Vaeltaminen vauvan kanssa, 4 vaellusta, ja mitä huomioida vauvan kanssa vaeltaessa

Teimme vauvavuoden aikana yhteensä 4 vaellusta yhdessä vauvan kanssa. Tai kolme – riippuen, miten kukin määrittelee sanan vaellus.

Vastoin kaikkia vauvavuoden alkupuoliskon odotuksia pääsimme kuin pääsimme lopulta vauvan kanssa vaeltamaan, joten luokoon tämä postaus myös uskoa, että sinäkin voit päästä.

UKK:ssa Peuranampupäitä kohti kavutessa

Padjelantassa elokuussa

Ensimmäisen puolen vuoden aikana vauvamme ei viihtynyt oikein mitenkään tai missään – oli alati itkuinen, tyytymätön, hyvin vaikeasti rauhoiteltava ja heräili läpi yön puolen tunnin-tunnin välein (tätä jatkui 8 kk saakka). Päiväunia ei nukkunut kuin parit 20 min pätkät, eikä viihtynyt tosiaan missään kantolaitteessa kannettavana kuin nukkuessaan, ja jo 10 minuutin automatkat olivat silkkaa tuskaa. Lähtökohdat vaeltamaan lähtemiselle vaikuttivat siis mahdottomalta ja ainakin todella raskaalta.

Onneksemme vauvamme syntyi syyskuussa, ja tämä vaikein ensimmäinen puoli vuotta ajoittui talvelle, kun emme muutenkaan olisi hänen kanssaan suunnitelleet vaelluksia.

Nyt uskallan myös paremmin kertoa, minkälainen lapsemme oli vauvana, sillä itkuisuus ja tyytymättömyys ei määritellytkään häntä jatkossa. Hänestä kuoriutuikin mitä valloittavin, hellyyttävin ja vekkulein pikkuinen, mitä enemmän hän muuttui kohti taaperoa, oppi liikkumaan, kävelemään ja ilmaisemaan itseään. Vauvana olo ei sovi kaikille. On päästävä näkemään, tutkimaan ja kertomaan asioita. Ei todellakaan köllötellä vain selällään.

Vaelluksella ehtii oikein kunnolla viettää aikaa ulkona ja tutustua luonnon ihmeisiin

Telttailu oli pikkuisen mielestä suorastaan hauskaa! Oli riemukasta päästä telmimään makuupatjan päällä. Meillä on käytössä tuplaleveä makuualusta, jonka päällä kaikki nukkuvat.

Ennen vauvamme syntymää olimme tohkeissamme ja innoissamme suunnitelleet, minkälaisia vaelluksia voisimme tehdä. Vauvamme laskettu aika oli tosiaan syyskuussa, ja suunnittelimmekin seuraavasti:

• Toukokuun alussa menisimme Etelä-Suomeen tekemään pari 1-2 yön harjoitusretkeä. Siihen aikaan Lapissa olisi vielä lunta ja märkää maata, joten siksi suuntaisimme heti etelään, kun ensimmäiset vauvalle sopivat retkeilykelit koittaisivat. Junatkin jo varattiin ennen lapsen syntymää.
• Kesäkuun alussa ennen hyttysiä voisimme lähteä UKK:hn (Urho Kekkosen kansallispuistoon), sillä siellä on polkuja, siten myös muita vaeltajia ja tarvittaessa tupiakin.  Siellä saa kuitenkin telttailla lähes missä vain (syrjävyöhykkeellä, joka kattaa ison osa UKK:sta – ei kuitenkaan Paratiisikurussa), eli se helpottaisi vauvan kanssa kulkemista, kun ei olisi paineita ehtiä tiettyyn sallittuun yöpymispaikkaan.
• Älytön suunnitelmamme olisi, että jos kaikki menisi hyvin, niin elokuussa voisimme harkita lähtevämme Ruotsin Padjelantaledenille. Siellä olisi polku ja isännöityjä tupia tarpeen varalle, ja samalla pääsisimme haaveilemaamme paikkaan Ruotsin suurtuntureille. Sielläkin saa yöpyä missä vain.
• Syyskuussa sitten vielä joku ruskaretki, mutta varmaan jokin vähän lyhyempi, sillä syyskuu on yleensä sateinen.

Uskomattominta on, että nämä kaikki toteutuivat! Eivät prikulleen suunnitellusti, mutta melkein!

Toukokuun lähestyessä vauvamme oli jo muuttunut paljon viihtyväisemmäksi, rauhallisemmaksi ja tykkäsi olla kantorepussa kannettavana kasvot menosuuntaan mahan puolella. Selän puolelta ei näe kunnolla, joten siellä ei tykännyt olla, mutta siellähän ei vaelluksella olisikaan. Vaelluksella selässämme olisivat rinkat ja vauva kulkisi vuoroin kummankin mahan puolella kantorepussa. Olimme kuvitelleet vaeltavamme kantoliinan kanssa, sillä siinä kantaminen olisi ergonomisempaa itselle ja ajattelimme, että kantorepun olkahihnat tuntuisivat ikävältä rinkan olkahihnojen kulkiessa niiden päältä. Osottautui, että kantorepun olkahihnat eivät haitanneet lainkaan rinkan hihnojen kanssa päällekkäin ollessa. Meillä on käytössä Ergobaby omni 360 kantoreppu, jossa lasta saa kuljettaa kaikkiin suuntiin ja 20 kg asti.

Teijon kansallispuistossa 2 yötä ja 3 päivää 8 kk vauvan kanssa

Äitienpäivänä seisoimme Teijon kansallispuiston parkkipaikalla. Markus puki päällensä kantoliinan ja laittoi lapsen siihen. Hirveä huutohan siitä tuli, joka vain jatkui Markuksen ravatessa parkkipaikkaa ympäri. Mietimme, että tässäkö tämä nyt oli, emme sittenkään pääse minnekään. Päätimme, että nyt sitten kokeillaan kantorepun ja rinkan kanssa vaeltamista kantoliinan sijaan. Heti, kun vauva pääsi kasvot menosuuntaan (kantoliinassa ei voi oikein kantaa kuin vauvan kasvot itseensä päin), huuto loppui ja hän rupesi suorastaan hihkumaan riemusta. Ensimmäisten kilometrien aikana vauva vain höpötti tohkeissaan kädet ja jalat viuhtoen kuin olisi itsekin odottanut tätä hetkeä.

Vauva oli jatkuvasti aivan tohkeissaan!

Yövyimme ensimmäisen yön teltassa hyvin lähellä parkkipaikkaa olevalla leiriytymispaikalla, jotta pääsisimme siitä tarpeen mukaan takaisin nopeasti autolle. Vauvastahan oli vain riemukasta nukkua teltassa, ja jatkoimme toisenkin yön.

Tämähän meni todella hyvin!

Tällä retkellä pieniä haasteita tuotti vain se, että vauvamme ei vielä osannut seisoa ja haalarissa ulkona konttaaminen tuotti vielä hankaluuksia ja pisteli kaikenlaista suuhunsa.

Vauvavaelluksiin liittyvät videomme

• UKK vaellus: https://youtu.be/Jpevjkqj_0k
• Ruotsin suurtuntureilla Padjelantan vaellus: https://youtu.be/hE9QHA_Vra4
• Vaellusvarusteiden keventäminen ja mitä pakata vauvalle mukaan vaellukselle: https://youtu.be/W5a3O09S55c

5 päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa 9 kk kanssa kesäkuussa

Lähdimme liikkeelle heti kesäkuun alussa Raja-Joosepista. Sieltä etelään Kiertämäjokea pitkin kohti Kiertämäjärven tupaa. Reittisuunnitelma oli alkujaan hieman kunnianhimoinen eli kiertää polkua pitkin Anterinmukan kautta Muorravaarakkaan, Tiuhtelmakurun kautta oikaisten ja Muorravaarakasta polkua pitkin takaisin Raja-Jooseppiin. Eniten jännitti Muorravaarakan jälkeen tuleva Harriojan ylitys, josta kuulemma ei ole niin helppo löytää ylityspaikkaa – eikä vauvan kanssa voisi tasapainotella kaatunutta puunrunkoa pitkin kuten netissä neuvotaan. Toinen idea oli nousta Ylemmältä Kiertämäjärveltä ylös Peuranampumapäille ja poluttomille poluille. Tämä olisi selvästi lyhempi reitti, mutta kulkisi poluttomassa maastossa ja sisältäisi toisen mietityttävän ylityksen eli Kiertämäjärven tuvan jälkeen tulevan Kiertämäjoen ylityksen. Tämän sanottiin olevan yleensä helppo, mutta olimme liikkeellä heti sulamisvesien aikaan, jolloin veden kerrottiin joinain vuosina olleen yli polven korkuista. Tästä joesta kyllä varmasti lopulta ylityspaikka kuitenkin löytyisi, kun vaan tarpeeksi pitkään sen yläjuoksua seuraisi. 

UKK on yleensäkin kohteena sellainen, jonne osuu melko väistämättä joen ylityksiä, vaikka kulkisi polkuja pitkin. 

Kesäkuussa löytyi vielä lunta

Reitti alkoi Raja-Joosepista, josta ensimmäinen päivä oli Kiertämäjärven tuvalle. Sieltä seuraavaana päivänä ylös Peuranampumapälle. Kolmas päivä oli siirtymä puurajan suojaan. Neljäs ja viides päivä kulki takaisin kohti autoa. Koko reitti oli upea ja erittäin suositeltava vaellusreitti!

Jo lähtiessä kallistuimme kuitenkin tuohon omia polkuja pitkin kulkemiseen Peuranampumapäille, sillä reitti olisi lyhyempi, helpommin lyhennettävissä, ja varmasti myös maisemallisesti upeampi. Nilkankorkuinen ylityspaikkakin löytyi lopulta todella helposti heti Kiertämäjärven tuvan jälkeen, ennen virallista karttaan merkittyä kahlaamoa, jonka tuvalla yöpyjät kertoivat myös olevan sillä hetkellä todella syvä, eivätkä he olleet päässeet kahlaamosta yli. 

Toisena päivänä kipusimme siis ylös ihailemaan maisemia, ja teltta pystytettiin Peuranampumapäiden pienten lampien viereen.

Kolmas päivä oli sateinen ja hyvin tuulinen eli välipäivä tunturissa vaihtui parin kilometrin siirtymään alas metsänrajaan, jonka suojissa vietimme loppupäivän leikkien ja tutustuen luonnonihmeisiin vauvamme kanssa. Tässä kohtaa myös ystävämme Sonja ja Henkka ottivat meidät kiinni ja liittyivät loppuajaksi seuraamme.

Parin seuraavan päivän aikana kuljimme takaisin autolle upeiden kangasmetsien halki ja vieläkin upeamman Suomujoen hiekkatörmien ja koskien viertä. Koko reitti oli aivan upea ja voin suositella sellaisenaan!

Hyttysiä eikä muita kulkijoita (paitsi Kiertämäjärven tuvalla) juurikaan ollut.

5 päivää Ruotsin Padjelantassa 11 kk kanssa

Hyttysaika oli ohi ja siten mahdollisuus seuraavaan vaellukseen. Koko Padjelantaledenin kulkeminen vauvan kanssa hylättiin jo logistisista syistä. Koska vauvaa ei saa ilman turvaistuinta bussiin, eikä busseissa sellaisia ole valmiina, niin olisi ollut todella vaikea vaeltaa hänen kanssa yhdensuuntainen reitti. Ympyräreitti on myös turvallisempi reissun lyhentämisen kannalta. Ja lyhentämistä myös tarvittiin sääennusteiden muuttuessä äkisti kesken reissun. Jos Garmin in reachia ei tositoimiin toivottavasti tarvita, niin sääennusteiden tilaamiseen kyllä.

Puuttomaan avotunturiin vauvan kanssa lähteäkseen oli sääennusteita seurattava tiukasti. Markus oli vanhempainvapaalla ja minä vain vapaalla, joten pystyimme lähtemään joustavasti sopivan sääikkunan tullessa. Padjelantassa on säännöllisin välimatkoin isännöityjä maksullisia tupia, joihin pääsisi pitelemään säätä yöksi, jos matkalle sattuisi esimerkiksi yksi huonompi päivä.

Epävakaiseen elokuuhun ilmestyi noin viikon mittainen vähän vähemmän epävakaiselta vaikuttava sääennuste, eli matkaan! Joitakin sateita oli ennusteessa, mutta ei mitään suurempaa rintamaa tai kovia tuulia.

Olimme varanneet Ritsemistä yöpymisen niin että lähtisimme heti aamulautalla Akkaan. Kellon lähestyessä iltakuutta olimme saavuttamassa Ritsemin jylhän vuoristomaiseman ja tumma pilviverho alkoi rakoilla. Näytti, että sadepilvet olivat väistymässä. Ehtisimme tänäänkin vielä illan viimeisellä lautalla yli, ja voisimme hyödyntää illan hyvän sään etenemällä jo muutaman kilometrin eteenpäin. Vauvamme on myös varsinainen iltavirkku eli hänen nukkumisaikataulut eivät tulisi vastaan. Kävimme majoituspaikasta kysymässä, voisiko majoitusta siirtää myöhemmäksi, mahdollisille paluupäivälle. Se ei onnistunut enää tässä vaiheessa. Päädyimme siitä huolimatta lähtemään lautalla yli hyvän sään aikana, sillä haluaisimme hyödyntää kaiken mahdollisen ajan ennen sateisempia päiviä. Ehdimme ensimmäisenä päivänä kävellä vielä 8 kilometriä kauniissa iltavalossa ja leiriytyä kauniin joen varteen.

Reitti alkoi Ritsemistä, josta lautalla yli Akkaan. Sieltä polkuja pitkin eteenpäin. Käännöskohdassa vietimme välipäivän, josta palasimme Kutjauren polkua pitkin Vaisaluoktaan. Koko reitti kulki siis hyvin merkattuja polkuja pitkin.

Padjelantaleden on ainakin täältä pohjoisista osin varsin pitkälle pitkostettua reittiä eli sitä kulkee vauhdikkaasti. Toisena päivänä sääennuste muuttui niin, että loppuviikko lupasi vielä sateisempaa kuin ajattelimme. Emme siis tälläkään vaelluksella saavuttaisi sitä yhtä suurta järveä, jonne olimme jo pari vuotta sitten yrittäneet. Kolmas päivä meillä oli jälleen vain lyhyt siirtymä maisemalliselle telttapaikalle, sen toisen suuren järven rantaan kuin minne oli tavoite. Jälleen kerran sattui tuuri, että välipäivänämme koko iltapäivä oli sadetta. Teltta alkaa muuten käydä aika pieneksi, kun usean tunnin yrittää viihdyttää kävelemään oppinutta vauvaa sen sisällä :D.

Neljännestä päivästä tuli hyvin pitkä, vähän yli 20 kilometriä, sillä sääennuste muuttui vieläkin synkempään suuntaan. Loppuviikoksi olisi luvassa useamman päivän suorastaan myrskyistä säätä, hyvin kovaa tuulta ja sadetta. Olisi siis ehdittävä pois jo päivänä viisi, sillä myöskään lautat eivät kulje, jos sää on erittäin huono. Siihen eräs tupavahti kommentoi, että helikopteri kyllä kulkee huonossakin säässä, mutta tätä vaihtoehtoa emme halunneet käyttää järven ylitykseen. Myöskään sopivaa telttapaikkaa ei meinannut löytyä millään kivikkoisen kumpuilevasta maastosta, ja päivä venyi yöpaikkaa etsiessä. Tämä oli turhan pitkä matka vauvan kanssa, mutta hän kyllä jaksoi olla hyvin maisemajunakyydissään.

Viidentenä päivänä satoi jo herätessämme. Loppumatkan kävelimme kylmässä ja sateisessa säässä Vaisaluoktan lautalle ja totesimme, että jo tämä oli epämukava sää vauvalle, niin mites sitten, kun vielä tuulisi tähän päälle ja sataisi lisää. Vauvan kanssa ei tosiaan olisi mukava vaeltaa huonossa säässä. Jo kotiin palattuamme kuulimme, että Padjelantaa todellakin riepotteli kunnon myrskysäät parina seuraavana päivänä. 

Tällä vaelluksella huomasimme, että vauvan kanssa oli huomattavasti helpompaa olla maastossa, kun hän oli oppinut jo kävelemään.

4 päivää Hammastunturissa 12 kk taaperon kanssa syyskuussa

Yllättävää oli, että syyskuussa olikin lämpimämpää kuin kesäkuisella tai elokuisella vaelluksellamme. Myös aurinkoisempaa.

Suunnitelmamme oli olla jälleen viisi päivää, mutta vauva päättikin toisin.

Punainen paksu viiva on merkittyä polkua. Lähdimme matkaan Pahaojan parkkipaikalta, josta menimme ensin poluttomille poluille erämaan puolelle. Ainikkaharjut olivat kerrassaan upeat! Kultalasta palasimme takaisin tuota merkittyä polkua pitkin.

Ainikkaharjuilta löytyi myös sopiva yöpymispaikka

Kohteeksi valikoitui Ivalon Kultala. Reittimme kulki alkuun omia polkuja erämaassa, josta palasimme takaisin polulle ennen laskeutumista Ivalon Kultalaan. Ajatus oli olla kaksi yötä Kultalassa ja tehdä välipäivänä retki. Välipäiväämme edeltävänä yönä vauva kuitenkin oli jo yöllä hyvin itkuinen ja seuraavana aamupäivänä itki taukoamatta. Mikään ei ollut hyvin, eikä mikään kelvannut. Ei paikoillaan olo, ei liikkeessä olo, ei tauot, ei leikit. Emme oikein tienneet, mikä oli, joten lähdimme paluumatkalle polkua pitkin. Ivalon Kultalaan vievä polku ja tämä osa myös Hammastunturin erämaasta on siitä haastava, että siellä on todella vähän vesistöjä eli vähän paikkoja, minne leiriytyä. Pitkän etsinnän jälkeen löysimme melko näivettyneen puron, mutta se sai kelvata. Neljäntenä, eli viimeisenä päivänä, vauva onneksi rauhoittui ja jälkikäteen mietimme, että oliko se sitten kuitenkin vain jokin hammaskipu, eikä protestointi vaellusta vastaan :D.

Haastavinta kaiken kaikkiaan vaelluksissa oli vauvan viihtyminen ajomatkoilla. Olimme esimerkiksi Kultalan sijaan ajatelleet menevämme Muotkantuntureille, mutta yhtään Kultalaa pidempää ajomatkaa emme olisi enää jaksaneet.

Näkymä Ivalojoen Kultalaan

Mitä huomioida vauvavaellusta suunniteltaessa

• Älä tee omia ennätyksiä tai haasta itseäsi vaellusreitillä. Vauvan kanssa mennään viihtymään retkelle, niin kaikilla on kivaa. Jos vauva viihtyy, niin itselläkin on kivaa ja päinvastoin.
• Tunne oma osaaminen ja kokemus. Tee vähän helpompia retkiä/vaelluksia kuin mitä olet aiemmin tehnyt ilman vauvaa.
• Jokainen vauva on tietysti erilainen ja viihtyy tai ei viihdy erilaisilla tavoilla. Meidän vauvamme viihtyi tosi hyvin hereillä kannettavana kunhan näki eteenpäin ja pidettiin tasaisesti jaloittelu- ja touhutaukoja.

Reittisuunnitelma

• Suunnittelimme reitit niin, että yli kahden yön retkillä pidettäisiin yksi välipäivä – tai ainakin yksi todella lyhyt päivä. Tämä paitsi mahdollistaisi levon, niin myös antaa joustavuutta suunnitelmaan. Jos on kirittävä nopeammin takaisin, niin suunniteltu välipäivä mahdollistaa nopeamman takaisin pääsyn – tai sitten ihan vain levon ja vauvan kanssa touhuilun luonnossa.
• Päivämatkat vaihtelivat meillä 6-20 km kilometrin välillä eri vaellusten aikana. Pääasiassa teimme n. 8-10 km matkoja, ja nuo pidemmät matkat olivat harvinaisuuksia. Tietysti kilometrit eivät kaikkea kerro, sillä maasto vaikuttaa etenemisvauhtiin suuresti. Padjelantassa oli esimerkiksi kilometreittäin pitkostettua polkua, jota kulki nopeasti. Päivittäiseksi kävelyajaksi allokoimme n. 3-4 h kävelyä olevan hyvä ja tästä vauva nukkui 2 x 30 minuuttia.
• Yöpymispaikkojen suhteen on tosiaan hyvä, jos voi telttailla missä tahansa, eikä ole painetta edetä johonkin tiettyyn pisteeseen – varsinkin jos etäisyydet yöpymispaikkojen välillä ovat pitkiä. Tietysti tällaisia paikkoja on lähinnä erämaat ja kansallispuistojen syrjävyöhykkeet, joten käytännössä voi olla hankalampi toteuttaa. Onneksi varsinkin etelämmässä olevissa kansallispuistoissa yöpymispaikkoja on tiheästi – kuten Teijossa jopa parin kilometrin välein.
• Yksin vaeltaessa polkuja pitkin kulkeminen lisää turvallisuutta. Kahdestaan koimme, että voimme poistua myös poluilta ja kulkea erämaassa, mikä taas sitten mahdollisti hyvin lyhyet päivämatkat ja yöpymisen missä tahansa.
• Tupia välttelimme itse ihan muiden vaeltajien viihtyvyyden takaamiseksi. Ihmiset ovat tulleet luontoon rauhoittumaan, eikä mahdollisesti öisin itkevä vauva paranna heidän retkimieltään.
• Jokien ylityksiin oli etukäteen perehdyttävä aivan erilaisella pieteetillä. Siinä missä itse voi marssia polven korkuisesta joesta yli – haastavaahan se on silloinkin – niin vauvan kanssa jokeen kaatumisriskejä pitää ehdottomasti välttää. Reitti on siis syytä suunnitella niin, ettei vesistöjen ylityksiä ilman siltoja juurikaan ole, tai on otettava selvää, että vesi olisi korkeintaan vähän yli nilkan korkuista. Tässäkin oma osaamistaso ja kokemus auttavat – ja ne on tunnettava.
• Helppokulkuinen maasto lisää omaa jaksamista ja turvallisuutta. Kivikot ja suot on syytä jättää ilman vauvaa tehtäville retkille.

Sää

• Sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi vauvan ja pikkulapsen kanssa vaeltamiseen. Metsäisempi ympäristö tarjoaa enemmän suojaa säiltä. Vaipanvaihto sateessa tuskin on silloinkaan lapsen mieleen, mutta ainakin vihmovalta tuulelta säästyy. Joko meillä oli joustava lähtöaikataulu tai sitten vain emme lähtisi ollenkaan, jos säät lupaisivat huonoa. Padjelantan vaelluksella ennuste muuttui äkisti myrskyisäksi ja reittiä olikin lyhennettävä. On siis hyvä, jos reittiä pystyy lyhentämään. Myöskään kylmällä säällä vaeltaminen ei vauvan kanssa ole hauskaa – paitsi että vaipan vaihdot ovat hänelle ikäviä, niin vauva ei myöskään liiku itse ja hänen ääreisosat palelevat herkästi.
• Hyttyset tai ainakin kunnon räkkäaika olisivat vauvalle todella ikäviä ja haastavia saada vauva suojattua hyttysiltä, kun oikeaan hyttysaikaan ei meinaa itseäkään saada suojattua, vaikka on päästä varpaisiin kankaan peitossa. 
• Kestovaipat kevensivät merkittävästi kuormaa, kun vaellus oli yhtään pidempi. Yhden tai kahden yön retkillä käytettyjen vaippojen paino ei lisää kuormaa vielä niin merkittävästi, mutta pidemmillä vaelluksilla kestovaipat olivat lähes pakollisia, sillä käytetyt vaipat paitsi painavat niin vievät myös paljon tilaa. Kestovaipat pesimme erillisessä ”matkalavuaarissa” eli vedenkantopussissa ja tarpeen mukaan lämmitimme siihen pesuvettä kakkavaippojen pesua varten. Likavedet kaadetaan kauas vesistöstä. Kestovaippojen haaste on vaippojen kuivuminen eli sikälikään sateinen tai viileä sää ei sovi vauvan kanssa vaellukseen, sillä vaippoja ei saa millään kuivaksi (paitsi ehkä tuvissa).

Kestovaipat roikkuivat rinkan ulkopuolella jatkuvasti kuivumassa. Lounastauolla ripustettiin vielä paremmin tuulettumaan.

Muut turvallisuusseikat

• Puhdistimme kaiken juomaveden jopa Lapissa, sillä vaikka vauva ei sitä juonut, niin oman sairastumisen riski on minimoitava.
• Turvallisuutta lisää myös se, mitä kevyemmät kantamukset itsellä on. Väsymistä ja uupumista vauvan kanssa on syytä välttää. Saimme kevennettyä merkittävästi rinkkojemme painosta. Yhteensä vauvan verran painosta pois. Kulkeminen oli vauvan kanssa jopa kevyempää kuin se oli ollut aikaisemmin.
• Garmin in reach-hätälähetin kulki mukana ns. niillä ihan helpoillakin vaelluksille, jonne normaalisti ajattelisi, ettei sitä nyt ehkä tarvittaisi. 

Millaisissa maisemissa pikkuinen pääsikään tepastelemaan. Harmi, ettei hän tule muistamaan tästä mitään.

Hammastunturin kultainen syksy

Retkiaamujen ihanuutta

UKK:n Suomujokea kannattaa seurata Raja-Joosepista länteen päin

Sadesään varusteita

Padjelantassa riitti upeita telttapaikkoja

Kohti uusia seikkailuja!