Koti Ajatuksia Leipähyllyn luota minut löydät – haasteena viikko ilman leipää

Leipähyllyn luota minut löydät – haasteena viikko ilman leipää

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
2 kommentit

Onni on vaalea juurileipä. Muut sitä pitävät karkkilakkoja, minä päätin yrittää leipälakkoa.

Indonesia-välivuoden aikana leipä oli ensimmäinen asia, jota tuli ikävä. Seuraavaksi juustot. Sitten se, että kaduilla saa rauhassa kulkea ilman, että tuntee olevansa julkkis.

Olen ihan naurettavan koukussa leipään. Varsinkin vaaleaan juurileipään, siihen päältä rapeaan ja sisältä pehmeään. Siihen, jota saa kaupasta tai leipomoista paperipussissa tuoreena. Sellaisen leivän kanssa en vain osaa hillitä itseäni. Voin syödä kokonaisen leivän kerrallaan. Kun leipä kerran tulee ostettua, niin parastahan se on tuoreena samana päivänä. Mitä sitä turhaan säästelemään.

leipä

Heräsin leipäriippuvaisuuteeni, kun mökkimatkalla ostettiin taas perinteinen Fazerin aurajuustopatonki, ja kuten tavallista, syötiin se kahdestaan ennen kuin mökille asti oli päästy. Mökin pöydällä odotteli isäni sinne unohtama, hieman jo kuivahtanut karpalo-cashewciabatta. Ruokaa ei heitetä roskiin, viimeisenä ainakaan kuivaa leipää, joten paistoin siitä öljyssä krutonkeja ”tulevaisuuden” käyttöä varten. Ja kuinkas kävikään; Hieman makea leipä + öljy = kultaista rapeaa herkkua, jonka huomaamattani söinkin yksin odotellessani bataattien kypsymistä uunissa.

Mökillä

Kun asiaa miettii, niin olen kyllä melkoinen leipäaddikti. Vaikka pöydässä olisi mitä herkkuja, niin leivän kimppuun hyökkään ensimmäiseksi. Kaupassa käydessä puolet ajasta kuluu leivän valitsemiseen. Oma leipäjuuri lymyilee kaapissa, sitä ei ole voittanutta. Olen niin omistautunut sille, että olenpa kuljettanut leipätaikinaa mukanani luennolle ja jumppaankin (jäi kyllä pukukaappiin sentään odottelemaan), kun sitä täytyy aina tietyn väliajoin kääntää.

Ranskassa Michelin-kokin kokkikurssilla olin eniten ihastunut juurikin kokin leipomaan oliivileipään, jonka oli tarkoitus toimia vain kastikkeiden dippaamista varten. Kurssin jälkeen iltaisin tilasin vielä korillisen tätä leipää lisää. Kurssin päätteeksi Chef suostui antamaan reseptinsä tähän leipään, kun sitä oikein kauniisti pyysin.

Hienoista ravintoloista mieleeni jää pisimmäksi aikaa juurikin maukas leipä. Italiassa Michelin ravintolassa seitsemän ruokalajin illallisella onnistuin syömään korillisen ihania, lämpimiä, erilaisia leipiä ennen ensimmäistäkään keittiön tervehdystä. Oli hieman vaikeuksia syödä varsinaisia ruokia enää… Muistan Groteskin siitä, että siellä sai vain yhden palan leipää ja lisäpalasta piti maksaa. Muistan Chef&Sommelierin sen mahtavasta rosmariini-ruisleivästä. Muistan Ragun sen monipuolisesta ja maukkaasta leipävalikoimasta, jotka tulevat erilaisten ihanien tahnojen kanssa. Kaksi viimeistä ravintolaa kuuluvatkin suosikkeihini.

leipä

Ne kaksi muuta meni jo…

Ruokavalioni tuntuu usein koostuvan 50 % leivästä. Leipää aamiaisella, lounaan ja päivällisen ohessa leipää tai sitten ruokaa, joka jo valmistetaan leivän väliin, välipalaleipää, ruokaa laittaessa nakertelen ruoanlaittoleipää (ei nälkäisenä ole kiva kokkailla)… Ehkäpä juuri siksi tykkään valmistaa salaatteja ja keittoja. Jää mukavasti tilaa useammalle leipäsiivulle. Kuten blogiani seuraava huomaa, salaattien jälkeen suosituinta ruokaa meillä on hampurilaiset, pitsat, hodarit, flatbreadit, tortillat… Street food, I love you. Street food, mikä ihana leipäisä trendi. Intialaisessa ruoassa se on se naan-leipä! Naan-leipä plus vähän kastiketta ja vielä vähemmän riisiä, nam.

Kirjoitusta lukiessani huomaan itsekin, mikä leipäneuroosi minua vaivaa. Kuulostaa lähes järjettömältä, kun sen näin puhtaaksi kirjoittaa :D. Vielä kun joka sana on totta.

Löytyykö minulle sielunkumppania? En tiedä. Nyt kun pahin ”valkoisen viljan välttely”- trendi on taittunut, niin ehkä?

Leikkimielisesti ja mielenkiinnosta päätinkin haastaa itseni leipälakkoon viikoksi. Viikko voi kuulostaa lastenleikiltä, mutta minulle se kuulostaa samalta kuin ei leipää ennen joulua. Haaste sisältää myös kaikki itse tehdyt (tai kaupasta ostetut) naan-leivät, pitaleivät, hampurilaiset, hodarit, rotit, chapatit ja tortillat. Pitsasta en ole ihan varma… Onko se leipää? Toki saa liittyä haasteeseen mukaan! Tsempataan toisiamme :).

Viikon päästä kirjoittelen, miten leivätön viikko tältä leipäaddiktilta sujui. Vai loppuiko leikki kesken. Nyt vähän jännittää painaa julkaise-nappia.

Jäikö nälkä?

2 kommentit

tiinameri 7.02.2017 - 16:55

Aivan ihana kirjoitus ! Ja totta joka sana, leipähän on elämän suola ja aamiaisleipä pääsyy herätä aamuisin ! Mun mielestä ookoon ja täydellisen ravintolan eroja on kolme. Leivän laatu, se onko voin päällä merisuolaa ja löytyykö vessasta paperin tai käsikuivaimen sijasta taiteltuja pyyheliinoja 😀 Viimeksi laivalla alkuun tarjoiltu, laivalla paistettu leipä vei jalat alta ja järkytyin kovasti kun 7 ruokalajin jälkeen leipälautaselle jäänyt leivän neljäsosa vietiin ihailevien silmieni alta pois 😀
Kiitos muutenkin ihanasta blogista, värikkäistä kuvista sekä virkistävistä resepteistä !

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 7.02.2017 - 21:23

Haha 😀 Ihan totta, illalla miettii, että jes, aamulla saa taas leipää! 😀 Mä niin tiedän ton, ku tarjoilija tylysti vie kysymättä sen leivänpalan pois pitkän kaavan illallisen jälkeen. Ei tullu mieleen, et joilleki se onki se viimenen jälkiruoka ;). Kiiitos kehuista, ihana kuulla :))

Vastaa

Jätä kommentti