Lofootit ja Senja – road trip

12,5K

Norja itse on upea, upea maa. Aikaisemmin olimme Markuksen kanssa olleet Jotunheimenissä ja sen ympäristössä. Silloinkin tosin koitti niin vaikeat säätilat, että jouduimme olosuhteiden pakosta lähtemään takaisin Suomeen viikkoa aikaisemmin. Trangialla kaatosateessa ruoanlaittaminen ei ole helppoa. Mutta mieleen jäi silti, että pakko on päästä takaisin toisella kertaa. Ja tänne taas palattiin.

Lofootit&Senja syyskuussa – säätila

Olihan ne kuuluisat Lofootit nähtävä. Ja Senja! Viime vuoden syyskuun puolivälissä Rovaniemeltä lähdimme ajamaan Kilpisjärven kautta Senjalle. Senjalta matka jatkui Lofooteille. Vuodenaika oli siitä hyvä, että juuri ketään muita ei ollut paikalla. Syksyllä tosin kannattaa varautua hyvin epävakaisiin säihin, tuuleen ja viimaan. Mitään lokoilua ei siis telttailu Norjassa syysaikaan ole. Se on teltta pystyyn ja äkkiä makuupussiin lämmittelemään. Kannattaa varata makuupussin viereen äkkiä päälle laitettavaa lämmintä, koska revontulien mahdollisuus on suuri heti syksyllä iltojen pimennyttyä! Näimme niitä pariinkin kertaan vähän reilu viikon aikana. Toisella kertaa oikein todella pitkäkestoisen shown verran.

Hyttysiä ei ollut enää tähän aikaan vuodesta. Ruskaakaan ei Norjassa vielä syyskuun puolivälissä ollut, vaikka leveyspiirin puolesta olin niin ajatellut.

Tälläkin Norjan reissulla satoi ja oli satanut niin paljon, että patikointipolut olivat niin mudassa, että sai tarpoa välillä polveen asti upottavassa liejussa, ja osa reiteistä oli jopa suljettu säiden vuoksi. Toki pari hienoakin päivää mahtui, jolloinka tietysti kaikki aurinkoiset kuvat on otettu :). Kun säätiedotus rupesi taas näyttämää pelkkää sadetta joka puolelle ja telttamme rikkoontui kovassa tuulessa (koska sen päälle piti laittaa kiviä, jotta se pysyisi paikallaan ja kivet olivat hyvin teräviä), niin ei tuntunut enää järkevältä maksaa Norjan hintoja yöpymisestä vain lojuaksemme hotelleissa sateelta suojassa, ja siksi lähdimme takaisin. Ensi kerralla, kun palaan Norjaan, niin matkabudjetin on oltava huomattavasti suurempi, jotta säiden yllättäessä koko matkabudjetti ei kaadu Norjan majoituksiin. Tai sitten lähdetään asuntoautolla. Nyt matkasimme pikkuisella autolla ja teltalla. Norjassahan on siis yhtäläiset jokamiehen oikeudet kuin Suomessa, että telttailla saa asutuksen näköpiirin ulkopuolella aika vapaasti – toki kansallispuistojen kohdalla kannattaa tarkistaa asia aina erikseen.

Kuinka kauan varata aikaa?

Meillä oli kaksi viikkoa varattuna Rovaniemi-Kilpisjärvi-Senja-Lofootit-Rovaniemi matkaan. Teimme sen lopulta yhdeksässä päivässä niiden säiden vuoksi, ja hyvin paljon jäi siis sään vuoksi näkemättä. Suosittelisin vähintään kahta viikkoa, mieluummin kolmea – jää myös sitä säävaraa ;).

Patikointireiteistä ja niistä suosikkini

Pohjoisen Lofootit ja Senja eroavat hyvin paljon keski-Norjan vuoristosta, josta löytyy myös Norjan korkein vuori Galdhopiggen. Lofootit ovat matalampia, mutta nousevat jyrkkinä ja jylhinä suoraan vedenpinnasta. Samasta syystä ei ainakaan Lofooteilla tai Senjalla ollut oikein mitään monen päivän vaellusmahdollisuuksia, vaan oikeastaan päiväreittejä tai halutessaan niistä sai tietysti tehtyä yön yli-retkiä.

Huom. Suhtaudu varauksella norjalaisen käsitykseen reitin vaativuudesta. Norjalainen kastetaan vasta norjalaiseksi, kun hän on patikoitunut sille Norjan korkeimmalle Galdhopiggenin huipulle. Siispä norjalainen oppii patikoimaan suunnilleen ennen kuin oppii kävelemään. Olimme tätä todistamassa itse paikalla, kun Galdhopiggenilla pienet kaksivuotiaat kulkivat edessämme huomattavasti kevyemmän näköisesti vuorta ylöspäin. Siispä kun norjalaiselta kysyimme suosituksia Senjan alueelle, niin vastaukseksi saimme vain äärimmäisen vaativiksi merkattuja reittejä. Kuulemma juuri siltä reitiltä mitä hän eniten suositteli oli juuri poistettu turvaköydet, sillä kun kerran turvaköydet siellä olivat, niin sinnehän eksyi vaikka minkämoista kokematonta tallaajaa kuvitelleessaan selviytyvänsä köysien avulla ja sehän vain poiki melkoisen määrän pelastuspartiokeikkoja. Parempi siis ottaa turvaköydet pois?

Senjalla parasta

• Segla. Tietysti. Varmaan juuri se, jonka vuoksi alun perin kuulit Senjan saaresta. Senja päätyi suureen suosioon vasta muutama vuosi sitten juuri Seglan vuoksi. Paikallinen kertoi, että ennen Segla oli paikallisten ”salainen spotti”, eikä turisteja juuri ollut. Kunnes joku kuuluisampi postasi sen Instagramiin, ja siitä se sitten lähti. Itse saavuimme Seglan juurelle illalla aika myöhään. Seurasimme kylttiä Segla ylös vuorta ja ajattelimme pääsevämme ihailemaan sitä kuuluisaa maisemaa kauniissa ilta-ja aamuvalossa, mutta emme olleet ottaneet näköjään tarpeeksi selvää. Jos seuraat Segla kylttiä, niin päädyt Seglan eteläpuolelle, josta ei ole niitä eeppisiä näkymiä, mutta näkymät kyllä kuitenkin! Seuraa siis Hesten-kylttiä, jos haluat päätyä sille ”oikealle” Segla viewsille. Ja vielä ihan paras vinkki! Ainakin vuosi sitten Seglan parkkipaikan vieressä olevassa koulun liikuntasalin suihkuissa sai käydä peseytymässä ilmaiseksi koulun kiinni ollessa. Jättivät oikein ovet auki juuri sitä varten! Itse patikointi on siis lyhyehkö, n. tunnin suuntaansa.
• Husfjell. Todella kaunis, helppo, mutta aika pitkä reitti. Ei sisältänyt mitään jyrkkiä tai ns. vaarallisia kohtia. Yhteensä tähän meni n. 6 tuntia edestakaisin. Loivaa nousua ensin metsän läpi ja sitten jylhiin vuonomaisemiin.
• Sukkertoppen. Ei koskaan päästy, koska rupesi satamaan niin paljon, mutta oli listalla. Lyhyempi, kolmisen tunnin retki, joitakin jyrkkiä kohtia. Maisemat ovat kuulemma hienot!

Lofooteilla parasta – järjestyksessä pohjoisesta päin tullessa

• Itse ajomatka Lofoottien sitä päätietä kärkeen asti. Autostakaan ei juuri tarvitse poistua, kun on niin kaunista joka puolella.
• Djevelporten. Alun nousu on perusnorjalainen aloitus, eli hilataan itseään vaijereiden avulla ylöspäin tasaisen laakeaa ja jyrkkää sateen liukastamaa kallion seinämää pitkin. Sen jälkeen tarvotaan mutaista aika jyrkkää mäkeä ylöspäin. Samanlaisia maisemia näkee muualtakin ja helpommin, mutta Djevelportenin juttu on kivi, joka oon kiilautunut kallioiden väliin. Jos siis haluaa hurjia reissukuvia, niin Djevelporten on yksi niistä paikoista :D.
• Kvalvika Beach. Pelkästään se silta on jo todella hieno, joka haarautuu Lofoottien ns. päätiestä oikealle kohti Kvalvika Beachia. Lofooteilla on kolme kuuluisaa pohjoispuolen turkoosia rantaa, joista helppopääsyisin on Kvalvika. Kuvissa kaikki näyttivät aika yhtälailla samoilta. Kvalvikan miinus on se, että sesongin aikaan siellä on tietysti helppoutensa vuoksi eniten ihmisiäkin. Patikoitavaa rannalle silti on parin tunnin verran helppokulkuista maastoa.
• Hamnoy (norjalaisella o:lla) ja Reine – ja niiden läpi ajaminen. Ne kuvatuimmat pienet kalajastajakyläsaaret Lofooteilta – syystäkin.
• Reinebringen. Tänne kuuluisalle patikointireitille ei päästy, koska se oli suljettu kunnostuksen vuoksi (myöhemmin Nepalin vaelluksellamme tutustuimme paikalliseen nepalilaiseen sherpaan, joka oli ollut täsmälleen samalla hetkellä Reinebringenillä sitä juurikin kunnostamassa). Reinebringeniltä on upeat näkymät alas Lofoottien päätielle, joka on rakennettu sillä kohtaa veden päälle muodostaen hyvin kuvauksellisen kiemurtelevan tien.
• Munken. Reitti on yksi niistä, josta voi hyvin tehdä yön yli retken, mutta menisi helposti myös päivässä. Itse reitti kulkee vuorten välissä eli näkymiä ei ole merelle. Ylös asti aikaa kuluu n. 3 tuntia, ja reitti sisältää useita paikkoja, jossa hilataan itseään taas rautaketjujen avulla eteenpäin. Sateen jälkeen reitti oli myös se kaikista mutaisin ja läheltä piti, että edes yhdestä mutasuosta koskaan päästiin ylitse. Meinasi imaista koko mutamassa meidät. Eli miksi Munkenille kannattaa mennä? Ylhäällä on upea vuoristojärvi, jonka viereen leiriydyimme (Postauksen otsikkokuva). Aamulla lähdimme vielä järveltä lähtevälle n. tunnin kapuamiselle ihan Munkenin huipulle, josta teoriassa olisi näkymät Reineen ja merelle, mutta tietysti sakea sumu yllätti juuri huippua lähestyessämme. Alaspäin teltalle mennessä alkoi hirvittävän kova tuuli ja samalla huoli, miten teltalle nyt käykään. Tyhmät kun olimme luottaneet lähdön aikana vallitsevaan peilityyneen säähän ja jättäneet teltan pystyyn. Kova tuuli varmasti tarttuisi siihen ja veisi sen sekä sisällä olevat tavarat rotkon yli järveen. Teltta olikin jo lähtenyt liikkeelle, mutta se ainoa toinen henkilö, joka Munkenilla meidän kanssamme oli, oli jo kiirehtinyt apuun ja laittanut teltan päälle kiviä. Liike pelasti sisällä olevat tavaramme, mutta rikkoi ohuen telttakankaan.

Kuljettu ajoreitti ja mihin pitää varautua autoillessa

Ajoimme tosiaan Rovaniemeltä käsivartta pitkin Kilpisjärvelle. Tällä matkalle telttailimme jo kertaalleen. Kilpisjärvi on todella kaunis paikka, eikä olisi uskonut Suomesta avautuvan niin kauniita ”vuoristomaisemia”. Se on kuitenkin huvittavaa, että heti Norjan rajan ylittäessä avautuvat ihan todelliset vuoristomaisemat. Todella kaunista. Sieltä ajoimme kuten kartasta näkyy Senjalle, sieltä Lofooteille ja Abiskon kautta takaisin Rovaniemelle. Ruotsin Lappi oli huikean kaunista ruskansävyissään, mutta muistutti heti Abiskon jälkeen Suomen Lappia korkeuserojensa puolesta.

Varaudu, että kilometrit ovat pitkiä ja nopeusrajoitukset Norjassa 90km/h tai alle. Nopeusrajoituksia ei saa ylittää yhtään. Teillä on keskinopeusmittareita eli kameran kohdalla hidastaminen ei auta. Googlen antamiin ajoaikoihinkaan ei kannata välttämättä ihan luottaa (koska pysähdyksiä tulee koko ajan). Kartalla Lofootit näyttävät juuri siltä, että käväistäänpä tuolla, mutta tiet ovat hyvin mutkaisia ja hienoimmat vuonot vasta Svolvaerin jälkeen – ja kuuluisimmat paikat ihan siellä kärjessä. Norjan Bodosta menee kuitenkin autolautta Lofoottien kärkeen, jolloin ei tarvitsisi ajaa koko matkaa, mutta toisaalta näin suomalaiselle luonnollisin reitti on ajaa Suomen Lapista Norjaan, jolloin Bodo ei mitenkään lyhennä matkaa.

Ruoka

Lyhyt kappale ruoasta. Lofootit eikä Senja ollut mikään kulinaristinen elämys. Senjan kuuluisan Seglan juuressa esimerkiksi oli yksi ainoa paikka, josta sai vain pitsaa. Täytevaihtoehtoihin kuului paprikan ja juuston lisäksi 7 erilaista lihavaihtoehtoa, josta olisi saanut valita mieleisensä kombon… Lofooteiltakaan ei yksikään ruoka jäänyt mieleen, vaikka yritin tehdä paljon taustatyötä saadaksemme jotakin hyvää. Trangiaruokamme olivat paljon parempia. En tiedä, onko tilanne muuttunut vielä :).

Yleinen hintataso

Jos ruoka ei ollut mainittavan makuista, niin sitäkin enemmän sillä oli hintaa. Kulhollinen kalakeittoa maksoi 20 euroa ja esimerkiksi pitsa 25-30 euroa. Bensa on samanhintaista kuin Suomessa. Ruokakaupassa n. Suomen hintaista, hiukan enemmän. Hotellissa tai Air BnB:ssa kahden hengen huone yöksi, kun niitä melko paljon lopulta kovien sateiden takia jouduimme käyttämään, maksoi syyskuussa n. 150 euroa – siis ne vähän edullisemmasta päästä olevat. Hostellien hinnoista en tiedä, kun emme kahdestaan matkustaessamme kuitenkaan dormitoreja käytä.

Hah, kun luen tekstini uudestaan, niin tiivistelmä kuulostaa tältä; Norjassa sataa, on kallista, sataa, on mutaista ja vielä vähän sataa. Kaiken kaikkiaan Norja on aivan todella upea paikka. Säälle ei tietenkään voi mitään, mutta iso vaikutus sillä tietenkin tällaisiin outdoor-kohteisiin on. Kuitenkin sadesäälläkin, vaikka sen hetkinen fiilis olisi märkä ja hieman epätoivoinen, niin kuvat voivat jälkikäteen näyttä yllättävänkin hyviltä, ellei samaan aikaan kaikki peittynyt sumuun ;). Varmasti mukaan mahtuu aina auringonpilkahduksiakin. Toivotan parempaa tuuria sinulle!

Lisää Norjasta

Jotunheimen&Geirangerin seutu. Todella erilaista maisemiltaan verrattuna Lofootteihin.

Lokakuussa Norjan Länsi-vuonoilla