Koti Ajatuksia Blogin vuosi 2019 numeroina ja onko numeroilla edes väliä?

Blogin vuosi 2019 numeroina ja onko numeroilla edes väliä?

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Olen jo kahtena edeltävän vuonna kirjoittanut koosteen menneestä vuodesta blogin numeeristen tietojen kautta. Ajattelin jättää tänä vuonna väliin, koska en kerta kaikkiaan edelleekään pidä Google Analyticsin tutkimisesta. Parempi olla vain tietämättä, oliko notkahduksia, niin eivät sitten mietitytä mielessä. 

Yleisesti olen huomannut, että itselleni numeeriset tavoitteet eivät lainkaan toimi. Heti kun tavoiteltu numero on saavutettu, niin se ei tuotakaan mitään. Numero on vain numero. Ja kun ei parempaa mittariakaan keksi, niin alkaa tavoitella seuraavaa numeroa. On kyse sitten juoksumatkasta, palkasta, seuraajista.. tai ties mistä. En siis halua asetttaa minkäänlaisia numeerisia arvoja elämälle, sillä onnistumista ja tyytyväisyyttä voi paremmin mitata tunnetasolla. Tietysti esimerkiksi yritystasolla on järkevää mitata numeroita, jotta tietää, ollaanko menossa konkurssiin, mutta henkilökohtaisen elämän tasolla en koe sille tarkoitusperää. 

Blogin vuosikatsaus 2018

Blogin vuosikatsaus 2017

Markus se oli joka ehdotti, että voisit kuitenkin tehdä sen numeropostauksen, koska voi olla että joitain voisi kiinnostaa. Ainakin häntä itseään, sillä on nyt kuukauden sisään kinunut tämän postaukseen perään tuon tuosta. Markus on muutenkin ihana, koska kertoo jatkuvasti minulle, kuinka ylpeä on minusta ja siitä, että olen saanut jatkaa intohimoni parissa ja tehdä tästä osittaisen työni. Ihana mies! Joku toinen mies voisi olla jo lopen kyllästynyt siihen, kun tyttöystävä iltamyöhään vastailee kommentteihin ja instagram privaviesteihin, on jatkuvasti kuvaamassa, tai pyytämässä kuvaamaan. Ja se jäähtynyt ruoka.. Noo.. Onneksi on mikro.

Katsomatta vielä analytiikan numeroita, tai paljonko tuli kirjoitettua postauksia, niin vuosi 2019 oli kyllä hyvin erilainen vuosi blogin parissa kuin aikaisemmat vuodet. Ihan kuin ruutu sinun ja minun välissä olisi hieman rakoillut. Tunnen tuntevani paljon enemmän teitä seuraajia. Joko olen ollut lähestyttävämpi henkilö tai ihmiset ovat vasta löytäneet yksityisviestittelyn kanavan, mutta yksityisviestien kautta on moni seuraajista tullut jo melkein kaveriksi. Yksityisviestejä tulee paljon, mutta se on kyllä bloggaamisen suola. Keskustelut ja kommentointi teidän kanssa. 

Mulla on myös sellainen kutina, että sana tästä blogista on levinnyt puskaradioidenkin kautta – tai ehkä sitten vaan somen, mutta harva se päivä saan kuulla joltain tutulta tai kaverilta, että heidin tätinsä tai tutun tuttunsa oli tullut heille suosittelemaan blogiani :). Olen tietysti todella onnellinen, jos sana blogista leviää, sillä ehkä sitten todella kasvisruokaa alettaisiin kokkailla vielä enemmän! Muutenhan mulle ei ole niin väliä, käykö täällä 50 vai 500 000 kävijää. Numerot ovat lopulta vain numeroita, ja enemmän ratkaisee se, ovatko lukijat tai kävijät (oli niitä paljon tai vähän) saaneet iloa tai hyötyä itselleen reseptien tai muiden juttujen kautta. Että tiedän, että tästä on iloa jollekin :). Voi kun on ihana aina kuulla, kun joku on reseptieni avulla alkanut kokkailla enemmän kasvisruokaa!

Jo yksikin toive vaikkapa ruokakuvauksessa käytettävästä valosta sai minut kirjoittamaan sen postauksen. Ihan yksinään itselleen tätä ei kyllä olisi paria kuukautta enempää varmasti tehnyt. Nopeampia ja halvempiakin tapoja on tallentaa itselleen reseptejä muistiin. 

Toki kävijämäärät vaikuttavat jonkin verran siihen, paljonko minulle vaikkapa maksetaan kaupallisista yhteistöistä. Tai siis tavallaan voisivat vaikuttaa. Silti en ole juuri nostanut hintoja pariin vuoteen, vaikka kävijämäärät ovatkin triplaantuneet. En kehtaa pyytää, ja raha ei ole suurin insentiivi blogin pidossa tai elämässä muutenkaan. Kuitenkin se on oikein kiva, että niiden ansioiden avulla pystyy kustantamaan ihan vaikka vain blogin pitämiseen liittyvät kulut (jotka ovat joitain tuhansia euroja vuodessa -siis pelkästään jo se, että nettisivut ovat ja toimivat hyvin ja näyttävät hyvältä).

Teen niitä yhteistöitä, joista innostun :). Se on mahtavaa, kun pääsee toteuttamaan yhteistyötä sellaisen tuotteen tai yrityksen kanssa, joka ansaitseekin lisää näkyvyyttä. Se taas, että tiedän pystyväni edes vähän tienata blogillani, luo sen turvan tehdä lyhyempää päivätyöviikkoa, ja laittamaan loppuviikosta panoksia ja tavotteita siihen, miten saada suomalaiset lisäämään kasvisruoan määrää.

Jännittävä huomata, että kävijämäärät ovat viikkotasolla kasvaneet jopa 200% vuoden aikana. Varsin jännittävä siksi, että olen joka vuosi sanonut, että en mä kyllä enempää seuraajia tai kävijöitä tarvitsisi, että nyt on oikein hyvä. Aina sanon sitä samaa, että jos olisi enemmän seuraajia, niin olisi vaikeampi pitää sitä henkilökohtaista otetta yllä. No, ainakin toistaiseksi olen ehtinyt ja pystynyt kaikille henkilökohtaisesti vastaamaan kommentteihin ja yksityisviesteihin, ja jäädä keskustelmaan eri aiheista. Niin kauan on hyvä, kun pystyn tähän. Eräällä kaverillani, Konsta Punkalla, jolla on yli miljoona seuraajaa Instagramissa, niin hänhän on joutunut luopumaan lähes kokonaan siitä, että vastailisi kommentteihin. Jos päivässä tulee 500 yksityisviestiä, niin siinä vain tuupertuu.

Eli te olette tehneet sen, että kävijämäärät ovat nousseet, sillä ilmeisesti sana on kiirinyt (tai google toimii). Kiitosta vain :).


Tilastoja

  2017 2018 2019
Yksittäisiä kävijöitä viikossa 7000-8000 10 000-13 000 22 000-25 000
Yksittäisiä kävijöitä kuukaudessa 30 000 50 000 88 000
Yksittäisiä kävijöitä vuodessa 236 000 400 000 674 000
Montako postausta blogiin? 245 158 163

Miten data kerättiin ja hieman virhelähteistä

Kuukausikohtaiset kävijät on katsottu joka vuoden joulukuusta, sillä trendi on ollut jatkuvasti ylöspäin eli saman vuoden tammikuussa on vähemmän kävijöitä kuin joulukuussa. Niinpä parhaiten vertautuu se, että verrataan joka vuodesta samaa kuukautta. Luvut ovat myös pyöristettyjä lukuja.

Data on Google Analyticsista, joka on tällä hetkellä kaikista luotettavin väline nettisivujen datan tutkimiseen. Mikäli käyt kaksi kertaa saman viikon aikana blogissani, se rekisteröidään yhdeksi kävijäksi – jos siis kävit samasta IP-osoitteesta. Mikäli IP-osoitteesi on eri, esimerkiksi työpaikan koneella, niin oletkin kaksi eri ihmistä. Se ei siis ole täysin luotettava data, mutta antaa kuitenkin parhaimman mahdollisen arvion vertailuun. 

Jos käytkin vuodessa monta kertaa, niin olet vuosiskaalalla tarkasteltuna rekisteröity yhdeksi kävijäksi. 

Mutta ehkä kuitenkin kiitän Markusta, sillä onhan taulukoita ja dataa hauska tarkastella :). Ja valehtelisin, jos sanoisin, etteikö se tuntuisi ihan miellyttävältä huomata, että kävijämäärät ovat koko ajan kasvaneet. Numerot ovat edelleen vain numeroita, mutta parhaiten ne soveltuvat nimenomaan, kun verrataan johonkin aiempaan lukuun, jolloin se antaa jotakin suuntaa. Eihän näin isot luvut silti sano minulle mitään muuta kuin, että paljon. Vaikeahan näin paljon on konkreettisesti käsittää.

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti