Pakkasretki Sallassa telttaillen

Jo marraskuun loppupuolella elohopea laski alle kahteenkymmeneen ja pysyttelikin siellä sitten useamman viikon. Rovaniemelläkin oli öitä, kun pakkanen laski 35 lukemiin saakka. Tuohon saakka kylmin telttayömme oli vietetty 20 asteen pakkasessa (yllättävän mukavasti), mutta kylmempiäkin öitä on syytä harjoitella etukäteen ennen kuin sellainen pääsee joku kerta hiihtovaelluksella keskellä erämaata yllättämään. On tunnettava omat varusteensa, millä pärjää missäkin asteessa. Otimme marraskuun lopun viikonloppuna suunnaksi Sallan. Meille ennestään aivan tuntemattoman alueen. Hauskana sattumana oli juuri samalla viikolla vihdoin päätetty, että Sallaan perustetaan uusi kansallispuisto.

Video retkestämme.

Mehän tietysti suunnittelimme 35-40 kilometrin lenkin kahden yön retkelle. Voin paljastaa, että lopulta patikoimme 12 kilometriä. Jännitystä loi se, ettemme tienneet lumitilanteesta kuin sen, että alempana ei ole riittävästi lunta vielä suksin tai lumiliukukengin kuljettavaksi, mutta entäs ylempänä tunturissa? En myöskään jaksaisi kantaa suksia rinkan lisäksi selässäni. Eteneminen osoittautui hitaaksi. Yöksi pääsimme sinne, missä kuvittelimme pitävämme ensimmäisen lounastauon. Lunta oli tunturin rinteillä jo melko paljon ja se vain syveni entisestään mitä ylemmäs kuljimme. Oli aivan viimeinen viikonloppu kulkea enää jalan.

Arvatenkaan muita kulkijoita, tai edes merkkejä muista kulkijoista ei näkynyt. Aurinko laski mailleen jo lounasaikaan, mutta kirkkaan sään vuoksi kajastavaa sinertävää valoa riitti vielä pari tuntia. Sumua alkoi kertyä alapuolellamme olevaan laaksoon. Taianomaista. 

Tunturissa vastassa oli tykkypuiden kansa. Saimme teltan pystyyn Ruuhitunturin laelle, satumetsän keskelle, kävelysauvojen avulla samalla kun ensimmäiset tähdet syttyivät taivaalle. Revontuletkin saapuivat pohjoiselta taivaalta tervehtimään. Tähtikirkkaan taivaan alla aika kului kuin siivillä sitä ihaillen. 

Aamulla herätessä pakkasta oli -26 astetta. Alapuolellamme oleva usva oli nyt hyvin paksuna kerroksena. Oli kuin olisimme pilvien yläpuolella, jossakin toisessa maailmassa. Hetki oli todella, todella kaunis. Vaan siitä ei ehkä ihan kaikilla aisteilla pystynyt nauttimaan, kun samaan aikaan pakkanen tuntui niin viiltävänä kipuna sormissa ja varpaissa. Jättitumput kädessä vielä tarkeni, mutta heti kun oli saatava jotakin tehdyksi (ruoanlaittoa, pakkaamista, pukemista) niin pakkanen puri todella kipeästi sormikkaiden läpi. Itselläni on todella huono ääreisverenkierto, jota ei ole tehty tällaisiin pakkasiin. Yön tarkeni mukavasti ja vaatteita olisi ollut vielä lisättäväksikin. Totesin kuitenkin, että jatkossa en tarkoituksella lähde ulos yöpymään, jos pakkasta on alle 20 astetta. Toisaalta retki opetti, että mikäli hiihtovaelluksille sattuisi -30 asteen pakkasia, niin siitä kyllä selviäisi. Kuitenkin kaikista tärkeintä on, että yöllä pysyy lämpimänä. Aamutoimien jälkeen liikkeelle lähdettyä niin sormet kuin varpaatkin kuitenkin lämpenivät nopeasti.