Koti Kakut Runebergin täytekakku (V)

Runebergin täytekakku (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Nyt tulee hassu paljastus itsestäni. Mun pitäisi varmaan olla kiinalainen, kun luen asioita – ja näköjään myös teen asioita takaperoisesti.

Joku juttu siinä vaan on, että luen Hesarin, aikakausilehdet, keittokirjat, ja oppikirjat lopusta alkuun. Romaaneja en sentään. Luen jopa yksittäisen artikkelin lopusta alkuun; ensin viimeinen kappale, ja pikkuhiljaa alkua kohden.

Jälkikäteen katsottuna pidinkin eniten tästä riisutummasta versiosta.

Syön jälkiruoan ensin – tai sitten teen kakun, ja sen jälkeen vasta mietin, mistä vieraat saataisiin?

Runebergintortut ovat yksiä parhaimpia leivonnaisia, kunhan ne ovat itsetehtyjä. Kaupan yksilöistä en niin piittaa. Kotona tehdyt ovat paljon mehukkaampia, eivät märkiä niin kuin jotkun valmiit, eivätkä ainakaan kuivia niin kuin jotkun valmiit. Niihin saa myös lisätä omalla kädellä kardemummaa ja karvasmantelia. Ensimmäistä enemmän ja jälkimmäistä vähemmän. Nyt alkoi tuntua siltä, että runebergintorttuja on tehty jo kyllästyttävän monta kertaa tämän elämän aikana – nyt jotain erilaista kiitos. Jo syksyllä ajatus runebergin kääretortusta pyöri päässä, mutta k-ruokalehti ehtikin näköjään miettiä samaa. Runeberginkakkujakin on nähty moneen kertaan, mutta runebergin täytekakkua en ole nähnyt koskaan! Sellainen versio siis, ja sellainen, johon tulee kunnolla vadelmia!

Ilahtuneena ideastani ryhdyin vapaapäivänäni leipomispuuhiin. Täytekakkuja tulee harvoin leivottua ihan hyvikseen siksi, että ne ovat isoja, ja jotenkin kuvittelee niiden vievän paljonkin aikaa. Mutta eihän tämä vienyt sen enempää aikaa kuin torttujen tekeminenkään. Nyt ikään kuin vain isot tortut pistettiin päällekkäin.

No ja vasta kun olin kakun tehnyt, aloin miettimään, että nyt pitäisi vielä saada vieraitakin, kun on kerran kakkukin. Ehkä ajatusketju olisi voinut mennä toisinpäin… Niinpä kakusta lopulta tuli lounaani (se ei ollut jälkiruoka ensin, kun sitä ei seurannut koskaan mitään muuta lounasta) ja pienen palan kiikutin illalla siskolleni, kun kävimme kokeilemassa pilatesta (never again, liian hidastempoista).


Runebergin täytekakku

Jos käytät perinteistä 24 cm irtopohjavuokaa, niin kakusta tulee kaksikerroksinen. Jos sinulla on käytössäsi 14-16 cm irtopohjavuoka, niin taikinan määrä riittää kolmikerroksiseen kakkuun.

Kerrosten väliin keittelin vadelma-chiahilloa, mutta käytä kaupan valmista vadelmahilloa, jos siltä tuntuu.

Runebergin kakku on jo itsessään niin mehevää, etten kostuttanut kakkua enää erikseen. Kostutukseen sopisi kuitenkin sokerivesi. Löysin paristakin vegaaniblogista, että nesteenä kakkuun oli käytetty omenasosetta, mikä kuulosti tosi hyvältä vaihtoehdolta :).

Tarvitset

Runebergin kakkutaikina

3 dl rypsiöljyä
3 dl fariinisokeria
3 dl (soija)jugurttia (tai omenasosetta)
150g mantelijauhetta (tai jos haluat sattumia, niin korvaa puolet mantelirouheella)
3 dl pipareita murskattuna
4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 tl kardemummaa
(½ tl karvasmanteliaromia)

Vadelma-chiahillo

n. 400g vadelmia
4 rkl sokeria
2 rkl chiansiemeniä

Lisäksi

2 dl (soija)vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
pari rkl sitruunamehua
paahdettua mantelirouhetta

Valmistusohjeet

  1. Lämmitä uuni 175 asteiseksi. Vuoraa irtopohjavuoka (tai vuoat, jos jaat taikinan erillisiin vuokiin) leivinpaperilla ja voitele reunukset öljyllä ja jauhota.
  2. Murskaa piparit tehosekoittimessa muruksi.
  3. Sekoita öljy, sokeri ja jugurtti keskenään. Sekoita loput ainekset joukkoon.
  4. Kaada taikina yhteen tai erillisiin irtopohjavuokiin. Erillisissä vuoissa paistettuna kakulla kesti 30 minuuttia kypsyä. Yhdessä vuoassa tehtynä paistoaika on noin tunnin. Jos pinta tummaa ennen kuin sisus on kypsää, lisää folio vuoan päälle.
  5. Kun kakku on uunissa, valmista hillo: lisää vadelmat ja sokeri kattilaan, keitä pari minuuttia miedolla lämmöllä ja sekoita joukkoon chiansiemenet. Anna jäähtyä.
  6. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon vaniljasokeri sekä sitruunamehu.
  7. Kun kakkupohjat ovat jäähtyneet, leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan, ellet jo paistanut pohjia erikseen. Levitä jokaisen pohjan päälle vadelmahilloa. Levitä kaikkien paitsi päällimmäisen kerroksen päälle myös tasainen kerros vispikermaa. Nosta viimeinen pohja kanneksi ja lisää päälle vielä erikseen vadelmia, jos haluat, ja pursota reunoille vispikermaa.

 

Vinkki: Kakkupohjan valmistin paljon kiitosta saaneella runebergreseptilläni, tällä kertaa vain ilman kananmunaa. Jos välttämättä tahdot lisätä kananmunaa, niin lisää tähän taikinaan 3 munaa. Ei niitä kyllä erityisesti tarvita. Ja jos et halua leipoa kakkua, niin sama kakkutaikina sopii yhtä hyvin laitettaviksi muffinivuokiin perinteisiä runebergejä valmistaaksesi. Paistoaika on tällöin n. 20 minuuttia.

Vinkki: Soijavispikerman kuuluu olla todella kylmää, kun alat vatkata sitä, jotta vaahto onnistuu. Parempi jos pystyt laittamaan myös vatkauskulhon etukäteen jääkaappiin.

Jäikö nälkä?

18 kommentit

Roosa 31.01.2017 - 13:03

Ihanat kuvat ja herkullinen kakku!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 31.01.2017 - 13:14

Kiitos Roosa :)!

Vastaa
Jenni 31.01.2017 - 13:37

Hauska idea paljon vadelmia kuulostaa just oikeelta! Erilaisia runeberginjuttuja onkin putkahdellut taas kummasti esiin 😀 Oon itkenyt aina yliopistolla kahvilan ohi kävellessäni kun vitriinissä on pari kertaa ollut vegaanisia runebergintorttuja, jotka oikeasti näytti ei-teollisilta, sellaisilta hieman epämääräisiltä ja itsetehdyiltä, mutta en kummallakaan kerralla oo niitä ennättänyt maistamaan. Samoin unohdin myös piparkakut vanhempien luo, joten pitäisi kehittää tortut ilman niitä. Noh, ehkä vielä jonain päivänä ehdin runeberggini saamaan!

Hassua tuo takaperinjuttu, mä teen just samoin! Kaikki lehdet mitä on niin alan selaan loppupäästä alkuun, mutta artikkelit yleensä luen ensin viimeisen sivun/kappaleen ja sit hyppään alkuun. Ja ruuassa suosin enemmän tätä jälkkäri-pääruoka-2.jälkkäri mallia 😉

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 31.01.2017 - 15:00

Kiitos Jenni takaperin toimiva ystäväni 😀 ! Heh, tai jälkkäri-pääruoka-jälkkäri-pientäsuolasta-jälkkäri linjallakin joskus mennään 😀 Kyllä se vielä sun runebergin tortut varmasti saat 🙂 Piparimuru ei oo tietenkään ihan pakollista, vaan monissa resepteissä korvattu korppujauhoilla, mutta ei se nyt tietenkään sama asia ole!

Vastaa
Jenni liemessä 31.01.2017 - 18:37

Niin ihana tämä kakku! Juuri tänään tuskailin – taas – että mitäs näillä inspiraatiopuuskassa väsätyillä leipomuksilla tekee 😀 Syö tietenkin, mutta kokonaisen kakun syöminen on jo haaste 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 31.01.2017 - 18:46

Ha kiitos 😀 No niinpä, on siinäkin ongelmat, mitä tehdä kakulla? Onneksi pienen kakun syöminen on pienempi haaste :).

Vastaa
Roosa 1.02.2017 - 16:44

Voikohan pohjan tehdä päivää etukäteen? Lässähtääkö soijavispi, jos kakku ei tule syötyä yhden päivän aikana? Ehdottomasti menee kokeiluun! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 1.02.2017 - 17:22

Moi Roosa! Pohjan voi ehdottomasti tehdä etukäteen 🙂 Soijavispi lässähtää jonkinverran, että ihan kuvauskelpoinen se ei enää ole, mutta varmasti syötävissä :).

Vastaa
Nti Papu 4.02.2017 - 09:11

Mums, mehevän näköinen kakku, tänään agendalla juuri ruunen tortut, pitkästä aikaa jotain leipomista. Mullakin on tuo takaperin luku lehdissä ja keittokirjoissa, ja oikeastaan kaikissa kirjoissa missä kuvia. Artikkeleissa välillä luen kans takaperin ja sieltä täältä kappaleita, kunnon sekasotku siis. 🙂 Liittyyköhän vasenkätisyys tähän mitenkään…
Ja kaunis tämä blogisi, on pitänyt tulla sanomaan jo kauan 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 4.02.2017 - 09:36

Voi kiiitos! 🙂 Haha, hauska tietää, että meitä on muitakin! Ihania leipomishetkiä 🙂

Vastaa
Roosa 4.02.2017 - 19:27

Apua! Mantelijauhe sekä -rouhe ovat kaikkialta loppu! Miten ihmeessä korvaan? Blenderiäkään en omista ja huomiseksi oki tarkoitus kakku valmistaa. Kääk!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 4.02.2017 - 21:03

Voi ei! Kaikki ovat Runeberg-touhuissa :/. Korvaisin nuo hasselpähkinäjauheella tai hasselpähkinärouheella :). Kumpaa tahansa löytyy niin sopii korvaamiseen sellaisenaan.

Vastaa
Roosa 4.02.2017 - 21:35

Kiitos pikaisesta vastauksesta! Olet oikea aarre 🙂 Lähikauppa onneksi pelasti, löytyi sekä mantelijauhetta että -rouhetta. Kakku on nyt ollut noin tunnin uunissa ja vaikuttaa kovin pehmeältä vaikka tikku tuleekin puhtaana ulos.. Ensimmäistä kertaa Runebergin torttuja tekemässä, joten ei oikein ole käsitystä koostumuksesta. Toivottavasti onnistuu!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 4.02.2017 - 21:44

Oh, sepä hyvä! 🙂 Kokonaisen kakun paisto kyllä saattaa hyvinkin viedä yli tunnin. Veikkaan että ainakin oma, ei niin tehokas uuni veisi, ja siksi paistan mielellään pohjat osissa. Kannattaa kyllä paistaa edelleen, jos vaikuttaa liian pehmeältä :). Toivotaan parasta!

Vastaa
Roosa 5.02.2017 - 09:00

Paistoin kakkua 59 minuuttia, ensin keskitasolla ja hieman yli puolet ajasta alatasolla. Tämä oli kenties liian pitkä aika, sillä kakun reunat ovat kiveäkin kovemmat mutta sisus on kyllä mehevän oloinen. Ensi kerralla lyhyempi paistoaika, sillä teen ehdottomasti toistekin. Tämä oli ensimmäinen vegaaninen ”täytekakkupohja”, jonka tein ja aion kyllä hyödyntää tätä jatkossakin. Omenasosetta käytin rahkan sijasta ja hyvin toimi. Omasta taikinasta tuli erittäin paksu, niin että sekoitusvälineet antoivat melkein periksi. Kuulostaako tutulta vai menikö itselläni jossain vikaan? Piparimurua laitoin vain 2dl ja mantelijauhetta koko pussillisen (80g), muuten tein ohjeen mukaan.

Nyt pääsen täyttämään kakun, ihanaa Runebergin päivää sinulle! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 5.02.2017 - 11:31

Kiva, kun tulit kertomaan! 🙂 Hmm, ei sen kyllä kuuluisi olla niin paksua.. Jokin on ehkä vähän erilailla mennyt, mutta jos kakku tuntuu kuivalta, niin kostuta sitä ihmeessä sitruunavedellä tai maustetulla vissyllä tai mitä nyt nestettä sattuisi löytymään :). Ihanaa päivää myös sinulle!

Vastaa
Anna 31.01.2019 - 16:34

Millä korvaisit mantelit, kun tarve olisi pähkinättömälle runebergin kakulle?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.02.2019 - 21:41

Moikka, hmm, laittaisin sitten ehkä ihan vaan piparimurskaa 1dl enemmän ja lisäksi 1 dl perunajauhoja :). Runebergintorttujen makumaailmaan kyllä periaatteessa aika vahvasti kuuluu manteli, joten maku ei taida enää ihan muistuttaa alkuperäistä.

Vastaa

Jätä kommentti