Koti Karkit Honeycomb – ruokalahjavinkki

Honeycomb – ruokalahjavinkki

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Honeycomb. Hunajakenno

Kun katsot kuvia, ei varmaan tarvitse ihmetellä mistä nimitys honeycomb on tullut? Honeycomb eli hunajakennoa voisi kuvailla rapeaksi kuin marenki, mutta maistuu paahdetulta sokerilta, jossa on siis makeuden lisäksi paahteista karvautta. Siihen törmää monesti hienojen ravintoloiden jälkiruokien osana tai koristeena. Antaahan se jälkiruoka-annoksiin tekstuuria ja juuri sitä karvautta makeutta taittaen. MasterChef Australiaa katsoneet eivät ole voineet olla törmäämättä honeycombiin.

Skotlannissa asuessamme sitä oli myynnissä myös ihan sellaisenaan, yhtä lailla kuin muitakin karkkeja. Erityisesti se oli nuorimman siskoni herkkua. 

Honeycomb. Hunajakenno Honeycomb. Hunajakenno

Perinteisesi se valmistetaan sokerista ja hunajasta, ja ruokasoodalla saadaan seos kuohumaan, minkä ansiosta muodostuu tuo hunajakennoinen rakenne.

Itse käytin hunajan sijasta vaaleaa siirappia, kun sitä nyt sattui olemaan. Toimii ihan yhtä hyvin. En usko, että tuossa sokeri-hunajasuhdemäärässä tai 150 asteiseksi seoksen keitettyä maistuisi enää hunajan hienot vivahteet läpikään.

Honeycomb on todella hyvää, hauska ja nopea valmistaa ja myös hauskannäköistä. Sitä voi koristella vaikka dippaamalla suklaaseen ja ripottelemalla sen jälkeen suklaan päälle muuta keksimääsi rouhetta (turkinpippuri-, marianne-, polka) tai vaikka sitruunankuorta. Näin niistä saa hauskoja tarjottavia. Niistä saa myös sellofaaniin käärittynä kivoja pikku joululahjoja tai ruokalahjoja muuhun tarkoitukseen :).


Honeycomb – resepti

Honeycomb. Hunajakenno

Lämpömittarista on apua valmistuksessa, jotta hunajakenno ei mene yli tai ali, vaan saat juuri mukavan paahteisen maun. Tätä voi kokeilla ilmankin lämpömittaria – ihan värin perusteella valmistaa. Mitä tummempi, sen karvaampi sokerin maku ja vastaavasti mitä vaaleampaa seos on, sitä makeampaa.

Tarjoiluvinkki: vaniljajäätelön päälle murenneltuna!

Tarvitset

200g (2,4 dl) valkoista sokeria
5 rkl vaaleaa siirappia tai hunajaa
2 tl ruokasoodaa

Koristeluun

esim. sulatettua tummaa/valkoista suklaata
itse laitoin rouhittuja polka-karkkeja sulan suklaan päälle

Valmistus

  1. Ota esille leivinpaperilla vuorattu vuoka, ruokasooda ja teelusikka sekä vispilä.
  2. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan (itse valmistin ihan teräskattilassa) sokeri ja siirappi/hunaja. Nosta lämpötila keskilämmölle. Sekoittele hiukan, jotta siirappi ja sokeri sekoittuvat. Anna sokerin sulaa rauhakseen – tähän menee n. 5 min. Varo, ettei seos ala kiehua ennen kuin sokeri on sulanut.
  3. Kun sokeri on sulanut, nosta hieman lämpötilaa ja anna seoksen kuplia. Älä sekoita, jotta ei muodostu sokerikiteitä. Jos käytät lämpömittaria, niin haluttu lämpötila on 145-150 astetta. Itse annoin kiehua 150 asteiseksi. Jos et käytä lämpömittaria, niin seoksesta halutaan kullanruskeaa. Mitä tummempi, sen karvaampi sokerin maku ja vastaavasti mitä vaaleampaa seos on, sitä makeampaa.
  4. Heti kun seos saavuttaa 150 astetta, ota se pois liedeltä. Lisää toisella kädellä ruokasoodaa ja vatkaa toisella kädellä vispilällä seosta. Ruokasooda saa seoksen kuohahtamaan. Sekoita pari kertaa niin, että ruokasooda on varmasti sekoittunut ja kaada sitten honeycomb-seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Se paisuu vielä vuoassaan,
  5. Anna hunajakennon jähmettyä n. 45 min ajan (minimi). Paloittele se sitten terävällä veitsellä (leipäveitsi on hyvä) palasiksi.
  6. Koristele halutessasi sulalla suklaalla ja muilla tilpehööreillä.

Säilytä mahdollisimman kuivassa paikassa. Talvella huoneilma on kuivaa, jolloin ne säilyvät kuukausiakin rasiassa, jonka kansi on hieman raollaan. Kesällä honeycombit kannattaa syödä nopeammin, sillä ilma on kosteaa ja honeycomb menettää hiljalleen rouskuvan rakenteensa.

Honeycomb. Hunajakenno

 

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Jenna 14.12.2021 - 10:40

Kiitos ihana lahjaidea kauanko säilyy hyvänä ja onko parempi säilyttää jääkaapissa? 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.12.2021 - 11:03

Kiitos :). Hyvä huomio, ajattelinkin että käyn tarkentamssa tuon reseptiin. Parhaiten säilyy hyvin kuivassa paikassa, eli mieluummin huoneenlämmössä. Joko väljässä rasiassa, jossa kansi on hieman raollaan tai ihan sellaisenaan huoneenlämmössä. Voi kevyesti peittää vaikka puhtaalla liinalla, jotta niihin ei tule pölyä. Jääkaapissa ne kostuvat.

Vastaa
Veera 16.12.2021 - 16:37

Hei, mistähän johtuu etten saanut tuota kovin paljon kohoamaan ruokasoodan avulla? Ei siis juuri jatkanut kohoamistaan enää pellillä? Hyviä näistä tuli kuitenkin!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.12.2021 - 14:26

Hei, mulla tapahtui kerran nyt myös niin, ja näytti siltä, että ainakin omalla kohdallani se johtui siitä, että kaikki sokerikiteet eivät olleet ehtineet sulaa ennen kuin seoksen lämpötila alkoi nousta reilusti. Eli sokerin pitäisi ainakin maltilla antaa aluksi sulaa kunnolla ennen kuin alkaa korkeammalle nostaa lämpötilaa.

Vastaa

Jätä kommentti