Koti Aasialaista Keltainen thai-curry
Keltainen thai-curry

Ai että, kun keittiössä tuoksuu huumaava, pitkään haudutettu curry. Saan tämän curryn tuoksun heti nenääni, kun vain ajattelen tätä. Alkaa heti tehdä taas mieli kokkailla. Tämä thaimaalainen curry on ollut jo pari kertaa listalla, kun olen halunnut tarjota vieraille jotain oikein hyvää, kunnolla makuja pursuavaa currya. Ja on maistunut vaativammillekin (ruoan makujen suhteen siis) vieraille :).

Tässä on hiukan hauduttelua ja valmistelua, joten arjen pikaruokana tämä ei toimi, vaan jälleen kerran sellaista ihanaa viikonloppukokkailua varten. Kannattaa tosiaan malttaa haudutella itse currytahnaa kuin currya oikein pitkään.

Keltainen thai-curry

Vaikka pääosin teenkin nykyään kasvipohjaista ruokaa, niin ei pieni annos raputahnaa tai kalakastiketta kuitenkaan horjuta tätä maailmaa. Tämä ei siis ole vegaaninen, mutta sen saa vegaaniseksi korvaamalla kalakastike soijakastikkeella ja jättämällä raputahna pois. Raputahnan tilalle lisää kuitenkin hieman suolaa. Raputahna on juuri tämän curryn erikoislaatuisen autenttisuuden tunnun taustalla – kuten itse asiassa aika monen muunkin aidon kaakkois-aasialaisen ruoan. Curry maistuu ilmankin sitä oikein hyvälle, mutta mikäli vaan saat raputahnaa käsiisi, niin kannattaa! Raputahnan käytön olen alun perin oppinut Farangin keittokirjasta. Raputahna haisee suorastaan kamalalle, mutta pienissä määrissä tuo paljon lisää ruokaa. Sitä voi ostaa esimerkiksi ViiVoanista, tai muista Aasia-kaupoista. Sama raputahnapurkki on ollut ainakin itselläni varmaan kahdeksan vuotta jääkaapissa – tätä currya varten.. Edelleenkään ei ole mennyt pilalle :D.


Keltainen thai-curry – resepti

Keltainen thai-curry

4 annosta

Vinkki: Ainakin kerran olen lisännyt joukkoon vielä uunissa paahdettua kurpitsaa (n. ½ myskikurpitsa). Sen makeus sopii todella hyvin tähän!

Tarvitset

Currytahna

5 pientä salottisipulia tai 1 sipuli
10 valkosipulinkynttä
2 punaista chilipalkoa
2 cm pala inkivääriä (n. 1rkl)
2 tl sitruunaruohotahnaa tai 1 sitruunaruoho

rypsiöljyä kuullottamiseen

Lisäksi curryyn
1 rkl curryjauhetta
1 tl kurkumaa
1 tl tulisia chilihiutaleita (tai lisää maun mukaan, jos ei ole niin tulisia käytössä)
5 kaffirlimenlehteä
ripaus valkopippuria
1½ tl raputahnaa (voi jättää pois, mutta suoraa korvaavaa raaka-ainetta ei ole, lisää suolan määrää jos jätät pois)
400 ml kookosmaitoa
3 rkl palmusokeria (tai muuta ruskeaa sokeria)
2 rkl kalakastiketta (tai soijakastiketta jos haluat vegaanisen)
½ tl suolaa
½ limen kuori ja mehu

250g pkt beanit-suikaleita (tai nyhtökauraa/härkistä/tofua)

Lisäksi

150g varsiparsakaalia

tuoretta korianteria/thai-basilikaa

riisiä

Valmistusohjeet

  1. Valmista currytahna joko perinteiseen tapaan morttelissa jauhamalla (vaatii hieman aikaa ja viitseliäisyyttä) tai nopeammin blenderissä/sauvasekoittimella. Itse käytän useimmiten jälkimmäistä tapaa. Sen huonoin puoli on, että sipuleiden kitkeryys korostuu jostakin syystä välillä, kun terävällä terällä niitä jauhaa.
  2. Kuori sipulit ja valkosipulinkynnet. Leikkaa ne karkeaksi silpuksi. Paloittele myös chili (jätä siemenet, jos haluat) ja raasta inkivääri. Paloittele myös sitruunaruoho, jos käytät tuoretta sitruunaruohoa. Jauha sipuleita, chiliä, inkivääriä ja sitruunaruohoa morttelissa – tai tosiaan surauta sauvasekoittimella tahnaksi.
  3. Lisää pannulle reilusti rypsiöljyä, alkuun n. 3 rkl. Lisää currytahna, kurkuma ja curryjauhe öljyyn pannulle. Paista currytahnaa hyvin miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia öljyä aina tarvittaessa välissä lisäten. Pyörittele välillä lastalla, jotta tahna ei pala pohjaan.
  4. Vartin päästä lisää chilihiutaleet, kaffirlimenlehdet, valkopippuri ja raputahna sekä hiukan öljyä. Kuullota edelleen pari minuuttia. Lisää sitten kookosmaito ja beanit-suikaleet, ja anna curryn hautua miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia.
  5. Lisää sokeri, kalakastike ja suola sekä limen kuori. Hauduta vielä sen aikaa kuin viitsit, mieluiten vielä n. 10 minuuttia lisää. Lisää ihan lopuksi vasta limenmehu.
  6. Curryn hautuessa keitä riisi ja paista varsiparsakaalit toisella pannulla pienessä määrässä öljyä, kunnes ne saavat hiukan ruskeaa pintaa.
  7. Tarjoile curry riisin, paistettujen varsiparsakaalien ja tuoreen korianterin/thai-basilikan kera.

Keltainen thai-curry

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Anna 23.11.2021 - 18:03

Mm! En ole tykännyt thai curryistä niin paljon kuin intialaisista, mutta tällä ohjeella kun itse teki, tuli ihan parasta! Kaapista löytyi bataattia ja vihreitä papuja, joita paistoin uunissa kasviksiksi.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.11.2021 - 10:07

Mahtavaa! 🙂 Kiva kuulla. Mäkin tykkään lähtökohtaisesti enemmän intialaisista, mutta vaihtelukin virkistää :).

Vastaa
Tarja 10.01.2022 - 13:48

Heippa! Rakastan reseptejäsi ja teen niitä hyvin usein 🙂 Kiitos siis selkeistä ja maistuvista ohjeista!
Aion kokata tätä currya ystävilleni ja nyt tulee vähän tyhmä kysymys; haittaako, jos currya hauduttaa loppuvaiheessa oikein pitkään miedolla lämmöllä, esim. tunninkin? Onko vaarassa että maku kitkeröityy vai tuleeko siitä vain maukkaampaa?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.01.2022 - 15:01

Hei! Kiitos paljon, ihana kuulla :). Ei haittaa laisinkaan, tämä curry todellakin vaan paranee jos hauduttaa vaikka tunninkin.

Vastaa

Jätä kommentti