Koti Kokemuksia Terkut Kreetan ruokakuvauskurssilta!

Terkut Kreetan ruokakuvauskurssilta!

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

 Pikaiset tervehdykset täältä inspiraatiolomalta Kreetan ruokakuvauskurssilta!

Perjantaina saavuimme hyvin mutkaista, päällystämätöntä ja kapeaa vuoristotietä pitkin hotellillemme Miliaan, jossa workshop järjestetään. Hotelli on rakennettu keskelle vuorenrinnettä näyttäen aivan hobittilalta ihanine kukkasineen ja pienine luolamaisine huoneineen.

Kreetalle huhtikuun lopussa – pakkaan siis kesämekkoja ja shortseja. Viime hetkenä nappasin mukaan yhden pitkähihaisen sekä aurinkolasit. Heh, samassa villapaidassa taidan viettää koko loman. Eiliseltä illalliselta olisi saanut hyvän kuvan, kun kaikki illallistavat talvitakit päällä :D.

Ensimmäisenä iltana tarkoitus oli tehdä pieni trekkaus ylöspäin vuorille, mutta trekki lyhenikin huomattavasti, kun oppaamme huomasi, että valokuvaajien kanssa matka saattaakin kestää kymmenen kertaa kauemmin kuin hän oli ajatellut.

Kurssilla on kahdeksan osallistujaa- aina kreikkalaisista kanadalaisiin ja vetäjänämme toimii maailmalla tunnettu ruoka- ja hääkuvaaja Betty Liu.

Se, mikä tähän asti on itselleni ollut yllättävin oppi, on ollut se, kuinka pimeässä on oikeasti mahdollista kuvata – ilman jalustaakin! Kun huone on pimeä kuin metsäpirtti Lapissa talvella, niin ei tulisi itselleni mieleenkään alkaa kuvata. Pimeässä sai kuitenkin uskomattoman erilaista tunnelmaa ja juurikin sellaisia kuvia, joista olen haaveillut. Eri totaalisen erilaisia kuin tähän astinen tyylini :D. Kuten esimerkkikuvista voitte huomata.

Olen paljon taistellut sen kanssa, kuinka erilaisia kuvia viitsin postata, jotta voisit kuitenkin tunnistaa ne minun kuvikseni. On kuitenkin hauska leikitellä erilaisilla valoilla ja tunnelmilla, ja jottei itse kyllästy kuvaamiseen, niin haluaa totta kai kokeilla aina vähän jotain uutta. Nyt uskalsin kokeilla vähän jotain radikaalisti uutta. Mitäs pidät? 🙂

Nyt aamiaiselle! Lisää fiiliksia, resepti-ideoita ja kuvausvinkkejä kirjoitan kun kurssi on ohi, ja kaikki sen annit hyödynnetty.

Suurin haave on nyt kuitenkin täytetty moneen kertaan; syödä paljon kreikkalaista jugurttia ja hunajaa!

Tässä vielä päärynäkuvasta before&after-kuva. Huomaat, että näinkin pimeässä kuvatusta kuvasta on vielä mahdollista pelastaa värejä ja valoja.

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi 23.04.2017 - 23:32

upeita kuvia ja voin kuvitella että tuossa seurassa reissu on upea – oli sää sitten mitä tahansa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.04.2017 - 08:36

Kiitos Ariela! No niinpä, ja pienessä sateessa ja sumussahan saa parempia ruokakuviakin 😉

Vastaa
Sari Atula 24.04.2017 - 13:58

Tuosta kuvasta tulee mieleen eurooppalaiset still life-maalaukset monen sadan vuoden ajalta-valon käyttö, aihepiiri ja asetelma ovat hyvin lähellä. Onkohan tämä tahallista vai tahatonta?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.04.2017 - 16:25

Kiitos, oliko se kehu? 😀 Varmaan ympäristö inspiroi siihen suuntaan :).

Vastaa
Sari Atula 24.04.2017 - 16:52

Kyllä se oli iso kehu

Vastaa
Sari Atula 24.04.2017 - 19:59

Encore: 🙂 🙂 Voi näitä nettiohjelmia…

Vastaa
Tiina @myberryforest 25.04.2017 - 18:10

Moi Saara,
Sulla on aivan ihana blogi ja kauniita kuvia, varsinkin tämä uusi tyyli, jossa tunnelma on niin ihanan hämyinen. Kunpa itsekin uskaltaisin kuvata pimeässä. Jotenkin sitä kuitenkin aina tekee ”vanhan tyylin” mukaan. Ehkäpä tämän postauksen luettuani rohkenen testailla vaikkapa myöhään illalla kuvaamista 🙂 Onko sulla muuten pelkkä Lightroom käytössä kuvankäsittelyyn?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.04.2017 - 18:18

Moi! Voi että, kiitos Tiina! Ihanaa, kun eksyit tänne ja jätit vielä kommentinkin 🙂 Oon niin pitkään ihaillu ja seuraillu sun insta-tiliä/blogia. En tiedä, kutsutaanko tätä vielä uudeksi tyyliksi :D. Tarvitsee hieman järjestelyjä kotona, jotta tällaista tyyliä saisi kuvattua. Kunpa se olisikin. Mäkin on pitkään halunnut kuvata näitä tunnelmallisempia kuvia, ja on ihanaa, kun vihdoin siihen sai uskallusta. Eli ehdottomasti kokeile säkin! Käytän vaan lightroomia. Photoshop tietysti kuuluu pakettiin, mutta en varsinaisesti käytä sitä koskaan.

Vastaa

Jätä kommentti