Länsi-Norjan road trip ja minkälaista on Norjassa lokakuussa

Länsi-Norjan vuonot ovat upeat! Kolmas kerta toden sanoo piti taas paikkansa. Kun sitkeästi vaan palaa Norjaan, sateisista kokemuksista huolimatta, niin voi tosiaan olla, että kolmannella kerralla säät suurimmaksi osaksi suosii. Näiden kokemusten jälkeen Norja nousi suosikkimaiden listalle.

Syyslomalla, lokakuun puolivälissä, Osloon saapuessa ei ollut vielä edes selvillä, lähtisimmekö tsekkiläisen valokuvaajakaverini kanssa kohti etelää ja Stavangeria vain luoteeseen kohti Åndalsnesia. Kyttäsimme sääkarttaa viimeiseen saakka ja näytti, että myrskyn silmä koetteli juurikin Stavangerissa ja sadepilvien reunoi hipoi Åndalsnesia jättäen sen juuri ja juuri rauhaan.

Geirangerilla

Norjassa ei tylsää tietä olekaan. Äsken oltiin ruskan keskellä ja yhtäkkiä olemmekin lumivuorten ympärillä.

Voit vain arvata kumpaa kohti lähdimme. On totta, että olin ollut joitakin vuosia sitten Markuksen kanssa elokuussa aivan samalla seudulla, ja samoilla reiteillä matkalla. Siksi olimmekin alustavasti ajatelleet Terun kanssa menevämme nyt Stavangerin seudulle, mutta se jääköön ensi kertaan.

Siitä huolimatta, että olin alueella ollut aikaisemminkin, niin siellä riitti vaikka kuinka paljon kaikkea uutta ja edelleen jäi paaljon nähtävää. Ruskan ja lumen aikaan paikka myös tuntui totaalisesti erilaiselta kuin elokuun viheriössä.

Reitti

Kuvailtu kartassa.

Reittimme kulki siis Oslosta Osloon, mutta jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut lentää suoraan Bergeniin ja olisi säästynyt tolkuttoman pitkiltä ajoilta.

Varaisin itse kyllä tähän enemmän kuin meidän kuusi päivää. Varsinkin jos olet liikkeellä ennen lokakuuta, jolloin useammat tiet ja patikointireitit ovat auki. Tuntui, että Länsi-vuonoilla voisi viettää helposti viettää vaikka kuukauden. Nyt osa suunnitelluista ja aukiolevista patikoinneista jäi tekemättä, sillä ajaminen veikin ajateltua paljon pidemmän aikaa.

Meillä kävi jokin ihan ihmeellinen tuuri auton kanssa. Oltiin netistä vuokrattu etukäteen Volkkarin Polo, mutta hakiessamme autoa meille ehdotettiinkin vaihtoa Teslaan. Ja että Tesla tulisi lopulta näin pitkässä ajossa jopa edullisemmaksi, koska ei tarvitsisi maksaa bensaa eikä tietulleja (Norjan oma tuki Tesloille). Niinpä pääsin ensikertaa nauttimaan Teslasta. Ja olihan se ihan huippu, eikä haitannut joutua ajelemaan satojen kilometrien koukkauksia suljettujen teiden vuoksi.

Maisemat ja sää lokakuussa

Mutta voi pojat! Kuinka paljon uusia, näkemisen arvoisia paikkoja voi löytyäkään ihan samoilta seuduilta, jossa on jo kertaalleen ollut. Maisematkin näyttivät kuin ihan eri maasta näin lokakuun ruskan aikaan. Eikä ollut pelkkä ruska, vaan vuorille oli jo ehtinyt sataa pysyvät lumet, jolloin saimme ymmyrkäisinä ihastella jatkuvaa värien ilotulitusta maan tasalla lumivalkoisten vuortenhuippujen siintäessä taustalla. Välillä, varsinkin lumisemmat, maisemat muistuttivat minua Nepalista ja välillä taas Uudesta-Seelannista (en ole käynyt, mutta kuvia olen nähnyt). Teru taas on käynyt Uudessa-Seelannissa ja nyökytteli vahvistukseksi. Tältä siellä kyllä näytti. Ihanaa, että meidän lähellä on Norja, jossa pääsee nauttimaan niin huikeista vuorimaisemista, eikä edes tarvitse kiivetä Himalajan korkeuksiin vuoristotaudin oireista kärsien.

Lokakuussa sai myös olla täydessä omassa rauhassaan. Täydellistä. Ei muita ihmisiä. Vain yhdessä majapaikassa oli kaksi muuta yöpyjää. Patikoidessa törmättiin samoin maksimissaan yhteen tai kahteen muuhun – tai ei yhtään kehenkään.

Keskimäärin Norjassa kuulemma sataa 21/31 päivänä lokakuussa. Melkoinen tuuri kävi, kun sadetta saimme lähinnä iltapäivästä/iltaisin/öisin päivien ollessa kirkkaita.

Iltapäivän sadepatikoinnit

Päiväsaikaan uskomattoman kauniita ja kirkkaita kelejä! Olen aina kuvitellut, että tältä näyttää Uudessa-Seelannisa – ei Norjassa!

Yöpyminen

Päivisin oli noin kymmenen astetta, eli oikein miellyttävä lämpötila. Suunnitelmanamme oli yöpyä teltassa, mutta yöpakkaset ja pimeän tulo kello kuusi, ajoivat meidät lopulta käyttämään paikallisia majoituksia. Yhtä vaellusretkeä, Romsdalsleggeniä, lukuun ottamatta, mutta siitä tulossa oma kertomuksensa. Se oli sen verran jännittävä vaellus se.

Yöpaikkoja ei kuitenkaan ollut enää lokakuussa niin yksinkertaista löytää. Hinnat olivat kesäaikaa edullisemmat, mutta niitä oli harvassa, eikä ebookersin tai vastaavien kaltaisiin sivustoihin ollut luottaminen. Ensimmäisestä kerrasta opimme, että vaikka hotellivaraus-sivusto näyttäisi, että majapaikka on auki ja antaisi varata sieltä huoneen, niin paikalle saapuessa onkin jo laput luukulla. Tilanne toistui useamman kerran, mutta sentään tajusin soittaa majapaikkoihin etukäteen. Moni paikka oli siis kiinni, vaikka netin perusteella oli täysin auki. Saattoi yhtäkkiä pitääkin ajaa 1,5 tuntia taas eteenpäin saadakseen sängyn yöksi.

Phillipshaugen Lodge

Phillipshaugen Lodge

Yöpymisvinkki: Ihanin majapaikkamme oli Sunndalsoran lähellä sijaitseva Phillipshaugen Lodge. Vuorten ympäröimä kotoisa vuoristomaja. Omistaja oli ihanan välittävä ja tarjosi meille ylimääräisenä kakkuja, hedelmiä ja aamulla kahvit. Kuten omistaja meille sanoi, älä varaa hotellisivustojen kautta, vaan suoraan heiltä.

Ruokailu

Auki oleviin varsinaisiin ravintoloihin ei törmätty lainkaan ja lounasruoat haettiinkin joko huoltoaseman tai kaupan valmis-sämpylätiskistä. Iltaruoat sen sijaan kokkailtiin itse majapaikkojen keittiössä. Tämä näytti ainakin tällä seudulla olevan ihan normaalia. ”Onko teillä keittiö, jossa voi kokata omia ruokia?” ”No totta kai!”. Eikä yövytty hostelleissa, vaan ihan mikä nyt ikinä sattui olemaan auki.

Huomio autoteistä lokakuussa

Osa maisemareiteistä oli jo suljettu tähän aikaan vuodesta lumen vuoksi ja niiden tila piti tarkistaa soittamalla paikallisiin informaatioihin. Saattoi käydä myös niin, että kohde, jonka piti olla 20 kilometrin päässä, olikin lopulta 170 kilometrin päässä, sillä juuri tuo 20km pätkä olikin suljettu ja piti kiertää aikamoinen reitti.

Maisemareitit – Parhaat maisemat ajoreittien varrelta

Myönnetään, että Norjassa en ole vielä tylsän näköistä tietä ajanut. Kahdeksan tunnin matka Oslosta taittui ihmeen nopeasti, sillä maisemat vaihtuivat aina ruskametsistä ruskan ja lumen yhdistelmään sekä täysin lumisiin seutuihin ja vuoristomaisemiin. Kaikkialla oli kaunista. Lillehammerin alueen täydelliset heijastukset järvestä.. Kameraan tarttuikin satoja kuvia vain autosta otettuja kuvia. Ei tarvitse edes lähteä hulluille patikoinneille päästäkseen kauniisiin maisemiin.

Jos nyt kuitenkin täytyy valita, mitkä reitit ehdottomasti pitäisi jaa:

• Sunndalsora – Åndalsnes – Tälle vuonojen reunalla kulkevalle ajoreitille on varattava runsaasti aikaa, sillä koko ajan tekee mieli pysähtyä ja ottaa kuvia. Jos aikataulu sallii kannattaa poiketa myös Eikesdalsvatnetille ja ajaa sen järven reunaa.
• Åndalsnes – Valldal – Tämä reitti kulkee kuuluisan Trollstigenin halki eli erittäin mutkittelevan vuoristotien. Norjalaisten taidonnäyte teiden rakentamisesta vuorille. Trollstigen oli lokakuussa jo suljettu, mutta kesällä sen pääsi hyvin ajamaan. Lokakuussakin 170km detour kannatti päästäkseen ajamaan kuitenkin suurimman osan tästä tiestä.
• Gamle Strynefjellsveg – Tämä oli jo suljettu lokakuussa, mutta mainitsen sen silti, sillä siitä maisematiestä kuulimma niin paljon ylistyksiä!
• Sognefjelletsroad eli tie 55 – Virallinen maisematie, jonka läpi kuljin jo toista kertaa. Ajoimme ihan saman tien muutama vuosi sitten elokuussa. Elokuussa sitä todella saattoi kutsuakin maisematieksi. Tie kulkee ylös vuoristoon ja sen varrella sijaitsee järviä, vuorimaisemia, suomaisemia, laajoja vuoristonäköaloja, hyvin pitkiä alamäkiä, joiden huipulta näkee kauas eteenpäin ja jopa pieniä jäätiköitä. Lokakuisella reissulla tie oli maailman surkein maisematie, sillä kaikki oli lumen peitossa ja meille sattui vielä erittäin sumuinen sää, ettei välillä eteensä nähnyt.
• Flåm – Tämä ei ollut meidän reitin varrella, mutta poikkesimme silti edestakaisin Flåmiin, ja kannatti.

Sunndalsoran ja Åndalsnesin väliltä

Sognefjelletroad eli siis virallinen maisemareitti, eikö niin?

Flåm

Sunndalsorasta Åndalsnesiin

Parhaat vaellus-/patikointireitit Åndalsnes-Geiranger-alueelta

Kaikkia näistä emme vaeltaneet, sillä osalle ei lokakuussa enää päässyt. Tämä on kuitenkin yleiseksi opastukseksi. Kannattaa tutustua norjalaisen pitäminiin Outtt-nettisivuihin (englanniksi) https://outtt.com/en/norway. Sieltä taitaa löytyä kaikki Norjan vaellusreitit ja hyvät kuvaukset niistä.

• Innerdalen – Monessa paikassa kuvailtu Norjan kauneimmaksi laaksoksi, mutta silti hyvin tuntematon paikka. Emme lopulta tänne ehtineet, mutta ei se kaukana reitiltä olisi ollut. Parkkipaikalta joutuu kuulemma kävellä tunnin jotakin tietä pitkin päästäkseen laaksoon, joka taas itsessään ei ole mikään valtavan iso. Innerdalenissa on kuitenkin erittäin mielenkiintoisen näköinen huippu!
• Romsdalsleggen – Tämä reitti vaatii ihan oman postauksensa ja se onkin tulossa. 10 kilometrin ja kahdeksan-kymmenen tunnin vaellus hyvin kapeaa harjannetta pitkin. Koko reitti on pelkkää maisemien ilotulitusta. Tämä ei suotta ole yksi Norjan suosituimmista reiteistä – tosin lokakuussa olimme ainoat ja tulevasta postauksesta tulee selviämään myös syy. Se on maastoltaan vaativaa.
• Rampestreken – Eli Åndalsnesista lähtevä reitti vuoren rinnettä ylöspäin, joka on samalla Romsdalsleggenin alastuloa eli Romsdalsleggenin loppupätkä. Rampestrekenillekin on 500 metrin nousu vertikaalisuunnassa eli kannattaa varata 1-2 tuntia. Rampestreken sijaitsee sherpojen rakentamien portaiden varrella ja on erikseen rakennettu ulkoneva maisemalaituri, josta näkee upeasti koko Åndalsnesin ja sen vieressä olevan laakson.
• Littlefjellet – Romsdalsleggenin lähtökohdan lähellä korkeampi kohta, jonne patikoi 20-30 minuutissa. Maisemat avautuvat Euroopan korkeimmalle pystysuoralle seinämälle (1100m)- Trollveggenille.
• Stabbeskaret – patikointi Trollveggenille – Patikointi sitten tälle Euroopan korkeimman pystysuoran seinämän reunamalle ja näköalapaikalle, josta seinämä näkee sivusta käsin. Reitti on n. 8 tuntia edestakaisin samaa tietä. Tätä yritimme kovasti patikoida, mutta lokakuinen hyisen kalsea kova tuuli yhdistettynä siihen, että kivikkoinen reitti oli täysin lumimaisemien peitossa jo, niin patikointi-ideat karikoituivat niihin kivikkoihin. Menisin sinuna silti kuvien perusteella ehdottomasti! Reitti itse on kuulemma helppoa ja vaaratonta, mutta tietysti korkean seinämä reunalla on vaaran paikka.
• Geiranger – Geirangerin vuonosta, eli UNESCON maailmansuojelukohteesta, lähtee lukuisia patikointireittejä. Kävelimme niistä yhden, mutta kuulemma mikään reitti ei ole ylitse muiden (paikallisten mukaan). Kaikki olisivat jokseenkin melko samanlaisia, melko helppoja, ei kovin pitkiä, ja maisemat avautuvat samalle vuonolle. En osaa siis mitään erityistä valitettavasti suositella, mutta Geiranger on ehdottomasti patikoimisen arvoinen paikka.

Geiranger

Geiranger

Lähtöpaikka Trollveggenin vaellukselle. Jäi tekemättä kaiken lumen ja kovan viiman vuoksi..