Koti Retkeily-vinkit Retkiruoan kuivaaminen – näin pääset alkuun

Retkiruoan kuivaaminen – näin pääset alkuun

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Retkiruoan kuivaaminen

Sääntö numero yksi: Lähes kaikkea voi kuivattaa. Sitten löytyy poikkeuksia.

Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen jo huomaa, kuinka helppoa ruoan kuivaaminen on. Kun kuivaamisen rutiiniin pääsee, niin retkelle pystyy jo hyvin monenlaista herkumpaa ruokaa taikomaan. 

Haastavinta kaikessa on vain aikataulutus. Sitä hieman liian usein tajuaa, että hei ylihuomenna olisi lähtö, mitä me retkellä syödään? No, sitten ei syödäkään kuin sitä, mitä kaupasta valmiina saa. 

Retkiruoan kuivaaminen

Miksi kuivata itse?

Kaupassa myydään toki valmiiksi kuivattuja retkiaterioita, mutta paljon retkeillessä niihin kyllästyy. Montaa kasvisvaihtoehtoa ei myöskään ole. Itse kuivaamalla saa siis vaihtelua ja vaikka kuinka herkullisia ruokia. Saa syödä just, mitä haluaa. Vaelluksella on kuitenkin tärkeä saada riittävästi energiaa, eikä huonoa ruokaa jaksa syödä riittävästi (en ainakaan minä) :D.

Yksi isoin syy itselleni on myös suolan määrä. Jotta valmiskuiva-ateriasta saa riittävästi energiaa ja mahan täytettä, niin retkellä on syötävä yleensä paljon enemmän, mitä valmisruokapussin kyljessä lukee. Yhdessäkin valmisateriapussin kyljessä lukee neljä annosta, vaikka todellisuudessa yksi pussi täyttää vain yhden ihmisen energian ja nälän tarpeen. Ymmärsin, miksi siinä lukee neljä annosta. Suolan määrän vuoksi. Kun ruoka on ns. neljälle, niin suolan saantimäärä on vielä ok-rajoissa. Kun yksi ihminen syökin neljä annosta, niin suolaa tulee yhtäkkiä lähes 6g per ateria, mikä ylittää jo melkein tuplasti päivän saantisuosituksen yhdellä aterialla. Ei ihme, että sitten turvottaa ja janottaa.

Mitä kuivattaminen tekee?

Kuivaaminen poistaa raaka-aineista veden ja näin monen raaka-aineen paino tippuu jopa kymmenesosaan – joillain jopa enemmänkin. Kuivattu ruoka näyttää aivan nahistuneelta ja pieneltä. Sen jälkeen onkin melkein mahdotonta ruveta miettimään, paljonko on tarpeeksi tai liian vähän ruokaa. Itse ainakin kuivaan niin, että mietin ennen kuivattamista sen annoskoon – huomioiden, että retkellä annoskoko on 1½-2 kertaa suurempi, mitä arjessa. Kuivaan siis ateria kerrallaan, jolloin saa helpommin oikean määrän ruokaa. 

Kuivattamista voi hyödyntää joko koko ruokaan, tai ajatella kuivaavansa vaikka vain vihanneksia pussiruokien jatkoksi. Viikon eräretkellä ei vielä ehdi tulla vitamiinien puutostilaa, vaikkei kasviksia söisikään, mutta kyllä kasvikset vaan tuovat paljon eloa ja makua ruokiin.

Tarvittavat välineet kuivattamiseen

On erikseen myytäviä kuivureita, mutta yhtä hyvin voi kuivattaa kotiuunissa. Kuivurin etu on, että lämpötilaa voi helpommin säädellä ja se kuivattaa tasaisemmin ja tehokkaat kuivurit uunia nopeammin. Uunissa kannattaa suosia ritilää ja leivinpaperia, jotta raaka-aine kuivuisi paremmin myös alhaalta päin. Voit myös pyöritellä lastalla raaka-aineita uunissa aina vähän väliä, jotta raaka-aineet kuivavat tasaisesti.

Retkiruoan kuivaaminen

Kuivaaminen uunissa

Yleistäen kaikkeen voi käyttää n. 45 asteen uunilämpötilaa – sillä ei voi mennä pahasti pieleen. Liha tarvitsee kovemman lämpötilan, mutta koska en itse syö sitä, niin en myöskään käsittele sitä sen enempää. Uuniluukku jätetään esimerkiksi puulastan avulla pari senttiä raolleen, jotta kosteus pääsee haihtumaan. Ainesten annetaan kuivua n. vuorokauden ajan tasalämmöllä tai kiertoilmaa käyttämällä reilusti vähempikin aika riittää. Kasvikset kuivuvat yleensä hyvin 7 tunnissa kiertoilmalla. 

Kuivumisaika riippuu raaka-aineiden koosta, nestepitoisuudesta, ja kuinka ohuelti esimerkiksi sosekeitto on levitetty. Kuivaamisaika saa olla mieluummin vähän pidempi kuin liian lyhyt. Liian lyhyt kuivaamisaika voi jättää raaka-aineen kosteaksi, jolloin se saattaa homehtua ja homehduttaa sitten muutkin samassa pussissa olevat. Soseet, ja yleisesti ottaen kasvikset ovat valmiita, kun ne ovat kuivia, eli hyvin kevyitä, kovia ja kopisevia – tai soseet ovat murenevia. Kuitenkin esimerkiksi paprikaan ja tomaattiin, sekä joihinkin hedelmiin jää hieman taipuisuutta täysin kuivanakin. Isoin riski ylikuivattamisessa on, ettei raaka-aine enää entisöidy retkellä. Tämänkin lopulta oppii vain omalla kokemuksella.

Retkiruoan kuivaaminen

Kuivattujen raaka-aineiden pakkaaminen

Raaka-aineet on mielestäni helpoin pakata ateriakohtaisesti kuin raaka-aineiden mukaan. Näin kaikki löytyy etukäteen kätevästi jo lajiteltuina, eikä tarvitse arpoa, kuinka paljon kuivattua raaka-ainetta ruokaansa tarvitsee. Lajittele yhteen ateriaan tulevat raaka-aineet sen mukaan, mitkä vaativat liottamista ja mitkä eivät. Mausteet kannattaa myös pakata erikseen. Itse pakkaan myös öljyssä kuullotettavat ainekset erilleen, jotta saa mahdollisimman maukasta ruokaa. Eli sipulit, maustetahnat, chilit, porkkanat ja sellerit erikseen omaan pussiinsa. Mausteet omaan pussiinsa. Loput raaka-aineet, kuten kikherneet, tomaatit, paprikat, munakoisot ja kookosjauhe omaan pussiinsa. Lopuksi kaikki yhteen ateriaan tarvittavat erilliset pienet minigrip-pussit kannattaa pakata yhteen vähän isompaan minigrip-pussiin, jonka kylkeen kirjoitetaan itse resepti.

Retkiruoan kuivaaminen

Liottaminen eli entisöinti

Liottamista tarvitsee kaikki kuivaamasi raaka-aineet, mutta myös nuudeleita, pastaa tai riisiä voi yhtä hyvin liottaa etukäteen säästääkseen kaasua.

Kun kuivatut raaka-aineet liottaa, niin niistä tulee näin entisöitynä oikeastaan aivan samanlaisia- ja makuisia kuin ne ennen kuivatustakin olivat. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kuivaat jotakin raakaa vihannesta, niin se on edelleenkin raaka, kun se liotetaan. Vihannekset ja juurekset kannattaa kypsentää ennen kuivattamista, jolloin ne on nopeampi valmistaa retkellä.

Liottaminen voi tapahtua parin minigrip-pussin sisällä, mutta mieluummin tiivissä rasiassa tai kaikista parhaiten ruokatermarissa. Kuivattujen raaka-aineiden päälle kaadetaan sen verran vettä, että ne juuri ja juuri peittyvät. Raaka-aineiden liottamisessa pääsääntö on, että laita aamiaisella lounasruoat likoamaan ja lounaalla päivällisruoat. Liottamisaika on siis n. 2-6 tuntia. Esimerkiksi keittojauhe ja porkkanat entisöityvät saman tien.

Retkiruoan kuivaaminen

Mitä pitää ottaa huomioon raaka-aineita kuivattaessa

  • Kannattaa valita mahdollisimman hyviä ja tuoreita raaka-aineita.
  • Raaka-aine ei kuivatessa kypsy. Raakoja raaka-aineita kuivatessa ne on silti vielä kypsennettävä liotuksen jälkeen. Raaka sipuli on siis edelleen raakaa.
  • Raaka-aineita ei myöskään kannata kypsentää ainakaan öljyn kanssa etukäteen, sillä rasva ei kuivu, ja raaka-aine pilaantuu siten helposti. Tämän vuoksi todella rasvaiset tuotteet eivät sovi kuivattavaksi.
  • Raaka-aineiden kannattaa olla myös mahdollisimman tasakokoisiksi pilkottuja, jotta ne kuivuvat samaa tahtia. Raaka-aineden kannattaa olla myös pienempinä palasina, mitä yleensä käyttäisit, jotta ne varmasti kuivavat, eivätkä sitten homehdu sisäosista.
  • Kuivattavat ainekset levitetään ohueksi kerrokseksi. Ne eivät saisi olla juurikaan päällekkäin. Soseet taas levitetään mahdollisimman ohueksi, parin-muutaman millimetrin paksuiseksi kerrokseksi.
  • Hyvin vesipitoisten ainesten kuivattaminen ei onnistu. Jos onnistut kuivaamaan kurkkua, melonia tai salaatinlehtiä, niin ilmoitathan ;).

Retkiruoan kuivaaminen

Huomioita ja vinkkejä eri raaka-aineiden kuivaamisesta

  • Munakoiso ja kaalit pitää pilkkoa höyryttää etukäteen kypsiksi ja sen jälkeen vasta kuivata. Älä kypsennä öljyssä juuri siksi, että rasva härskiintyy.
  • Juurekset taas kannattaa keittää kypsäksi, ja kuivata vasta kypsinä. Se ei ole pakollista, mutta nopeuttaa huomattavasti ruoanlaittoa retkellä. Voit hyödyntää myös pakasteesta saatavia valmiiksi kypsennettyjä juuressekoituksia. 
  • Pavut ja kikherneet pitää taas kuivata kypsennetyistä yksilöistä, vaikka helposti tulisi ajatelleeksi ottavansa kuivia, raakoja papuja mukaan. Muista proteiininlähteistä erityisesti nyhtökaura on hyvä kuivattava. 
  • Myös maustetahnoja, tomaattimurskaa ja paksuja sosekeittoja sekä esimerkiksi aasialaisia kastikkeita voi kuivata ihan sellaisenaan. Ne levitetään ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle. Kuivatut soseet kannattaa ajaa vielä tehosekoittimella jauheeksi, jolloin ne saa nopeiten käyttöön retkiolosuhteissa. 
  • Sosekeitot valmistetaan muuten ohjeen mukaan, mutta jätetään ylimääräinen vesi lisäämättä. Sen verran voi valmistuksessa käyttää vettä, että saa raaka-aineet kypsiksi, mutta ylimääräistä nestettä vältetään. Muista lisätä sosekeittoihin linssejä tai muuta proteiinia.
  • Yrtit ja pieneksi hakattu sipuli kuivuvat lämpimässä paikassa huoneenlämmössäkin.

Älä unohda myöskään hyödyntää kaupoista valmiksi löytyviä kuivatuotteita, kuten soijarouhetta.

 

Retkiruokakirja

Lisää ja vielä tarkemmin kuivaamisesta ja retkiruoasta sekä yli 66 retkireseptiä löydät Retkiruokakirjasta.

Retkiruoan kuivaaminen

Retkiruoan kuivaaminen

Sosekeiton voi kuivata sellaisenaan ohueksi leivinpaperin päälle leviteltynä.

Näitä reseptejä blogistani voi ainakin soveltaa kuivattaviksi

  • Thaimaalainen kurpitsalaksa – valmista keitto ilman ylimääräistä nestettä ja kuivaa se erikseen leivinpaperille ohueksi leviteltynä. Kuivaa kaurapalat erikseen. Pakkaa nuudeli mukaan.
  • Libanonilainen kikhernecurry – Kuivata munakoisot, bataatit ja kikherneet erikseen. Valmista kastike ja kuivata se erikseen.
  • Kaikki muutkin aasialaiset kastikkeet voi kuivattaa sellaisenaan ja kuivata niihin raaka-aineita erikseen. Esimerkiksi; tofu-kookoskorma, kurpitsa-linssitagine.
  • Tofu-pyttipannu: Kannattaa käyttää kaupan pakasteesta kypsiä perunoita ja kuivattaa niitä pienempinä kuutioina. Kuivata myös tofu ja sipuli. Retkellä liota ja paista öljyssä mausteiden kanssa. Pakkaa mausteet erikseen. Tämä on tietysti hieman erilainen pyttipannu, pienempi kokoisia palasia, mutta vaihtelu on tärkeintä.
  • Ihan perus tomaattikastikettakin voi kuivata pastaa varten. Voit kuivattaa sattumiksi lisäksi erikseen esimerkiksi nyhtökauraa tai muuta vegeproteiinia ja vaikka oliiveja tai paprikaa.

Retkiruoan kuivaaminen

Retkilehdestä lisää retkireseptejä

Olen reilu vuoden kirjoitellut Retkilehteen retkiruokareseptejä. Retkiruokareseptit eivät itseltänikään tule tuosta noin vain, sillä ne tarvitsevat sen verran miettimistä, mikä toimisi ja mikä ei. Kiitos Retkilehdelle, joka on palkannut minut kirjoittelemaan retkiruokareseptejä sinne, niin sinne myös päätyvät suurin osa retkiruokaideoistani – ainakin tällä hetkellä :). Kannattaa siis kurkata sieltä! Retkiruokakirjaa olen myös jossakin päässäni ideoinut. 

Jäikö nälkä?

16 kommentit

Maarika 11.07.2020 - 11:14

Hei! Kurkun ja melonin kuivattaminen onnistuu hyvin ainakin hyötykasvikuivurilla. Kuivasin viime syksynä kurkkua, mutta siitä tuli tosi kitkerää. Ajattekin ottaa niitä töihin välipalaksi, mutta ei niitä viitsi syödä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.07.2020 - 20:18

Ahaa! Mielenkiintoista kuulla 😀

Vastaa
Iina 3.03.2022 - 04:27

Avomaankurkuista kannattaa kuori ottaa pois mikä aiheuttaa kitkeryyttä ja sitten kannattaa kokeilla vaikka tehdä tsatsiki maustetta mitä aion itse kokeilla nyt ensi kesänä kun sain lahjaksi kuivurin <3 Viipaleita myös voi maustaa suolalla vaikka kesäksi nopeaksi snacksiksi jne. Kannattaa muuten kurkku silputa pieneksi kuivuu nopeemmin 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.03.2022 - 07:16

Kiitos vinkistä! Onpas tsatsiki-mauste hauska idea =).

Vastaa
Glotter-Bäckerin 13.07.2020 - 13:47

Anteeksi ilonpilaaja-asenteeni, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että kuivari on melkoinen energiasyöppö. Niin sähkön kuin oman vireydenkin suhteen 🙂

Ainakaan niitä tuotteita en lähtisi kuivaamaan, joita löytyy kaupoista valmiiksi kuivattuna, teollisessa mittakaavassa kun kuivaaminen on huomattavasti tehokkaampaa kuin se, että jokainen kuivattelee omassa kuivurissaan. Tosin sienet, yrtit ja moni muukin kuivuu hyvin myös ihan huoneenlämmössä, ritilälle jääkaapin päälle tai saunan lauteille asetettuna. Meillä on kuivuri, mutta silti kuivaan ylivoimaisesti eniten tuotteita ruokapöydällä.

Eli sipulit, kikherneet tomaatit, keittojuurekset ja tofut jättäisi kyllä kuivaamatta. Näitä saa kaupoista ja tofun voi lähes aina korvata härkäpapurouheella tai soijasuikaleillaa. Sosekeittoa en lähtisi mukaan ottamaan, kun on energiatiheydeltään niin vaatimaton? Ja hernekeiton keittää hernerouheesta aika vähin kaasuin. Aurinkokuivattuja tomaatteja, siis kuivana eikä öljyssä, ei taida lähimarketista saada mutta aasia kaupasta kyllä tai sitten tomaattipyrettä reppuun 🙂 Kannattaa hyödyntää myös juuressipsit ja kikhernesnäksit vaellusaterioiden suunnittelussa.

Vastaa
Kasvikuivaaja 19.07.2020 - 17:07

Mä en ole huomannut kuivurin aiheuttavan oikein minkäänlaista nostoa sähkölaskuun, vaikka se on välillä pörissyt päivätolkulla yötä päivääkin. Toki mallikohtaisia erojahan voi olla. Tykännyt olen kuivurista kyllä paljon, ja mielestäni se on tosi kätsy vehje. En ole nimittäin koskaan lukuisista yrityksistä huolimatta onnistunut kuivaamaan huoneenlämmössä edes omenasiivuja.

Kiitos ihanista vinkeistä Saara! Tulin juuri eilen pitkältä vaellukselta ja söimme useita sinun Retkilehteen suunnittelemistasi ruuista. Etenkin bataatti-linssisosekeitto maistui aivan taivaalliselta metsässä! Kovasti kehuja saivat myös thai-nuudelit tofulla.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.07.2020 - 15:25

Voi kiitos, ihana että ovat maistuneet :))! Aa sulla on ihan kuivuri! Hauska kuulla, että se on energiatehokas.

Vastaa
Hanna 19.02.2021 - 05:00

Kiinnostaisi kokeilla tofu-kookoskorman tekoa vaellusevääksi teenkö kastikkeen täysin valmiiksi ja kuivaan sen (vain tofu kuivataan erikseen) vai pitikö tuon kookoskerman kanssa kikkailla että se lisätään jauheena erikseen? Kiitos paljon ihanista resepteistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.02.2021 - 09:40

Mä oon ainakin tehnyt niin, että tein kastikkeen kookosmaitoineen valmiiksi, levitin ohuelti pellille ja kuivasin sen kastikkeen sellaisenaan :). Hyvin kuivui. Tarvitsi tosin vuorokauden kiertoilmauunissa. Tofu ja lisukkeet kuivataan erikseen.

Vastaa
Karvinen Eki 27.02.2022 - 22:46

Olen todennut, että kaminan yläpuolella olevat ritilät ovat paras ’kuivuri’. Ilma kiertää ja kuivattaa tehokkaasti. Eikä tule ’hautomakenno’ ilmiötä.

Vastaa
Pöö 26.05.2022 - 14:29

Oletko kuivannut seitania? Vegaani tytär kävi syömässä luonani ja tein cola-seitania. Tuosta jäi ajatus että voiko seitania kuivata ja ottaa vaellukselle mukaan. Eli suunnitelma olisi ennallistaa kuivattu ohut seitan bbq-kastikkeessa ja sitten pannulle.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.05.2022 - 15:39

Seitania voi todennäköisesti hyvinkin kuivata ohuina lastuina :). Tärkeintä on juuri se, että ne kuivaa ohuena tai pieninä palasina. Kuulostaapa muuten hyvältä 🙂

Vastaa
Milla 1.06.2022 - 11:13

Hei Saara! Innolla olen aloittamassa ensimmäistä kuivaamisoperaatiotani näillä (äärettömän selkeällä) ohjeillasi! Aloittelijan kysymys: kuinka paljon etukäteen ruokia voi kuivattaa? Onko kaksi viikkoa ennen 10pv reissua liian pitkä aika? Tai onko jotain, mitä ajan suhteen tulee ottaa huomioon? Kiitos jo etukäteen!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.06.2022 - 09:16

Hei, kiva kun olet innostunut kuivaamaan ja tajunnut sen näillä ohjeilla :). Kuivattu ruoka säilyy periaatteessa vuosikausia, jos se vain on kunnolla kuivunut, eli voit hyvin kuivata pari viikkoa ennen. Sellainen mikä tosiaan pitää huomioida säilymisen kanssa, on se, sisältääkö ruoka rasvaa. Jos esimerkiksi kuivaat juustoa, säilykekalaa, currya jossa on kookosmaitoa, niin rasva itsessään ei kuivu vaan alkaa ajan kanssa härskiintyä. On ok säilyttää tällaista noin viikko huoneenlämmössä, mutta turvallisinta on aina pitää tällaiset ruoat jääkaapissa lähtöön saakka (jääkaapissa pari viikkoa ok). Jos pidempään meinaat vielä säilyttää, niin pakastimessakin voi säilöä :).

Vastaa
Maria 20.05.2023 - 19:12

Moi Saara!

Kiitos sulle kaikista ihanista resepteistä ja varsinkin näistä retkiruokaohjeista!

Nyt mua mietityttää kovasti eräs tekemäni kömmähdys. Tein tänään bataattilinssikeittoa retkeä varten ja aloin kuivattaa sitä uunissa, jonka olin säätänyt 45°C lämpötilaan. Laitoin uuninluukun väliin puulastan. En kuitenkaan huomannut kuin vasta n. viiden tunnin jälkeen, että uuni ei itseasiassa ollutkaan pysynyt lämpimänä, koska siinä oli nappula, joka esti kuumenemista kun luukku ei ollut täysin kiinni. Kirjoitit tästä huomion retkiruokakirjassasi, mutta en silti ollut huomannut asiaa oman uunini kohdalla. Joten nyt on siis tilanne, että mietin onko keitto pilalla. Harmittaa, mutta onneksi opin kuitenkin taas uutta. Mitä mieltä sinä olet? Onko keitto nyt syömäkelvotonta?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.05.2023 - 20:49

Jos teit keiton ja aloit heti kuivata sitä, niin tuskin se on vielä pilalla. Jos keitto on ehtinyt seistä huoneenlämmössä jo ennen uuniin laittoa, niin on iso riski että se on pilalla. Kannattaa ottaa keitosta pieni pala ja liottaa se kuumaan veteen. Sitten haistaa ja maistaa. Ja jos maistuu ja tuoksuu normaalilta, niin kaikki kunnossa 🙂

Vastaa

Jätä kommentti