Koti Kasvispääruoat Koskenlaskija-härkislasagne

Koskenlaskija-härkislasagne

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
11 kommentit

Vaikka kuinka haluaisi valmistaa joka päivä jotain uutta ja erilaista, niin joskus aikaa on vietettävä keittiön ulkopuolellakin. Silloin on paras turvautua ison padan ratkaisuun – nyt riittää ruokaa moneksi päiväksi ja ruokahuolet on hoidettu parilta päivältä!

Ystäväni Elsa sattui puhumaan männä viikolla valmistaneensa härkislasagnea. Lasagnea! Yksin ja itselleen. Nyt en voi enää perustella, etten voi valmistaa lasagnea, koska meitä on syömässä vain kaksi.

Lasagnea olenkin viimeksi valmistanut kuutisen vuotta sitten vielä vanhemmillanni asuessani. Sitä kun on vaikea valmistaa vain vähän, enkä yleensä tarkoituksella tee mitään, mikä kestää yli kaksi päivää, jotta pääsee taas uusien ruokien kimppuun ahertamaan. Se on kuitenkin mitä loistavin valinta, kun halutaan jotain riittoisaa ruokaa.

Valkokastike on monen mielestä lasagnen työteliän valmistusvaihe. Vaihe, johon se valmistus kaatuu. Siispä valmistin yksinkertaisemman ja maukkaan version maidosta ja koskenlaskijasta. Koskenlaskija vain sulatetaan maidon joukkoon.

En jaksanut nyt mitään vegaanikikkailuja, vaikka helppohan se vegaaniversio olisi valmistaa vegaanisesta valkokastikkeesta eikä lisää päälle juustoa. Meidän mielestä lasagnessa olennaista on kuitenkin juurikin se rapea juustokerros päällä eli tällä kertaa näin. Ehkä ensi kerralla sitten jotakin muuta ;).

Yksi härkispaketti ei riittänytkään, joten jatkoin lasagnea tummalla soijarouheella. Lopputulokseen kelpaisi täysin hyvin pelkkä tumma soijarouhekin, jos lasagnesta haluaa hieman edullisemman.

Mitä te valitsette, kun on tarkoitus kokata jotain, mistä riittää pidempään?


Koskenlaskija-härkislasagne

20×30 cm vuoallinen. 6-8 palaa.

Tarvitset

12 lasagnelevyä

Härkiskastike

2 pkt härkistä tai 3 dl tummaa soijarouhetta turvotettuna 6 dl kiehuvaa vettä kanssa (tai osa härkistä ja osa soijarouhetta)
2 tlk tomaattimurskaa
oliiviöljyä
2 sipulia
5 valkosipulinkynttä
(150g pakastepinaattia)
2 rkl kuivaa rosmariinia
2 rkl kuivattua timjamia
2 tl paprikajauhetta
4 korkillista punaviinietikkaa
mustapippuria
suolaa
1 rkl sokeria

Koskenlaskijakastike

 

5 dl maitoa
1 paketti (paprika)koskenlaskijaa (tai valitsemasi makuista)

Pinnalle

1,5 dl raastettua parmesania
1,5 dl mozzarellaraastetta

Valmistusohjeet

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota öljyssä hetki. Lisää loput kastikkeen ainekset mukaan pannulle. Huom. Jos käytät soijarouhetta, niin turvota sen ensin 6 dl kiehuvassa vedessä. Jätä kastike hautumaan.
  2. Mittaa maito toiseen kattilaan. Paloittele koskenlaskija ja sulata se maidon joukkoon.
  3. Kuumenna uuni 200 asteiseksi.
  4. Lisää vuoan pohjalle 1/3 osa härkiskastikkeesta, sen päälle 1/3 osa koskenlaskijakastikkeesta ja peittele lasagnelevyillä. Toista tämä kertaalleen. Levitä toisen lasagnelevykerroksen päälle vielä loput härkis- ja koskenlaskijakastikkeesta.
  5. Ripottele päälle juustoraasteet.
  6. Paista uunissa 30 minuutin ajan.

Vinkki: Lasagneen saat helposti upotettua jääkaapista myös ylimääräiset vihannekset, kun pilkot ne tomaattikastikkeen joukkoon. Munakoison, sellerin, kesäkurpitsan tai porkkanan jämät vaan sekaan.

Lisää pastareseptejä.

Jäikö nälkä?

11 kommentit

Huli/Meanwhile in Longfield.. 26.02.2017 - 11:05

Kyllä näyttää tosi herkulliselta! Meillä onkin yksi härkispaketti pakastimessa, täytyy laittaa tämä resepti talteen. Kiitos vinkistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 26.02.2017 - 11:16

Hei jes, kiitos! 🙂 Lasagne on aina kätevä vaihtoehto upottaa mitä vaan ylimääräistä 😀

Vastaa
Anna 1.03.2017 - 15:05

Tää lasagne oli ihan todella hyvää!!! Ollaan muutenkin nyt kokkailtu paljon noilla sun kasvisruokaohjeilla ja kaikki on kyllä maistuneet.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 1.03.2017 - 16:34

Oih, kiiitos! :)) Onpa kiva kuulla! Tällaset kommentit aina lämmittävät.

Vastaa
Artisoakka 5.03.2017 - 15:46

Samaa mieltä kuin Anna – teimme tänään ja varmaan jatkossakin! Yhden härkkispaketin lisäksi porkkanoita ja herkkusieniä mukana.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 5.03.2017 - 18:00

Jes! Kiitos, nuo olivat varmasti maukkaat lisät 🙂

Vastaa
Ulla 1.10.2019 - 13:33

Kiitos Saara, maistuva resepti. Tein kokonaan soijarouheesta. Ja mieheni otti kaksi kertaa lisää, se on paras kiitos ikinä! Tätä teemme uudelleenkin.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.10.2019 - 23:08

Voi kiitos! 🙂 Hih, näin ruoanlaittajana tietää, että tuo on todellakin isoin mahdollinen kiitos :D.

Vastaa
Laura 7.10.2019 - 19:23

Löysin pinterestin kautta tämän ohjeen ja kokeilin tänään. Muuntelin ohjetta sen mukaan mitä kaapeissa oli käytettävissä. Korvasin härkiksen/soijarouheen kahdella purkilla punaisia linssejä sekä raastoin mukaan palsternakkaa ja paloittelin parsakaalia. Tuli ihan super hyvää! Jätin juustoraasteet päältä pois, maistui ilmankin, mutta juustokuorrutuksen kanssa olisi varmaan ihan parasta 🙂

Vastaa
minna 13.02.2020 - 16:11

Tästä (mm.) on tullut yksi mun suosikkireseptini. Useilla eri kasviproteiineilla toiminut omassa keittiössä. Monesti etsiessäni jotain reseptiä tuun katsomaan täältä. Kiitos, kun jaksat kehitellä hyviä kasvisruokia ja jakaa niitä meidän muidenkin iloksi kiireisen arkesi lomassa! Helpottaa huomattavasti lihan käytön vähentämistä, kun on tämmöistä tarjolla.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.02.2020 - 21:00

Voi kiitos Minna! 🙂 Siinä juuri syy, miksi näitä jaksaa vielä eteenpäinkin kirjoitella :). Kun kuulee, että niistä on ollut iloa. Tosi kiva, kun tämä on niin hyvin maistunut :).

Vastaa

Jätä kommentti