Koti Kasvispääruoat Linssi-suppilovahvero Shepherd’s pie (V, GF)

Linssi-suppilovahvero Shepherd’s pie (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Linssi-suppilovahvero Shepherd's pie. Vegaaninen

Shepherd’s pieta on tehnyt mieli jo ainakin kuukauden ajan – siitä asti, kun muutimme Lappiin ja valon määrä väheni kerralla oleellisesti.  Kun sai heittää villapaidan kotona töiden jälkeen päälle. Siitä lähtien on tehnyt mieli aika montaa comfort foodia. Mielestäni comfort food on parempi sana kuin lohturuoka. Mukavuusruoka. Lohturuoka kuulostaa kuin jotain ikävää olisi sattunut. Hyggeilyruoka sen sijaan paremmin kuvastaa viileiden ja pimeiden iltojen parhaita ruokia.

Shepherd’s piesta paljastuu perunakerroksen alta linssi-suppilovahverokastiketta. Tutut maut vetoavat varsinkin jostain syystä aina Lapin reissuilla. Silloin tulee ihan mahdottomat halut saada syödä perunamuussia ja lohta. Se vaan tulee – aina ja joka kerta. Sitä seuraa halu syödä karjalanpiirakoita, uunileipäjuustoa, riisipuuroa, ohrapuuroa, kaurapuuroa, puuroa kuin puuroa, glögiä, ja erilaisia perunavuokaruokia. En osaa itsekään selittää, miksi juuri aina Lapissa. Nyt voin sen itselleni selittää helposti: kun on muuttanut paikkakunnalle, josta ei entuudestaan tunne ketään (onneksi kuitenkin kaksi tuttua instagramista ja yksi kaveri etäopiskelee täällä Helsingin yliopistoon), niin sitä kaipaa makumaailmalta jotain tuttua ja lohdullista.

Linssi-suppilovahvero Shepherd's pie. Vegaaninen

Shepherd’s pie on perinteinen englantilainen uuniruoka, johon nyt suomalaisittain lisäsin suppilovahveroita ja tietysti kokkailin sen vegenä. Perunamuusin päälle ripottelin vielä sienisuolaa ja nokkosrouhetta, jotka eivät mitenkään pakollisia ole.

Ja hei, uutisia! S-ryhmän uusimman tutkimuksen mukaan Suomessa perunan syönti on korona-aikana lisääntynyt! Vuosien laskun jälkeen. Ihanaa, kun on itsekin löytänyt takaisin perunan äärelle. On se niin hyvää :).


Linssi-suppilovahvero Shepherd’s pie – resepti

Linssi-suppilovahvero Shepherd's pie. Vegaaninen

6 hengen annos

Tarvitset

n. 1/3 dl rypsiöljyä
3 isohkoa sipulia
7 valkosipulinkynttä
5 porkkanaa
2 sellerin vartta
muutama tuoreen rosmariinin lehti (tai 2 tl kuivattua)
1 rkl kuivattua oreganoa/timjamia
½ dl punaviinietikkaa
n. 7 dl vettä + 1 kasvisliemikuutio
1 dl tomaattipyrettä
n. 1 dl kuivattuja suppilovahveroita (kevyesti rikottuna) tai 2 dl pakastettuja (tai n. 5 dl tuoreita)
2 tetrallista punaisia linssejä (linssien paino n. 500g)*
mustapippuria
n. 3/4 tl suolaa 

Muussi

1 kg puikulaperunoita
n. 1 tl suolaa
ripaus valkopippuria
n. 3 rkl oliiviöljyä
pari dl kauramaitoa (lisäile muussin koostumuksen mukaan)

Päälle ripottelin vielä kuivattua nokkosrouhetta ja sienisuolaa (eivät ihan pakollisia)

* voisi tietysti käyttää kuiviakin linssejä – niitä n. puolet kypsien painosta ja lisää vettä

Valmistusohjeet

  1. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet. Pilko hienoksi. Kuori porkkanat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Siivuta sellerinvarret ohuelti. Lisää isoon kasariin/kattilaan reilusti rypsiöljyä ja kuullottele aluksi sipuleita n. 5 minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää sitten valkosipulit, porkkanat ja sellerit ja jatka kuullottelua n. 5 minuuttia miedolla lämmöllä. Jos suppilovahverot ovat tuoreita, niin lisää nekin nyt kuullottumaan.
  2. Lisää yrttimausteet, etikka, vesi, kasvisliemikuutio ja tomaattipyre sekä suppilovahverot. Jätä hautumaan puoleksi tunniksi miedolle lämmöllä. Nesteen kuuluu suurimmaksi osaksi haihtua pois.
  3. Kuori perunat. Keitä ne kypsiksi. Muussaa kauramaidon kanssa. Lisäile maito koostumuksen mukaan. Muussin kuuluu jäädä aika jämäkäksi, niin että sen saa leviteltyä vuoan päälle. Sekoita joukkoon suola, valkopippuri ja oliiviöljy.
  4. Jatka kastikkeen kanssa, kun se on hautunut. Lisää linssit, mustapippuri ja suola. Mikäli vettä on vielä nesteeksi asti jäljellä, niin anna hautua veden suurimmaksi osaksi vielä pois.
  5. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
  6. Lisää linssi-suppilovahvero seos uunivuoan pohjalle. n. 20×30 cm vuoka lienee hyvä taikka pyöreä uunivuoka. Levitä muussi kastikkeen päälle. Ripottele päälle halutessasi vielä sienisuolaa ja nokkosrouhetta.
  7. Paista vielä uunin keskitasolla n. 20 minuuttia.

Linssi-suppilovahvero Shepherd's pie. Vegaaninen

Jäikö nälkä?

14 kommentit

Elina 21.11.2020 - 09:54

Hei, ja kiitokset ja terveiset uskolliselta lukijalta. Samaa ruokaa omalla versiolla on täälläkin kokattu lounaiseen Suomeen saapuneen lumipyryn kunniaksi. Nyt on ihan pakko udella, että oletteko pysyvämminkin muuttaneet pohjoiseen vai onko kyseessä määräaikainen muutto esim. terkkapalvelujen vuoksi? Ei tietysti mitään velvollisuutta vastata, eihän se mulle oikeasti kuulu, alkoi vaan kovasti kiinnostaa:)

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.11.2020 - 08:43

Heippa :). Tultiin kyllä tk-palveluiden perässä tosiaan niitä suorittamaan, ja nuuden vuoksi tosiaan määräaikaisessa työsuhteessa. Mutta ainakin oma haaveeni ja ajatukseni tässä muutossa on havainnoida, olisiko se mahdollista rakentaa elämäänsä Lappiin. Onko Lappi arjessa niin ihana paikka kuin kuvittelen ja voiko elämää rakentaa niin kauaksi läheisistä ja perheestä.

Vastaa
Johanna 29.12.2020 - 19:30

Tämä on mahtavaa ruokaa! Olet myös palauttanut uskoni taatelikakkuun!

Vastaa
Johanna 31.12.2020 - 13:30

Tein vielä sun yönyli foccacia. ja sekin onnistui! yli odotusten oikeastaan. Nyte en ehdi enää tänä vuonna kokeilemaan muita sun reseptejäsi, mutta täytyy sanoa, että niissä on ollut onnistumisprosentti huippuluokkaa! Hyvin kirjoitettuja siis!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2021 - 19:09

Vautsi! Aivan upeata kuulla :). Suurkiitos sinulle.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2021 - 19:07

Oijoi, miten mahtava kuulla :D. Siis aina ei kyllä taatelikakut ole muakaan vakuuttanut. Nyt innostuin niin paljon, että täytyy ruveta testailemaan enemmänkin maustekakkuja :).

Vastaa
Aurinkoinen talvi 9.01.2021 - 18:30

Hei! Ihana talvinen päivä täällä etelässä, ja aurinkoa pitkästä aikaa. Shepherd’s pie on jäänyt mieleeni briteistä nuoruudestani, ja oli ihanaa kokeilla tätä reseptiä ja muistella makuja. Minulla ei ollut kaapissa suppilovahveroita kuin mausteeksi kuivattuna, joten käytin kanttarellit pakkasesta ja lisäsin ne kastikkeeseen jäisenä sulamaan. Hyvin toimi! Tykkäsin myös Ragumaisesta kastikkeen pohjasta. Tein muutama viikko sitten lasagnea Ragu ohjeella, johon tuli myös selleriä ja porkkanaa. Vitamix toimii tässä hyvin kun tarvitsee isoa määrää raastetta. Jäin miettimään olisiko päälle voinut lisätä parmesaania ja tehdä kuorrutteen :D. Taatelikakun innoittamana tein tänään myös mummin reseptillä banaanikakun. NAM. Kiitos tästä ohjeesta Saara!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.01.2021 - 18:19

Kiitos itsellesi :). Ihana kun siellä päin on ollut kirkas talvipäivä :). Parmesania voi toki lisätä! Ja nam, banaanikakkua olen itsekin kaavaillut pian leipovani.

Vastaa
Eeva 18.01.2021 - 13:53

Tämä on niin hyvää! Yksi parhaista ei-aasialaisista kasvisruuista, meni sekaaneillekin ihan täydestä. Kiitos reseptistä, tätä on tehty jo monta kertaa 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.01.2021 - 15:23

Oi vau! 🙂 Kiitos paljon!

Vastaa
Janne 5.05.2022 - 11:25

Tämä menee kyllä kokeiluun! Oon sekaanina tykännyt perinteisestä shepherd’s piesta, ja pescovegetaristina söin Lontoossa mieleenpainuneen kalaversion. Uskon, että tässä menevät kuivatut suppikset juuri hyvään käyttöön!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 9.05.2022 - 10:46

Kiva kuulla! Sienet tuo juuri sellasen lihasan, umamisen maun :).

Vastaa
Janne 10.05.2022 - 21:11

Kyllä tämä oli huippuhyvää, kelpasi vegaaneille ja sekaaneille. Blogisi nimi on varsin kuvaava, kun vuokaa katsoo ruokailun jälkeen!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.05.2022 - 12:19

Jes! =) Kiitos, kun tulit vielä kertomaan lopputuloksesta – tällaista palautetta on mahtava saada :).

Vastaa

Jätä kommentti