Koti Muut herkut Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
2 kommentit
Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Kun luin pääsykokeisiin, näin unia, joissa keksin vaikeimmista vaikeimpia laskukaavoja ja yhtälöitä itse ja ratkoin niitä. Kehittelin mitä nerokkaimpia ratkaisutapoja.

Se oli sitä aikaa, kun fysiikka ja kemia tuli uniin.

Viime aikoina uniin on taas tullut ylenpalttisen Breaking Badin katsomisen johdosta Walter White kumppaneineen, mikä ehkä voisi vihjata siihen suuntaan, että on aika pitää taukoa sarjasta. No, eilenhän saatiinkin viimeinen jakso katsottua.

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Sarjojen lisäksi unet ovat antaneet minulle inspiraatiota myös keittiöön sekä valokuvaukseen! Tämä resepti sekä kuvat muodostuivat puhtaasti uneni perusteella. Katselin nimittäin unta, jossa kultaisesta kattilasta kultalusikalla valutin kahvikastiketta dutch pancake- pannukakkujen päälle. Herättyäni tiesin, miten seuraava päivä vietettäisiin. Kirsikat tarttuivat matkaan mukaan pyöräillessämme Kauppatorin ohi.

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Dutch pancakes ovat ikään kuin kohokas pannukakkuja. Mutta ei stressiä kohokkaasta, sillä nyt sen saa lässäyttää tarkoituksella! Perinteisessä englantilaisessa yorkshirepuddigissa on jo vuosia käytetty tätä tekniikkaa. Mutta muoti-ilmiöt kiertää ja nyt on tämäkin retrotapa taas trendikästä. Uuninkestävä paistinpannu (mielellään valurautainen) laitetaan kuumenemaan uuniin. Kuumalle pannulla pistetään nokare voita ja pannukakkutaikina kaadetaan päälle. Kuumuus, rasva ja kananmunat saavat aikaan taikinan kohoamisen.

Kahvisiirappi sekä capuccino-jugurtti olivat ne, mihin eniten rakastuin tässä reseptissä.


Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

Kirsikkapannukakut kahvisiirapilla

n. 20 cm paistinpannullinen tai 4 pienempää.

Tarvitset

Pannukakkuun

3 luomukananmunaa
2 dl mantelimaitoa (tai kauramaitoa)
¾ dl vehnäjauhoja
¼ dl kaakaojauhetta
2 rkl sokeria

2 rkl voita paistamiseen

Capuccinovaahto

2 dl turkkilaista jugurttia tai mascarponea
2 rkl capuccino-jauhetta (voit korvata instant espressojauheella, mutta sekoita mukaan tomusokeria)

Kahvisiirappi

1 dl tummaa kahvia
1 dl sokeria

Lisäksi

tuoreita kirsikoita

Valmistusohjeet

  1. Vatkaa kananmunat, maito, jauhot, kaakaojauhe ja sokeri sekaisin.
  2. Pistä uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja jätä paistinpannu uunin sisälle kuumenemaan samalla. Anna pannun olla uunissa vielä 5 minuuttia sen jälkeen, kun uuni on saavuttanut halutun lämpötilan.
  3. Valmista kahvisiirappi: Mittaa ainekset kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes kastike sakenee.
  4. Valmista capuccinovaahto: Sekoita turkkilainen jugurtti/mascarpone capuccinojauheen kanssa sekaisin.
  5. Kun paistinpannu on kuumentunut uunissa, lisää sille nokare voita. Kaada pannukakkutaikina päälle ja paista n. 15 minuuttia uunin keskitasolla.
  6. Tarjoile lämpimänä kirsikoiden, kahvivaahdon ja kahvisiirapin kanssa.

Vinkki: Jos sinulta ei löydy uuninkestävää paistinpannua, niin paista taikina yksinkertaisemmin letuiksi :). Jos taas capuccino-tai espressojauhetta ei ole saatavilla, niin jätä pois. Kahvi kyllä maistuu siirapissakin.

Kirsikkavinkki: Pistä kirsikat uunivuokaan ja kaada päälle hieman siirappia/hunajaa/sokeria ja jätä samalla muhimaan uuniin n. 15 minuutiksi, kun pannukakku paistuu siellä.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Sari Atula 13.07.2017 - 15:12

Kuulostaa ihanalta! Tätä(kin) on pakko kokeilla! Tiedän myös kuka tulee rakastamaan kahvin makua…

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.07.2017 - 19:45

Ja voithan vaikka korvata kaakaojauheen vehnäjauhoilla, jos et halua sitä suklaan makua 🙂 Kahvi ja kirsikkakin sopii kuitenkin tosi hyvin sellaisenaan yhteen 🙂

Vastaa

Jätä kommentti