Työuupumus ei kerro omasta heikkoudesta

Uusi hyvinvointimedia Minska pyysi minua ammattihenkilön roolissa kirjoittamaan heille artikkelin työuupumuksen oireista.

Aihe nosti itselleni tunteita pintaan ja uskalsin ensikertaa avata hieman omia kokemiani tuntemuksia, jotka vasta jälkikäteen edes uskalsin myöntää työuupumukseksi. En ole halunnut julkisesti lainkaan tai edes yksityiselämässä kovin monelle myöntää olleeni oikeasti työuupunut. Instagramissa aihe herätti valtavasti keskustelua ja kiinnostusta. Vastailin viesteihin kävelylenkiltä Seurasaaressa, jossa herkistyin aiheesta jälleen niin paljon, että vanhat tunteet puskivat pintaan. Näpyttelin tätä tekstiä puhelimellani jatkoksi Minskan artikkeliin. 

Itse kuuluin niihin, jotka ajattelivat kestävänsä vaikka mitä. Niihin, jotka ajattelivat, että työuupumus ei kosketa eikä tule koskettamaan itseään, koska olen ahkera, äärimmäisen tehokas ja työmotivoitunut. Jaksan painaa töitä. Niin jaksoinkin – näennäisesti. Hoidin työni kiitosten kera, mutta vapaa-ajalla olin aivan rikki.

On todella vaikea myöntää kellekään olevansa uupunut työstään. Työstä, joka on monen unelma-ammatti ja josta itsekin olen aloittaessasi hihkunut ilosta. Pelottaa, että muut näkevät minut heikkona persoonana tai ajattelevat, että olen laiska, enkä jaksaisi tehdä työtäni. Työuupumuksen vakavuutta helposti vähätellään ja ajatellaan vain nykyaikuisten olevan heikkoja ja pumpulissa kasvaneita. Onhan sitä ennenkin töitä tehty.

On siis pidettävä yllä kulissia ahkeruudesta, motivaatiosta ja sisukkuudesta silloinkin, kun olo on kaikkea muuta. Hyvä jos läheisimmillekään kehtaa kertoaa tunteistaan. 

Heräsin säännöllisesti aamuöisin hiestä märkänä painajaisuniin, ja hain mieluummin syytä harvinaisesta lymfoomasta, kuin olisin myöntänyt niiden johtuvan elämäntilanteen tai töiden kuormittavuudesta. En uskaltanut puhua siitä, että mielenkiinto kaikkeen alkoi hiipua. Kotona itkin herkästi ilman syytä, ja tottahan Markus huomasi, ettei kaikki ole ihan hyvin. Eräänä päivänä en pystynyt pidätellä ja aloin jo metrossakin yksinään itkeä. Samassa vaunussa ollut puolituttu, jota en ollut huomannutkaan, tuli kysymään, onko kaikki hyvin. En osannut kuin vastata, että periaatteessa kaikki on hyvin, töissä on vaan tosi rankkaa.. Hän halasi ja jatkoin matkaa. Kiitos sinulle. Jos huomaat kaverisi tai tuttusi muuttuneen etäisemmäksi ja hiljaisemmaksi, niin kysy, onko kaikki hyvin. Se merkitsee todella paljon.

Ajattelin, että tätä tämä työelämä nyt varmaan sitten vaan on; jatkuvia ylitöitä, paineen ja äärimmäisen jaksamisen rajoille venymistä – joka päivä, kuukaudesta toiseen. Ehkä tämä parissa vuodessa helpottaa. 

Älä päästä uupumusta tähän pisteeseen! Puhu työnantajallesi.

En tiedä mikä on muuttunut maailmassa, että nykyään työuupumusta on tilastojen mukaan aiempaa enemmän. Työuupumuksesta kärsii usein erityisesti uransa alussa olevat, erittäin motivoituneet ja työstään innoissaan olevat. Uupumus ei missään nimessä ole merkki laiskuudesta, heikkoudesta tai työelämän välttelystä. Eikä todellakaan merkki siitä, etteikö pitäisi työstään – usein se on juuri päinvastoin. Kun haluaa tehdä parhaansa, eikä työolosuhteet salli sitä, niin sitä jää tekemään ylitöitä ja tulee aamulla tuntia aikaisemmin töihin. Omassa työssäni ylityöt on myös vaan aivan pakko tehdä, en voi jättää toisten asioita hoitamatta vain siksi, että periaatteessa kello on nyt neljä. Sitä myös pidetään sote-aloilla normina, että ylitöitä kertyy, vaikkei niitä virallisesti saisi kertyä.

Osittain vaikuttaa varmasti työ- ja vapaa-ajan rajojen hämärtyminen jatkuvasti tavoitettavuuden vuoksi. Oletetaan, että vastaat keskellä yötäkin työsähköposteihin. Internet ja tietokoneethan tekevät kaikesta paperityötä nopeampaa, joten sitähän pystyy siis tehokkaasti hoitamaan useampia asioita saman päivän aikana kuin mitä ennen. Palveluammateissa taas asiantuntijan tai asiakaspalvelijan omat oikeudet ovat heikentyneet, kun taas asiakkaan oikeudet vahvistuneet. Opettajan kurinpito-oikeuksia on rajoitettu, ihmiset googlaavat ja vaativat samoja toimenpiteitä tai palveluita, mitä joku muukin on saanut tuntematta asian taustoja. Reklamaatioiden määrä internetin helppouden, anonymiteetin ja asiakkaan oikeuksien vuoksi on kasvanut. Tiedon ja mahdollisten palveluiden ja tutkimusten määrä maailmassa kasvaa jatkuvasti ja ovat kaikkien tiedossa vain klikkauksen päässä, mikä voi johtaa välillisesti asiantuntija-ammattien kuormitukseen.

 Työuupumus ei ole noloa, vaikka tosiaan valitettavasti tuntuu, että työuupumuksen ja sitä mahdollisia seuraavia mielenterveyssairauksia edelleen yhteiskunnassamme vähätellään. Apua ei uskalleta hakea F-diagnoosin pelossa (mielenterveysdiagnoosit), koska diagnoosi voi vaikuttaa vakuutuksiin tai tulevaisuuden työmahdollisuuksiin. Ja pelkällä työuupumuksella ilman F-diagnoosia ei taas saa sairaspäivärahaa töistä.. 

Tiedän henkilöitä, jotka edelleen kokevat, ettei työuupumusta ole olemassa. On vain mieleltään heikkoja ihmisiä. Että työuupumuksesta ei pidä puhua julkisesti, koska sitä enemmän se saa ihmiset kokemaan olevansa uupuneita ja että työuupumusta kokisi yhä useampi vain puheen takia. Eihän kukaan nyt uuvu töissä vain siksi, että on olemassa työuupumusta. Toki se että asioista puhutaan, lisää oireyhtymän tunnettuvuutta ja näin se tunnistetaan helpommin. Mikä on vain hyvä, jotta asioihin päästään puuttumaan ajoissa.

Nykyisessä työssäni mietin aluksi, että onko työni liian kevyttä tai helppoa, kun voin sanoa, että iltapäivällä minulla riittää vielä energiaa. Outo tunne tämä, kun on toinen elämä vielä työpäivän jälkeen (vaikka aikaa ei olekaan kuin nelisen tuntia ennen nukkumaanmenoa). Mutta eikö me tätä haluttaisi kaikki? Että ei mene viikonloput vain työviikosta toipumiseen.

Tuntuu hassulta, kuinka jäykkää meidän työelämä yleisesti on. Lähes kaikkien työaika on klo 8-16 ehkä tunnin liukumilla virastotöissä. Kuka on sanonut, että tämä on paras taktiikka? Kuitenkin jokaisen työn sisältö on erilainen, jokainen työntekijä on erilainen ja tuntee varmasti itse parhaiten omat voimavaransa. Eikö työtä pitäisi sovittaa sen sisällön ja sen tekijän mukaan? Liian monessa paikassa on mahdotonta vähentää työtunteja, vaikka haluaisi. Ilman ”kunnon syytä” (opiskelu, toinen työ, lapset) ei saa tehdä lyhennettyä työviikkoa, vaikka se nimenomaan voisi tuoda lisää jaksamista läsnäolopäiviin. Toisille se on myös taloudellisesti mahdotonta, mutta tällöin työn sisältöä tulisi vähintäänkin keventää.

Toivon, että yhteiskunnallisesti työaikojen joustavuutta parannettaisiin kunkin tarpeiden mukaan. On huolestuttavaa, että niin moni väsyy ja uupuu. En mene sen enempää sote-palveluiden henkilöstön uupumiseen – siitä on ollut jo niin paljon lehdissä, ja siitä tulisi ihan oma artikkelinsa. Mutta tilanne on huolestuttava, jos sosiaali-ja terveysalan työntekijät ovat niin uupuneita, että on tapahtunut oikeita massairtisanoutumisia. Siitä ei hyvä kierre seuraa, jos psykologit, lastensuojelutyöntekijät, lääkärit, hoitajat tai perheneuvolatyöntekijät eivät jaksa hoitaa omaa työtään, ja kun työoloja ei paranneta, niin lähtevät ja irtisanoutuvat. Työuupumus kohtaa yhtälailla kaikkia toimistotyöläisistä varastotyöntekijöihin, ja ihan mitä vain työtä tekeviä. Puhun nyt sosiaalia- ja terveysaloista, koska ne ovat minua lähimpänä. Myös lähes jokainen, joka minulle kertoi omista kokemuksistaan Instagramissa, olivat näiltä aloilta.

Tunnen monia, jotka tekevät 50-80% työaikaa ihan vain jaksamis-syistä. Itsekin teen 60% työaikaa, ja loppuviikon blogiani, ja sen kautta syntyviä valokuvaus-/reseptitöitä yrittäjänä (näiden määrää voin tietysti sitten itse säädellä). En ole koskaan vielä kohdannut ihmistä, joka olisi valittanut lyhyemmästä työviikosta. He päinvastoin hehkuvat onnea ja kertovat olevansa täysin eri ihmisiä kuin aikaisemmin. Sen sijaan kaikki työstään negatiivisesti puhuvat, kyynistyneet (hälyttävää, että jo parin vuoden työelämän jälkeen) ovat niitä, jotka tekevät vähintään 100% työaikaa.

Kun itse aloin aluksi tehdä nelipäiväistä, niin tuntui, että viikko sai enemmän kuin yhden vapaapäivän lisää. Kun työviikko oli itsessään lyhempi, niin kului myös vähemmän energiaa ja aikaa siitä toipumiseen. Lyhennetty työviikko auttaa jaksamaan, ja sen kautta säilyy se motivaatio, kiinnostus ja aito ilo mennä aamuisin töihin. Työt jaksaa hoitaa tehokkaammin, kun pystyy vapaa-aikanaan nauttimaan myös muusta kuin kotitöiden hoitamisesta jatkuvan väsymyspilven sisällä.

Otsikkokuva sekä viimeinen kuva: Teru Menclova