Koti Markuksen asiatekstit Markus: Nepalin reissu osa 1. Suunnittelu ja valmistautuminen

Markus: Nepalin reissu osa 1. Suunnittelu ja valmistautuminen

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Markus sai sitten aikaan sen, mitä teistä moni jo vuosi sitten minulta toivoi Manaslu Circuit-vaelluksesta kertoessani: käytännön neuvoja matkustaakseen Nepalin vuoristoihin vaeltamaan. Yömyöhäänhän tuo mies on innoissaan kirjoitellut quatrologiaa (neliosaista) Nepal-sarjaa, joissa käsitellään tarvittavia käytännönjärjestelyitä, mukaan otettavia varusteita, vuoristotautia ja mahdollisia vastoinkäymisiä. Tästä ensimmäisestä osasta löydät tietoa kantajista, oppaista, vakuutuksista, viisumeista, hinnoista ja erityisesti Everestin alueen suosituimmista vaellusreiteistä ja miten vaeltaminen käytännössä siellä toimii majoituksista lähtien.

Marraskuun ikipimeyden laskeutuessa Suomeen pakkasimme viimeisiä tarvikkeita etelänmatkaa varten asuntomme olohuoneessa kuten monet muutkin suomalaiset, jotka halusivat lähteä eteläisemmille leveyspiireille kaamosmasennusta karkuun. Heistä kuitenkin poiketen olimme valinneet matkakohteeksemme Nepalin vuoristot, joten tätä rentouttavaa rantalomaa varten jouduimme kaivamaan untuvatakit esiin vaatekaapin ylähyllyltä. Tai oikeastaan vain Saara joutui, koska itse aioin ostaa lisää lämmikettä vasta paikan päältä, koska Kathmandun untuvatakkimarkkinat olivat hintatasoltaan Helsinkiä huomattavasti huokeammat. Kathmandussa meitä odottaisi ystäväpariskunta, joka tulisi sinne suoraan surffilomalta, joten oletin saavani heistä shoppailuseuraa.

Näin Suomen eSport-skenen kukoistuksen aikakaudella paras tapa heidän esittelylleen on luoda heille viralliset pelinimet. Seuraavana päivänä kohtasimme Kathmandun vilinässä leveästi hymyilevät Oskarin ja Julian, eli ”SexyHexyn” ja ”AvalonMaister_899:n”. Heillä oli raudanluja kokemus vaelluksesta: SexyHexy oli ollut kertaalleen mukanamme Norjassa, jolloin teimme muutaman päivävaelluksen, kun taas AvalonMaister_899:n trekkikokemus pohjautui hyvin pitkälti kävelylenkkeihin roskakatokselle ja takaisin. Heillä oli kuitenkin nuoruuden into ja hyvin ruskettuneet teräksiset surffifysiikat puolellaan. Tuo hymy vielä hyytyisi, ajattelin, tuo hymy vielä hyytyisi. Itse olin valmistautunut kohtaamaan Everestin fyysiset haasteet viikon pituisella treenileirillä olohuoneemme kotisohvalla. Lihakseni olivat levänneet, mieleni oli kirkas.

Oppaista ja kantajista

Ensimmäiset pari päivää metsästimme lämpimiä vaatteita, makuupusseja ja kävelysauvoja Thamelin vilinässä samalla kyllästäen itseämme nepalilaisella teellä, jotta saisimme nostettua veremme viskositeetin sherpamaiselle tasolle. Vaikka emme olisi tarvinneet opasta vaelluksellamme ja tarkoituksenamme oli kantaa omat rinkkamme, olimme päättäneet palkata itsellemme kantajan kolmesta syystä. 1. Olimme tuoneet noin viisi kiloa karkkia ja muita herkkuja Suomesta, jotka eivät mahtuneet rinkkoihimme. 2. Olimme kuulleet, että ylempänä ei välttämättä olisi riittävästi nukkumapaikkoja kaikille, joten oli hyödyllistä, että matkassa oli joku paikallista kieltä puhuva, joka pystyisi tarvittaessa soittamaan seuraavaan majapaikkaan ja varaamaan yösijan (tämä huhu paljastui lopulta perättömäksi, joskin sesonkiaikaan tämä on täysin mahdollista). 3. Oli tärkeää tukea paikallista työllisyyttä, koska heidän elinkeinonsa pohjautuu lähes täysin turismiin ja turistikauden ansioillaan heidän pitäisi pärjätä koko loppuvuosi. Tästä syystä suosittelen, että mikäli menet Nepaliin vaeltamaan, palkkaat joko kantaja tai oppaan, vaikket niitä todellisuudessa tarvitsisikaan. Mutta niin kuin sanoin kohdassa yksi, meillä oli se viisi kiloa karkkia mukanamme, joten kantaja oli ehdoton. Pasang Sherpan ilme oli huvittunut, kun annoimme hänelle pienen selkärepun kannettavaksi, mutta tuo huvittuneisuus kaikkosi välittömästi, kun hän sai tuntea koko Fazerin painon harteillaan. Kantajan palkkaaminen maksaa n. 15 euroa päivältä ja hyvä opas kustantaa n. 30-50 euroa päivältä. Hyviin tapoihin kuuluu tipata n. 10% vaelluksen päätyttyä. Ethän anna kantajalle yli 20 kiloa kannettavaa ja huomioi, että hänellä on myös oma reppu kannettavanaan. Pakettimatkojen yleinen ongelma on kantajien ylirasittaminen, joten oma suositukseni on se, että teet itse vaellusjärjestelysi ja punnitset repun, minkä meinaat antaa kannettavaksi.


Lentoliput voi tilata netistä ja viisumin saa lentokentältä dollareita tai euroja vastaan. Ota mukaan tasaraha dollareita, koska hinta on sama valuutasta riippumatta, joten dollareilla pääsee keskimäärin selvästi halvemmalla. Thamel on hyvä paikka yöpyä, koska sieltä löytyy kaikki tarvittava. Hyvää ruokaa, paljon yöpymispaikkoja, vaellustarvikkeita ja sieltä saa tarvittavat vaellusluvat hankittua.

Vaellusreitin valitseminen

Nepalissa on monta upeaa vaellusaluetta, joista suosituimmat ovat Everest ja Annapurna. Itse olimme menossa Everestille, joten keskityn siihen. STOP. Eipäs hoppuilla. Ennen Nepaliin lähtöä tarkistathan, että sinulla on hankittuna riittävän kattava matkavakuutus. Perus matkavakuutus ei kata sairaanhoitokuluja eikä helikopterikyytejä, mikäli olet lähtenyt omin päin vaeltamaan vuoristoon. Tämä pitää varmistaa jo Suomessa omalta vakuutusyhtiöltä mieluiten puhelimitse, jonka jälkeen he tekevät sinulle tarjouksen lisävakuutuksesta, joka pitää ottaa vaelluksen ajaksi. Meillä on vakuutukset OP:ssa ja lisävakuutus kolmen viikon vaellukselle maksoi n. 200 euroa per nuppi. Muiden vakuutusyhtiöiden hinnoista minulla ei ole tietoa. Vakuutus kattaa kaiken PAITSI vuoristotaudista johtuvat sairauskulut. Mikään suomalainen vakuutusyhtiö ei kata vuoristotautia, koska se on ehkäistävissä käyttämällä järkeä ja toimimalla viisaasti. Kuitenkin vakuutus on pakko olla, koska mikäli kompastut ja katkaiset jalkasi, joudut soittamaan helikopterin, joka kustantaa n. 5000e. Tähän vielä sairaalakulut päälle. Mikäli kuitenkin sairastut vakavasti vuoristotautiin, ei kannata pelleillä hengellään, vaan soittaa se helikopteri ja kärsiä taloudelliset vahingot. Vakuutuksen lisäksi vaellusluvat pitää hankkia ennen trekille lähtöä, mutta mikäli palkkaat oppaan, hän hoitaa lupahankinnat puolestasi pientä lisähintaa vastaan, joka on mielestäni maksamisen arvoinen asia, koska byrokraattijonossa aamuvarhain seisominen imee tehokkaasti nautinnon tulevalta vaellukselta.

Everestin alueelle pääsee kolmella eri tapaa: lentämällä Luklaan, joka on ehdottomasti se suosituin, nopein, turvallisin ja kallein tapa (n.140e suunta), bussilla Jiriin tai Shivalayaan (n. 10e suunta), mikä on halvin tapa, mutta pidentää kävelymatkaa huomattavasti tai jeepillä Salleriin (n. 40e suunta), mikä lyhentää kävelymatkaa kolmella päivällä Jiriin verrattuna. Päädyimme vaihtoehtoon kolme ja tilasimme jeeppikyydin. STOP. Eipäs hoppuilla. Onko sinulla riittävästi käteistä mukanasi? Kortit eivät toimi vaelluksella, joten sinulla pitää olla riittävä määrä paikallista massindeerosta mukanasi tai jäät vaille yösijaa eikä silmänruoka täytä vatsaasi yhtä tehokkaasti kuin lämmin ateria. Namche Bazaarissa on kaksi nostomaattia, mutta niiden kurssit ovat huonommat ja vuodenajasta riippuen rahatkin voivat olla loppuneet. 30-40 euroa päivässä riittää hyvin majoitukseen, ruokaan, teehetkiin, mielitekoihin ja satunnaisiin lämpimiin suihkuihin. Hinnat nousevat samaa tahtia, kuin kiipeät korkeammalle, joten älä tuudittaudu alkumatkan huokeaan hintatasoon. Nyrkkisääntönä hinnat ovat noin kaksinkertaiset 5000 metrin korkeudella, kuin mitä ne ovat 2500 metrissä.

Mitkä ovat siis yleisimmät vaellusvaihtoehdot Everestillä? Ylivoimaisesti suosituin on Everest base camp eli tuttavallisemmin trekkauskenessä EBC. Se on vajaan kahden viikon vaellus Luklasta Everestin perusleirille ja takaisin ja suurin osa muista pyhiinvaeltajista löytyvät tältä väliltä. Mikäli siis kaipaat rauhaa, suosittelisin pysymään poissa tältä reitiltä erityisesti sesonkiaikaan, koska pahimmillaan vuorimaisemien ihailu muistuttaa Malmin Novan Prisman kassajonoa. Ihmismassoja välttää parhaiten olemalla aikaisin aamulla liikenteessä, joten kannatta herätä n. 6.30, syödä aamupala seitsemältä ja lähteä matkaan heti auringon noustua. Tämä vaihtelee tietenkin vuodenajan mukaan. Pimeässä ei kannata vaeltaa aamulla eikä illalla, koska se on riskialtista. Yöpymispaikassa kannattaa kysyä, mihin aikaan aamupala on mahdollista tilata, koska kukaan ei herää tekemään sitä sinulle keskellä yötä. Normaalisti tämä ajankohta on noin 6.30 ja 7.30 välillä. Suurin osa ihmisistä aloittaa vaelluksensa klo 9 jälkeen, joten olet toivottavasti saanut, tai hiihtotermein ilmaistuna, repinyt riittävän välimatkan heihin ja pystyt nauttimaan upeista maisemista ilman häiriöitä. Aamulla on kylmä, joten todennäköisesti puet liian paljon vaatetta päällesi ja viidentoista minuutin kuluttua pysähdyt riisumaan niitä. Tämä on kuitenkin täysin normaalia ja toistui meilläkin joka ikinen päivä.

Toiseksi suosituin vaellus on Three Passes, joka on noin kolmen viikon ympyrävaellus, jolla kiivetään kolmen korkean jäätikön yli ja käydään siinä välissä EBC:llä. Tämä on fyysisesti hyvin haastava reitti, enkä suosittele sitä ensikertalaisille, koska jäätikköylitykset ovat hyvin raskaita ja korkeutta niillä on n. 5600 metriä. Vertailukohdaksi EBC on ”vain” 5300 metrin korkeudessa. Tarkennuksena vielä sanottakoon, etten itse ole ylittänyt yhtään jäätikköä enkä ole koskaan käynyt noin korkealla, joten kertomani on pelkkää kuulopuhetta muilta vaeltajilta. Mikäli olet kuitenkin kokenut vuorikauris, etkä kärsi helposti vuoristotaudista, tämä on maisemallisesti koko Nepalin upein vaellusreitti ja siinä näkee kattavasti koko Everestin alueen vuoriston.

Itse päädyimme näiden kahden yhdistelmään. Aloitimme vaelluksemme Sallerista, mutta sinne päästäksemme jouduimme kyhjöttämään Jeepissä 12 tunnin verran. Alkumatka oli mukavaa pinnoitetulla valtaväylällä ajamista, mutta puolesta välistä eteenpäin ja etenkin viimeiset 3 tuntia olivat huonokuntoista vuoristotietä pitkin rytkyyttämistä yhdistettynä satojen metrien pystysuoran pudotuksen katseluun autonikkunasta. Matkalla näin kolme autonraatoa rotkojen pohjalla. Saaran paikallinen ystävä Dendi Sherpa oli pari vuotta aikaisemmin joutunut tuolla samaisella tiellä onnettomuuteen, jossa heitä kuljettanut jeeppi oli tippunut matalaan rotkoon. Hän oli selvinnyt, mutta hänen vierellään istunut serkku oli kuollut. Näiden ajatusten kera maisemien ihailu sai aivan toisenlaisen vivahteen. Onneksemme kuskimme oli kokenut ja rauhallinen, eikä yrittänyt riskialttiita ohituksia.

Hengissä perille selvittyämme menimme nukkumaan ja seuraavana aamuna suuntasimme vaelluskenkiemme kärjet kohti Namche Bazaaria, jonne oli viiden päivän kävelymatka. Suunnitelmanamme oli jatkaa Namchesta Gokyo järville, kiivetä Gokyo Riin huipulle, ylittää Cho La jäätikkö ja jatkaa siitä EBC:lle. Sieltä sitten suorinta tietä takaisin Salleriin ja jeepillä Kathmanduuhun. Erinäisten lääketieteellisten haasteiden johdosta jouduimme kuitenkin kääntymään Gokyolla ympäri, jäätikönylitys ja EBC jäivät kaukaisiksi haaveiksi ja jeeppimatkan sijaan lensimme Luklasta lentokoneella Kathmanduhun, mutta tätä käsittelen tarkemmin jossain tulevassa postauksessa. Vaikka vaellusjumalat olivat suojelleet meitä jeeppimatkan verran, apu loppuisi tähän. Sen vaan sanon. Pääsimme kuitenkin todistamaan aivan upeita maisemia, enkä jaksa tuhlata kirjoitustilaa näiden kuvailemiseen. Kuvat puhukoot puolestaan.

Miten vaeltaminen Nepalissa käytännössä toimii?

Takaisin käytännönjärjestelyihin. Nepalissa vaeltaminen toimii niin, että vaellat majapaikasta toiseen, joissa syöt ja yövyt. Sääntöihin kuuluu, että syöt päivällisesi ja aamupalasi samassa paikassa, jossa olet yötä. Mikäli et tee näin, joudut maksamaan yöstä lisähintaa ja saat vihamielisiä mulkaisuja puoleesi. Tämä ei ollut meille mikään ongelma, koska Namche Bazaaria lukuun ottamatta kaikissa paikoissa tarjoillaan samaa ruokaa, joten ruokapaikan vaihtaminen ei hyödytä mitään. Namche Bazaar on tästä poikkeus, joten siellä kannattaa valita yöpymispaikka parhaan ruoan mukaan. Lounas- ja teepaikkoja löytyy matkan varrelta runsaasti. Reitti kannattaa siis suunnitella etukäteen yöpymispaikkojen mukaan. Erilaisia reittisuunnitelmia löytyy netistä pilvin pimein, mutta niistä valitessa kannattaa huomioida arvioidut matka-ajat ja korkeudet. 2500 metrin jälkeen suositeltu nousu on 300-400 metriä päivässä ja tätä ei kannata ylittää, koska vuoristotaudin riski kasvaa huomattavasti. Ohjeistetut akklimatisaatiopäivät on pidettävä. Alaspäin voi tulla niin nopeasti kuin haluaa ja se on huomattavasti nopeampaa. Mukana kannattaa olla riittävän tarkka kartta alueesta, johon on merkattuna kävelyAIKOJA yöpymispaikkojen välillä. Kilometrimäärät on ihan kiva tietää, mutta ne eivät kerro juuri mitään. 16 kilometrin kävelyyn voi kulua helposti 8 tuntia.

Majapaikoissa saat huoneen, jossa on sänky, patja, tyyny ja peitto. Suurimmassa osassa huoneita on pistorasia, josta saa elektroniikan ladattua (adapteria ei tarvita), mutta korkeammalle mentäessä tämä on harvinaisempaa ja maksaa erikseen. Huoneissa ei ole lämmitystä eikä kunnollista eristystä, joten niissä on kyyylmä. Kaikissa majapaikoissa on kuitenkin puulla tai jakin lannalla toimiva kamiina, joka lämmittää yhteisen ruokailutilan. Siellä on mukava viettää aikaa muiden trekkailijoiden kanssa syöden, teetä juoden ja korttia pelaten. Muilta vaeltajilta saa hyviä vinkkejä, ehdotuksia hyvistä majapaikoista, juttu- ja matkaseuraa. Suurimmasta osasta majataloja löytyy lämmin suihku, joka korkeudesta riippuen maksaa n. 4-10 euroa kerralta. Namchen jälkeen nämä kuitenkin vähenevät huomattavasti, joten suosittelen hyödyntämään niitä niin kauan, kuin se on mahdollista. Vesipullot voi täyttää maksutta, mutta vesi pitää puhdistaa itse. Kokeneimmilta trekkailijoilta saimme vinkin, että iltaisin kannatta täyttää juomapullot kuumalla keitetyllä vedellä (keitetty vesi on maksullista) ja laittaa makuupussin sisälle jalkopäähän. Lämmittää mukavasti ja aamulla ei ole vastassa pöydälle jäätynyttä vesipulloa. Vesi tosin alkaa jäätyä vasta 5000 metriä lähestyttäessä ja ennen kuin tätä vinkkiä toteuttaa, kannatta olla hyvin varma oman vesipullon vesitiiviydestä ja siitä, kestääkö muovi kiehuvaa vettä (kovamuoviset pullot kestävät). Vesi ja untuvapussi eivät sovi yhteen.

Mitä tämä kaikki kustantaa?

Kaiken kaikkiaan meillä meni rahaa neljän viikon Nepalin reissuumme noin 1500 euroa henkilöä kohden lennot mukaan lukien. Pakettimatkojen hinnat alkavat keskimäärin 3000 eurosta ylöspäin, joten palkkaamalla itsesi matkanjärjestelijäksesi, pääset hyville tuntiansioille.

Loppuun vielä hieman vakavahenkisempi kehotus. Älä roskaa luontoa. Tämä on tietenkin itsestäänselvyys, mutta unohtuu helposti rankan vaelluksen tiimellyksessä. Täytä juomapulloja itse puhdistamallasi vedellä, koska tyhjiä muovipulloja kerätään vaihtelevasti ja ne päätyvät todennäköisesti johonkin jätekasaan rotkon pohjalle (nämä ilmeisesti kuitenkin poltetaan). Sama koskee limu- ja kaljatölkkejä. Rankan vaelluksen jälkeen tulin ostaneeksi välillä Sosa-Solaa itseäni palkitakseni, mutta mitä korkeammalle menimme, sitä enemmän yritin välttää tuota kiusausta. Onneksi se oli sentään kallista ja majatalonpitäjät saivat siitä hyvän tuoton. Mikäli kuitenkin olet henkisesti ja fyysisesti loppu korkeudessa, jossa hengittäminenkin on jo haastavaa, tuo kiusaus saattaa käydä ylitsepääsemättömäksi.

Jäikö nälkä?

5 kommentit

Glotter-Bäckerin 18.03.2019 - 19:22

Kiitos Markus kattavasta tietopaketista!
Mua rupes välittömästi houkuttamaan tuo Three Passes. Tarvitsen enää yhtä hullua vaellusseuraa, realistinen ja turvallisuushakuinen puolisoni ei taatusti lähde tälle reissulle.

Vastaa
Nanonymous 21.03.2019 - 20:56

Ihan mahtava postaus – hauskaa! Kiitos Markus. Luin myös tuon Saaran aiemman postauksen ja aika äkkiä syttyi suurensuuri palo lähteä vaellukselle Nepaliin. Eli siis pakko päästä, bucket listille taas yksi asia lisää. Tosin aiemmin n. 4-5 km:ssä korkeustaudista kärsineenä vähän pelottaa urheilun harrastaminen ja fyysinen ponnistelu vastaavanlaisissa korkeuksissa, kun tosiaan sellaisissa oleskeleminenkin on jo saanut sairaalakuntoon…

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.03.2019 - 19:31

Kiitos paljon kommentista :). Markuskin arvostaa suuresti saadessaan kiitosta :). Mutta siis samaistun todellakin sun fiilikseen! Mä vaan palaan ja palaan Nepaliin vaeltamaan, vaikka joka kerta siellä 4-5km korkeudessa kiroankin, että enkö nyt millään voinut muistaa, miltä tämä korkeus tuntuu – että never again. Mutta sitten ne taas vetävät puoleensa.. Oon kärsinyt pahasti vuoristotaudin oireista ja siskoni taas itse kunnon vuoristotaudista. Mutta tällä kertaa mentiin ihan oikeasti niin hidasta päivävauhtia korkeammalla (kahden tunnin päivämatkoja) kerrallaan, että selvisin 5000 metriin aika hyvin sen kummemmitta oireitta :). Että jos vaan ottaisi sitten tosi hitaasti?

Vastaa
Nanonymous 23.03.2019 - 13:26

Kuulostaa siis todella koukuttavalta harrastukselta, haha 😀 Kiva kuulla että tarpeeks hitaasti etenemällä sai sitten vältettyä niitä oireita. Pitää varmaan vaan varata tarpeeksi aikaa ja tilaa muutoksille ja nimenomaan terveyden kuuntelemiselle. 🙂

Vastaa
Arkienkeli 7.12.2020 - 12:20

Jos on onnistunut saamaan itselleen vuoristotaudin, ei suinkaan ole pakko tilata 5000€ helikopteria, vaan voi yksinkertaisesti kävellä takaisin alas edelliseen kylään, joku 300m pudotus tavallisesti riittää mainiosti. Kun on toipunut voi hiljalleen yrittää uudelleen ylemmäs eikä koko trekki mene pilalle ja tili kuralle.

Nepalissa jyllää helikopteripelastushuijaus, jossa trekkaajia sairastutetaan tahallaan joko vuoristotautiin tai ruoka pilataan. Näin ”potilas” kiidätetään helikopterilla Katmanduun sairaalaan ja pidetään siellä vankina 3-4 päivää $1000/päivä. Vakuutusyhtiöltä laskutetaan keskimäärin $20000. Opas saa reilun 1000€ palkkion jokaisesta ”pelastamastaan” trekkaajasta. Tässä syy, miksi vakuutusyhtiöt ovat tulleet varovaisiksi AMS:n suhteen.

If -vakuutus muuten kattaa myös korkeat paikat, kunhan ei olla jäätiköllä eikä kiivetä, ja virallinen opas on mukana.

Vastaa

Jätä kommentti