Koti Gluteeniton Savukala-omenatahnaa ja uunibataattia (GF)

Savukala-omenatahnaa ja uunibataattia (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Oletko kokeillut omenan ja savukalan yhdistelmää? Lupaan että omena pelastaa kalan kuin kalan. Tietenkään kaupasta ei edes valmiina saa kuin hyvää savukalaa :).  Tällä tahnalla olen kuitenkin pelastanut niin lahnat kuin suutaritkin biojäteastia-kohtaloltaan. Enää ei siis tarvitse heittää kalastamalla saatuja roskakaloja pois, kunhan vain savustin ja omena löytyy!  Tähän aikaan vuodesta alkaa kalastuskausi olla ohi jo muilta kuin kaikista omistautuneimmilta, joten ”tyytykäämme” kalatiskin savukaloihin.

Suolainen kala, hapan omena ja makeahko bataatti. Maistuu. Tahna on aivan loistavaa myös perinteisten uuniperunoiden täytteenä. Itse asiassa Markus pitikin enemmän uuniperunasta. Bataatti kun oli hänen makuunsa liian makeaa. It’s your choice! Valitset sitten uuniperunat tai -bataatit, niin kypsymistä nopeuttaaksesi pistele juurekseen haarukalla reikiä.


Savukala-omenatahnaa ja uunibataattia

savukala-omenatahna

4:lle

Tarvitset

4 pientä bataattia tai isoa uuniperunaa
(oliivi)öljyä
500g valitsemaasi savukalaa (kaikki kalat toimivat)
1 hapan omena
150-200g creme fraichea
3 rkl majoneesia
½ tl (dijon-)sinappia
mustapippuria
tilliä
(suolaa)

Ohjeet

 

  1. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
  2. Halkaise bataatit. Pistele haarukalla reikiä leikkuupinnalle. Voitele kevyesti öljyllä ja ripottele vähän suolaa. Kypsennä uunissa 30-50 minuuttia. Kypsymisaika riippuu suuresti siitä, kuinka isoja bataatit ovat.
  3. Valmista tahna: Raasta omena, ja puristele ylimääräinen neste pois. Silppua tilli. Sekoita keskenään: omenaraaste, savukala, creme fraiche, majoneesi, sinappi ja tilli. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa vielä suolalla, mikäli tahna mielestäsi sitä kaipaa.

savukala-omenatahna

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Kati-Laura 28.09.2016 - 09:29

Kuulostaa ja näyttää taas niin kokeilemisen arvoiselta 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 28.09.2016 - 09:31

Jee, kiitoksia ! Omena on kyllä ihana raikas lisä 🙂

Vastaa

Jätä kommentti