Kuin kävelisi lasten satukirjan sivuilla. Oikeassa satumaassa. Niin taianomaista, värit hohtaen, oikein leiskuen, minne vain katseleekin. Paitsi, ettei näin kaunista ole edes satukirjoissa.
Ei sanat, eivätkä kuvat riitä koskaan kuvaamaan sitä kokemusta, mitä on talsia keskellä sitä talveen valmistautuvaa luontoa.
Olen kerran aiemmin päässyt kokemaan Lapin ruskan vuonna 2014 vanhempieni kanssa UKK:ssa. Onnekseni pääsin silloin mukaan. Siitä asti olen vuosittain kertonut Markukselle, että se Lapin ruska on yksi hienoimmista kokemuksistani elämässäni. Että se on sinunkin koettava. Joku syksy on järjestettävä vapaata ruska-aikaan, jotta sen hienouden pääsee Markuskin kokemaan.
 |
 |
Vaelsimme syyskuun alkupuolella viikon Muotkatunturin erämaassa. Yleensä aika kultaa muistot, mutta nyt kävi niin päin, että ruska oli vielä upeampaa kuin olin muistellut. Niin kaunista, että herkistyin tunturin vaivaiskoivujen keltaisen-oranssin-punaisessa tilkkutäkissä tarpoessa ihan kyyneliin.
Vaelluksemme ensimmäinen päivä. Vihertää vielä.
Vaelluksen toinen päivä. Maaruska jo hohtaa. Puut vielä enimmäkseen vihreitä, mutta keltaista täplää paljon joukossa.
Vaelluksen kolmas päivä. Maisema kellertää kovasti.
Vaelluksen neljäs päivä. Uskomattoman oranssina ja punaisena hohtava maasto.
Ja millä vauhdilla ruska syventyi! Ensimmäisenä kahtena päivänä maiseman pääväri oli vielä vihreä. Siitä eteenpäin se syveni keltaisesta oranssin punaiseen.
Nyt lähdemme toiseksi viikoksi tarkkailemaan ja kokemaan syksyn etenemistä UKK:hn. Ehkä pääsemme näkemään ruskan syvenemistä, ehkä lehtien karisemista. Kenties jo ensimmäistä aamukuuraa. On meidän vuodenajat niin upeita.
Molemmista reissuista tulossa jatkossa lisää kertomusta. Siitäkin olen onnellinen, että meistä on kehkeytynyt oikeita eräilijäihmisiä. Seitsemän vuotta sitten aloitettiin yhdessä merkittyjä polkuja kulkien ja siitä hiljalleen haastavampiin maastoihin, hiihtovaeltamaan sekä erämaiden poluttomaan maastoon. Luonnossa liikkuminen ja vaeltaminen ovat vain aivan parasta.
6 kommentit
Oi miten kaunista Saara! Sie itsekin sulaudut ihanasti luontoon ruskanvärisessä takissaai.
Kiitos! Sitä vähän naureskelinkin, että onpa vuodessa muutama päivä, kun minäkin maastoudun tuossa takissa :).
Kaunista, upeaa … ja rohkeaa. Jostain syystä nyt, ei aiempien retkipostaustenne takia, aloin miettiä erämaan uhkia, onhan niitä. MIten niihin on hyvä varautua?
Kiitos :). Erämaan haasteet liittyvät enimmäkseen sääoloihin ja eksymiseen. Siksi sinne ei kannatakaan lähteä ennen kuin osaa karttaa lukea ja on kokemusta eri sääoloissa retkeilystä. Suojaa kun ei ole, niin täytyy tietää, miten pärjää eri varusteissaan eri keleillä :). Myös joen ylitykset on sellaisia, joita pitää osata huomioida ja ottaa selvää, pääseekö tietyistä joista yli ollenkaan.
Todella upeaa! Ja teillä oli erittäin onnistunut ajoitus kyllä vaelluksellenne. Ehkä jonakin vuonna itsekin… Oliko paljon kanssakulkijoita? Kuulin villejä huhuja kuinka UKK:lla oli ollut uusilla autiotuvilla jopa 70 henkeä yhdessä paikkaa yötä. Aikamoiset huussijonot!
Ajoitus on hyvä, kun on varannut kaksi viikkoa vaellukselle :D. Eiköhän siihen väliin mahdu ruskahuippu ;). UKK:sta tulee vielä joskus postauksensa, mutta erittäin hyvä kysymys. Mekin jännitettiin, kun mentiin UKK:hn just sillä ruuhkaisimmalla viikolla. Markus oli niin hyvin sisällä aiheessa, että hän tiesi, milloin ja mistä valtaosa aloittaa vaelluksen. Mitkä ovat suosituimmat reitit. Kun aloitti vähän eri päivänä ja kulki erilaista reittiä, niin nähtiin viikon aikana 2-3 henkeä päivässä (paitsi parkkipaikan lähettyvillä). Yhtenä päivänä ei ketään. Eli kyllä sieltä löytyi oma rauhansa :). Kuultiin kyllä näiltä vastaantulevilta noita villejä tarinoita, että 35 telttaa tuolla ja 30 telttaa tuolla. Mietittiin vaan, että missä ne kaikki siis olivat, kun ei nähty vaelluksella juuri ketään :D.