Olihan se vihdoin koettava Suomen suurin erämaa – Kaldoaivi. Tuo laaja tunturiylänkö: soiden ja järvien tilkkutäkki.
Vaikka kyseessä oli vaellus, niin vaellus vailla suurempaa mietittyä reittiä taikka päämäärää tuntui enemmänkin erämaahengailulta. Herättiin kun herättiin. Aamulla katseltiin karttaa, mihin suuntaan tänään lähdettäisiin. Pysähdyttiin kalastamaan – tai siis Markus pysähtyi kalastamaan ja minä hillastamaan, kun sopiva paikka tuli vastaan. Ja niitä hillamättäitä ja -soitahan muuten tulikin vastaan, niin että eteneminen oli haastavaa, kun oli koko ajan kädet ja naama hillassa :D. Kaldoaivi oli todellinen hillaparatiisi elokuussa. Koska vaelluksella ei voi kerätä hillaa kotiin, söin vatsan kipeäksi hillasta. Luin monta kirjaa. Vähän kuin mökkiloma, mutta teltalla yöpaikkaa vaihtaen. Vaikka rakastankin vaelluksella sitä vaelluksen tunnetta, että on edettävä paikasta toiseen joku tietty reitti – mieluiten yksisuuntainen, niin suosittelen vaihteeksi myös tällaista vaellustyyliä – eri tavalla rentouttavaa :).
Kaldoaivin erämaavaelluksen tunnelmat kalastuksesta ja hillahulluudesta videolla =)
Tämä oli myös ensimmäinen vaellukseni kumisaappailla. Rinkassa oli varalta myös polkujuoksukengät, joille ei tullut käyttöä, sillä Kaldoaivin maasto on hyvin soista – pikemminkin välillä tuntui, että yhtä suota, jossa on kiinteää maata vain vähän välissä. Kumisaappaat olivat yllättävän hyvät vaelluskengät. Eivät hiertäneet, omat saappaani istuivat suht tukevasti jalkaan, ja ainakin tämä 85 kilometriä suht tasaisessa maastossa meni erittäin mainiosti. Itselläni ei ole varsinaisia vaellussaappaan nimikkeellä myytäviä saappaita, sillä niistä ei ole tarpeeksi pieniä kokoja. Ihan vain suht hyvin istuvat kumisaappaat.
Matkaan lähdettiin Pulmankijärveltä, josta kiersimme omanlaisen ympyrälenkin, jonka viimeiset kilometrit kulkivat Sevettijärvi-Pulmankijärvi vaellusreittiä pitkin. Ainakin kyseisen vaellusreitin Pulmankijärven pääty oli todella vaikuttavan kaunista tunturiylänköä. Sinne lienee siis vielä palattava.
 |
 |
Haukionni suosi: haukiquesadilloja ja haukea&muusia
Hillaonnea ei tarvittu lainkaan. Siihen ei voinut olla törmäämättä. Hilla-kaurapaistosta jälkiruoaksi.
Luksuspuuroa erämaassa =)
Kaldoaivi on tunnettu myös tunturimittarista, joka on hävinnyt laajoilta alueilta koivujen lehdet.
Kohti Tsuomasvarria
Näkymät sateiselta Tsuomasvarrilta
 |
 |
Retkiruoan panostusvaellus: munakoiso-feta-paprika-tomaatti-kvinoaslaattia ja retkitortilloita. Tortilloiden täytteen kuivatuista pavusta, soijarouheesta ja mausteista paistosta sekä paprika-tomaatti-feta-maissi kuivattuna ja liotettuna kylmään veteen saadakseen kylmän salsa-lisukkeen.
Tuntureiden kaunis vihreä-siniväriskaala
HIIRIPÖLLÖ! Vau, elämäni ensimmäinen pöllö! Ja sehän seurasi meitä jonkin matkaa lennähdellen puusta puuhun aina vähän edellämme.
2 kommentit
Liputan kumppareita vaelluksella! En nykyään muita enää käytäkään, kyllä Suomessa soita ja sadetta riittää joka vaellukselle. Ja tosiaan ihan peruskumpparit toimii mullakin, kunhan ei osta Tretorneja! Niiden pinta murtui nimittäin heti ekalla vaelluksella. Ja keskustelupalstoja luettuani tajusin, etten ollut ainoa eli ei ollut vain materiaaliviallinen pari kyseessä. Surullista, että tekevät tälläistä kertakäyttökamaa!
Kaldoaiveiltä jäi kyllä itsellekin mieleen paitsi suot niin myös huikean kauniit tunturiyöt länsiosassa ja toisaalta meidät yllättäneet hiekkabiitsit idässä Näätämöjoen varrella.
Siis joo! Mulla on ihan sama kokemus Tretorneista. Ne olikin mun edelliset omistetut kumisaappaat yli 10v sitten ja hajosivat heti käytössä. Sen jälkeen en ole edes omistanut kumppareita kun jäi niin huono maku kestävyydestä :D.