Luulin olevani edes jonkin asteen eräilijä, mutta kyllä vaan meidän pohjolan pakkaset litistivät minut takaisin maan tasalle.
Oletko sä telttaillut talvella?
Itse en ihan tiennyt, mitä vastata. Lapsena partiossa kyllä. En vain muista kokemuksista juuri mitään. Vähän vanhempana partiossa johtajan asemassa kerran, melkein. Jäädyin vaan niin totaalisesti, että sulatin kengänpohjani nuotiossa ja lopulta oli soitettava isä hakemaan ennen nukkumaan menoa autolla pois. Sudenpennut jäivät reippaina yöpymään toisen johtajan kanssa.
Sittemmin olemme Markuksen kanssa vahingossa joutuneet telttailemaan kesävarusteilla lumihangessa täristen ja väristen Islannissa ja Sveitsissä. Vaikka vuodenaika on ollut kesä, niin lämpötilan näyttäessä miinusasteita sen voi ehkä laskea talvitelttailuksi?
Ollaan siskoni kanssa mietitty parin vuoden ajan Lappiin hiihtovaellusmatkan tekemistä, jolloin yöpyminen tosin tapahtuisi autiotuvissa. Suunnitelmissa oli nyt todella lähteä sinne parin viikon päästä.
Retkeilijätyttöidolini eli Nella Himari kutsui minut mukaan helmikuun alussa Nuuksiossa järjestettyyn retkiyöhaaste-tapahtumaan. Tapahtuma oli avoin kaikille, mutta Nella haastoi mukaan kahdeksan retkeilijäkaveriaan. Retkiyöhaaste on Suomiretken lanseeraama haaste, jossa haastetaan suomalaisia yöpymään ulkona jokaisena eri vuodenaikana. Useimmat osallistujista nukkuivat ensi kertaa talvella teltassa, osa jopa ensimmäistä kertaa teltassa. Kun sukeltaa heti syvään päähän, niin kaikki muu tuntuu sen jälkeen helpolta.
Etukäteen saimme toivoa, yöpyisimmekö kylmässä teltassa vai kamina-lämmitteisessä Savotan Hawu-teltassa. Huutelin heti, että kylmä teltta minulle! Ajattelin, että nytpähän tulisi sitten testattua, voiko teltassa talvella paremmilla varusteilla todella nukahtaa sikiuneen – aiemmat kokemukset puhuivat tätä vastaan. Hyvää treeniä tulevaa hiihtovaellusta varten!
Tapahtumaa edellisenä päivänä sääennuste näytti äkillistä droppausta lämpötiloissa ja kun lämpimästä teltasta vapautuikin sairastapauksen vuoksi yksi paikka, antauduin houkutukselle. Iltapäivää kohti ilman pakastuessa olin erittäin tyytyväinen saadessani jakaa kipinävuorot lämpimässä teltassa muiden kanssa.
Päivä oli täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia luentoja Haltiassa. Olli Sorvari kertoi tähtikuvauksesta, Susanna Oksanen parin viikon hiihtovaelluksestaan Huippuvuorilla, Joppe Ranta talviretkeilyvarusteista ja lopuksi pääsimme opastetulle kierrokselle Haltian näyttelyyn. Jos Haltiassa satut vierailemaan, niin tämä näyttely teki ison vaikutuksen. Ei mikään ihan tavallinen luontonäyttely, vaan näyttely, jossa oli ajateltu jokaiselle aistille jotakin.
Illalla saunottiin, paistettiin vegenakkeja nuotiolla (etukäteen olin leiponut aamulla hodarisämpylöitä mukaan ja valmistanut viski-bbq-coleslawta tupparware-purkkiin) ja turinoitiin. Lopuksi vedettiin pitkää tikkua kipinävuoroista.
Tuuri kävi ja omaan kipinävuorooni jouduin heräämään vasta aamukuudelta. Tässä vaiheessa teltta oli tosin jääkylmä. Tiedä sitten, missä vaiheessa kaminamme oli sammunut. Vesipullo vieressäni jäätynyt, kohmettuneesta hammastahnatuubista en saanut tiraustakaan puristettua, ja lämpötila pudonnut miinus viiteentoista. Sain kuin sainkin jonkinlaisen käsityksen siitä, että kyllä kunnon talvimakuupussissa seitsemän takkia ja neljät housut päällekäin voi nukkua oikein hyvin. Ikävintä on pistää päälaki ulos pussista ja ryömiä todellisuuteen.
Stadin Ammattiopisto oli paikalla tarjoilemassa astetta fancympaa retkimuonaa. Mitä tahansa voi kuivattaa ja saada retkellä melkoisen aterian aikaan.
Nella oli luvannut meille yllätysaamiaiset. Tämä sisälsi Summit to Eat:n kermaista ja todella herkullista vadelmakaurapuuroa – ei mitään perus pussipuuroa, vaikka pussista suoraan syötäväksi se on suunniteltukin. Näitä ainakin jatkossa on vaelluksille hankittava muutama mukaan. Kaloritiheys vs. pakkauksen keveys ja ravitsevuus ovat kohdillaan ajatellen pitkiä retkiä. Yhtenä tavoitteena olisi opetella vielä kuivaamaan ruokaa, jotta vaellusruokamme koostuisi välillä muusta kuin pussipastasta..
Todella hauskaa, mutta hirvittävän kylmää. Illan viiletessä ja retkinuotion ääressä hytistessä pisti kyllä miettimään, että miten sitä ollaan pärjätty aikana ennen sähköjä Suomen talvessa. Ei ihme, että suomalaisia kutsutaan jöröksi, sisäänpäinvetäytyväksi kansaksi.
Kotona lämpimässä tätä kirjoitellessa ei onneksi enää muista lainkaan, miltä kylmä tuntuu, kun tietää, ettei lämpimään ole pääsyä. Onneksi. Muistan tapahtuman lähinnä jännittävän seikkailun kautta sekä kaikki uudet ihanat tuttavat ja heidän kertomat tarinansa. Nyt olen täysin valmis uuteen talviseikkailuun! Rohkeasti kokeilemaan :).
Tosin hiihtovaelluksemme kuihtui kasaan innostuessani terkkarityöstäni niin paljon, että lupauduin menemään töihin suunnitellun matkamme päälle.
Ootko sä telttaillut talvella ulkona? 🙂
