Kebnekaisen ympäri – hiihtovaellus

Tämän talven viimeisen hiihtovaelluksen jälkitunnelmissa eletään vielä pitkään. Kebnekaisen uskomattoman hienojen maisemien lisäksi ystävien kanssa tehty vaellus jätti paljon muisteltavaa ja hauskoja hetkiä, joista ammentaa hymyn ja naurun aihetta vielä pitkäksi aikaa.

Tämä ei ole mikä tahansa reissuvideo, vaan oikea täysmittainen elokuva. Täytyy kyllä kehua Markuksen editointitaitoja, että nyt on kyllä todella upea filmi. On jännitystä, hienoma maisemia, hyviä vitsejä, juonen kaari, ja musiikit kohdillaan. Filmin avulla pääsee mielestäni todella hyvin ja realistisesti hiihtovaelluksen tunnelmiin ja tapahtumiin kiinni. Tältä vaellukselta tuli valtavasti upeita videonpätkiä ja hauskoja vitsejä, ja niitä oli suorastaan hankala tiivistää tunnin filmiin, minkä vuoksi tästä filmistä tuli myös tavallista nopeatempoisempi ja ehkä juuri sitä kautta hyvin elokuvamainen.

On ylipäänsä uskomatonta, että vasta reilu vuosi sitten teimme ensimmäisen hiihtovaelluksemme. Että taidot ovat kehittyneet sitä tahtia, että nyt yli viikon mittainen hiihtovaellus Ruotsin avotuntureilla ja vuoristossa meni jo kuin vanhalta tekijältä pelkästään teltassa yöpyen. Muistan, kuinka viime vuonna näin talvitelttailukuvan Kebnekaisen seudulta ja huokaisin, että joku päivä vielä tuonne. En olisi arvannut, että taidot ja varmuus riittäisivät sinne jo näin pian.

Tätä reissua alettiin suunnitella viime talven päätteeksi ja paremmin sitten viime syksystä saakka. Suunnitteluvaiheen varrella mukana ilmottautui useampikin ystävä, joista yksi hyppäsi matkaan mukaan vain parin päivän varoajalla. Lopulta meitä oli koossa kahdeksan hengen kaveriporukka – oikea retkikunta siis. Lähes kaikille muille tämä oli ensimmäinen kerta useamman yön talvivaelluksella ja joillekin ensimmäinen hiihtovaellus koskaan. Hyvinhän se kaikilta sujui :). Markus lähetti kaikille ajoissa jo varuste-excelinsä ja postauksensa hiihtovaellusvarusteista, jolloin tavaroiden metsästäminen lainaksi saattoi alkaa ajoissa.

Jokaiselle tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta isommassa porukassa vaeltaen. Etukäteen oli tietysti monta tekijää mielessä, mikä voisi olla haastavaa isommalla porukalla. Heti ensimmäisestä päivästä kävi kuitenkin selväksi, että reissu tulisi varmasti menemään jouhevasti yhdessä. Ja niinhän se menikin. Kaikilla oli samat toiveet etenemisestä ja sama tahti, jatkuvasti hyvä meininki päällä ja hymy huulilla, niin johan se teki yhdessä vaelluksesta mukavaa ja todella hauskaa. Varsinkin talvella porukalla vaeltaminen tuo myös turvaa. 

Kahdeksan päivän vaellus Kebnekaisen ympäri

Matkaan lähdettiin maaliskuun loppupuolella. Ajankohta oli valittu tähän saumaan, sillä aiemmin maaliskuussa Ruotsin vuoristossa on tavallisesti vielä hyvin myrskyistä – myrskypäiviä voi olla jopa puolet maaliskuusta. Huhtikuu taas on perinteisesti suositumpi ajankohta ilmojen lämmetessä. Maaliskuun loppu olisi siis hyvä taitekohta talvimyrskyjen ja suositumman sesongin välissä.

Nikkaluoktassa saimme kuitenkin kokea yllätyksen heti vaelluksen ensimmäisillä kilometreillä. Vistasvaggen metsikköön suunnatessa lumi olikin jo pitkälti sulanut. Muutaman kilometrin ajan ”hiihdimme” kivikon ja sammalikon seassa. Kuulimmekin paikallisilta, että nyt talvi oli kuukautta edellä – tavallisesti tällaista on vasta huhtikuun lopussa. Lunta oli nyt puoli metriä vähemmän kuin mitä tavallisesti. Myös Vistasvaggen laakson pohjalla kulkeva joki ja lukuiset pienet järvet olivat jo enimmäkseen sulia, eikä niitä voinut käyttää matkaa helpottamaan, vaan oli puskettava Vistasvaggen tiheän ja alati jyrkästi kumpuilevan metsikön läpi.

Vistasvaggenin laakson perällä oli helppo hymyillä

Vistasvaggenin perällä lumisade loppui ja pilvet väistyivät ja oli kuin esirippu olisi vedetty sivuun, minkä takaa paljastui aivan satumainen toblerone-vuorien maisema. Olin jo unohtanut, kuinka massiivisia vuoret ovat. Kuinka niistä ei saa silmiä irti. Epätodellisemmaksi maisema vain muuttui noustessamme jylhään ja kapeaan Nallon laaksoon. Terävähuippuinen Nallo näkyi jo kaukaa ja saimme hiihtää sitä kohti upeassa säässä koko loppupäivän. 

Nallon terävä huippu siinti jo kaukaa

Nallon laakso

Tätä seurasikin kaksi päivää, kun näkyvyys oli vain joitakin kymmeniä metrejä, eikä lumesta erottanut lainkaan pinnanmuotoja. Tuuli yltyi ja pakkanenkin kävi yöllä -20 asteessa. Pääasiassa lämpötilat olivat päivisin vain muutamissa pakkasasteissa ja aurinkoisina päivinä auringon säteet lämmittivät niin, että lämpötila kipusi plussankin puolelle. Öisin lämpötilat olivat n. -10 – -15 astetta. 

Kebnekaisen seudun tupakulttuuri

Nallon laaksossa vietetyn välipäivän jälkeen laskeuduttiin Kungsledenille, jota pitkin kulkee ajettu moottorikelkkaura. Kebnekaisen ympäristössä on myös useita tupia, jotka ovat ”miehitettyjä” eli tuvissa on isäntä. Osassa tuvista voi ostaa ruokaa ja päästä jopa peseytymään. Osa taas tarjoavat ”vain” keittiötilat ja makuupaikat, joista löytyy jo patjat valmiina. Juttelimme Nallon laakson tuvan isännän kanssa, joka kertoi että tupien koot vaihtelevat Nallon ”pienestä” 30 hlö tuvasta Kungsledenin isoihin, jopa 80 hengen, tupiin. Nallossa oli kuitenkin tänä talvena ollut hyvin hiljaista sen vuoksi, että Vistasvaggenin joki ei ollut jäätynyt kunnolla eikä suurimmalle osalle ole vaihtoehto rämpiä metsää pitkin. Hän kertoi meille myös, että telttailijoita täällä näkee todella vähän. Lähes kaikki nukkuvat tuvissa, vaeltavat rinkan kanssa, eivätkä edes pidä telttaa mukana hätämajoituksena. Kebnekaisen seudulla on siis täysin mahdollista lähteä vaeltamaan tuparetkelle. Yöpyminen tuvassa tosin maksaa n. 40e/yö. Kuulemma varsinkaan talvella varauksia ei tarvita, vaan paikalla voi vain ilmestyä.

Hetken matkaa vaelsimme Kungsledenin uraa pitkin, mikä avotunturien ja umpihangen jälkeen tuntui turhan helpolta ja vähemmän seikkailulliselta, mutta kerrankin pääsi etenemään matkaa melko reippaasti. Leiriydyimme kahdeksi yöksi Kungsledenistä hieman sivuun pari eri päiväretkeä tehden. Kävi todella hyvä tuuri, että juuri näille päiväretkille sattui satumainen sää, sillä retket oli valittu kartasta juuri maisemien kannalta ja jotta näkisimme itse Kebnekaisen.

Päiväretki Kebnekaisen Rabots jäätikön laaksossa

Toinen retki tehtiin Madirin huipulle – tai no huipulle asti ei ihan ehditty

Kungsledenin ura kulkee leveässä laaksossa, jossa oli onneksi mahdollista lähteä myös pois moottorikelkkauralta ja kulkea omaa reittiä pitkin. Joku siinä on, että merkittyjen urien ulkopuolella kokee ympäröivän luonnon vielä vahvemmin ja jollain tapaa arvostaa maisemia vielä enemmän. Siinä on sellainen tuntu, että on itse ”löytänyt” nämä maisemat valitessaan tietyn reitin.

Heikompi sääkään ei hymyä hyydytä

Viimeiseen päivään herätessä oli tuulenpuuskat 20 m/s ja näkyvyys koko vaelluksen heikoin. Navakassa tuulessa purimme leirin viimeisen kerran ja tässä kohtaa oli moottorikelkkaura jo varsin hyödyllinen, jotta löysimme huonossa näkyvyydessä harhailematta ja reippaasti takaisin perille Nikkaluoktaan. Tuuli vielä työnsi lisävauhtia kuin viestittäen, että nyt on aika lähteä kotiin.

Suosittelen ottamaan aikaa ja katsomaan postauksen alkuun linkatun videomme reissusta. Tätä elokuvaa on tehty ja hiottu nyt kolme viikkoa kaikki mahdollinen vapaa-aika, jotta siitä tulisi mahdollisimman hieno ja samalla realistinen kokemus katsojalle. Jotta sinäkin pääsisit mukaan hiihtovaelluksen todelliseen tunnelmaan ja ehkä innostumaan lähtemään itsekin, tai sitten vain nauttimaan talvisista maisemista lämpöiseltä kotisohvalta. 

Retkikunta Ankarat Mokkapalat

Retkikuntamme nimettiin aluksi Retkikunta Mokkapalaksi, sillä olin leiponut mukaan melkoisen määrän mokkapaloja. Ne ovat talvivaelluksella mitä parhaimpia, sillä mielestäni vähän kohmeinen mokkapala on tuoretta jopa parempi.

Nimi vaihtui, kun sattumalta huomasin Ankarien Avotunturien olevan lähdössä vaeltamaan aivan samaa reittiä pitkin, päivän meitä myöhemmin. Näin nimemme vaihtui Ankariksi Mokkapaloiksi. Olimme varma, että törmäisimme Ankariin Avotuntureihin, sillä meillä oli kuitenkin suunnitteilla useampi yö samassa paikassa. Hassu tuuri, että emme sitten nähneet vilaukseltakaan tuota 13 hengen retkikuntaa.

Kun löytää sulaa vettä, se kannattaa hyödyntää: säästää niin polttoainetta kuin aikaa, kun ei ensin tarvitse sulattaa lunta

Yövyimme kahdesti yhdessä paikassa kaksi yötä, mikä teki reissusta rennomman. Leirin purkuun ja pystyttämiseen kuluu niin paljon aikaa, että vaellusta on pakko aikatauluttaa ja pistää herätyskello ajoissa soimaan. Kun tämä aika säästyy, niin pystyy aamukahvittelusta nauttimaan oikein pitkän kaavan kautta ja kehokin saa lepoa ahkion vedosta.