Ankarat ja upeat, talviset avotunturit – viikko Muotkatunturin erämaassa

Missä muualla sitä ihminen haluaisi viettää hiihtolomansa kuin erämaan armoilla? Suuntasimme siis viikoksi Muotkatuntureille, ilman sen suurempaa reittisuunnitelmaa. Hiihtelisimme pitkin avotuntureita ja leiriytyisimme sinne, missä maisemat palkitsevat. Tavoitteena päästä näkemään Stuorraäytsin rotkolaakso lumivaipassaan ja toiveena kokea talvitelttailu erilaisissa sääolosuhteissa. Vielä emme olleet pystyttäneet telttaa kovassa tuulessa, ja sitäkin olisi hyvä päästä harjoittelemaan, sillä tavoitteena on jatkossakin vaeltaa tupaverkostojen ulkopuolella valkoisilla, puuttomilla lakeuksilla. Avotuntureissa on nimittäin taikaa. Kun näkee silmänkantamattomiin vain valkoista ja ehkä sinistä taivasta, niin siinä mieli lepää. 

Video kertoo paremmin kuin tuhat sanaa tai kuvaa

Yllätyimme positiivisesti maaliskuun alun hankikannosta. Metsäsukset upposivat vain pari senttiä lumeen metsikössäkin. Avotuntureille päästessä kanto parani tietysti entisestään ja metsäsukset vaihtuivat  tunturisuksiin, jolla pääsee kevyemmin hiihtämään ja alamäetkään eivät tunnu niin hurjilta kuin lähes kolmimetrisillä metsäsuksilla.

Lämpötilan puolesta sää oli mitä miellyttävin: -10 astetta on melko ideaali. Hiihtäessä ei tule liian kuuma, eikä toisaalta ole liian kylmäkään olla leirissä. Sen sijaan tuulet ja näkyvyys vaihtelivat laidasta laitaan. Jos tällä hetkellä saa paistattaa päivää kirkkaansinisen taivaan alla, ei voi luottaa siihen, että tunnin päästä näet enää eteesi. Ja päinvastoin. Täysin valkoinen maisema, josta on vaikea erottaa missä tunturit loppuu ja taivas alkaa, saattoikin kirkastui ihan yllättäen. 

Näkyvyys saattui muuttua aivan yllättäen

Ihan naparetkeilijäfiilis

Kyllä hymyilytti kun sää ensimmäistä kertaa kirkastui ja näki missä sitä oikein oli

Tavoite teltan pystyttämisessä kovassa tuulessakin toteutui. Tuuli sen kuin koveni, joten oli aika leiriytyä. Teltta tulee pystyttää tietenkin tuulen suuntaisesti, sillä navakassa tuulessa tuulta vastaan pystyttäminen on ensinnäkin lähes mahdotonta ja toisekseen muuten lumi lentää suoraan telttaan sisään eteisen tuuletusaukosta. Ankarat Avotunturit-kirjan oppien mukaan teltta tulee pystyttää myös täysin avonaiselle kohdalle, ei esimerkiksi jonkin kumpareen taakse. Samoin myöskään lumivallia ei suositella rakennettavan teltan suojaksi. Kumpareen tai vallin taakse syntyy paikallinen lumipyörre, joka vain kerää lunta teltan päälle. Lumipyörteen muodostumisen saimmekin kokea, sillä nyt teltan molemmille sivuille oli kasaantunut mielenkiintoiset, valtavan banaanin malliset lumivallit. Kun teltta oli saatu pystyy, tuuli sen kuin voimistui. Paikalliselta kuulimme jälkikäteen, että sinä yönä oli tuulta 18 m/s. Ei ihan myrsky, mutta kunnon myräkkä. Myräkässä telttailu oli mieleenpainuva kokemus – positiivisesti. Kummallinen olo, että sitä tosiaan voi noin vain mukavasti olla teltassa lukemassa kirjaa ja syömässä karkkia, samalla kun vain ohuen kankaan toisella puolella käy melkoinen lumimyräkkä.

Stuorraäytsi

Muita kohokohtia olivat Stuorraäytsin upea rotkolaakso, jota pääsimme ihailemaan kirkkaassa kelissä sekä viimeisen yön revontulinäytös. Kaikkialle päämme päälle ulottuvat revontulikaaret vaihtelivat alati muotoaan ja paikkaansa. Kerrankin erotti ihan paljaalla silmällä kirkkaanvioletit ja pinkit aivan selvästi. 

Talvivaellus on kyllä todellista seikkailua ja juuri siksi parasta konsanaan.

”Eikö ahkiot karkaa, jos ne vaan jättää myrskyyn ulos? Eipä tosiaan, päinvastoin, myräkkä keräsi ahkioiden päälle monta kymmentä senttiä lunta.”