Linssi-kantarelli-gnocchit retkellä

Kaupallinen yhteistyö Suomen Partiolaiset

Mistä halu retkeilyyn ja luonnossa liikkumiseen kumpuaa? Luulen, että se on jokaiselle sisäsyntyistä. Onhan ihminen perujaan luonnosta. Voit varmaan itsekin allekirjoittaa, että luonnosta palatessa mieli on aina vähän rauhallisempi ja huolet saavat niille oikeammat mittasuhteet. Tieteellisten tutkimustenkin mukaan lyhytkin päivittäinen luonnossa kävely laskee verenpainetta ja syketasoa. Luontoretki myös kohentaa mielialaa. Luonnolla todellakin on ihmeitä tekeviä vaikutuksia.

Näin aikuisiällä olen todella iloinen, että meitä sisaruksia on pienestä pitäen viety ulkoilemaan luontoon, retkeilemään ja purjehtimaan saaristoon. Joskus vähän patistettukin ulos. Seitsemänvuotiaana tirautin pienet itkut, kun en mahtunutkaan sen vuoden sudenpenturyhmään. Mäkin haluun partioon, kaikki kaveritkin on siellä! 

Kakkosluokalla jo pääsinkin mukaan. Viikonloppuretket lippukuntamme kämpälle Nuuksioon olivat aivan parhaita. Partiossa yleensäkin korostui vahva yhteenkuulumisen tunne. Pääsi leikkimään kavereiden kanssa keskellä metsää ja siinä leikin ohessa opettelemaan myös kaikenlaista ensiaputaidoista suunnistamiseen ja merimerkkeihin. Välillä partiossa kokkailtiin ja leivottiinkin. Itse olin meripartiossa, joten päästiin purjehtimaankin ihan noin vain arki-iltana.

Puhumattakaan viikon mittaisista partioleireistä. Ne hetket, kun iltaisin istuttiin nuotion äärellä meren rannalla, ja aikuiset johtajat kertoivat tarinoita ja soittivat kitaraa.. Aamulla herättiin teltasta, käytiin merivedessä pulahtamassa, syötiin puurot ja lähdettiin suunnistamaan. Suunnistuksessa parasta oli kyllä mielestäni kesäisestä metsästä löytyvät mustikat, joita jäätiin kavereiden kanssa mättäille nauraen popsimaan. Riu’ulla käymisestä hyttysten keskelläkin tuli ihan normaali asia.

Ala-asteen lopulla minusta tuli itse johtaja pienemmille partiolaisille. Pääsi jo varhain opettelemaan ryhmänjohtamistaitoja ja käyttämään luovuuttaan, miten sudenpennuille parhaiten opettaisi luontotaitoja. Partioharrastukseni loppui oman lippukuntamme toiminnan hiipumisen vuoksi. Olen useamman kertaa aikuisiälläkin miettinyt, että jos jotain nykyään harrastaisin, niin se voisi olla partio. Se voisi olla kyllä tosi kivaa edelleen. Aikuisena kun vähän kaipaa sitä lapsen leikkimisen riemua, niin partiossa pääsisi varmasti kaivamaan sisäisen lapsenkin esiin. Leikkimään lapsuudesta tuttuja leikkejä muiden aikuisten ja lasten kanssa. Ainakin meidän partiossa aikuiset leikkivät kymmenen tikkua laudalla hymy leveänä kasvoilla. Partio ei ole pelkästään lasten harrastus, vaan yhtälailla aikuisten. Monipuolisten retkeily- ja luontotaitojen opettelua, ja leikkimistäkin, yhdessä muiden, varmaan aika samanhenkisten ihmisten kanssa. Eikä vaadi ennestään mitään osaamista, eikä omia retkivarusteitakaan. Pienen kynnyksen harrastus :).

Myöhemmin olen ajatellut, että varmasti partiollakin on ollut osansa muokatessa minusta retkeilijää ja lisätessä arvostusta luontoa kohtaan. Päivä päivältä arvostaa yhä pienempiä asioita ja yksityiskohtia luonnosta. Luonnon ääniä, miltä tuuli, lämpötila tai kosteus iholla tuntuu. Usein haaveilen muutosta aivan jonnekin luonnon keskelle. Mitä enemmän luonnossa liikkuu, sitä enemmän sitä myös kunnioittaa ja yrittää tehdä parhaansa sen säilymiseksi.

Uskon, että jokaisessa meissä elää sisäinen retkeilijä ja luontoihminen. Joskus se vain vaatii hieman etsimistä. Ei tietenkään kaikista tarvitse tulla erämaavaeltajaa, mutta luontosuhteen löytäminen tekee taatusti jokaiselle hyvää. Itse olen, joskus ehkä tulevan, lapsen puolesta toivonut, että hän alkaisi harrastaa partiota. Ja muutenkin miettinyt, miten lapsi saadaan kunnioittamaan luontoa. Ainakin parhaansa yrittää pienestä pitäen viedä luontoon liikkumaan ja retkeilemään ja tietysti retkiruokailemaan. Ihan vain takapihan taakse ja lähimetsään ensin. Hyvän retkiruoan uskon myös avittavan retki-innon löytämistä.

Nykyisin sanonkin: Miksi kokata kotona, kun voi mennä ulos kokkailemaan? Ulkona simppelikin maistuu gourmeelta. Nuotion äärellä tai retkikeittimellä kokatessa ei koe kiirettä minnekään.

Kokeile vaikka näitä gnoccheja! Aivan mielettömän hyviä. Minä, Markus ja ystävämme yhteen ääneen hoettiin, miten superhyvää ruokaa! Ystävämme oli erityisen ällikällä, kuinka hyvää ruokaa retkellä voi saadakaan. Tämä resepti taitaa siis jäädä myös kotikokkailuihin :). Pienenkynnyksen retkikokkailut voi tosiaan toteuttaa vaikka lähimetsässä. Retkikeittimellä kun saa keitellä ihan missä tahansa ja metsäpalovaroituksen aikaankin.

Linssi-kantarelli-gnocchit – resepti

2-3:lle nälästä riippuen.

Tarvitset

500g perunagnoccheja

1 sipuli
3 isoa valkosipulinkynttä
½ litraa kantarelleja*
oliiviöljyä tai rypsiöljyä paistamiseen
2 tl kuivattua timjamia
suolaa
mustapippuria
1 tetrallinen linssejä*
(persiljaa)

Tarjoile saksanpähkinäparmesanin kera (alempana)

*Kantarellit ja linssit sekä sipulitkin voi myös kuivata pidempää retkeä varten. Kuivaa 50 asteisessa kiertoilmauunissa n. 10 tunnin ajan. Jätä uunin luukku raolleen vaikkapa puulastan avulla.

Pakkaa mausteet erilliseen minigrip-pussiin kotona.

Mukaan tarvitset: retkikeittimen, kattilan ja paistinpannun, puukon, leikkuualustan, lastan/lusikan, aterimet ja lautaset. Meillä kulkee mukana yleensä kaksi keitintä ja kaksi kaasua, mutta voit valmistaa tietysti yhdelläkin keittimellä.

Valmistus retkellä:

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.
2. Lisää paistinpannulle öljyä ja kuullota sipuleita pari minuutti, kunnes ne pehmenevät. Lisää joukkoon kuivattu timjami, mustapippuria ja suolaa. Lisää pannulle kantarellit. Jatka paistamista pari minuuttia, kunnes kantarellit pehmenevät. Lisää pannulle vielä linssit ja paista, kunnes ne lämpenevät. 
3. Siirrä paistos sivuun ja keitä gnoccheja kaksi minuuttia. Kaada keitinvesi pois. Sekoita kantarelli-linssipaistos gnocchien joukkoon. Lorauta päälle vielä oliiviöljyä ja ripottele ihan reilusti saksanpähkinäparmesania.

Valmista saksanpähkinä”parmesan” jo kotona. Saksanpähkinä”parmesan” on hyvin säilyvä, vegaaninen vaihtoehtoehto parmesanille. Siinä on pähkinäisen juustoisa maku, joka sopii moneen ruokaan niin sekaan paistettavaksi kuin päälle ripoteltavaksi. Pakkaan sitä itse minigrippiin retkille ja ripottelen pastaruokien päälle – tai ruokiin, johon sopii juustoisuus, kuten risottoihin tai vaikka näihin gnoccheihin. Sitä kannattaakin valmistaa kerralla vähän isompi satsi, sillä se säilyy kohtuullisen hyvin.

Saksanpähkinä”parmesan”:
1 dl saksanpähkinöitä
½ dl ravintohiivahiutaleita
maun mukaan suolaa

1. Jauha saksanpähkinät tehosekoittimessa jauheeksi. Joukkoon saa jäädä myös pähkinän palasia. Ne antavat mukavaa rapeutta. Sekoita joukkoon ravintohiivahiutaleet ja suola. Pakkaa mukaan.