Paistunturin erämaavaellus, elokuu, 4 päivää

Erämaa jätti jälkensä mieleen ja sydämeen. Erämaassa pieni puro, sola tai tunturikoivikko tuntuivat kaikki tutkimusmatkailun veroiselta löydöltä. Kun olet suunnitellut reittiä vain kartan kanssa tietämättä, minkälaista maastoa, kivenlohkareita ja maisemia todellisuus tuo tullessaan, niin sitä ihan eri tavalla on innoissaan. Kaikesta.

Erämaatunnelmiin pääset tekemällämme reissuvideolla:

Erämaan poluttomuus, Paistunturin erämaan karu, puuton ylänkö vailla merkkiäkään ihmisen rakentamasta tai muokkaamasta maastosta, on jotain ainutlaatuista tässä maailmassa. Eikä edes muita ihmisiä. Että on lupa kulkea missä vain, minne vain itse pääsee. Että on selviydyttävä omin avuin. Ei ole tupia (ainakaan siellä päin missä itse liikuimme), laavuja, ei edes puustoa, jonka alle mennä pitelemään sadetta. Sadetta ei tosin meidän reissulla sattunutkaan, vaan saimme nauttia aurinkoisista keleistä ja yhtenä päivänä jopa hieman liian kuumasta, porottavasta auringosta.

Erämaassa olet perillä. Kun ei ole polkuja tai tiettyjä leiripaikkoja, joissa vain saa yöpyä, niin sitä on jatkuvasti perillä. Ei tule laskettua kilometrejä seuraavalla taukolaavulle tai yöpaikkaan. Yritän kyllä merkatuillakin reiteillä ihan vain nauttia matkasta ja usein onnistukin, kunnes väsymys koittaa ja jalat painaa. Silloin alkaa laskea, koska ollaan perillä, vielä viisi kilometriä… Erämaassa et oikeastaan tiedä, mihin jäät yöksi. Jäät sinne, missä on hieno paikka tai jos jalat ilmoittavat, että nyt riittää.

Kevon vaelluksen jälkeen yövyimme yhden yön Utsjoella. Ruokapaikaksi Utsjoella suosittelen muuten Aurora Holidays & Restaurant. Omistaja oli huippu ja vegaanivaihtoehtoja oli runsaasti. Utsjoelta jatkoimme Tenojoen vartta kohti Karigasniemeä. Olimme katsoneet Paistunturin erämaan kartasta, mistä kohtaa voisimme aloittaa vaelluksen. Jo autotiellä tajusimme ensimmäisen haasteenkaltaisen. Jos ei ole merkattuja reittejä, niin ei ole myöskään virallisia parkkipaikkoja, johon jättää auto. Mihin siis voimme jättää auton vaelluksen ajaksi? Ratkaisu: jätimme auton tien vieressä olevalle levähdys-parkkipaikkalevennykselle. Seuraava haaste oli löytää aukko autotien reunassa kulkevasta poroaidasta, jotta pääsisimme erämaan puolelle. Ei ole helppoa tämä ;).

Erämaassa edessämme jyrisi ja tummat pilvet kerääntyivät tunturien ylle. Jännittävää. Tuonne olemme siis menossa. Ensimmäinen ilta olikin hieman jännittävä, mistä lisää reissuvideollamme.

Vaelsimme Paistuntureilla kolmen yön vaelluksen, tehden näin oman Kuivin kierroksemme erämaan puolelta. Kuivi on Paistunturin erämaan korkein huippu, n. 641 m, (sijaitsee kylläkin Kevon luonnonpuistossa – Paistunturin korkein huippu on Gaimmoaivi, mutta matalampi kuin Kuivi). Kuivin huipulla oli jotenkin pysähdyttävä hetki. Sieltä näki lähes puolet Suomen päälaesta yhdellä kertaa.

Paistunturin erämaan ensimmäinen yö Akujärven rannalla.

Mistä tietää olevansa valmis erämaavaellukselle?

Erämaa haastaa kulkijaa. Minulta on kysytty, mistä tietää olevansa valmis erämaavaellukselle? Ystävämme, ja vaelluksella kanssamme ollut Mikko, aloitti omat vaelluksensa Muotkatunturin erämaasta. Hän tosin on harrastanut suunnistusta pitkään. Suosittelisin kuitenkin ensin aloittamaan kansallispuistojen ja luonnonpuistojen merkatuilta reiteiltä. Kartanlukua on helppo opetella merkatuilla reiteillä. On hyvä oppia hahmottamaan, mikä näyttää miltäkin todellisuudessa. Jos seisoisin kohdassa X kartalla, niin mitä näkisin eri puolillani. Näkisinkö tuon ja tuon huipun, vai tuleeko tuo toinen tunturi kenties siihen eteen? Myös kompassin kanssa kannattaa olla jo hyviä tuttuja.

Suunnistuksen lisäksi tarvitaan muutakin eräilykokemusta. On tultava toimeen omillaan erilaisissa säätiloissa. Tiedettävä, mitä varusteita ja taitoja tarvitset minkäkinlaisella säällä.

Juuri Paistunturin erämaan haasteet?

Meille sattui hyvät ja kirkkaat säät. Puuton ylänkö tuo omat haasteensa, kun sää muuttuu huonoksi. Kova tuuli on armoton, eikä sateelta ole suojaa missään. Haastavinta oli porottavan ja kuivan kesän jäljiltä olemattomiin haihtuneet purot. Siinä missä kartalla näkyi joenuoma, ei vesipisaraakaan ollut välttämättä jäljellä. Vettä oli varuilta kannettava melko reilusti mukana ja täytettävä pullot aina kun puhdasta vettä löytyi. Virtaavaa vettä kyllä löytyi, mutta myös reitti oli suunniteltava sen mukaan, mistä mahdollisesti saisi vettä.

Suunnistus Paistuntureilla oli mielestämme helppoa, sillä tuntureita riittää, ja niiden avulla hahmottaa hyvin, missä liikkuu kartalla. 

Miten Kevo ja Paistunturit erosivat toisistaan?

Tätäkin kysyttiin. Kevon luonnonpuisto sijaitsee Paistunturin erämaan keskellä eli ajattelisi maaston olevan aika samankaltaista. En tietenkään ole nähnyt nyt kuin tietyn osan Paistunturin erämaasta, mutta kartankin perusteella pystyy hahmottamaan, että Paistunturin erämaa-alue jatkuu meidän vaeltaman alueen ympärillä melko samankaltaisena: puutonta, karua tunturiylänköä ja vain matalaa aluskasvillisuutta. Puustoa on vain lähellä Tenojokea.

Kevo on tunnettu nimenomaan kanjonistaan. Kanjonin pohjalla virtaava vesi on muodostanut ympärilleen oikean vehmaan keitaan. Kevolla tuo kanjoni ja sen ympärille muodostunut oma luontonsa on ainutlaatuista. Kevon ylängöillä pääsee kyllä Paistuntureita vastaavaan karuun tunturiylänköön. Kevolla Kuivin kierros kulkee Paistunturin erämaan kautta ja täten veikkaan, että varsinaisella Kuivin kierroksella maasto vastaa Paistunturin erämaan maastoa :).

Näyttää idylliseltä. Voin kertoa, että vesi oli aivan todella hyytävän kylmää 😀