Koti Retkeily Ankarat ja upeat, talviset avotunturit – viikko Muotkatunturin erämaassa

Ankarat ja upeat, talviset avotunturit – viikko Muotkatunturin erämaassa

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
5 kommentit
Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Missä muualla sitä ihminen haluaisi viettää hiihtolomansa kuin erämaan armoilla? Suuntasimme siis viikoksi Muotkatuntureille, ilman sen suurempaa reittisuunnitelmaa. Hiihtelisimme pitkin avotuntureita ja leiriytyisimme sinne, missä maisemat palkitsevat. Tavoitteena päästä näkemään Stuorraäytsin rotkolaakso lumivaipassaan ja toiveena kokea talvitelttailu erilaisissa sääolosuhteissa. Vielä emme olleet pystyttäneet telttaa kovassa tuulessa, ja sitäkin olisi hyvä päästä harjoittelemaan, sillä tavoitteena on jatkossakin vaeltaa tupaverkostojen ulkopuolella valkoisilla, puuttomilla lakeuksilla. Avotuntureissa on nimittäin taikaa. Kun näkee silmänkantamattomiin vain valkoista ja ehkä sinistä taivasta, niin siinä mieli lepää. 

Video kertoo paremmin kuin tuhat sanaa tai kuvaa

Yllätyimme positiivisesti maaliskuun alun hankikannosta. Metsäsukset upposivat vain pari senttiä lumeen metsikössäkin. Avotuntureille päästessä kanto parani tietysti entisestään ja metsäsukset vaihtuivat  tunturisuksiin, jolla pääsee kevyemmin hiihtämään ja alamäetkään eivät tunnu niin hurjilta kuin lähes kolmimetrisillä metsäsuksilla.

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Lämpötilan puolesta sää oli mitä miellyttävin: -10 astetta on melko ideaali. Hiihtäessä ei tule liian kuuma, eikä toisaalta ole liian kylmäkään olla leirissä. Sen sijaan tuulet ja näkyvyys vaihtelivat laidasta laitaan. Jos tällä hetkellä saa paistattaa päivää kirkkaansinisen taivaan alla, ei voi luottaa siihen, että tunnin päästä näet enää eteesi. Ja päinvastoin. Täysin valkoinen maisema, josta on vaikea erottaa missä tunturit loppuu ja taivas alkaa, saattoikin kirkastui ihan yllättäen. 

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Näkyvyys saattui muuttua aivan yllättäen

 

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Ihan naparetkeilijäfiilis

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Kyllä hymyilytti kun sää ensimmäistä kertaa kirkastui ja näki missä sitä oikein oli

Tavoite teltan pystyttämisessä kovassa tuulessakin toteutui. Tuuli sen kuin koveni, joten oli aika leiriytyä. Teltta tulee pystyttää tietenkin tuulen suuntaisesti, sillä navakassa tuulessa tuulta vastaan pystyttäminen on ensinnäkin lähes mahdotonta ja toisekseen muuten lumi lentää suoraan telttaan sisään eteisen tuuletusaukosta. Ankarat Avotunturit-kirjan oppien mukaan teltta tulee pystyttää myös täysin avonaiselle kohdalle, ei esimerkiksi jonkin kumpareen taakse. Samoin myöskään lumivallia ei suositella rakennettavan teltan suojaksi. Kumpareen tai vallin taakse syntyy paikallinen lumipyörre, joka vain kerää lunta teltan päälle. Lumipyörteen muodostumisen saimmekin kokea, sillä nyt teltan molemmille sivuille oli kasaantunut mielenkiintoiset, valtavan banaanin malliset lumivallit. Kun teltta oli saatu pystyy, tuuli sen kuin voimistui. Paikalliselta kuulimme jälkikäteen, että sinä yönä oli tuulta 18 m/s. Ei ihan myrsky, mutta kunnon myräkkä. Myräkässä telttailu oli mieleenpainuva kokemus – positiivisesti. Kummallinen olo, että sitä tosiaan voi noin vain mukavasti olla teltassa lukemassa kirjaa ja syömässä karkkia, samalla kun vain ohuen kankaan toisella puolella käy melkoinen lumimyräkkä.

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

Stuorraäytsi

Muita kohokohtia olivat Stuorraäytsin upea rotkolaakso, jota pääsimme ihailemaan kirkkaassa kelissä sekä viimeisen yön revontulinäytös. Kaikkialle päämme päälle ulottuvat revontulikaaret vaihtelivat alati muotoaan ja paikkaansa. Kerrankin erotti ihan paljaalla silmällä kirkkaanvioletit ja pinkit aivan selvästi. 

Talvivaellus on kyllä todellista seikkailua ja juuri siksi parasta konsanaan.

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

”Eikö ahkiot karkaa, jos ne vaan jättää myrskyyn ulos? Eipä tosiaan, päinvastoin, myräkkä keräsi ahkioiden päälle monta kymmentä senttiä lunta.”

Muotkatunturit- Hiihtovaellus

 

Jäikö nälkä?

5 kommentit

Glotter-Bäckerin 24.03.2022 - 12:09

Upeita luonnon näytöksiä olette saaneet! Kyllä hymyilyttäisi noissa maisemissa itselläkin – etenkin jos käsissä olisi termallinen jotain retkiherkkua.

Olitteko teltassa kaikki yöt ja lämmitättekö telttaa? Entäs minkälaiset tunturisukset teillä on ja oletteko olleet niihin tyytyväisiä?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2022 - 08:48

Oltiin yksi yö Stuorraäytsin tuvassa, ja neljä teltassa 🙂 Oltiin tuolla enimmäkseen metsäsuksilla (kun itse Muokatuntureille oli ainakin 10 km metsää ensin, niin mietitytti päästäänkö sinne tunturisuksilla. Mutta varasuksina oli mukana Markuksen tunturisukset (Åsnes, 210cm), joita itse käytin sitten tunturissa. Mulla on myös omat Åsnesin tunturisukset (170cm). Molemmat on olleet tosi tyytyväisiä tunturisuksiin. Mutta ne kyllä upottavat tosiaan umpihangessa 😀

Vastaa
Glotter-Bäckerin 5.04.2022 - 09:08

Lämmitättekö telttaa, vai miten saatte kamat kuivaksi teltassa? Entä mikä Åsnasin malli teillä on? Me ollaan lähdössä 190 senttisillä Åsnes Kongsvold Huntereilla ens viikolla matkaan, toiveissa on hankikantoa niin toivotaan et ne toimii 😀

Vastaa
Thym 26.03.2022 - 12:51

Ihania kuvia! Oliko teillä siis mukana kahdet sukset, metsä- ja tunturisukset ja toiset siis ilmeisesti ahkiossa, kun toisilla hiihdettiin?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2022 - 10:20

Meillä on aina yhdet varasukset mukana, jos alla olevat sukset hajoavat, niin pääsee vielä jotenkin pois erämaasta :). Tällä kertaa siitä oli myös hyötyä, sillä metsäsässä pääsi helpommin metsäsuksilla ja tunturissa taas tunturisukset ovat ihan ykköset. Eli näin pääsin itse vaihtelemaan suksia, kun taas Markus hiihteli koko ajan metsäsuksilla.

Vastaa

Jätä kommentti