Hiihtovaellus Käsivarressa: ympyräreitti Haltille (125km, 7 päivää)

Onko tällaisia paikkoja oikeasti ihan täällä Suomessa?! Seitsemän päivää aivan silmät selällään ja suu auki hiihtovaellettiin Käsivarren erämaassa. Pelkkää valkoista, lumen siloittamaa, puutonta avotunturia. Ympärillä kohosi jyrkkiä seinämiä ja yli tuhatmetrisiä tuntureita. Lumipeite saa tunturit näyttämään vielä isommilta kuin ovatkaan! Ihan kuin olisi Norjaan tai Alpeille tullut (en siis oikeasti tiedä, miltä Alpeilla talvella näyttää). Käsivarren erämää on paikka, jossa jokaisen retkeilystä kiinnostuneen suomalaisen kannattaa käydä. Kun rajat aukeavat, älä siis aja ohi Norjan puolelle! 😊

Myös videona =)

En olisi itsekään uskonut käyväni Suomen korkeimmassa kohtaa, Haltilla, ensimmäistä kertaa juuri hiihtäen! Toisaalta matkalla mietin, että tämä saattaa olla hiihtäen jopa helpompaa kuin kävellen, sillä lumi tasoittaa pinnanmuodot, eikä tarvitse tasapainoitella rakan keskellä. Voi vain liukua eteenpäin ja alaspäin pääsee ilmaiseksi laskien.

Lisää hiihtovaellukseen liittyen

• Hiihtovaellus UKK:ssa – Luirojärven kierros
• Hiihtovaellusvarusteet ja pakkaaminen hiihtovaellukselle
• Viikon hiihtovaellusruoat

Matkaan, ja samalla toiselle hiihtovaelluksellemme, lähdimme maaliskuun loppupuolella. Jännittynein mielin, sillä Käsivarren haasteet piilevät alati arvaamattomassa säässä. Käsivarressa on Suomen tuulisinta, eikä avotuntureilla ole metsän suojaa. Olimme lukeneet eri blogeista, kuinka hiihtovaelluksella on varauduttava siihen, että kaikki neljä vuodenaikaa saattavat esiintyä samana päivänäkin. Säätiedotus vieläpä lupasi myrskyä kahdelle ensimmäiselle päivälle ja sen lisäksi pelkkää pilvistä ja lumi-ja vesisateista. Lähtö viivästyikin päivällä, sillä niin pahassa lumimyrskyssä ei olisi kannattanut lähteä liikkeelle.

Päivä 1. Kilpisjärvi-Termisjärvi, 15km, 250m nousua

Edellisen päivän myrskytuuli oli laantunut, mutta pilvet roikkuivat yhäkin raskaasti tuntureiden päällä. Myös vaelluksen ensimmäisen päivän iltapäiväksi oli kuitenkin luvattu 20-30m/s tuulta (puuskat jopa kovempia), jonka vuoksi kävimme edeltävänä päivänä luontokeskuksessa kyselemässä mahdollista vapaita varaustupia. Ihan ehdoin tahdoin tietäen emme uskaltaisi lähteä myrskyyn telttailemaan. Sattui hyvä tuuri, että saimme tällaisella varoajalla Termisjärven varaustuvasta paikat. Matkaan lähdettiin sankassa sumussa ja samalla mietitytti, miten tulen jaksamaan ahkion kanssa suunnitellut melkein 130km vaellusta? Ensimmäisellä hiihtovaelluksella kun meitä oli kolme vuorottelemassa kahden ahkion kanssa ja miehet vetivät kaikki isoimmat ylämäet. Aika pian selvisi, että hyvä hankikanto on salaisuus jaksamiseen. Kovalla hangella ahkio ei tunnu juuri miltään tasamaalla. Ylämäessäkin kevyempää. Ilma alkoi kirkastua lounastauolla. Ja mitkä maisemat paljastuikaan pilvien väistyessä. Aivan uskomattomia avotuntureita! Juuri tällaisten vuoksi olin haaveillut Ruotsiin pääsemisestä, mutta niitähän löytyy Suomestakin! Termisjärven maiseman avautuessa nimesimme sen Suomen Yosemite Valleyksi. Tuvalle saavuttiin aivan kreivin aikaa. Ahkiot irrottaessamme tuuli yltyi tasan klo. 15.00 kuten yr.no oli luvannut. Sääennusteet kannattaakin tarkastaa norjalaisesta palvelusta – paikallinen kilpisjärveläinen tuttumme kertoi. Suomen ennusteet eivät osaa ennustaa tuulten nopeuksia Kilpisjärvellä.

Saimme olla tyytyväisiä tupapaikasta. Tuuli oli niin voimakasta, että siinä meinasi horjahtaa. Huussikäynnillä, kun unohtui laskettelulasit päästä, niin takaisin tuvalle ei meinannut enää löytääkään lumen tuiskatessa niin kivuliaasti silmiin. Huomasinkin kävelleeni 90 astetta aivan väärään suuntaan. Jälkikäteen kuultiin tässä myrskyssä telttaileilta tarinoita hajonneista telttakaarista ja menetetyistä retkeilyvarusteita.

Päivä 2. Termisjärvi-Saarijärvi-Kuonarjoki, 20km, 380m nousua

Heräsimme yhteen maailman kauneimmista aamuista. Vau. Edelleen tuuli, mutta ilma oli aivan kirkas. Irtolumi liisi hangen pintaa kovaa vauhtia kohti auringonnousua. Tämä pitää ikuistaa verkkokalvoille. Huomasimme, että myrskytuuli oli ilmeisesti vaihtanut yön aikana suuntaa, sillä ahkioitamme ei näkynyt lainkaan. Oli muuten hyvä idea jättää lapio ahkion sisälle.

Termisjärven nimesimme Suomen Yosemite Valleyksi

Minne ne ahkiot katosivat?

Vesikauhalla lapioimme ahkioiden päälle kinostuneen lumen ja matka pääsi jatkumaan kovimman tuulen laannuttua. Vaelsimme aina Kuonarjoelle saakka, vaikka alun perin olimme ajatelleet jäädä yöksi Saarijärvelle. Kyllä kovalla hangella kulkee kevyesti! Kuonarjoelle saapuessamme olimme kuitenkin jo melko uuvuksissa. Vielä olisi etsittävä teltalle hyvä paikka. Kahdessa viikossa ilta oli jo selkeästi pidentynyt. Auringosta kajastavaa valoa riitti jo kahdeksaan saakka. Täysikuu ja kirkas taivas teki sen, että saimme kokkailla kuutamon valossa. Otsalamppujakaan tuskin tarvittiin, sillä kuunvalo heijastui hangesta niin kirkkaana, ettei oikeastaan pimeää tullut lainkaan.

Päivä 3. Kuonarjoki-Pitsusjärvi, 20km, 300m nousua

Siis kyllä nyt säät suosi! Täysin tuuletonta ja aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Markus kantoi tietysti ulkolämpömittaria mukanaan, sillä onhan se nyt mielenkiintoista tietää vallitseva lämpötila. Aurinko osui sopivasti mittariin ja näytti +8. Kuumalta meno tuntuikin. Pian edessämme siinsi kuuluisa Meekonlaakso. Laaksoa ympäröivät tunturit kohosivat jylhinä patsaina – sellaista maisemaa on aivan mahdoton tallentaa kameralle. Tunturit ja vuoret kun näyttävät kameralla aina pienemmältä, mitä todellisuudessa. Näky oli hyvin vaikuttava – eihän tällaista ole Suomessa! Meekonlaaksoon laskee vauhdikas alamäki, johonka oli kertynyt vielä lumihyppyreitä tekemään laskusta vähän jännittävämpää. Lounastauolla jäimme juttelemaan oikean naparetkeilijän kanssa. Kuuntelimme innostuneena hänen tarinoitaan. Olisipa hienoa lähteä oikealle arktiselle seikkailulle. Todennäköisesti se olisi kuitenkin itselleni vain ajatuksen tasolla hienoa. Todellisuudessa en uskoisi pärjääväni tai nauttivani niin rajuista olosuhteista.

Kohti Meekonlaaksoa

Maisemat vain paranivat päivä päivältä (ja aivan viimeiseen päivään saakka). Tunturit muuttuivat yhä jylhemmiksi Meekolta eteenpäin jatkaessa. Kameran muistikortti täyttyi täyttymistään. Siis ei näiden maisemien eeppisyyttä voi taltioida millään. Kunpa saisin tallennettua ne edes mieleen tällaisina kuin ne ovat. Pian edessä siinti Pikku-Halti ja sen takana pilvessä oleva Halti. Maisema oli aivan absurdi vielä kun laskeva aurinko loi pitkiä varjoja tehden maisemasta vesiväritaideteoksen.

Ahkiot saa kätevästi näinkin yhteen, mikäli tarve tulee 😉

Päivä 4. Haltin ”huiputus”, 20km edestakaisin, 600m nousua

Pitsusjärvellä saatiin aamulla nousta teltasta vaaleanpunaiseksi värjäytyneen Haltin maisemista. Siis eihän tämä voi olla tottakaan, ei näin kaunista voi olla olemassa. Keiteltiin puuroa siinä lapioidussa kuopassamme hangessa ja juteltiin toisen Pitsuksella telttailleen kanssa. Telttailija tarjoutui myymään meille yhden kolmesta pilkkivavastaan -jes, päästäisiin pilkille! Jos vaikka tulisi sitä rautua! Kuitenkin ensin voisi lähteä ”huiputtamaan” Haltia, ettei ihan unohduta kalastamaan. Haltin varsinainen huippu sijaitsee Norjan puolella, eikä sinne näin korona-aikana ole mitään asiaa. Suomen korkeimpaan kohtaan olisi matkaa 10km suuntaansa. Suksilla se taittuisi ihan hyvin päiväretkenä, kun takaisinpäin se on käytännössä laskua. Ilman ahkioitakin saataisiin ihan välipäivä. Itse Halti meni piakkoin pilveen, mutta muuten sää oli menomatkalla aivan uskomaton. Oli täysin tuuletonta ja aurinko porotti jopa niin kovaa, että mittari näytti +14 auringossa. Mikä kesä! Huippua lähestyessä alkoi mennä enemmänkin pilveen ja aluksi maisema muuttui aivan unenomaiseksi pilviverhoineen. Itse huipulta ei enää nähtykään yhtään mitään ja alas laskettiin melkein white out-tilanteessa – onneksi reitillä on tikkuja, jotta tietää missä lasku menee. Muuten olisi ollut vaarallistakin mennä alaspäin, sillä rinteessä on runsaasti jyrkkiä kohtia.

Haltille kavutessa pilvet olivat alapuolellamme ja maisema aivan unenomainen.

Iltasella päästiin pilkkimään Pitsukselle tulleen isän ja hänen poikiensa kanssa, jotka opettivat innoissaan meille pilkkimisen saloja ja kairasivat reiät. Iltasella ei kalaonni suosinut – pitäisi kuulemma tulla niin aikaisin aamulla kuin mahdollista.

Päivä 5. Pitsusjärvi-Lossujärvi, 16km, 270m nousua

Ennen aamiaista siis jo pilkkimään! Aloitimme pilkkimisen upeassa auringonpaisteessa, joka pian vaihtui räntäsateeseen ja näkyvyys meni pariin metriin. Noh, tällaisessa säässähän on mukavampi pilkkiä kuin vaeltaa. Markuksella nappasi neljä kertaa! Elämämme ensimmäiset itsepyydetyt tunturiraudut syötiin aamiaiseksi perunamuussin, sipulikastikkeen ja boltsien (neljä rautua ei ihan vielä kahdelta vienyt nälkää) kanssa. Ja kappas, säähän jälleen kirkastui aivan upeaksi! Pitsusjärveltä palattiin ensin samaa matkaa hiukan takaisinpäin. Rajavartiontuvalta käännyttiin pois valtareitiltä Urtasjokilaaksoon ja sieltä kohti Lossujärveä. Maisemat todellakin taas paranivat; Urtaslaakson molemmin puolin kohosi aivan mielettömän näköisiä tuntureita – pikemminkin vuoria. Vau. Jyrkkäseinäisiä tuhatmetrisiä tuntureita. Siis ei voi olla totta. Olin kuvitellut Huippuvuorilla tai Grönlannissa vaeltamisen näyttävän tältä. Aivan mieletöntä. Maisemat paranivat koko ajan kohti Lossujärveä ja laskeva aurinko maalasi taivaan ”kuin öljyvärimaalaukseksi”, kuten Markus sanoi. Niin kaunista, että ihan liikuttui. Lossujärvellä, aivan Norjan rajalla, oli tarkoitus jälleen telttailla. Kuitenkin tuo vanha ja sympaattinen autiotupa vetosi meihin. Paikalla ei ollut muita, ja olisi ihan kiva viettää helppo ja rauhallinen ilta autiotuvassa. Ehtisi vaikka lukea kirjojakin ja kuivatella vaatteita. Vaelluksella onkin kivointa välillä nukkua teltassa ja välillä tuvassa. Telttaillessa pääsee kunnon eräfiilikseen, kun taas tuvassa pääsee kuivattelemaan ja lämmittelemään – eikä tarvitse koko iltaa istua hangessa sulattelemassa lunta.

Päivä 6. Välipäivä myrskyn vuoksi

Aamulla ei nähtykään enää Norjaan, eikä myöskään Lossujärveä ympäröiviä tuntureita. Tänään olisi tarkoitus suunnistaa aivan omaa, ja ei niin selkeää reittiä kohti Saarijärveä (18km), mikä hankaloituisi ja hidastuisi, jos näkyvyyttä ei ole. Edellisessä vieraskirjamerkinnässä olikin merkintä pariskunnalta, jotka eivät olleet ehtineet Saarijärveltä Lossujärvelle päivässä, kun oli ollut niin sumuista, että oli jatkuvasti tarkistettava GPS:stä sijainti. Ajattelimme hieman odotella, että josko se kirkastuisi. Usein, kun aurinko vain nousee korkeammalle ja alkaa lämmittää, niin pilvet hälvenevät. Eivät näyttäneet hälvenevän puoleen päivään mennessä, jotenka rupesimme pakkamaan ahkioita ja tekemään lähtöä siitä huolimatta. Vaan juuri ahkioita pakatessa tuuli yltyi muutamassa minuutissa jälleen myrskytuuleksi. Tuiskusi suojalunta, eli lumen osuessa vaatteisiin se suli vedeksi kastellen kaikki vaatteet. Juuei taideta lähteä sittenkään. Jäimme koko päiväksi tupaan myrskytuulta ihailemaan. On nuo kovia luonnonvoimia. Kylläpä tuuli jaksaa puhaltaa.

Päivä 7. Lossujärvi-Kilpisjärvi, 30km, 450m nousua ja 800m laskua

Yöllä heräilin parin tunnin välein jännittäen, kuuluuko vielä tuulen pauketta. Vasta aamuyöstä herätessäni oli aivan hiljaista. Jes! Myrsky on ohi! Ja onneksi oltiin satuttu tuvalle juuri myrskyn aikaan. Aamu kirkastui vaaleanpunaisine pilvineen. Vau mikä sää taas saatiin! Seikkailimme kartan avulla tunturiylänköä kohtia Saarijärveä. Saarijärveä lähestyessä aukeni taas niin aivan satumaiset maisemat kohti Saanaa ja Norjan tuntureita. Siis aijai. Ihan tuli kyyneleet silmiin siitä kauneudesta. Matka taittui melkoisen nopeasti ja olimme jo lounaalla Saarijärvellä. Mitä jos jatkettaisiin Kilpisjärvelle asti? Kilpisjärvelle saavuttiin viiden maissa. Noh, ehtisihän tässä ajaa Rovaniemelle saakka vielä illaksi -Äkäslompolon kautta pitsapysähdyksen kautta. Paluumatkalla herkistyin niin kovasti kaikesta tästä koetusta upeudesta, että ihan itketti. Aivan mieletön reissu, ja miten upea luonto meillä Suomessa on; aina saaristosta, soista, vaaroista jyrkkiinkin avotutunturimaisemiin.

Usein kysyttyjä kysymyksiä Käsivarressa hiihtovaeltamisesta

Kuinka aloittelijaystävällistä on lähteä Käsivarrelle hiihtovaeltamaan? Kilpisjärveltä Haltille kulkee 55km mittainen osuus Kalottireitistä. Suurin osa vaeltajista kulkee juuri tämän Kalottireitti-osuuden edestakaisin-vaelluksena. Ainakin näin talvisaikaan reittiä pitkin saa kulkea myös paikalliset moottorikelkoillaan (muut kuin kilpisjärveläiset paikallisen moottorikelkkailuoppaan kanssa) ja reitti on merkattu pitkillä maasta töröttävillä risuilla. Juuri tämä reitti on hyvin selkeä moottorikelkkajälkineen ja merkkitikkuineen (toki white out-tilanteeseen täytyy varautua) ja reitillä on mahdollista yöpyä tuvissa vaikka joka yö (siis mikäli niihin mahtuu taikka ehtii varata ajoissa). Kalottireitin osuus on siitä helppo, ettei sen varrella ole mitään mahdottoman jyrkkiä kohtia. Käsivarressa on yleensä oikein hyvä hankikanto, mikä mahdollistaa omille reiteille lähtemisen ja jättää myös mieluisan mielikuvan hiihtovaelluksesta – että viitsii uudestaankin lähteä. Ainakin siis Kalottireitin osuus sopii aloittelijalle, mikäli on muuten ihan hyvässä kunnossa, että jaksaa vaeltaa sen vaatiman noin 5-7 päivää. Niin, ja jos jotakin sattuisi, niin ainakin niitä moottorikelkkoja suhailee siellä, joten kyydin saa takaisin Kilpisjärvelle hädän tullen.

Oliko reitillä paljon muita ihmisiä? Olimme reissussa siis maaliskuun toiseksi viimeisellä viikolla. Käsivarressa kohtasimme selkeästi enemmän ihmisiä mitä vaikkapa UKK:ssa maaliskuun alussa. Siinä missä UKK:ssa oli päiviä, ettemme välttämättä kohdanneet ketään, niin Käsivarressa joka päivä tuli kohdattua useampia ihmisiä. Jonkin verran hiihtovaeltajia, mutta heitä enemmän paikalla oli vapaalaskijoita. Kalottireitti-osuus vaelluksesta oli myös sillä tapaa ruuhkainen, että siellä tosiaan kulki päivässä muutamia moottorikelkkoja kuskaamassa vapaalaskijoita laskemaan. Heti, kun pääreitiltä poikkesi, niin saikin kulkea hyvin rauhassa. Tuvat olivat ainakin Kalottireitillä täysiä.

Toimiiko netti Käsivarren erämaassa? Toimii lähellä Kilpisjärveä. Saarijärven tuvalla puhelinyhteys toimi. Sitä kauempana ei.