Koti Pohjoismaat Punajuurikorvapuustit suklaakierteellä

Punajuurikorvapuustit suklaakierteellä

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
25 kommentit

On turhauttavaa, kun on saanut mahti-idean, joka pitää päästä toteuttamaan, eikä sille meinaa löytyä aikaa!

Idea punajuuren käyttämisestä pullataikinassa oli pyörinyt päässäni jo liian pitkään. Tässä opiskelukiireissä ei vain tuntunut löytyvän hetkeä aikaa pullan leivonnalle. Kyllähän te tiedätte; pullan leipominen ei ole mikään pikkuprojekti. Täytyy vaivata taikinaa, kohottaa se. Pyöritellä pullia, taas kohotella. Se vaatii paljon kotona vietettyä aikaa, jota ei näytä viimeisen kuukauden aikana juuri olleen.

Viikko sitten perjantaiaamuna herätessäni mielessäni pyöri vain, että jes, nyt enää tentti, ja sitten on koko viikonloppu aikaa toteuttaa pitkää ruokaidealistaani. Ihanaa!

Punajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rolls

Perjantai-iltana keitin punajuurisoseen ja valmistin suklaatäytteen. Lauantaina sitten olikin todellinen leipomispäivä, kun samalla pullanprojektin ohessa tuli tosiaan neljä kertaa valmistettua vegaanisia kurpitsakakkuneliöitä!

En ole mikään maailman suurin punajuurien ystävä. Eniten niissä pidän niiden kauniista väristä. Kun punajuuret on ensin kypsentänyt soseeksi, niin suutuntuman lisäksi niiden maku muuttuu huomattavasti pehmeämmäksi. Itse korvapuustit eivät arvatenkaan maistu juurikaan punajuurelta, mutta niiden väri sen sijaan..! Täydellistä halloweeniksi.

Punajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rolls

Halusin samalla kokeilla uudenlaista pullan rullaustapaa, jolloin siihen muodostuu tavallisesta korvapuustista poiketen monia ohuita kerroksia, joita on hauska kuoria kerros kerrokselta. Vai olenko ainoa, joka syö korvapuustinsa kerroksittain?

Ettei pulla mene liian terveelliseksi punajuuresta, niin mikäs taas olisikaan parempi kaveriksi kuin tumma suklaa? Siispä kierrettä varten keitin erillisen suklaamassan, jonka jähmetin jääkaapissa levyksi, jotta se olisi helpompi leipoa taikinan ”sisään”.

Kuulostiko liian aikaa vievältä ja vaikealta? Siksi tein myös toisen – pikaversion. Pikaversio sopii niille, jotka eivät jaksa yrittää erikoista rullaustapaa, tai haluavat valmistaa vain pikaisen ja helpon suklaatäytteen. Jos valitset pikasuklaatäytteen, niin en mene takuuseen, että korvapuustiin muodostuu samalla tavalla kerroksia kuin suklaamassalla valmistettuna. Jos kokeilet, niin kerro, miten kävi!

Tietysti täytteeksi voi valita ihan perinteisen kaneli-sokeriseoksenkin, jos haluat valmistaa vain hauskan punaisia korvapuusteja.


Punajuurikorvapuustit

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  Punajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rolls  Punajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rolls Punajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rollsPunajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rolls

n. 20 korvapuustia

Tarvitset

Pullataikinaan

n. 200g punajuurta (2 dl valmista sosetta)
2,5 dl maitoa
½ pakettia (25g) tuorehiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
75 g huoneenlämpöistä voita
1½ tl suolaa
n. 12 dl vehnäjauhoja

Suklaamassaan

100g tummaa suklaata
1,25 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 kananmunan valkuaista
1½ dl maitoa
50g voita
ripaus suolaa

Voiteluun

1 kananmuna tai suklaamassasta ylijääneet keltuaiset

Tai pikaiseen suklaamassaan

100g tummaa suklaata
1,25 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
50g voita

 

Valmistusohjeet -suklaamassa

Jos valmistat suklaamassan, valmista se edellisenä päivänä.

  1.  Pilko suklaa pieneksi.
  2. Sekoita sokeri, jauhot, kaakaojauhe ja valkuaiset kulhossa.
  3. Kuumenna maito kattilassa kiehumispisteeseen.
  4. Kaada maito hitaana nauhana samalla sekoittaen kaakaojauheseokseen.
  5. Kaada tämä seos takaisin kattilaan. Kypsytä matalalla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes massa paksuuntuu.
  6. Levitä massa kahden elmukelmun väliin n. 15 x 20 cm levyksi.
  7. Pistä se jääkaappiin jähmettymään.

Valmistusohjeet – punajuuripullataikina

  1. Kuori ja keitä punajuuret kypsiksi. Punajuuren kuuluu olla todella pehmeää ja kypsää. Tähän voi mennä parikin tuntia, joten laita punajuuret vaikka edellisenä iltana kiehumaan. Soseuta sauvasekoittimella.
  2. Valmista pullataikina: Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokeri, kardemumma, punajuurisose ja kananmunat. Lisää lähes kaikki jauhot. Vaivaa taikinaa hetki ja lisää sitten pehmeä voi ja suola. Jatka vaivaamista, kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti ja taikina irtoaa käsistä ja kulhosta.
  3. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä kaksinkertaiseksi noin 30 minuuttia – tunti.
  4. Jos valmistat pikaisen suklaatäytteen, valmista se nyt: Pilko suklaa. Lisää suklaa ja voi kulhoon ja lämmitä mikrossa noin 30 sekunnin pätkissä, kunnes seos on sulaa. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja sokeri.
  5. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kauli kumpikin n. 3 mm paksuksi levyksi.
  6. Jos haluat tavallisella tavalla kieriteltyjä korvapuusteja, niin levitä täytettä taikinalevylle ja kieritä pitkältä sivulta rullalle ja leikkaa korvapuusteiksi.
  7. Jos haluat tällä kierretavalla rullattuja pullia, niin asettele suklaamassatäyte taikinalevyn keskelle. Taita kaikki reunat suklaamassan päälle, niin että muodostuu ”paketti”.
  8. Kauli sitten tämä paketti taas litteäksi.
  9. Rullaa taikina pitkältä sivulta kääretorttumaiseksi.
  10. Kauli sitten taas tämä litteäksi taikinalevyksi.
  11. Rullaa taikina nyt lyhyeltä sivulta rullaksi.
  12. Kauli vielä kerran taikinalevyksi. Tässä vaiheessa taikinassa pitäisi olla näkyviä suklaamarmorikuvioita.
  13. Rullaa taikina vielä pitkältä sivulta, kuin rullaisit tavallisesti korvapuustia. Leikkaa veitsellä haluamasi kokoisiksi palasiksi.
  14. Peittele pullat vielä liinalla ja jätä kohoamaan n. 30 minuutiksi.
  15. Lämmitä uuni 175 asteiseksi.
  16. Voitele kohonneet pullat kananmunalla.
  17. Paista n. 15-20 minuuttia.

Punajuurikorvapuustit/ Beetroot cinnamon rolls

Idea suklaamassalevyn kaulimisesta pullataikinaan on Linda Lomelinon Sweet food and Photography-kirjasta.

Jäikö nälkä?

25 kommentit

Anja 28.10.2016 - 09:22

Wau, upean näköisiä!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 28.10.2016 - 10:00

:)) Voi kiitos paljon Anja! Ihanaa, kun joku vielä onnistuu sillä tavalla kuin haluaa :).

Vastaa
Jenni 28.10.2016 - 15:29

Ah, nää näyttää niiiiin hyviltä!
Mä lukeudun taas siihen porukkaan joka ei voi hirveämmin vastustaa punajuurta, joten sitä tulee käytettyä (tosin liian harvoin) vähän kaikkeen. Miinuspuoli on siinä varmaan se pitkä keittoaika ja sotkun mahdollisuus.
Oon tehnyt aiemmin punajuuresta sämpylöitä, mutta pullataikinaan en ookaan kokeillut sitä vielä ujuttaa, tää täytyy testata 🙂 Harmi ettei resepti oo vegaaninen, mutta enköhän keksi sopivat muutokset sen aikaansaamiselle 😉
Ihanat kuvat!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 28.10.2016 - 19:39

Kiitos :)! Mä meinasin ensin tehä vegaanisena mutta en haluu profiloitua liikaa vegaaniblogiks ku en kuitenkaan ole 😀 niin välillä jotain muutakin kuin vegaaniherkkuja. Suklaamassan keittäminen ei ehkä ois kovin helppoa mutta ainakin pikaisen suklaamassan valmistaminen onnistuu helposti vegaanisia tuotteita käyttämällä. Itse taikina on tietysti helppo kun vaan jättää kananmunan pois ja korvaa maidon vegaanisella vaihtoehdolla :).

Vastaa
Sallye 30.10.2016 - 09:05

Et ole ainoa, itse syön korvapuustit aina kerros kerrokselta! Normaalissa puustissa kerroksia vain on harmillisen vähän, nyt tiedän mitä kokeilen seuraavan kerran kun on aikaa oikeasti leipoa. Ihanan näköisiä ja kuuloisia 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 30.10.2016 - 09:06

Haha 😀 Jep, ainoa oikea tapa syödä, niin jää paras eli keskus viimeiseksi 😉

Vastaa
Sari 30.10.2016 - 10:11

Waude miten näyttäviä. Kiitos pikaversiosta 🙂

Vastaa
Ninni 30.10.2016 - 11:24

Ihana idea yhdistää punajuurta pullaan. Ja koska parasta puustissa on keerokset, niin aion ehdottomasti kokeilla tuota uutta tapaa kieritellä korvapuustit.

Vastaa
Dinner4u2 Mirka & Pauliina 30.10.2016 - 11:25

Ihanat pullat! Aivan mahtavan väriset. Itse diggaan tosi paljon perinteisestä kaneli-sokeriseoksesta, mutta miksei voisi kokeilla punajuurta ja suklaata – väri on niin upee! Pitää kokeilla seuraavalla pullaleipomiskerralla sun rullaustapaa – tunnustaudun myös kerros kerrokselta syöjäksi :).

Vastaa
Sirkku 30.10.2016 - 12:04

Upean näköisiä! Miekään en juuri ole ollut punajuureen ihastunut, mutta viime aikoina (iän myötä?) se on alkanut kiinnostaa. Mielelläni kokeilen punajuuren käyttöä jossain vähän erikoisemmassa (tai sellaisessa, jossa punajuuren voi piilottaa) jutussa, joten nämä korvapuustit kuulostavat ihan mahtavilta.

Vastaa
Merituuli Hemilä 30.10.2016 - 13:25

Rakastan sekä punajuuria että korvapuusteja. Äiti vaan tekee niin hyvät puustit että rima on liian korkealla tehdä ite…

Vastaa
Anne / 52weeksofdeliciousness 30.10.2016 - 14:02

Vau minkä värisiä pullia! Itse en juuri leivo puusteja kun niidenkin kanssa värkkäämisessä meinaa mennä suurpiirteisellä kokilla hermot mutta olisi kyllä hauska kokeilla tehdä tavallisia pullia punajuurella 🙂

Vastaa
Veera R. 30.10.2016 - 16:17

Nää on niin kauniita ja herkullisen näköisiä!

Vastaa
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 30.10.2016 - 16:46

no siis apua. ihan j u m a l a i s e n upeat kuvat!

Vastaa
Suusta suuhun Alisa 30.10.2016 - 21:35

Punajuuri ja tumma suklaa – match made in heaven <3

Vastaa
Peggy 31.10.2016 - 21:00

Vau, miten upeita puusteja kertakaikkiaan <3

Vastaa
Aila 1.11.2016 - 19:32

NÄyttää ja kuulostaa hyvältä ! ihanan syksyiset värit!

Vastaa
Siiri / Pilkettä-blogi 1.11.2016 - 19:36

Vau, mahtavan näköisiä. 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 1.11.2016 - 19:38

Kiiitos 🙂

Vastaa
Kirsi / Tekila's Bakery 1.11.2016 - 22:01

Nämä ovat kyllä ihan luvattoman kauniita pullia! OIvoi! Mulla on vielä oman pellon sadosta jäljellä muutamat punajuuret, josko laittaisin ne kanssa pullan joukkoon. Ihanat kuvat!

Vastaa
Minna 2.11.2016 - 07:47

Huikean kauniita kuvia taas kerran <3

Vastaa
Minna Vuo-Cho 2.11.2016 - 20:43

Ihan mahtavan värisiä!

Vastaa
Taru/Pullahiiri 3.11.2016 - 23:29

Punajuuri on kyllä niin tämän hetken hittituote eikä lainkaan turhaan. Se antaa vieläpä mukavaa väriä leivonnaisiin sekä ruokiin ja tuo uutta ulottuvuutta resepteihin. Tämä näyttää ja kuulostaa suklaatäytteineen niin ihanalta!

Vastaa
Päivi 26.11.2016 - 00:41

Onpa jännittävä ja hauska idea! Suosittelen punajuurien keittämistä kuorineen ja paloittelematta. Siten menee vähiten väriä ja aromeita hukkaan. Kuoret lähtevät pois lähes itsestään, kun punajuuret laittaa kylmään veteen jäähtymään ja kuorii jäähtyneinä. Tosin energian- ja ajansäästämiseksi voisin tässä ohjeessa (kun punajuuria on vähän) keittää punajuuret kuorittuina ja pilkottuina, menisköhän siihen 10 minsaa. (Punajuurten keitinvesi on hyvin makeaa, kannattaa maistaa ja juoda 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.11.2016 - 10:56

Aivan! Oikein hyvä huomio ja vinkki 🙂 Totta kai. Kyllähän mä palottelen kaikki muutkin kasvikset ennen kuin keitän ne, joten miksei punajuuriakin.. 😀

Vastaa

Jätä kommentti