Koti Matkat Ylläksen parhaat palat

Ylläksen parhaat palat

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Lappi – tuo lapsuudesta lähtien se tuttu ja turvallinen paikka, jonne palata aina vuosittain rentoutumaan, ulkoilemaan ja lukemaan kirjoja.

Nuorempana tapasimme käydä perheeni kanssa juurikin Ylläksellä, kunnes isäni osti osuuden Saariselältä kimppamökistä ja viimeisimmät vuodet onkin tullut pyörittyä enemmän Urho Kekkosen kansallispuistossa – sinnekin on tulossa vielä toinen hiihtoreissu tänä keväänä.

Ainakin näin viikolla 7 – ennen sesongin alkua oli Lapissa todella hiljaista. Ainahan siellä on hiljaista, mutta se että tapaat suosituimmillakin laduilla vain kourallisen ihmisiä koko päivän aikana on ihan jotain luksusta.

Ympärillä vain autuasta hiljaisuutta ja tuhansien tähtien lailla kimmeltävää hankea sekä satumaisia lumipuita.

Syitä miksi suosittelen juuri Yllästä?

Todella, todella hyvät hiihtolatuverkostot. Vaikka kaikki ladut eivät vielä viikolla seitsemän olleetkaan auki, niin emme silti samoja latuja joutunut juurikaan hiihtämään ja mittariin kertyi kuitenkin yli 200km. Viikolla 8 avataan myös ne vielä enemmän erämää-tunturiladut. Suosikkilatuni ovat Ylläksen ympärihiihto sekä Kukas-tunturin latu. Kukaksen laella luulet hetkeksi olevasi jossain muualla kuin Suomessa. Sieltä levittäytyy täydelliset 360 tunturimaisemat. Myös Ahvenkankaalta levittäytyvät upeat näkymät itse Ylläkselle. Koiranomistajat myös kiittävät, sillä Ylläksellä on useita koiralatuja.

Hiihtolatujen toinen toistaan tunnelmallisemmat latukahviot ovat omaa luokkaansa. Näistä herttaisimpia olivat Elämänluukku, Peurakaltio, Navettakahvila sekä Kotamaja. Päivittäinen munkki kuumalla kaarnikka- tai hillamehulla on suorastaan pakollinen ja yksi paras osa pitkiä hiihtoja. Parhaan munkin palkinnon myönsin taas Luosujärven kahviolle.

Näin meidän Hillan kanssa hiihdetään

Muista varata taskuusi hieman leivänmuruja, jotta voit ruokkia kuukkeleita!

Vaikken enää itse ole lasketellutkaan vuosiin, niin nuorempana sitä tuli tehtyä enemmänkin ja juuri Ylläksellä. Jos osa porukasta haluaa murtomaahiihtää ja osa lasketella, niin Ylläs on täydellinen kombo molempia.

Ylläsjärven puoli, jossa itse asuimme, on hieman rauhallisempi ja lämpimämpi kuin Äkäslompolon puoli. Äkäslompolosta löytyy kuitenkin hyvät kaupat, niin urheilutarvikkeiden suhteen kuin hämmentävän hyvin varusteltu Jounin kauppa. Sieltä löytyi kattava valikoima vegaanituotteitakin omasta hyllystään. Jopa tuotteita, joita on Helsingissä vaikea löytyy. Ei siis hätää, nyt kun olet lomallasi, niin voit vihdoin löytää aikaa vaikka sushien väsäämiseen.

Luontokeskus Kellokkaassa järjestetään joka torstai ilta myös luontoilta. Jos siis lomaviikon Lapin pimeät illat käyvät mökissä ahtaaksi, niin ohjelmaakin löytyy! Vuosien varrella olen ollut kuuntelemassa mm. tutkimusretkeilijöiden esitystä Antarktiksen ytimeen ja tällä kertaa esittelyssä oli Lapin ”helmet”. Esityksen jälkeen innostuin taas muuttamaan Lappiin.

Todennäköisesti ulkomailla tunnetumpi kuin suomalaisten keskuudessa on Lainion lumikylä. Joka vuosi lumikylä rakennetaan uudestaan vaihtuvin teemoin – vain lumesta ja jäästä. Tänä vuonna lumesta ja jäästä oli veistetty mitä upeimpia Game of Thronesista tuttuja hahmoja. Hotellin parisenkymmeneen sviittiin pääsee vierailemaan ja jokainen näistä on koristeltu eri tavoin. Vanhempani maksoimme tänne kerran yöksikin – äitini 50v lahjaksi.

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Glotter-Bäckerin 19.08.2019 - 13:58

En ehdi lukea oikein kuita blogeja enää – eikä ole tarvekaan! Juurikin varattiin Lapin tuskassamme hiihtolomaviikko Ylläkseltä. Ja sitten näin tämän postauksen! Aivan täydellistä ja sinetöi reissusuunnitelmamme.

Lisäisin Ylläksen hyviin puoliin helpon saapumisen: yöjuna Kolariin on rentouttava tapa aloittaa loma!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.08.2019 - 10:47

Oho, hauska että löysit vielä tämän, sehän tuli hyvään saumaan :). Se on totta. Ylläkselle pääsee tosi kätevästi junalla, kun Kolarista on enää lyhyt ajomatka :). Mäkin ehkä lähden taas ensi talvena Ylläkselle muuten!

Vastaa

Jätä kommentti