Koti Matkat Zionin kansallispuisto, Utah – vaeltajan paratiisi

Zionin kansallispuisto, Utah – vaeltajan paratiisi

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Markus sanoi, että Zionin kansallispuisto on ollut hänen elämänsä upein paikka, missä on ollut. Zion Narrows-trekki pääsi jopa Islannin Laugavegur-vaelluksen ja Himalajan vaellusten kanssa samalle viivalle. Ja se on jo jotain.

Kun kerran kirjoitin, että joskus sitä matkustaa kuvien perusteella tiettyyn kohteeseen ja saa vain pettyä, niin Jenkkien suhteen ylipäänsä on käynyt päinvastoin. Olin etukäteen nähnyt upeita kuvia esimerkiksi Zionin Narrowsista ja Grand Canyonista kuin myös muualta Jenkeista, mutta todellisuus on ollut vielä kuvia paljon ihmeellisempää.

Zionin kansallispuisto sijaitsee Utahissa ja on oikeastaan keidas keskellä aavikkoa. Siitäkin huolimatta, että puisto on USA:n kolmanneksi suosituin kansallispuisto (1. Great Smoky Mountains, 2. Grand Canyon, 3. Zion, 4. Rocky Mountains, 5. Yosemite, 6. Yellowstone, 7. Olympic national park), niin nämä ”turistit” – kuten Amerikassa muutenkin – ovat ainakin 95% paikallisia. Reissussa myös aina huomaa, että vaikka turismi ylipäänsä lisääntyy, niin suurimmalla osalla on taipumus olla vain tietyissä paikoissa ja tiettyyn aikaan. Sitä saa edelleen ollaan rauhassa suosituissakin puistoissa, kun valitsee reitit ja ajakohdat oikein. Varhainen aamu toimii aina.

Zionissa ei ehkä ole lukematonta määrää vaellusreittejä, mutta sitäkin enemmän ainutlaatuisia reittejä. Yksikään reiteistä ei ollut ns. tavallinen, vaan jokainen näistä suorastaan jännitti etukäteen ja sai koko kropan tärisemään innosta!

Tekemämme pidemmät vaellusreitit aikajärjestyksessä.

Angels landing

Ei korkeanpaikankammoisille. Reitti kulkee ylös kapeaa ja jyrkkää vuoren harjannetta, josta on molemmille puolille neljänsadan metrin pudotus. Suurimmalle osalle matkaa on sentään rakennettu ketjuja, joista pitää kiinni. Uskomatonta, miten Markuksella ei ole mitään korkeanpaikankammoa. Hän se vain pystyy astelemaan pitkin jyrkänteen reunaa ilman mitään tukea. ”Kyllähän sä nyt katuakin vaan pystyt kävelemään suoraan eteenpäin”.

 

Tuossa se harjanne menee. Sitä sitten vaan ylös.

Angels Landing on Zionin klassikkoreitti, ja siitä syystä teimme virheen, kun lähdimme tekemään tämän keskellä päivää (koska aamu kului jonottaessa paikkaa leirintäalueelle). Ihmisiä oli makuumme huomattavasti liikaa, mutta itse reitti oli niin eeppinen, ettei sekään onnistunut pilaamaan kokemusta.

Zion Subway

Lähes jokaisessa kansallispuistossa on rajoitettu reittejä, jotka vaativat erikoislupia niille päästäkseen. Tämä siksi, jottei kenenkään tarvitsisi vaeltaa väenpaljoudessa. Subway on Zionin halutuin erikoislupareitti – lähemmäs 20 km mittainen reitti, joka sisältää runsaasti kiviä pitkin kiipeilyä ja hyppelyä, runsaasti jokien ylityksiä ja joessa kävelyä, lisäksi vesiputouksia pitkin ylös-ja alaspäin kiipeämistä ja kaikki tämä johtaa itse Subwaylle eli upealle vesikanjonille. Päivittäin lupia myönnetään vain parikymmentä ja lupia voi saada joko osallistumalla arvontaan etukäteen tai kyselemällä peruutuspaikkoja. Yrittänyttä ei laiteta ja saatiin peruutuspaikat!

Liukkaita vesiputouksia pitkien kiipiessä kyllä hirvitti kameran puolesta!

Zion Narrows

Siitäkin huolimatta, että ennakko-odotukset kuvien perusteella olivat hyvin korkealla Zion Narrowsin suhteen, niin ne odotukset ylittyivät monin kerroin. En ollut ymmärtänyt, että Narrows on kymmenien kilometrien mittainen korkea ja kapea kanjoni, jonka pohjalla virtaa vesi – vuodenajasta riippuen kuohuvasta koskesta tämän hetkiseen rauhallisempaan ja miellyttävään virtaukseen.

Eväät kunnossa!

 

Valo kanjonissa oli mystisen taianomainen. Punainen hehku ympäröi meidät tarpoessamme välillä vyötäröönkin asti ulottuvassa vedessä. Kanjoni oli niin lumoava, että yhtäkkiä huomasimme kahlanneemme useita tunteja eteenpäin ilman taukoa (paitsi kuvaustaukoja). Hieman harmitti, kun tässä vaiheessa vasta muistin, että Narrowsiinkin olisi voinut hakea lupaa yöpyä siellä.

Lisäksi teimme muutaman lyhyemmän reitin. Emerald Pools, Parus Trail ja joku maisemareitti sekä Hidden Canyon (jonka reitti kulki taas jyrkänteen reunaa – useammin ilman kettinkejä).

Sitä jäi vain miettimään, että voiko enää mikään pärjätä Zionin vaellusreiteille? Teimmekö nyt vahingossa parhaat heti reissun alkuun?

Lisää kohteita USA:sta:

Joshua Treen kansallispuisto ja Mojaven aavikko

Jäikö nälkä?

2 kommentit

nanna 10.01.2020 - 14:51

Moikka! Löysin tämän sun postauksen, kun etsin vinkkejä Zioniin. Siellä näyttää kyllä kuvissa aivan upealta.
Meidän on tarkoitus tehdä päiväretki Las Vegasista tuonne, joten ihan hirveästi ei ehditä näkemään. Ilmeisesti tota Narrows trailia voi mennä vaikka tunnin verran eteenpäin ja tunnin takaisin päin? Meillä kun ei valitettavasti ole mahdollisuutta yöpyä tuolla 🙁

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.01.2020 - 17:45

Voi että! Tulette pääsemään niin kauniisiin maisemiin :). Juu, Narrowsia voi tosiaan kävellä eteenpäin just sen verran kuin haluaa ja sitten kääntyä takaisin. About tunnin kävelymatkan päässä onkin ne kapeimmat ja korkeimmat kohdat :).

Vastaa

Jätä kommentti