Koti Arkiruoka Hedelmäinen vuohenjuustosalaatti lehtikaalipestolla (GF)

Hedelmäinen vuohenjuustosalaatti lehtikaalipestolla (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Nyt on parasta aprikoosien ja nektariinien aikaa, joten otetaan siitä ilo irti! Kerran vuodessa kun vain saa näitä ihania pehmoisen makeita hedelmiä. Resepti sopi täydellisesti vuodenaikaan ja sisältää kaikkea sitä, mitä erityisesti rakastan ruoassa. On väriä, on makeutta, suolautta, raikkautta, rapeutta, happoa… Suolaisen ja makean yhdistelmä.

Blogiin pääsi ensimmäistä kertaa resepti lukuisista keittokirjoistani: Rickhard McCormickin Pariisi. Oikeastaan tämä keittokirja ei nyt ollut kylläkään minun… Vain lainassa. Keittokirja on täynnä ihanan värikkäitä kuvia ja inspiroivia reseptejä. Tällä kertaa muokkasin reseptiä vain hieman. Se kuulosti jo valmiiksi niin toimivalta. Kirjan reseptissä käytetyn avokadokastikkeen sijaan käytin omaa lehtikaalipestoani, joka vastasi melko hyvin myös reseptissä käytettyä kastiketta. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin lisäksi endiiviä, ja kurpitsansiemenet vaihdoin saatavilla oleviin auringonkukansiemeniin. Lisäksi reseptissä muistaakseni grillattiin hedelmät, mutta itse käytin ne vain nopeasti pannulla pehmentymässä.


Hedelmäinen vuohenjuustosalaatti lehtikaalipestolla

vuohenjuustonektariinisalaatti

2:lle

Tarvitset

 

Salaattiin

1 pussi friseesalaattia tai salaattisekoitusta
n. 150g vuohenjuustoa
4 aprikoosia
2 nektariinia
n. 0,5 dl tuoretta minttua
auringonkukansiemeniä

 

Lehtikaalipestoa

Reseptin löydät täältä.

 

Ohjeet

  1. Valmista ensin lehtikaalipesto.
  2. Paloittele hedelmät ja vuohenjuusto.
  3. Kuumenna paistinpannu ja paista hedelmäsiivuja nopeasti pannussa, kunnes ne hieman pehmenevät.
  4. Kokoa salaatti ja tarjoa se lehtikaalipeston kanssa.

 

Vinkki: Jos hedelmät ovat jo alkujaan hyvin pehmeitä, ei niitä välttämättä tarvitse edes lämmittää pannussa.

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti