Blogista työ vai harrastus – blogin 2v synttärit

Näin ne mielipiteet muuttuvat.

Pidettyäni blogia vain puoli vuotta ihailin niitä, jotka pystyivät elättämään itsensä blogillaan. Tuota minäkin haluaisin tehdä. Jakaa herkullisia reseptejä päivät pitkät. Voisiko kuulostaa paremmalta?

Olen aina sanonut itselleni, että yrittäjyys on viimeinen asia, jota voisin tehdä. Aivan liian stressaavaa. Bloggaaminen oli toinen asia, jonka kuvittelin olevani hyvin epäsopivaa minulle. En tykkää olla huomion keskipisteenä, olen helposti sivustaseuraaja isommassa porukassa ja vaalin ennemmin kaksinkeskeisiä tai pienen porukan sosiaalisia tilanteita. Otan kritiikistä hyvin helposti itseeni. Netti kun on vielä sellainen taistelutanner, jossa ei normaalit sosiaaliset arvot ja kunnioitus päde. Ihmettelin myös, miten joku voi haluta jakaa internetiin omasta elämästään ja miten nyt kukaan sellaista seuraisi?

Kaiken lisäksi välttelin somea. Facebookissa nyt oli pakko olla seuraamassa koulun menoja ja tapahtumakutsuja. Instagramia, snapchatia tai twitteriä en voinut käsittää. Niin, terve vaan, tässä puhuu nykyinen kolmen instagram tilin omistaja :D.

Olen harrastanut aina kuitenkin jotain luovaa piirtämisestä, askarteluun, maalaamiseen ja valokuvaukseen ja blogi syntyi lopulta vähän vahingossa ja äkkinäisesti luovan harrastuksen jatkeeksi.

Ja sehän vei mukanaan. Kuten sanottu puolen vuoden päästä unelmoin tekeväni vain ruokaan ja valokuvaukseen liittyviä töitä. Pääsin Jennin assariksi ja Jennin usko minuun sai minut lopulta perustamaan oman yrityksen näiden asioiden ympärille.

Kelataan tästä hetkestä puoli vuotta eteenpäin. Brunssikirjaa oli tehty koko kesä päätoimiseksi ”työksi”. Olin maksanut itseni maailman parhaiden ruokavalokuvaajien valokuvauskursseille. Olin päässyt päivittäin tekemään töitä näiden haluamieni asioiden parissa. Yhtenä päivänä juttelimme Jennin kanssa kahden vuoden kriisistä. Sama minkä sanotaan tulevan parisuhteessa. Ensihuuma on ohi ja tämä olisi se aikaraja, jossa moni bloggaaja on päätynyt jättämään bloginsa. Jenni mietti, että jaksankohan minä yli kaksi vuotta. Vastasin jo silloin, että tiedän, etten tule jaksamaan, jos en löydä tästä hommasta uusia haasteita.

Janoan oppia lisää ja sen suhteen ehkä oma ammattini (lääkäri) on aika täydellinen valinta minulle. Sen kuitenkin huomasi, että pidemmän aikaa kun työskenteli vain rakastamiensa harrastusten parissa, niin niistä alkoi hiipua se suurin into. Olisi myös todella yksinäistä puurtamista pidemmän päälle. Ei tarvitsisi edes yöpaitaa vaihtaa pois. Ja on se yrittäminen kyllä stressaavaa. Juuri se, että itsensä olisi pakko saada elätettyä harrastuksillaan vie harrastuksesta sen vapaan nauttimisen ilon. Jos olisi tartuttava jokaiseen vessapaperiyhteistyöhön ihan vain, että saisi laskut maksettua, niin koko ideahan tästä lähtisi :D.

Kahden vuoden rajapyykki kilahti pari päivää sitten ja voin ilokseni kertoa, että elämässä on löytynyt aika täydellinen balanssi. Oikea työni tarjoaa jo niin paljon päivittäistä aivopähkinää ja uusia asioita, että nautin siitä, että saan viikonloppuisin tehdä sitä, minkä tiedän osaavani jo ennestään. Osaan laittaa ruokaa. Tiedän, miten saada hyvä valokuva ruoasta. Helppoa ja mukavaa haastetta harrastukseen tarjoaa mm. vegaaninen leivonta, yhteistyöpostaukset, valokuvaus firmoja varten ja tietysti uusien reseptien ideointi.

Ja en voi ikinä sanoa tätä tarpeeksi. Syy, miksi bloggaaminen edelleen pysyy harrastuksenani on se valtava positiivisten kommenttien määrä, joita teiltä saan :).