Markus: Pyöräretkeily Part 1. – Eri pyörätyypit ja niiden sopivuus pyöräretkeilyyn

Korviini kantautui huhu, että toivottiin jonkinlaista postausta pyöräretkeilystä, joten tässä tulee. Pienenä varoituksen sanasena mainittakoon, että tämä postaus tulee pysymään tavanomaisesta tyylistäni poiketen tiukasti asialinjalla, koska kerrottavaa on niin paljon, eikä tästä syystä ylimääräisille löpinöille jää tilaa. Meidän piti siis lähteä huhtikuussa kuukauden mittaiselle pyöräretkelle Barcelonasta Ranskan läpi Kölniin, mutta koronan takia matka jäi toteutumatta. Olin kuitenkin ehtinyt perehtymään aiheeseen melko kattavasti ja tavaratkin oli jo tullut hommattua, joten ei heitetä kerättyä tietoa hukkaan. Ehdittiinhän me jo tekemään huikea kolmen päivän pyöräretki, jossa hankitut tavarat pääsivät testiin. Tässä ensimmäisessä osassa keskityn pyörän valintaan ja toisessa käyn itse retkeilyvarusteisiin käsiksi.

Pyöräretkeilyn voi jakaa kahteen alaluokkaan: bike touring ja bikepacking. Bike touring on tämä tyypillisempi pyöräretkeilyn muoto, jossa pyöräillään pääosin maanteitä tai hiekkateitä pitkin paikasta toiseen. Bikepacking on taas uudempi pyöräretkeilyn muoto, jossa ajetaan maastossa polkuja pitkin maastopyörillä. Tavaraa on vähemmän ja sen myötä retket ovat joko lyhempiä tai mukavuuksista karsitaan huomattavasti. Bikepackingissä käytettävät laukut soveltuvat myös bike touringiin, mutta toisinpäin vaihto on haastavampaa. Keskityn tässä bike touringiin, koska sitä olemme itsekin tehneet ja tekemässä; bikepackingistä minulla ei ole mitään kokemusta.

Pyörän valinta

Aloitetaan tärkeimmästä eli polkupyörästä. Tietenkin mikäli jo sellaisen omistaa, valinta kohdistuu siihen pyöräkellarissa oleilevaan yksilöön, mutta mikäli olet juuri vaihtamassa tai ostamassa uutta pyörää ja olet kiinnostunut pyöräretkeilystä, on hyvä huomioida muutama seikka pyörän valinnassa. Ja jos sinulla on jo pyörä olemassa, niin on hyvä lukea, millä tavalla juuri se soveltuisi pyöräretkeilyyn.

Cyclocross/gravel/hybridi/maantiepyörä/kaupunkipyörä/maastopyörä/touring bike… vaihtoehtoja on monia.

Eli mikä valita? Edellä mainituista mielestäni maantiepyörä on ainoa, mikä ei sovellu pyöräretkeilyyn: siihen ei saa riittävän leveitä renkaita eikä tarakkaa ole mahdollista asentaa. Ajoasento on myös turhan aggressiivinen. Maastopyörä taas soveltuu pääasiassa vain bikepackingiin (voi niillä teilläkin ajaa, mutta ovat huomattavasti muita vaihtoehtoja raskaampia). Touring biket ovat varta vasten suunniteltu pyöräretkeilyä silmällä pitäen, joten ne ovat varma valinta ja täyttävät kaikki tärkeät kriteerit kiitettävästi. Harvalla kuitenkaan tällaista löytyy valmiina pyörävarastosta, joten käsitelläänpä hetki eri pyörämallien vahvuudet ja heikkoudet pyöräretkeilyssä.

Kirjoitan nopean kuvauksen täydellisestä pyöräretkeilypyörästä ja tämän jälkeen verratkaamme miten muut pyörät täyttävät nämä kriteerit.

• Runko: Kestävä. Touring bikeissä runko on usein terästä, koska se kestää rasitusta alumiinia paremmin, mutta on painavampaa. Alumiinikin on riittävän kestävää ja keveys antaa oman etunsa. Hiilikuitu ei sovellu kovin hyvin pyöräretkeilyn runkomateriaaliksi. Mikäli suunnittelet tuhansien kilometrien pyöräretkeä painavin kantamuksin, menisin teräsrungolla, mutta muuhun sopii yhtä hyvin alumiinirunkokin. Tärkeää on, että rungosta löytyy tarakoiden kiinnitykset (vähintään takatarakalle, mahdollisesti myös eteen) ja lokasuojien kiinnitykset (tämä ei niin välttämätöntä, koska niitä saa kiinnitettyä pyörään ilman kiinnityksiäkin ja kyseessä pitkälti mukavuustekijä).
• Ohjaustanko: Droppitanko on suoraa tankoa huomattavasti parempi, koska siinä on kolme eri ajoasentoa (käsien asentoa), kun taas suorassa tangossa on vain yksi. Tämä korostuu pitkiä matkoja ajettaessa, jolloin kädet alkavat puutua ja kipeytyä. Käsien asennon vaihtelu auttaa tähän ongelmaan. Myös itse ajoasento, eli se kuinka etunojassa/pystyssä pyörää ajetaan, vaikuttaa huomattavasti ajokokemukseen. Mitä aggressiivisempi ajoasento (eli etukumara), sitä vähemmän ilmanvastusta ja nopeampi vauhti. Tällä ei ole juuri merkitystä pyöräretkeilyssä, koska pyörälaukut eivät ole mitään aerodynamiikan huipentumia, joten suosisin mukavantuntuista melko pystyä ajoasentoa. Ajoasentoon voi vaikuttaa monella eri tavalla. Satula pitää olla luonnollisesti oikealla korkeudella polkemista ajatellen, mutta sitä voi siirtää myös eteen- tai taaksepäin. Voi ostaa pidemmän tai lyhyemmän stemmin ja ohjaustankoa voi nostaa ohjainkannattimilla. Mikäli pyöräily tuntuu epämiellyttävältä tai sattuu johonkin kohtaan kehoa, saattaa se johtua vääränlaisesta ajoasennosta. Pyöräliikkeiden myyjiltä saa hyvää ohjeistusta ajoasennon muuttamiseen.
• Etuhaarukka: Terästä tai alumiinia. Hiilikuitukin kestää, mutta siihen ei parane kiinnittää ainakaan painavia etulaukkuja.
• Vaihteisto: Enemmän on enemmän ja tämä korostuu etenkin pienissä vaihteissa. Pyöräretkeilyssä pyörälaukkujen paino tuntuu pääasiassa ylämäissä, joten tarvitaan riittävän pieniä vaihteita, jotta polkeminen onnistuu istualtaan. Seisomaankin voi nousta, mutta pyörässä kiinni oleva paino tekee pyörän puolelta toiselle kääntämisen haastavaksi, joten seisaaltaan polkemisen hyödyt jäävät pienemmiksi. Shimanon vaihteet ovat laadukkaimpia.
• Jarrut: Levyjarruja on joko nesteellä toimivia, joiden paras puoli on välitön vaste, sekä vaijeritoimisia, joiden hyvä puoli on helpompi korjattavuus, mikäli tulee ongelmia (vaijerin pystyy itse vaihtamaan, mikäli osaa). U/V-jarruilla varustetuilla pyörilläkin retkeily onnistuu mainiosti, mutta jarrujen heikkous on vain huomioitava jarrutusmatkassa.
• Takahaarukan pituus: Takahaarukan ja keskiön välisellä pituudella (eli käytännössä se väli, jossa ketju pyörii) on merkitystä, koska mikäli tämä väli on liian lyhyt, saattavat kengät osua pyörälaukkuihin poljettaessa (tämä korostuu isokenkäisillä). Jos välimatka epäilyttää omassa pyörässä, kannattaa ennen pyörälaukkujen ostamista tätä testata kaupassa etukäteen. Pyörälaukkuja voi myös yrittää siirtää mahdollisimman taakse tarakalla. Pitkän akselivälin pyörissä (touring biket) tätä ongelmaa ei ole. Pääasiassa cyclocrossien ongelma.
• Polkimet: Lukkopolkimet tai normaalit polkimet. Pyörien mukana tulevat muoviset polkimet vaihtaisin joka tapauksessa metallisiin, mikäli suunnitelmissa on pidempi pyöräretki. Itse käytän normaaleja polkimia (Shimano Pd-Gr500 Mtb), koska kengän kiinnittäminen polkimeen tuntuu vaaralliselta ajatukselta (etenkin kaaduttaessa), mutta toisaalta sekin on vain harjaantumiskysymys.
• Renkaat: Tarvitaan riittävän leveä rengas, koska painoa on enemmän ja leveä rengas tekee ajamisesta stabiilimpaa. Sanoisin, että 32mm – 40mm leveä rengas on hyvä, mikäli suunnitelmissa ei ole hiekkatietä kummempaa maastoajoa. Lisäksi mahdollisimman hyvä pistosuojaus ulkokumeihin; itseäni ainakin ärsyttää enemmän rikkoontuneen kumin korjaaminen, kuin minimaalinen nopeushäviö (jota ei välttämättä edes huomaa näiden kantamusten kanssa). Renkaan kuvioitukseen (ja leveyteen) vaikuttaa suunniteltu reitti. Mikäli tulee ajamaan pääasiassa asvaltilla tai muuten hyväkuntoisilla teillä, melko sileät ja kapeat renkaat toimivat. Mikäli taas tulee ajamaan huonokuntoisilla sorateillä tai maastossa, kuvioitusta ja leveyttä kannattaa olla enemmän. Itsellä käytössä hyvin sileät Continental Gatorskin 32mm renkaat ja Saaralla pienellä kuvioituksella olevat Schwalbe Marathon plus ­-renkaat, jotka ovat erittäin suositut varsinkin pidemmillä pyöräretkillä ja varmasti näistä kahdesta renkaasta monipuolisemmat.

Cyclocrossiin ei välttämättä saa takatarakkaa kiinni – ainakaan sellaista, joka kestäisi kunnolla painoa.

Cyclocross

Cyclocross-pyörä on suunniteltu cyclocross-kilpailuihin, ja tästä syystä niissä on monia muokkauksia, joita ei normaaliajossa huomaa, mutta jotka saattavat osoittautua haasteelliseksi pyöräretkeilyn kannalta.

• Runko: Yleensä alumiininen. Eri mallien välillä huomattavaa vaihtelua takatarakan ja lokasuojien kiinnityksissä, joten tämä kannattaa selvittää ennen ostoa. Saaran Focus Mareksesta tarakan kiinnitykset löytyivät, mutta etulokasuojan kiinnityksiä ei ollut. Ongelma ratkesi etuhaarukkaan kiinnitettävällä lokasuojalla. Thulella on myös takatarakka, jonka pystyy asentamaan ilman runkoliitäntöjä, mutta niiden toimintavarmuudesta minulla ei ole kokemusta. Metallinen rungon liitäntöihin kiinnitettävä takatarakka on kuitenkin huomattavasti jämäkämpi ja kestää paremmin painoa.
• Ohjaustanko: Cyclocrosseissa hyvä droppitanko.
• Etuhaarukka: Saattaa olla myös hiilikuitua. Hiilikuituhaarukka pehmentää tien epätasaisuuksia (koska se joustaa), mutta samalla se on alumiinia ja terästä heikompaa. En asentaisi hiilikuituiseen etuhaarukkaan painavia etulaukkuja (tosin yleensä tämä ei ole edes mahdollista, koska niistä puuttuvat tarvittavat liitännät), mutta kevyemmät vielä menevät.
• Vaihteisto: Cyclocrosseissa pienimmät vaihteet eivät ole niin pieniä (eli kevyitä), kuin esimerkiksi touring bikeissä ja vaihteita saattaa olla vähemmän. Saara on tähän mennessä päässyt kaikki mäet itsenäisesti ylös, mutta tietenkin tilanne voisi olla toinen, jos lähtisi Norjaan tai Alpeille pyöräilemään. Saaralla Shimanon vaihtaja (2 x 10 vaihdetta). Joissain cyclocrosseissa edessä vain yksi vaihde, mikä ei todennäköisesti riitä pyöräretkeilyyn.
• Jarrut: Neste- tai vaijeritoimiset levyjarrut.
• Takahaarukan pituus: Cyclocrosseissa akseliväli on lyhyt ja tämä saattaa kehkeytyä ongelmaksi varsinkin isokenkäisille. Saaran kantapäät eivät laukkuja kopistele, mutta tämä testattiin jo ennen ostopäätöstä.
• Renkaat: Cyclocrosseihin mahtuu melko leveä rengas, joten tästä ei pitäisi tulla ongelmaa.

TUOMIO: Ensisijaisesti en ostaisi cyclocrossia pyöräretkeilyyn, ellei ole etukäteen selvittänyt, että ylläolevista ongelmakohdista mikään ei realisoidu (ensisijaisesti takahaarukan pituus ja takatarakan kiinnitykset). Jos näin ei ole, cyclocross on loistava pyörä ajaa.

Gravel-pyörä

Gravel

Gravel-pyörä on tarkoitettu sorateillä tapahtuvaan kilpa-ajoon. Cyclocrossiin verrattuna se on vakaampi ajaa ja siinä on myös muita hyötyjä pyöräretkeilyä silmällä pitäen.

• Runko: Yleensä alumiinia. Useimmista löytyvät takatarakan ja lokasuojien kiinnitykset. Itselläni on Merida Silex 400, joka on ilmeisesti jonkinlainen gravel-pyörä (tai cyclocrossin ja maastopyörän sekasikiö) eikä siinä ollut takatarakan kahta yläkiinnitystä (ainoastaan yksi keskilinjassa) eikä kaikkia lokasuojien kiinnityksiäkään löytynyt. Pyöräliike sai kuitenkin eräänlaisella liitospalalla ja lisätuunauksella asennettua tarakan ja lokasuojat pyörääni
• Ohjaustanko: Hyvä droppitanko.
• Etuhaarukka: Etuhaarukan asento yleensä cyclocrossia loivempi, mikä lisää pyörän stabiiliutta alamäissä cyclocrossiin verrattuna (cyclocrossin pystympi etuhaarukka mahdollistaa nopeammat käännökset). Omassa pyörässäni etuhaarukka on hiilikuitua eikä tästä (ainakaan vielä) ole koitunut ongelmia.
• Vaihteisto: Yleensä vaihteisto cyclocrosseja kattavampi. Itselläni Shimano 105 (2×11).
• Jarrut: Neste- tai vaijeritoimiset levyjarrut.
• Takahaarukan pituus: Yleensä cyclocrosseja pidempi, joten vastaavanlaista ongelmaa vähemmän. Kannattaa kuitenkin kokeilla tämäkin ennen ostamista, koska omassani kantapää viistää jo melko läheltä pyörälaukkuja.
• Renkaat: Gravel-pyörään mahtuu cyclocrossia leveämpikin rengas (jopa maastopyörän rengas), joten ongelmaa ei ole. Sopii siis hyvin myös bikepacking pyöräksi.

TUOMIO: Erinomainen pyörä moneen eri käyttötarkoitukseen ja sopii pyöräretkeilyyn cyclocrossia paremmin.

Hybridi

Hybridi/kaupunkipyörä

• Runko: Yleensä teräsrunkoisia. Takatarakan ja lokasuojien kiinnitykset löytyvät.
• Ohjaustanko: Suora ohjaustanko, joka saattaa aiheuttaa ongelmia pidemmällä reissulla (ks. yllä).
• Etuhaarukka: Kaupunkipyörissä yleensä terästä, hybrideissä saattaa olla etujousitus, mikä tekee tasaisella pyöräilemisestä raskaampaa. Maastossa lisää toki ajomukavuutta.
• Vaihteisto: Hybrideissä yleensä riittävä, kaupunkipyörissä hyvin vaihteleva.
• Jarrut: Kaikkia löytyy. Hybrideissä voi olla levyjarrut, kaupunkipyörissä useimmiten U-jarrut.
• Takahaarukan pituus: Yleensä riittävä.
• Renkaat: Hybridiin saa yleensä paksummatkin renkaat, kaupunkipyörissä melko vaihteleva tilanne (kovin paksua ei tosin saa).

TUOMIO: Hybridit ja kaupunkipyörät ovat melko moninainen joukko pyöriä, joilla osalla pyöräretkeily varmasti onnistuu hyvin. Cyclocrosseihin ja gravel-pyöriin verrattuna niitä on huomattavasti raskaampaa ajaa, vaihteita on yleensä rajatummin ja jarrut ovat tehottomammat. Itselläni oli ennen hybridi, enkä vaihtaisi enää siihen takaisin.

Maastopyörä

Maastopyörissä on usein tuplajousitus, takatarakkaa ei yleensä saa asennettua (tai jos saa, niin ei sellaista, johon normaalit pyörälaukut menisivät), renkaat ovat hyvin leveät (hyvä maastoon, raskaat tasaiselle tielle) ja niissä on suora ohjaustanko. Näistä syistä sopii paremmin bikepackingiin, kuin maantielle, joten en käsittele siksi sen tarkemmin.

Tiivistelmä

Pyöräretkeilyyn parhaiten soveltuu siis siihen suunnitellut pyörät eli bike touring- pyörät, mutta aivan yhtä hyvin pärjää myös gravel-pyörällä. Cyclocrossillakin onnistuu, jos on käynyt hyvä tuuri tai ottanut muutaman asian huomioon ennen ostamista ja mikäli pyörävarastosta löytyy hybridi tai kaupunkipyörä, arviointi on tehtävä pyöräkohtaisesti. Yllä oleva lista voi näyttää uhkaavalta, kun huomioitavia asioita on niin paljon, mutta tämä johtuu vain siitä, että tykkään olla perusteellinen. Hifisteltävää ja optimoitavaa on paljon ja oikeastaan vain kolmella asialla on loppupeleissä merkitystä.

1. Pyörällä on mukava ajaa.
2. Pyörään voi kiinnittää takatarakan.
3. Pyörälaukkujen kanssa pystyy polkemaan (kantapäät eivät hakkaa pyörälaukkuja).

Tärkeintä ei ole metsästää täydellistä retkipyörää, vaan lähteä pyöräretkelle!