarvitset BVG-applikaation. Reitin katsoimme Google Mapsista. Päiväksi lähtisin itse kiertelemään Neuköllniin arabi-ja turkkilaisruoan perässä, tai sitten ravintoloita pursuavaan Friedrichschainiin.

Ruoan hinta

Siis saako jossain läntisessä Euroopassa aterian vielä helposti alle kympillä? Berliinissä ainakin! Berliini on kuulemma Saksan edullisin paikka. Muualla Saksassa hinnat muistuttavat enemmän Suomea niin kaupoissa kuin ravintoloissa, mutta Berliinissä jopa tavallisissa ruokakaupoissa monet raaka-aineet/elintarvikkeet maksoivat jopa puolet tai kolmasosan siitä mitä Suomessa!

Ravintoloissa oli ihana syödä, kun aterian sai tosiaan halutessaan helposti alle kympillä. Kerran jopa syötiin kokonainen pöydällinen Lähi-Idän tahnoja ja dippejä sekä hyviä leipiä vähän reilu kympillä ja siitä tuli kolme aikuista aivan täyteen. Täytetyt pitaleivät ja isot wrapit maksoivat jotain 6-7e luokkaa. 

Mutta löytyy Berliinistä yhtä lailla Suomen hintaisia ravintoloita kuten niitä up-scale aamiaispaikkoja, joissa leipä+kahvi+mehu maksaa reilu 20 euroa.

Berliinin ravintolavinkit

Berliini on täynnä autenttisia makuja ympäri maailman. Tämä kojui löytyi Herrmansplatzilta

Berliinin ravintolavinkit

Damaskus-leipomon näyteikkunassa näkyi jotakin ihmeellisiä leivoksia. Tällaisia en ollut ikinä nähnyt, joten pakkohan se oli mennä liikkeeseen ja ostaa maistettavaksi! En edelleenkään tiedä tämän pötkylän nimeä. Siinä oli ilmeisesti jonkinlaista tuorejuustoa sisällä ja maustettu ruusuvedellä.

Berliinissä voi tehdä autenttisen maailman ympäri makumatkan

Voisin muuttaa Berliinin ruoan vuoksi esimerkiksi kuukaudeksi tai kahdeksi ja vain uppoutua eri ruokakulttuureihin. Sillä Berliinissä todella pääsee tutustumaan autenttisiin makuihin ympäri maailman. Ei löydy varmaan montaakaan maailman keittiötä, jonka ruokaan et voisi kattavasti tutustua Berliinissä. Kiitos sen, että Berliinissä asuu niin paljon maahanmuuttajia ympäri maailman.

Löytyy esimerkiksi pelkästään useampia arabiherkkuja leipovia leipomoita. Löytyy useita turkkilaisia suolaisia leipiä ja pasteijoita myyviä katukojuja. Siinä missä meillä on muutamia aasialaisia ruokakauppoja, jotka ovat yleensä pieniä putiikkeja, niin Berliinissä voi käydä isossa turkkilaisessa ruokakaupassa, josta löydät mitä ikinä haluat turkkilaiseen/Lähi-Itä henkiseen ruokaan.

Ja entäs se leipomoiden tarjonta! Yhdestä korttelista voi löytyä useampi leipomo, joka myy täydellisen näköisiä hapanjuureen leivottuja leipiä ja mitä lehtevimpiä kroisantteja ja muita lehtitaikinaleivonnaisia. Unelmaelämässäni lähtisin lähes joka aamu aamukävelylle leipomoon ja koukkaisin vihanneskaupan kautta takaisin kotiin valmistamaan aamiaista.

Berliinin ravintolavinkit

Berliinin ravintolavinkit

Berliinissä yhtenä hetkenä olet graffittien valtaamilla kaduilla ja seuraavasta korttelista löydät kuninkaallisen näköisen puutarhan


Ravintolavinkit

Kohteet painottuvat tosiaan pääasiassa Friedrichshainiin sekä Neuköllniin. Pari vinkkiä löytyy myös enemmän Hbf:n lähettyville. Emme syöneet yhdessäkään hienossa illallisravintolassa, eli hienoa illalliskokemusta en osaa suositella.

Näissä kaikissa seuraavissa olemme syöneet, ja näitä voin suositella!

 

Kahvilat/leipomot/aamiainen

Berliinin ravintolavinkit

Damaskus Konditorein Lähi-Idän herkkuja

  • Cafe am Neue Seen – Tiergartenin puistossa idyllisessa joenmutkassa oleva ulkokahvila, joka on täynnä paikallisia afterworkilla. Pääasiassa juomia ja jotakin naposteltavaa juoman kanssa, mutta itse paikka oli todella idyllinen ajanviettoon. Kävelimme tänne Hbf:lta. 
  • Damaskus Konditorei (Neukölln) – Syyrialainen leipomo Lähi-Itä-kortteleissa. Täältä halusin vain ostella kaikkea ja maistella. Ihanaa tällainen, kun voi vaan maistella kaikkea eksoottista! Kaikenlaista baklavan sukulaista, mutta tiesittekö että siellä käytetään hunajan, pähkinöiden, kadayfin ja semolinan lisäksi myös juustoja leivonnaisissa? 
  • La Maison (Neukölln) – Hetken mietin, etten jaksa sentään jonottaa leipomoon! Terassi oli tupaten täynnä ihmisiä ja take away-jonokin oli pitkä. Mutta La Maison on jonkinlainen the leipomo kanaalin varressa, joten jonotin kuitenkin. Mukaan tarttui pistaasi-vaniljaviineri ja shakshouka-viineri – ah miten täydellinen lehtitaikina! Heidän hapanjuurileivät ovat kuulemma todella hyviä.
  • Albatross Bakery (Neukölln) – Creme brule pulla! Ja vaikka mitä muita laadukkaita ja tyylikkäitä leivoksia ja hapanjuurileipiä. Myös heidän täytetyt leivät näyttivät houkuttelevilta.

Berliinin ravintolavinkit

Koko reissun mieleenpainuvin herkku oli kenties tämä matcha-lettukakku AO Cafessa

Berliinin ravintolavinkit

Shakespeare & Sons Bagelit olivat täydellistiä

Berliinin ravintolavinkit

Hartwich-leipomo. Kaikki lehdellä merkityt ovat vegaanisia

Neumanns Cafe: porkkanahummusta, pekaanipähkinää, dukkahia ja tahinia hapanjuurileivällä

Friedrichshain 

  • KEIT – pelkästään leipäleipomo, josta haetaan leipää mukaan – sanotaan kaupungin parhaaksi hapanjuurileipomoksi ja hinnat olivat hieman muita paikkoja kalliimmat. Söin ehkä elämäni parasta patonkia täältä.
  • Bake & Take – leivokset kuin taideteoksia. Markus haki meille täältä äitienpäiväleivonnaiset aamupalapöytään. Upean lehtevän rapeat lehtitaikinaleivonnaiset. Tiramisu-lehtitaikinaleivos oli paitsi todella kaunis, niin myös parempi kuin suurin osa Italiassa syömistämme tiramisuista.
  • Neumanns Café – kuvailisin paikalliseksi Wayksi. Todella hyvää hapanjuurileipää! Trendikäs, hieman up-scale-paikka, jossa aamiaiskombot maksavat vähän reilu 20 euroa. Heillä on myös eri sisäänkäynnissä oma leipomo, josta sitä taivaallista hapanjuurileipää voi ostaa kuitenkin selvästi edullisemmin.
  • Shakespeare & Sons – Fine Bagels – Berliinin parhaat bagelit. Maustetut tuorejuustot olivat herkullisia ja saatavilla myös vegaanisena tuorejuustona.
  • AO Cafe – japanilainen kahvila, jossa söin ehkä reissun mieleenpainuvimman herkun: palan matcha-lettukakkua. Lettukakun kerroksellisuus yhdistettynä kuohkean, suuhun sulavaan matcha-täytteeseen. Täältä saa japanilaisia leivoksia sekä runsaasti erilaisia japanihenkisiä juomia, matcha-sitä-sun-tätä mutta myös esimerkiksi yuzu-lemonade oli ihanaa. Ja kaikki niin söpöä ja tyylikästä samaan aikaan.
  • Espresso La Tazza D’Oro – kun haluat italialaisia kahveja italialaiseen hintaan. Myös italialaista aamiaista, eli kroisantteja ja muita makeita leipomuksia
  • Vollkornbäckerei Hartwich – leipomo, jossa voi syödä myös aamiaista tai ottaa mukaan. Useita vegaanisia makeita leipomuksia (erityisesti erilaisia pullia) ja valmiiksi täytetyistä leivistä löytyi myös esim. vegemozzarellaleipä.
  • Tribeca – pelkästään vegaanisia jäätelöitä ja jäätelöannoksia myyvä jäätelöbaari.

Katukojut/katuruoka/Take away-henkiset paikat

Markthalle Neun yhdet syödyistä annoksistamme: Douhua-annokset olivat todella makuilotulituksia!

  • Markthalle Neun (lukuisia ruokakojuja yhden katon alla) – Tosiaan kyseessä on foodmarket, eli halli, jossa on paljon paljon ruokakojuja, joista voit helposti ostaa monesta eri kojusta maisteltavaa. Annokset ovat sen kokoisia, että niitä on tarkoituskin ehkä ostella useampia. Täällä saatiin kokea Douhua, eli kiinalainen ikivanhalla tavalla valmistettu tofu, jossa on pehmeä ja täyteläinen rakenne. Se ei ole kuitenkaan lainkaan kuten silken tofu, vaan jotain paljon täyteläisempää. Tofua lusikoidaan kulho täyteen ja sen päälle laitetaan erilaiset liemet ja kastikkeet. Siitä tehdyt suolaiset annokset olivat todella, todella hyviä ja makeanakin olisi ollut saatavilla. Lisäksi söimme täällä intialaista katuruokaa (pani puri best!) ja afrikkalaista fufua (keittobanaanista tehty iso myky curryn kanssa).
  • Hermannplatzin tori, jossa vihannes-ja hedelmämyyjien lisäksi lukuisia turkkilaista tai Lähi-Idän ruokaa myyviä kojuja – niihin törmättiin muutenkin Neuköllnissä kävellessä. Tältä torilta maistettiin turkkilaista gözleme leipää ja Lähi-Idän jälkkäriä nimeltä kunafa. Huom. toria ei ole joka päivä!
  • Nil – sudanilaista ruokaa, kuten täytettyjä pitaleipiä ja sudanilaisia annoksia. Sudanilaiselle ruoalle tyypillistä on maapähkinäkastike, jota löytyi jokaisesta annoksesta. Myös istumapaikkoja, mutta vain muutamia. 

Ravintolat

Berliinin ravintolavinkit

1990 Vegan Living – tilaa useampia pikkukulhoja jaettavaksi

  • 1990 Vegan Living (Friedrichshain)ensimmäisiä täysin vegaanisia ravintoloita Berliinissä. Vietnamlaista sekä vietnam-aasiafuusiohenkistä ruokaa. Todella hyvää ihan kaikki! Täältä saa myös perinteisiä isompia lautasellisia, mutta parhaimmillaan paikka on, kun tilaa useita pikkubowleja. Tilasimme pikkubowlien listalta 8 tai 9 erilaista kipollista jaettavaksi (kukin pikkukippu maksoi 6e). Jokainen kippo ansaitsisi erilliset kehut. Sopisi tunnelman puolesta myös illanviettoon.

Berliinin ravintolavinkit

Hamy

  • Hamy (Neukölln) – ystävämme suosikkivietnamlainen Berliinissä. Täällä on kaksi vaihtuvaa päivän annosta, jotka saa halutessaan vegenä. Lista on liitutaululla ulkona saksaksi. Annokset eivät kuulemma petä koskaan, eivätkä pettäneet nytkään. Mielettömän maukas tofucurry, jonka kanssa tuli salaattia päälle. Annos maksoi 7,9e.

Berliinin ravintolavinkit

Berliinin ravintolavinkit

Azzamin täydelliset Lähi-Idän tahnat!

  • Azzam Restaurant (Neukölln) – Arabikortteileiden klassikko ja suosituin arabiravintola, jossa tunnelma on kuin olisi matkannut suoraan Lähi-Itään. Hyvä, että tiskille pääsee tilaamaan ruokaakaan, kun ympärillä kädet viuhoo, kuuluu kovaäänistä arabinkielistä puhetta ja joutuu hieman väkisin pitämään paikkansa jonossa. Sisätilat olivat niin hälyisät, että ehdottomasti halusimme ulos syömään lapsen kanssa. Kun ruokaa sitten vihdoin päästiin tilaamaan, niin sieltä tuli elämäni paras hummus ja baba ganoush. Lisäksi tilasimme Manakish-leipiä ja Fatteh-annoksen, joka oli niin iso että sen oli varmasti tarkoituskin olla jaettava kahden tai kolmen hengen kanssa. Tästä kaikesta kolme henkeä tuli aivan viimeistä myöten täyteen, ja koko kattaus maksoi yhteensä 12e.

Berliinin ravintolavinkit

  • Chutnify (Neukölln) – Ystävämme intialainen kaveri suositteli tätä intialaista ravintolaa. Täältä saikin autenttisia intialaisia katuruokia, joita en Suomessa ole nähnyt, mutta kovasti kaivannut! Pani puri, Masala Dosa, Idli, Samosa Chaat – nam! Pääruokacurreja ei edes otettu, kun haluttiin testata kaikki nämä muut katuruoat.

  • Chuan Garden (lähellä päärautatieasemaa) – aitoa sichuanilaista: Mapo tofu ja Dandan-nuudelit ovat varmasti sichuanilaisen keittiön kuuluisimmat annokset ja nekin täältä löytyvät! Ruoissa pääsee kokemaan todellisen sichuanilaisen maun eli turruttavan sichuaninpippurin. Kurkkusalaattikin oli jotain, mitä olisi voinut syödä vielä monta lautasellista lisää. 

Berliinin ravintolavinkit

Bonusvinkkinä Pefferhaus-chilikauppa!

Bonusvinkki Chilin ystävälle: Pefferhaus Berlin – chilituotteisiin erikoistunut putiikki, jonka omistaja on hyvin vihkiytynyt chilien maailmaan. Heidän hot honey on aivan täydellistä!

Berliinin ravintolavinkit

 

 

 

 

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti